Paikka auringossa...

niin, otsikon antaessa, mieleen soljuu etelän hiekkarannat, jalassa mustat uikkarit, silmillä mustat aurinkolasit, ihossa rusketusraidat, takana loistava tulevaisuus ja edessä elämä ilman huolia, TÖKS, siihen se ajatusten filmirulla leikkas kiinni...

Puhumme mielikuvituksesta. Ihminen on sopeutuvainen, osaa järjestellä itselleen tärkeitä asioita paikasta ja olosuhteista riippumatta. Vain mielikuvitus on rajana.

Kun aikanaan nuori Satunnainen ohikulkija taloa asutti, tarjoili tuo elinvoimaa antava energialähteemme loistavat mahdollisuudet säteineen, kiertäessään paikkaa päivät pääksytysten ympäri.

Olihan siinä aurinkotuolille totta kai ne vakiopaikat jo muodostuneet. Klo 10 sanoi etupihaa etelän suunnasta, klo 14 alkoi olla tienpuoleinen nurmikko parhaimmillaan. Että se helotti kuumasti muutamia tunteja, niitä keskipäivän parhaimpia. Ja jos ja kun Satunnainen auringonottajamme halusi varastoida vielä illan viimeisetkin säteet, talon länsiseinustat ne antoi. Punainen lautapanelointi loisti selkään heijastaen päivän kuumuuden. Ei ollut pulaa Suomen kesän auringosta.

No niin, alustuksen jälkeen alamme päästä aiheeseen. Tuo ystävämme, plätti ei enää tarjoile So:lle samanlaista mahdollisuutta, halusit tai et. Ajat ja asiat muuttuvat, tulee seiniä ja varjoja valon eteen.

Mutta, mutta, ihminen on kekseliäs. So hankki kevyen mobiilituolin, etsi lähimetsästä oman salaisen paikan ja nauttii auringosta kaikessa hiljaisuudessa koko kesän. Ähäkutti kattimies!

Tätä konseptia totta kai jo ehditty kehittelemään reisien päälle asentuvan pahvilevyn ja läppärin, sekä retkikahvien myötä siihen suuntaan, että työelämäkin metsän keskellä sujuu. Forest office:sta puhutaan.

Forest office tarjoilee nettiyhteyttä kännykän kautta melkein samaa nopeutta kuin vakiotyöpisteellä ja asiat hoituvat. Mitä muuta voisi metsätoimistolta toivoa? No totta kai useampaa näyttöä. Pienellä läppärin näytöllä on pärjättävä. Noh, pari tuntia päivässä tätäkin kestää.

Ihminen sopeutuu. Ajattelemme positiivisesti ja pyrimme löytämään asioiden mahdollisuudet. Jos ja kun elämä on jatkuvaa muutosta, on hyvä pitää kiinni omista arvoista ja kävellä oikealta tuntuvaa polkua. Vain sitä kautta voi päästä perille. Milloin sitten ollaan perillä, lienee jokaisen itse ratkaistava omalla kohdallaan.

Don't give up, let yourself feel free...

Tee työtäs rullaillen...♫

Tee työtäs rullaillen...♫ niinpä niin, huuh. Näin se matka taittuu, pitkää rinnettä paraikaa pusketaan ylöspäin hyvällä sykkeellä, reisien painaessa potkun suoraksi joka liu'un lopussa. Vuorotahtia, hien valuessa kypärän etuhihnasta otsalle, pyrkien silmiin kirvelemään. Nopea pyyhkäisy, nyt ei voi hidastaa, jotta pysytään tasaisen vauhdin tekniikalla liikkeessä. Sauvat mukana sykkeessä, ei liikaa niihin tukeuduta, jaloistahan tämä homma lähtee... Jesh, vielä pari potkua ja mäki voitettu. Ja sit stoppaa, otetaan hetken hengähdystauko tähän väliin, juomarepun letku suuhun, painallus kypärän etureunaan vesien roiskuessa otsalta maahan ja sauvoihin nojailua tovi. Ohi ajavien autoilijoiden mielessä taitaa olla ajatus, joko kunto loppui?

