Istanbul 2025 - OSA 3

Oho, täällä taas, jatketaan vielä pari sanaa edellisten sanojen päälle Istanbulia. Postauksen ensimmäisessä osassa katseltiin vähän liikkumista kaupungilla, rantanäkymää ja Yerebatan Sarnıcı vesivarastoa. Toisessa osassa reissun kohokohtaa eli Life Park festarialueella järjestettyä Headbangers' Weekend 2025 tapahtumaa ja nyt sitten jäljellä olisi enää paikallista bazaaria ja kotimaahan paluu.

Siispä huomenta taas, viimeisiä liikkeitä tässä maassa tehdään tälle päivälle. Perinteeksi jo muodostuneeseen tapaan aamupalan kautta päivää lähdetään rakentamaan. Kylmien salaattien jälkeen lämpimälle nakkimunakkaalle, pieni annos muroja, kananmuna, tuoremehua ja kahvia muutama kupillinen kyytipojaksi. Toki meillä tuo virallinen valvojakin siinä on, tällä kertaa tarkkailee tilannetta terassin katolla.

Aijai, otetaan aamupalan jälkeen vielä viimeiset vaakatasot tässä hotlan sängyssä, ennen ulos säntäämistä. Tosta muutaman korttelin päästä kulkee juna T1, ikään kuin oma kotijuna. Sillä sitten vaan kohti sitä lentokentälle vievää bussia. Joo, homma näyttää suht selkeältä tässä vaiheessa. 

Katsotaan kuitenkin Gand Bazaar tähän väliin ennen T1:een hyppäämistä.

Tarjontaa riittää jokaiselle. On korua, kelloa, mattoa ja vaatetta naisen kaarille. Satunnaiselle ohikulkijallekin saatiin suomalaisen mittapuun mukaan pitkän tinkaamisprosessin kautta shakkilauta metallisilla muotoon valetuilla nappuloilla. Joo, näistä metalleistahan ne turvatarkastusihmiset siellä lentokentällä ovat herkillä ja haluavat laukkua koluta. Noh, sitten vaan pelaamaan, jos virkasedällä siltä tuntuu.

Joo, tämä nähty, sit vaan pikkuhiljaa nokka kohti lentokenttää...

Jaa jaa, taisi navigointi mennä jossakin kohtaa väärin, kun jostakin syystä kännykän GPS ei puolivälissä matkaa, juna/bussiyhdistelmää vaihtaessa näyttänytkään mitään. Siihen asti GPS toiminut moitteetta. Lopputuloksena tuli valittua väärä kulkuväline vilkkaalla Aksarayn asemalla. Havali eli lentokenttä toki tälläkin metrolinjalla päätepisteenä on ja opasteetkin sinne ohjaavat, mutta väärä sellainen. Istanbulissa näitä lentokenttiä, kun on parikin. Marmaranmeren rantamaisemissa vanha ja nykyinen uusi Mustanmeren puolella. 

Eli, kun alkuperäinen tarkoitus oli mennä bussilla tästä eteenpäin, ei GPS näyttänyt omaa sijaintia ja oli vaihtoehdot aika vähissä bussipysäkin löytämisen suhteen. Näin ollen silmiin osuva Havali vaikutti vakuuttavimmalta vaihtoehdolta metron muodossa. Toki takaraivossa oli jo Istanbulin metrokartta, joka sanoi samaan aikaan, ettei tästä lentokentälle ilman Taksimin kautta tapahtuvaa vaihtoa voi mennä. Samahan se on merellä, ei sielläkään voi seilata, ellei tiedä koko ajan tasan tarkkaan omaa sijaintia. Istanbulin väenpaljoutta voisi ajatella meren mutana, jossa turisti seilaa kännykän kartan ja GPS voimien saattelemana.

Niinpä virhe tuli havaittua jo hyvän matkaa ennen pääteasemaa, mutta mieleen tuli sekin, ettei tässä välimaastossa ainakaan olisi taksia saatavilla, joten voisi olla parasta mennä päättärille ja siellä sitten pysähtyä tarkastelemaan tilannetta. Ja niinhän siinä kävikin, konepistooleilla ja luotiliiveillä varustetut poliisit vartioivat vanhaa lentokenttää ja tajusivat tilanteen pienen rupattelun jälkeen. Soittivat taksin ja olivat kovin kiinnostuneita keskustelemaan satunnaisen turistin kanssa. Lopputulemana yhteiset naurut koko hommalle annoimme. Näin niitä kansainvälisiä suhteita luodaan. Harmi, ettei yhteystietoja tullut vaihdettua.

