Käymme jo kohti tämän vuoden loppua ja on aika vilkaista taustapeiliin, mitä on saatu vuoden mittaan aikaiseksi tai jäänyt aikaiseksi saamatta. Näin äkkipäätä kysyttäessä pää tuntuu tyhjältä tai vähintäänkin pakanamaan kartalta, eikä kerro aikaansaaduksi yhtään mitään. Jospa hetkeksi pysähdytään ja tunnustellaan asiaa hieman tarkemmin.
Oikeaan mielentilaan saatellen postauksen alustuksena voisi toimia "Matkustaja", "Kevyttä aallokkoa" tai vaikkapa "Sielu". Näistä, kohti tätä tekstiä, voi jokainen mielessään kuvitella auringonlaskun punertavassa taivaanrannassa kevyesti keinahtelevan hauraan riippusillan, jota pitkin ihminen kävelee syvempiin ajatuksiin.
Satunnainen ohikulkija tarjoilee kahvit ja pöyhii tällä kertaa hieman liikuntaan liittyviä vuosisaldoja, matkailua ja elämyksiä, sekä lopuksi elämän kiusauksia. Mitä ne sitten lienevät, selviää vain hörppäämällä tarjottua kahvia ja lukemalla tarinat loppuun.
Tosiaan, taas kerran alkaapi olla vuoden tinki täynnä ja liikkumisen tavoitteet näyttävät tulleen saavutetuiksi. Olisiko tavoiteasetanta siis opittu vuosien saatossa ja sitä kautta suhteellisen oikein laadittu? Selvästikään tärkein asia ihmiselle ei ole kovien tavoitteiden tavoittelu, vaan vaatimattomien tavoitteiden tavoittaminen. Tavoitteiden tavoittamisella on motivoiva vaikutus, kokee saavuttaneensa jotakin.
Juoksu, joka eniten tänäkin vuonna So:lle osunut liikuntamuoto kelissä kuin kelissä, antoi tavoitteen 565 km sijaan 732 km, kun taas pyöräilytavoite 600 km täyttyi jo elokuun alkupuoliskolla ja päätyi reiluun 1000 km lukemaan. Sinällään hyvä, jotta pyöräilykilometrit kertyivät isolti kesän aikana, koska syksyn hiipiessä paikalle, yleensä katse kääntyy jo kohti maastopyöräilyä, eikä vastaavan mittaisia Garminille kelpaavia lenkkejä tahdo syntyä yhtä helposti enää. Kesän kuumimmat kilometrit taisivat muodostua työmatkapyöräilyssä eli hyötyliikunnan parissa. Ulkomaan fillarireissuahan ei tänä kesänä nähty.
Ystävämme rullaluistimet näkivät sauvojen viuhuvan 213 km verran vierellänsä. Renkaita vaihdeltiin jo keväällä, rengasvalinnan osuessa oikeaan. Luistelijan kelpas ja olo oli reipas. Yhtään hiertymää ei ole enää vuosiin saatu aikaiseksi. Johtuu hyvin istuvista luistimista ja nilkkaluuta suojaavista neopreenikumeista. Toki luistelutekniikan kehittymiselläkin osansa on, eikä lenkitkään ole viime vuosina olleet ihan aiempien vuosien mittaisia.
Lopuille jäännöslajeille, melonta, luisteluhiihto ja kävely, tavoiteltavaksi jäi näin ollen enää reilu 300 km, kokonaistavoiteen 1650 km tullessa täyteen jo syyskuun alkupuoliskolla. Näistä kävelytavoite täyttyi lokakuun alussa, melonnan jäädessä ainoana lajina alle tavoiteasetannan.
Yhteenvetona mitatun kokonaisliikunnan määräksi saatiin siis tälle vuodelle reilu 2400 km, suunnitellun 1650 km sijaan. So huomaa vuoden liikuntatavoitteen täyttyneen reilusti ja siirtyy ajatuksissaan jo ensikauden uusiin tavoiteasetantatunnelmiin. Mitä todennäköisimmin kuluneen vuoden mitoitusta mukaillen se laaditaan, mutta aavistuksen verran enemmän ihmiseltä vaaditaan. Huomaamme mitoituksen olleen hieman alakanttiin, koska osa mittareista jo syksyllä vihreäksi pärähti. Tutkitaan, ennen kuin hutkitaan, mittareita säädetään ja tulevalle vuodelle uudet lukemat käännetään.
---
Kyllä, taidamme päästä vuoden taustapeilin toiseen aihekokonaisuuteen, matkoihin, musiikkiin, ym. elämyksiin. Tokihan samat asiat näkee So sivuston oikeassa marginaalissa olevasta arkistostakin, mutta jospa tätäkin kokonaisuutta sekunnin verran mutustelisi tarkemmin.
Rakkaille korville, kun tarjoili elämyksiä, Noumena ja Battle Beast, joista ajatus liukuu kohti Krakovaa, aina merimelonnan tunnelmiin asti. Toki paljon aikaa vietettiin myös maastopyörän selässä. Kaikkinensa elämyksiä tarjoilivat, sydämen sulattivat, ja tajunnan suurensivat. Ilman näitä tapahtumia elämä olisi jäänyt laihemmaksi, etäisemmäksi ja vähemmän tunnetta antavaksi.