Aijai, miten hyvältä tuntuu painaa pitkää nousua tasaista tappavaa tahtia, kun taistelu, eiku luistelu kulkee. Tuntee olevansa renkaiden kanssa yhtä ja sulautuvansa liikkeen tuomaan etenemiseen juuri putsatulla asfaltilla. Vaikka hiki lentää, ei haittaa, ihanaa leijonat ihanaa, Satunnainen ohikulkija tuntee olevansa elossa ja kaiken kruunaa korvissa pauhaava Helloween "Future World".

Niin, sitä se ehkä eniten on, urheilutekeminen siis. Ihminen tuntee olevansa elossa. 

Tälle keväälle tarjoiltiin luistimiin uutta rengasta. K2 Bolt 100/110 milliset, noissa So:n luistimissa, kun on kahta eri kokoa. Edessä 2 x 100 mm ja takana 2 x 110 mm samalla kiskolla. Tyypillisesti Suomesta on ollut aika vaikea löytää saman valmistajan, samaa rengasmallia kahta eri kokoa, mutta tällä kertaa tämä onnistui. Toki, eihän noita uusita kuin muutamien vuosien välein, ettei sinällään usein toistuva ongelma kyseessä. 

No, joka tapauksessa renkaat saapuivat postin avustuksella, eikä So:n yllätykseksi mukana ollutkaan laakereita. Olisihan se pitänyt toki havaita jo tilatessa, mutta kuka näitä niin tarkalleen aina katsoo. Eipä siinä, So kipaisi varastosta vanhat rapakon takaa tilatut keraamiset laakerit sisätiloihin, teki tarvittavat pesu- ja huoltotoimet eli purkua, saippuavettä, öljyä ja kokoamista. Voila, laakerit kuin uudet. 

Kiristettäessä renkaan akselipulttia pyrki pyöriminen menemään vaikeaksi, painuu sisään ja jumittaa. Avot... aivot kertoivat samassa hetkessä laakerien välistä puuttuvan alumiiniholkin, joka sinne tarvitaan. Varastossa noita vanhoja renkaita muutama pari on ja sieltä käden käänteessä saimme asiaan varaosia. Holkit lisätty uudelleen avattujen laakereiden väliin ja nyt kiristettäessä ei jää tunnetta, että homma lahoaa alle laskettaessa alamäkeä 40 kilometrin tuntinopeudella. Kireällä on, ei muuta kuin kovaa ajoa toivotellen.

Nyt jo useamman lenkin jälkeen voi sanoa tälle renkaalle, suosittelen! Kulunut tasaisesti ja kohtuu vähän. Renkaan 90A kovuus sopiva, jos enemmän luistellut. Hieman täristää, mutta toisaalta rullaa paremmin. Tuoreemmalle kuskille voisi suositella vaikka 83/85 kovuutta.

Märkäajo-ominaisuusiakin tuli testattua jo aiemmalla lenkillä. Ehkä syksyn tullen sitäkin ominaisuutta joutuu testaamaan isommin. Laakereiden puolesta ei haittaa, tuo keraaminen, kun suorastaan nauttii vedestä ilman ruostetta. Mutta Bolt:n renkaasta on sanottava samaa kuin muistakin perusrenkaista, märkäpito onneton 1/5. Toki tuohan pitää hoitaa jalkatekniikalla pääosin. Ei leveää potkua, vaan napakka jalan ojennus heti perään, kun jalka keskilinjan ulkopuolella.

Niin se on, ei ole uskon asia, mutta uskottava se on, kesä on taas uskomaton ja uskoa täynnä. Maailma näyttää toisenlaiselta renkaiden päältä katsottuna. Kaiken kaikkiaan rulliksen rengasasioihin liittyen, on hyvä muistaa vaihtaa renkaiden paikkaa ja samalla käännellä pyörimissuuntaa säännöllisin väliajoin riippumatta renkaan iästä tai merkistä. Ei rakettitiedettä ole tämäkään.

Pannaan pyörät pyörimään...