Oli ainakin kohtuullisen turvallinen olo taksissa suunnan suhteen, kun poliisi oli kyydin tilannut ja kuskille kohteen kertonut. No nyt se GPS:kin oli taas hereillä ja So näki asian etenemisen kännykän ruudusta. Sitten vaan painellaan menemään suoraan kentältä toiselle. 

No mutta, tämähän se vasta silmiä avaavaa onkin. Matkalla näki monenlaista rakennusta ja senkin, miten suurkaupungissa autoliikenne ohjautuu nelikaistaisia moottoriteitä pitkin kohteeseen. Onhan se vähän toisen näköistä meininkiä kuin Suomen muutaman asukkaan tuppukylissä. Ei siitä mihinkään pääse täältä katsoen. Se Suomi on jossakin siellä kaukana, pohjoinen ulottuvuus, mahdollisuuksien mahdollisuus.

Muutama tietullin lävistyskin vielä tarvittiin ja kuten sanonta kuuluu, just in time. Niinpä pieni seikkailu ei kolmea kymppiä enempää maksanut ja katseltavaa oli paljon. Miksi olisi jättänyt kokemuksen väliin?

Lentokentällä hyvää aikaa vielä rauhassa katsella kauppoja ja ihmisten liikettä. Sekin tossa istuskellessa käväisi mielessä, ettei näihin Välimeren maisemien maihin liittyvä hauska sähköjen pintaveto, josta jo sarjan ekassa postauksessa puhuttiin ja Bazaarissakin nähtiin, taida liittyä kuin lähinnä paikallisten vanhojen kaupunkien arkkitehtuuriin. Ei vastaavaa näe uudemmissa osissa kaupunkeja. Eihän nykyajan vaativa ihminen enää moista sallisikaan.

Hieman haikeaahan se on aina jättää kaikki taakseen. Toisaalta pakko mennä eteenpäin, jotta voi muistella taaksepäin. Siispä, Satunnainen ohikulkija huomio! Katse eteenpäin, ryhti suoraksi ja kohti uusia seikkailuja.

Loppulennolla siiven kärkeä katsoessaan, So tajuaa meidän kaikkien olevan vain kerran tähän maailmaan tarkoitetun matkan lennolla ja se päättyy joskus. Lennä rakas lennä...

Vinkki: Katso myös Istanbul 2025 - OSA 1 ja Istanbul 2025 - OSA 2

Istanbul 2025 - OSA 2

No niin, jatketaan vielä pari sanaa Istanbulia. Postauksen osassa 1. katseltiin vähän liikkumista kaupungilla, rantanäkymää ja Yerebatan Sarnıcı vesivarastoa. Nyt sitten päästäänkin reissun kohokohtaan eli Life Park festarialueella järjestettävään Headbangers' Weekend 2025 tapahtumaan.

Aamupala, joka sinällään hienossa maisemassa joka aamu tarjoillaan eli hotellin kattokerroksen terassilla, varsin kattava, eikä juuri muuta ateriaa päivälle tarvita. Näkymät lähes joka suuntaan, ehkä parasta kuitenkin edessä siintävä Marmaranmeri pilvetöntä taivasta vasten nuolaisten. Joka aamu myös hotellin valkoasuinen virallinen valvoja suorittaa omaa tehtäväänsä ja tarkkailee arvovaltaisella otteella, ettei turisti tee vääriä peliliikkeitä.

Life Park sijaitsee vajaa 30 km Sultanahmetin alueesta pohjoiseen, käytännössä keskellä ei mitään, keskellä metsää, lähempänä Mustaamerta kuin Marmaranmerta siis. Näin ollen julkisilla matkaa suorittaessa, vaatii yhden junan ja kaksi bussimatkaa. No, tällä kertaa ensimmäisen junaosuuden valmistuttua, alkoi olla sen verran kuuma ja kova liikennehässäkkä Taksimin vilkkaalla liikealueella, että Satunnainen ohikulkija totesi olevan viisainta vinkata taksi, pitkän päivän ollessa vasta aluillaan. 

Paikalle saavuttaessa ensimmäisten bändien kamoja valmisteltiin ja päälavan sound checkin rumpujytinät saivat heti ihon kananlihalle. Päivästä olisi tulossa hieno. Hetken kesti hahmottaa, että se illan odotetuin Ensiferum esiintyykin jossakin pienemmällä lavalla. Syytä hakeutua siis sinne. Aa, no tuollahan ne järkkärit jo näyttävät kansalle tietä. No niin, eipä tämäkään paljoa pienempi ole.