Hetkiseksi, kun taustapeiliin hoksaa katseensa kääntää, huomaa, elämään mahtuneen monenlaista. Ihmismielen muisti on vaan sen verran lyhyt, ettei meinaa ilman muistuttamista jaksaa. Haluaa koko ajan uusia virikkeitä, ei vanhoja menneitä. Eteenpäin niin kovasti katsoo, uutta jo tahtoo. No joo, muistin ei tarvitse taakkaa kantaa, So sivusto huolettoman olon antaa ja muistot kaikki taitaa.
Joskus mielessä käynyt sekin, miten suu pannaan, jos Blogger päivänä eräänä sammuu, kaikki muistot kaatuu, alusta vaihtuu. Saisiko materiaalin sujuvasti migroitua alustalle toiselle vai pitäisikö laittaa asiat uudelle tolalle?
Vai pitäisikö koko tarinoiden ketju uudelleen masteroida ja blogitapahtumien väliajat jälkimuistoilla työstää, kokonaisuudeksi kirjan kansien väliin. Kutoa kuin merimiehen villapaitaa, tekstien väliin raitaa, langalla angoran pehmoisen, saisimme siitä lämpöisen. Pelkona toki, ettei muisti riittävän hyvin kanna, eikä kaikkea ulos anna. Tulee liikaa myllättyä, ihmisten mielenkiinto asioihin kyllästettyä. Jo kertaalleen kirjoitettua ei halua rikkoa, kokonaisuutta muutella, Satunnaisen ohikulkijan seikkailuja, kaikille tuttuja.
---
Sepä se, vielä yksi asiakokonaisuus mahtui tähän vuoteen, ei asioista pienin, vaikka viimeiseksi jäikin. "Down from the Mountain", kute Allen Lande sanoo. Otetaan nyt ensin kuitenkin kuppi kahvia alle, jottei suut kuivumaan pääse.
Joskus ihmisen voi olla vaikea puhua asioista, jotka ovat itselleen tabuja tai ainakin sellaisia aiemmin olleet. Samat asiat, jotka tabuja itselle, ovat sitä tyypillisesti laajemmankin ihmisjoukon ajatuksissa. Sitä kautta kai ne yksilöllekin tabuiksi muodostuvat. Ei haluta erottua joukosta.
Jos asiaa olet mielessäsi jo pitkään pyöritellyt ja kielesi päällä maistellut, saatat huomata, ettet asian kanssa olekaan yksin. Maailmassa meitä on monta, joille sama asia voi olla muodostunut mielenmuuriksi. Muuri voi muodostua niin korkeaksi, ettet enää halua sen yli kiivetä, vaan alat miettiä vaihtoehtoja, josko voisi kiertää tai keksiä keinon murtaa koko muuri maan tasalle. No niin, ihmisen addiktioista siis kyse. Asia, jonka jokainen joutuu itse arviomaan omalla kohdallaan, eikä sitä koskea tai muuttaa voi kukaan toinen ihminen. Se matka on jokaisen kuljettava itse, tunnusteltava, tunnustettava ja suuntaa muutettava, jos siltä tuntuu. Jokainen voi olla vain oman itsensä kapteeni.
Satunnainen ohikulkija on tuntenut ja tunnustanut, ajan mittaan liikaa antautunut. Sitä myöten päässä ajatushautomon käyntiin saanut. Kuten eräs presidenttimme aikanaan sanoi "tarttis tehrä jottai".
No, mitä se "jottai" sitten voisi olla? Onko se sitä, että alkoholisti jättää korkin avaamatta vai sitä, että tupakoitsija jättää tupakka-askin ostamatta? Entä sokeriaddikti, jättää suklaalevyn ostamatta tai someaddikti, joka viettää viisi tuntia päivässä katsoen TikTokkia, jättää vain seuraamatta? Iskeekö fomo? Niinkö helppoa se on?
Neuvoja kaikki tyynni, jättää vain pois, miksi kantaa mukanaan jotakin vahingollista? Todellisuudessa, vain harvoin historian valossa tuonut lopullista onnea, ellei mitään muuta korjausliikettä ole tehty samalla. Jossakin vaiheessa taas korkki on auennut, menty tupakille, syöty irtokarkit ja sipsit vielä päälle tai vietetty liikaa aikaa somen ihmeellisessä maailmassa. Jos kaikki helppoa olisi, ei maailmaan tarvittaisi satoja ja taas satoja erilaisia diettejä, alkoholi-/tupakkalakko-ohjeita tai alaan liittyviä terapioita. Puhumattakaan näihin liittyvistä lääkehoidoista.
No mikä sitten ratkaisuksi? Hoblaa, vertaistuki, vertaistukiryhmän voima on vertaansa vailla. Ihmisen omat ajatukset ovat kuin kapea varjo siihen verrattuna, mitä vertaistukiryhmän jäsenet voivat toisilleen antaa. Yhdessä muurin voi kaataa.