Tuusula MTB 2023

Niin, kyllä, luit otsikon aivan oikein. Päivän sanamme on MTB, nimittäin Tuusula MTB. Satunnainen ohikulkija on innostunut maastopyöräilyn tarjoilemista elämyksistä siinä määrin, että nyt osallistumme lajiin kisailun kautta. Kyse on eri mittaisista matkoista 42, 68 tai 94 km, joista jokainen valitsee itselleen mieluisimman ja omalle kunnolleen sopivimman matkan. So:lle päivän lenkki tarkoittaa 42 km, joka sekin puolet pitempi kuin talven aikana totuttu reilun 20 km mittainen vakiolenkki.

Tässä kohdassa viikkoa puhumme toukokuun lopun tiistaista ja tapahtuma on vasta sunnuntaina. Että, josko vielä pari juoksulenkkiä ja yhden maastoajon ehtisi vetäistä ennen tulevaa tapahtumaa ja sitten siirrämme jalat pois polkimien päältä rauhoittumaan kohti sunnuntain koitosta. Ilmat olleet viime päivät mitä upeimmat, 22-24 asteen auringolla höystettynä. Joten viikon liikkumisten suhteen ei tarvitse paljoa vaatetusta miettiä, lyhyillä mennään.

Kalusto nyt viimeisen päälle viritetty tapahtumaa ajatellen. Täpäriin lisätty uusi vasemmalle sivulle avautuva pulloteline ja stemmin nokkaan kännykkäteline, samanlainen Topeak:n mekanismi kuin So:n maantiepyörässäkin. Osoittautunut toimivimmaksi ratkaisuksi kautta aikain, ulkomaanreissuja myöten. On karttanäkymä ja mahdollinen audion valintamahdollisuus nenän edessä matkaa taittaessa. Puhjenneeksi osoittautunut takarenkaan sisäkumikin jo ehti mennä vaihtoon kertaalleen.

Kisataipaleelle heitämme rullaluistelureissuilta tutun juomarepun selkään ja varustamme sisällöksi vettä, pari energiapatukkaa, renkaan paikkausaine aerosolin ja totta kai sopivat kuusiokoloavaimet. Voihan reissulla tulla rengasrikkojakin. Olisi ikävä talutella montaa kymmentä kilometriä. Tapahtumassa myös vaatimuksena hyväksytty kypärä.

---

Ollaan jo perjantaissa ja viimeiset testilenkit heitetty. Kaikki vaikuttaisi olevan pelikunnossa. Tähän päälle pari päivää rauhallista oleilua ja sunnuntaina sitten intoa puhkuen tapahtumapaikalle. Kunhan kelit olisivat suotuisia.

---

Ja viimein se kisapäivä on koittanut. Herätys anivarhain, perinteiset protskut naamaariin, sekä aamupuurot tulemaan, kahvia kyytipojaksi. Pitääkin käydä laittamassa auton vetokoukkuun pyöräteline ja täpäri kiinni heti alkuun kahvien valuessa. Hitsi, että onkin kolean tuntuinen ilma, tuuli 8 m/s siihen päälle. Joutuu miettimään päivän pukeutumista hieman uudelleen.

Autoilua kisapaikalle Tuusulan urheilukeskukseen ja ensitöiksi numerolappujen hakua kisatoimistosta. Valitsemme 42 km jonon, kisatyttö antaa laput ja tarjoilee tapahtuman juomapulloa kaupanpäälle. Toki itse kauppa on tehty jo viimevuoden puolella ilmoittautuessa. Jaahas, So on taas melko ajoissa liikkeellä, reilua odottelua ennen tapahtumia tarkoittaa. 

Minimaraton startti 11:00, nuorisolla into kova ja kilpailuhenki näyttää tulleen vanhemmilta perintönä. Täysillä liikkeelle, alusta alkaen. Tuumaakaan ei kanssakisaajalle anneta ilmaiseksi.

No joka tapauksessa kello alkaa olla 12:00 ja 68/94 km porukka lähdössä. Tässä porukassa mukana myös 42 km sähköpyörät. Vartti vielä ja sitten 42 km luomuporukka hyökkää matkaan. Pitääkin lipua pikkuhiljaa lähtöasetelmiin odottelemaan. Porukkaa alkaa kertyä lähtösuoralle. So valitsi sijainnin melko takaa näin ensikertalaisena. Katsellaan miten tämä porukka vetää. 