Sellainenkin hauskuus tuli huomattua, ettei tässä pelissä ilman pelikortteja pärjää. Suoralla rahalla ei pysty mitään hellevirvokkeita tai syömistä ostamaan. Normaaliin tapaan jos yrittää maksaa, kuulee sanat "No, no, mister, you should go there and load money onto the card and then come back here". Ja sekin oma taiteenlajinsa on löytää kyseinen kortinjakaja ja sitä kautta saada haluamansa täyskäsi. No, löytyihän sekin ja ihminen on tyytyväinen.

Kellon edetessä molemmilla lavoilla oli käynyt jo pari orkesteria ja alkoi olla aika suomalaisbändien ottaa lava haltuun. Suhteellisen tuore bänditulokas Cemetery Skyline avasi pelin biisillä "Behind the Lie" ja keräsikin permannon täyteen kansaa. Meno sai porukat hyvään sykkeeseen ja ihmiset näyttivät nauttivan sydämensä kyllyydestä sekä lavalla, että yleisössä. Ja niinpä viimeistä biisiä "Violent Storm" vietäessä oli sekä ilma, että yleisö löylytetty kiukaan kuumuuteen asti. Hmm... Omnium Gatherum ja Insomnium kitaristilla näyttää riittävän virtaa vielä tällekin orkesterille, ei huono.

Ja sitten... Ensiferumin veto lähti liikkeelle Winter Storm albumin "Fatherlandilla", heti perään vanhempaa tuotantoa "Token of Time" ja sitten takaisin uusimpaan "Winter Storm Vigilantes". Muutama biisi ja päästiin Thalassicin "Andromedaan".

Tässä vaiheessa keskellä permantoa pyöri circle jo täyttä päätä ja yleisö oli täysin hurmiossa. Uskomattoman hieno kokemus nähdä kaiken väen paljouden kasvoista se valtava ilon ja onnen määrä, kuin joukkohysterian vallassa, toisiaan katsoen, kaikki tajuavat, että tässä ollaan tekemässä jotakin yhteistä isompaa asiaa, jonka tulemme muistamaan aina hautaan asti.

Vielä muutamia biisejä ja loppuun uusimmalta albumilta "In My Sword I Trust". Ja senkin päälle vielä encoren korvikkeena suomenkielellä pieni loppukevennys "Wanha suomalaisten poikain vitutuslaulu" ja siitä kohti lopputeemaa eli kitaraplekujen, sekä rumpukapuloiden heittelyä yleisölle. Aijai, että suomalaista mielenmaisemaa tuodaan maailmalle tässäkin muodossa. Kaikki ei tulekaan sieltä ulkoministeriön tai presidentin kanslian kautta.

Ensiferum keikan jälkeen olikin päälavalla, illan pääesiintyjäksi merkitty Katatonia päässyt jo täyteen vauhtiin. Valitettavasti Satunnainen ohikulkija ei ole koskaan päässyt tuon Katatonian makuun. Sitä vielä hetken katsoen ja niin tulikin aika suunnistaa pois alueelta, ennen kuin kaikki ovat lähdössä samaan aikaan. Sen kun tietää, ettei tästä paikasta olisi varmaan ennen aamua päässyt kaupunkiin, jos olisi liian pitkälle lähtöä venyttänyt.

Bussipysäkillä muutamien paikallisten kanssa mielipiteitä vaihtaen sai ylpeänä kertoa, jotta Suomesta asti näitä bändejä oli tultu kuuntelemaan. Aika vaikuttuneilta näyttivät ilmeet, kuin myös kommentit. 

Sellainenkin yksityiskohta tähän hetkeen sisältyi, kun kyseisen seurueen ainoa mies pyysi vettä, että josko olisi antaa. No, mikä ettei auttaisi miestä mäessä, josko niitä paria naistakin. Toki, aika pieni määrä siinä puolentoistalitran pullossa enää itselläkään oli jäljellä. No, kaveri veti kaiken kuin isompaankin viemäriin kaataen, oikein loristen meni ja tyhjän pullon takaisin työnsi So:n rintakehään osuen, naisten katsellessa ihmeissään, samalla kuivia kieliään lipoen. Että sellasta, siinä ne matkajuomat sitten olivatkin.