Ihmiset, joilla samoja ajatuksia ja kokemuksia, tietävät täsmälleen mitä olet omassa päässäsi miettinyt ja kohdallasi tuntenut. Ai miksi? No siksi, että nämä asiat ovat sellaisia, joita koetaan ja on koettu vuosikymmenten, satojen, ehkä jo aikojen alusta asti, samanlaisilla tunteilla. Ahdistus, häpeä, pelko, taakka, menetys, kuulostaako tutulta? Ihminen ei ole vuosisatojen saatossa juurikaan sisäisen minänsä osalta muuttunut, vain maailma ihmisen ympärillä on. Me olemme oman sisimpämme seppiä ja siinä pajassa työskentelemme aina viime kädessä yksin.
Kun ihminen on periaatteessa aina kuitenkin viimekädessä yksin, hän on heikko. Vaikka kuinka erakkoluonne olisi, jossakin menee raja, jolloin tarvitaan toista saman asian tuntevaa ihmistä rinnalle. Itseriittoisimmankaan ihmisen energia ei välttämättä riitä joka asiaan yksin. Jos keinoja ajatusten työstämiseen ei tarpeen tullen valaistuneelta ihmiseltä saada, kiivetään muuria pitkin, otteen lipsuessa, pääsemättä koskaan yli ja sitä kautta ihminen liukuu takaisin lähtöpisteeseen. Oli sitten kyse addiktiosta mistä tahansa.
Juuri tähän kohtaan osuu ryhmän luoma rento tunnelma, jota huumorikin voi välillä sävyttää. Ei tarvitse muuria kiivetä, ei pingottaa, ei jännittää. Voi asioista, vaikeistakin puhua mitä haluaa tai sitten olla puhumatta, jos siltä tuntuu. Kaikki tekeminen perustuu ihmisen omaan tunteeseen ja tahtoon. Vain oma uskallus on rajana, olet sitten paikanpäällä tai verkossa.
Joka tapauksessa, toisten ihmisten ongelmien ja ongelmattomuuksien kuuleminen ja sitä kautta omien asioiden oikeaan perspektiiviin sovittaminen, on hienoa. Tätä kautta ihminen voi todeta elämänilonsa lisääntyvän ja oikean suunnan hahmottuvan. Tätä tulevaisuuden majakkaa kohti on helppo navigoida ja muillekin suositella.
Monta kompassia voi ihminen elämänsä aikana katsoa, toinen toistaan hähmäisempiä, kunhan viimein löytäisi sen oikean, neulan suuntiman korkeamman. Kaiken tiedon ja kokemuksen valossa, elämä kuin lastu laineen päällä tuulessa ajelehtii. Miksi et tarttuisi, jos ohi ajava joukko sinulle suunnan näyttää ja pelastusrenkaan heittää?
Ryhmän tuki voi ihmisen oikeaan suuntaan työntää ja elämälle hyväksynnän myöntää.
Niinpä niin, elämänkynttilää molemmista päistä poltellessa, voi joskus huomata tulleensa vaiheeseen, jossa jo haluaa vauhtia hidastaa, vain kynttilän toista päätä valuttaa. Ihminen tajuaa olevansa kuolevainen, nuorukaisena taisi unohtaa sen. Tämänkin vuoden loppua kohden käydessä, ymmärtää taas yhden vuoden vähemmän olevan jäljellä.
Eipä siinä, niin se on, tulevaisuus on arvaamaton ja eilinen jo nähty on, mitä siis jäljelle jää, on tämä hetki. Käyttäkäämme se hyvin, hallitusti, hillitysti, elämästä nauttien. Se tarjoilee mutkia yllätysten. Liikuntaa, ruokaa, rakkautta, uskontoa ja filosofiaa, niitä ja monia muita herkkuja meille ammentaa.
Kuin lauantai-illan arvonnan lottokone, elämä palloja pudottelee, totuuksina niitä heittelee. Ei voi tietää mikä tapahtumapallo seuraavaksi putoaa tai minkälaista roolia se näyttelee. Osuuko laatimaasi lottoriviin, riviin numeroiden kirjon, valittuun kapeaan vai useimmiten kohdalle "tämä arpa ei voita" osuvaan. Joskus antaa ripauksen voiton tunnetta, rivillä numeroiden muutaman oikean. Saa tuntea elämän hienoutta, sijoitat riviin myös seuraavaan. Elämänlottoa jatkaa haluat, riviä uutta jo innokkaasti rakennat.
Näillä saatesanoilla Satunnainen ohikulkija kannustaa ihmistä käymään luottavaisin mielin kohti tulevaa vuotta ja kysyy samalla, mitkä ovat sinun kuluneen vuoden tapahtumasi? Ehditkö katsoa taustapeiliin vai onko jo kiire uusiin haasteisiin, lottokoneemme tapahtumapalloihin seuraaviin?
Hyvää, kohta alkavaa uutta vuotta kaikille! 🎉🎆🎉🎇