No, ei se bussi loppujen lopuksi koskaan sieltä tullut ja olikin parasta napata alle yksi tiheään ohi ajavista takseista. Liekö järjestelmä sopinut etukäteen jättää muutama bussivuoro väliin, jotta saadaan paikallisille taksikuskeille hieman rahakkaampi ilta?

Kaupunkiin päästessä illan päätteeksi vielä pieni rantakierros maisemia ihaillen ja festaritunnelmia muistellen.

Siinä kävellessä tulvi sekin mieleen, kuinka oikea sijainti festarialueelle onkaan tuollainen kaikesta kaukana oleva paikka. Sen verran hurja jytinä, kun noista laitteista lähtee, tulisi varmaan sanomista, jos lähempänä jotakin olisi.

Vinkki: Katso myös Istanbul 2025 - OSA 1 ja Istanbul 2025 - OSA 3

Istanbul 2025 - OSA 1

Trallallalla, trallalalalalla, trallallalla, hhhmm... jo Olavi Virta aikanaan meille kertoi sen.

"Istanbul sai Konstantinopolilta

 Kaiken loiston Bosporin rantamilta 

 Nimeään ei Konstantinopolilta
 Istanbul vaan pitää saanutkaan..."

Mitäh, mihin tässä jäätiinkään? Jaa niin, juu, pari sanaa piti mainita sellaisesta pikkukaupungista Mustanmeren ja Marmaranmeren välissä kuin Istanbul. Reilu 16 milj. asukasta ja hässäkkää riittää joka suuntaan, kuten tuon luokan etelän kaupungin elämään kuuluu. 
Bosporinsalmihan siinä on kaupunkia jakamassa. Samalla jakaen Euroopan ja Aasiankin ohi kulkiessaan. 

Satunnaisella merikapteenilla heräsi tässä kohtaa kysymys päässä, kumpaan suuntaa vesi virtaa salmessa? Satunnainen järki sanoisi, et molempiin suuntiin vuoronperään, riippuen vuorokauden ajoista eli maan pyörimisestä, lisäksi kuun kierrosta ja tuuletkin vaikuttavat. Tekoälymme kuitenkin tietää kertoa, että pintavesi virtaa kohti Marmaranmerta eli etelää ja pohjaa pitkin kulkeekin toinen virtaus päinvastoin, kohti pohjoisen puoleista Mustaamerta. Mistä sitten johtuu, lähinnä suolan määrästä eri altaissa ja sitä rataa muodostuu alla olevan suolaisemman ja päällä kulkevan makean virtausten välinen suhde. 

No niin, mentäisiinkö jo katsomaan tämän kertaista reissutarinaa?

Satunnaiselle ohikulkijalle epätyypilliseen tapaan tällä kertaa reittivaihtoehdoksi valikoitui välilaskullinen lento Riian kautta, edullinen keskikesän budjettimatka kun oli tarkoitus tehdä. Tämän matkan päätarkoitushan on paikallinen metallifestivaali Headbangers' Weekend 2025 ja siellä esiintyvä suomalaistykki Ensiferum.

Jos miettii, millä systeemillä sitten koneesta ulos tullessa haluaa jatkaa päivän urakointia kohti hotellia, saattaisi ajatella ensimmäiseksi taksia, tokana varmaan lentokenttäbussia, joka ajaakin tässä tapauksessa non-stoppina kentän ja kaupungin keskustan väliä aina Sultanahmetin vanhankaupunginosan perukoille asti. Mutta, kolmas hyväksi osoittautunut vaihtoehto liikkua kaupungissa on Istanbul kortti, jolla pääsee lentokenttäbussin lisäksi samalla kortilla kaikkiin julkisen liikenteen palveluihin, metroa myöten. 

Tällainen tarttuikin So:n käteen heti lentokentältä ja kyytiin ladattiin parinkympin saldo. Jännä yksityiskohta muuten, ettei näille satunnaisille myyjille kelvannut muoviraha, eikä eurot, vaan halusivat paikallista kahisevaa pankkiautomaattiluukun kautta, joka toki olikin siinä vieressä.

No, bussista selvittyään, nopeaa vaatteiden vaihtoa kevyempiin ja pientä taukopaikkaakin siinä ihminen kaipaa, lämpötila huomioiden. Luokkaa +29 astetta taisi olla, pitkät farkut ja mokkakengät jalassa, kauluspaita selässä ihan justiinsa selkään haluten liimautua, huh huh. 

Hetkinen, mistä sellainen löydetään tähän hätään? Siinähän se on, juuri sopivasti kohillaan joku paikallinen rappukäytävä, jossa saa hetken hengähtää. Mennään sinne tästä äänen ja ihmispaljouden kakofoniasta, eihän tässä kuule enää omia ajatuksiaankaan autojen, mopojen ja myymälöiden sisäänheittäjien huudellessa joka suuntaan vuoron perään. Johan tässä pohjoismaalaiseen hiljaisuuteen tottuneena alkaa pää pehmetä. 

Tossa hetken istuskellessa, shortsit ja sandaalit jalkaan saaneena, So:n silmiin osui etelässä monesti nähty ratkaisukeskeinen sähköjen pintaveto. Jokainen tehköön omat johtopäätöksensä. Ja sekin muistikuva Balttian fillarireissuilta, jossa lattiassa oli vaan reikä, vaikuttaisi olevan todellisuutta paikka paikoin vielä täälläkin. Niin, tosin kaakelista kuitenkin puhutaan, joskus se on ollut pelkkä betonilattiassa oleva reikä. Noni, sit liikkeelle taas.

Millähän systeemillä nämä laitetaan yöksi jemmaan, ettei kengät kävele aamuun mennessä pois omia aikojaan? Meniskö Fiskarsin lumikolalla oviaukosta sisään? Hotellia lähestyttäessä ei vielä tiennyt, miten tutuiksi pari lähellä olevaa Sultanahmet markettia tulisivat viikon aikana. Eikä tämä paahtava aurinko ihan helppo vastus näytä olevan muillekaan eläville. Kissoja retkottaa koivet suorina lähes joka kadun kulmassa.

Viimein hotellilla bussi-juna-apostolinkyyti yhdistelmällä. Aijai, heti hotellin ovesta sisään astuessaan tuntee ilmastoinnin viileän otteen ihon pinnassa, kuin sinua kutsuen haluasi halata turistia. Huoneen ikkuna kadulle päin ja sielläkin niitä pinta-asennuksia näyttäisi silmään osuvan. Kaikki vaikuttaa erittäin siistiltä ja puhtaalta, yeees, room accepted.

Kyllähän siinä tätä paikallista tekemistä paremmin näkee, jos ei taksilla paikasta toiseen suhaa. Elävää elämää niin sanotusti. Tutustutaan seuraavaksi lähiympäristöön paremmin rantaa myöten ja sittenhän sieltä tulee jonain päivänä se festarikeikkakin.

Puistomaisemien kautta rantaan. Tällä kertaa parikymmenen kilometrin päässä sijaitseva hiekkaranta jäi näkemättä, koska vettä ihan lähelläkin on ja reissu uimarannalle olisi vaatinut näissä keleissä vähän turhaa junamatkailua. Katsomista riittää lähelläkin tarpeeksi.

- - - 

Huomenta! 

Taas on päivä uusi ja nyt lähdetäänkin tutustumaan Sultanahmetin alueella sijaitsevaan Itä-Rooman keisari Justinianus I (527-565) aikanaan rakennuttamaan Yerebatan Sarnıcı vesivarastoon. Vesivaraston tiedetään täyttäneen kaupungin vedentarvetta satojen vuosien ajan. Lähinnä sade- ja lähdevettä taisi tuonne maanalaiseen laitokseen kertyä, jota sitten hyödynnettiin lähiympäristön ylimystön asumuksiin ja palatseihin.

Yerebatan Sarnıcı:n oma sivusto tietää kertoa varaston 336 pylvään kannattelevan 9 metrin korkeudessa olevaa kattoa 10000 m2 alueelta. Melkoinen luomus, jonka pylväät koostuvat eri marmorityypeistä ja suurimmaksi osaksi yhdestä kappaleesta muotoilluista kivistä veistoksineen.

Kyllä, on se vaikuttava... Uskomatonta, miten aikanaan kaikenlaista on pystytty rakentamaan painavasta kiviaineksesta aina pyramideista tällaisiin maanalaisiin tolppaluomuksiin. 

Niin vaan ruokailujen ja kaupunkikulkemisen kautta tämäkin päivä saatiin päätökseen ja huomenna olisikin sitten tarjolla festaria. Tarina jatkuu tämän reissun osalta seuraavassa postauksen 2. osassa. Siinä pääsemme tutustumaan Life Park festarialueeseen ja bändien musiikkitarjontaan. Postauksen 3. osassa sitten kaupungin ostosbasaariin ja matkan loppukommellukseen.

Vinkki: Katso myös Istanbul 2025 - OSA 2 ja Istanbul 2025 - OSA 3