Puoli minuuttia lähtöön sanoo kuuluttaja, oma kello liipaisimen alle valmiiksi, kalusto muuten olisi jo menossa. Musiikkia ei tällä kertaa laiteta, ainakaan vielä, katsotaan josko sitten jossakin vaiheessa lenkkiä tarvitaan. Sitten yllättäen, ei PAM, vaan kuuluttajan huuto HEP. Fillaria lähtee valumaan lähtölinjan yli...

Reissu alkaa metsäosuudella ja sen jälkeen pienellä asfalttisiirtymällä isompiin metsiin. Kohti Tuusulanväylää mennään ja siitä eteenpäin reitti risteilee samaisen väylän, sekä Lehtikuusenmäen ja Vanhan Tuusulantien polkuverkoston maisemissa. 

Viiden kilometrin jälkeen siirrymme metsään ja sitten onkin melkoista juurakkoa kivikoineen ja männynkäpyineen. Satunnainen ohikulkija lyöttäytyy omalle vauhdille sopivan tuntuiseen letkaan mukaan, toki lisättynä kisakierroksilla So:n peruslenkillä käyttämään vauhtiin verrattuna. 

No, pakko myöntää, ei tässä maisemia nautita, puhumattakaan tiedosta reitin tarkempaan sijaintiin liittyen. Eikä ehdi katsella stemmin nokkaan kiinnitettyä kännykän karttaakaan, nyt mennään eikä meinata. Alamäet täydellä höyryllä fillarin hyppiessä kiveltä toiselle, juurakoiden yli kuin aitajuoksija konsanaan. Etukäteen suunnitelmissa ollut rauhallinen ja omaan tahtiin tehtävä lenkki on kaukana siitä mitä nyt tehdään.

Väkisin tulee mieleen sana "kilpailuvietti". Että, kun numerolappu stongaan lyödään kiinni ja kello laitetaan pyörimään, herää ihmisessä kisahenki. Siinä ei auta sanoa "omaan tahtiin", kun takana tulevan kuskin eturengas silmäkulmasta katsottuna rullaa oman takarenkaan sivulle, jos vähänkin erehtyy jarrua alamäessä painamaan. Popedan sanoin, kaasua, komisario Peppone...

No tulihan se 15 km juottopaikka sieltä. Siinä vaiheessa olikin hiki jo sen verran kova, että kevyen juoksutakin sai heittää reppuun, muutama suolakurkku ja puolikas banaani nassuun, vähän urheilujuomaa päälle ja menoksi. Samaa metsärynkytysrallia jatkettiin seuraavaan juottolaan asti. Toki se letka, jonka kyydissä So tähän asti rullasi, on mennyt jo menojaan. So:n edellä ajanut nainen huuteli jo ennen huoltopistettä jollekin itseään edellä ajaneelle, ettei ole tarvetta pysähtyä. Valitteli vaan jalkojensa jumia edellisen päivän lenkin takia. 

Juottolan jälkeen ei ketään lähtenytkään taakse, eli hetken sai ajella yksin, kunnes edelle ehtineiden kuskien selät tulivat näkyviin. Huutelevat toisilleen ähinän lomassa. 

Samaa rallia jatkettiin tiheässä metsässä kivikkoineen ja kuusen juurakoineen kunnes 26 km kohdalla vastaan tuli toinen huoltopiste. Sama kattaus ja sama tilaus So:lle, kiitos! Tällä kertaa pari kupillista urheilujuomaa, jos saa tarjoilijalta pyytää. Lenkin pidetessä toleranssi kasvaa. Tässä vaiheessa reidet olivat jo aika valmiit. Olisiko alkuretken vauhti ollut kuitenkin liian kovaa?

Tällä taukopaikalla tuli vastaan sellainenkin erikoisuus, että eräs fillaria olalla kannatteleva kuski kertoi takakiekon akselin katkenneet. Koska sellaista varaosaa tuskin kenelläkään on mukana matkassa, päätti kaveri napata fillarin olalle ja jatkaa polkua pitkin jalan. Asiaa tiedusteltaessa kertoi asuvansa kohtuu lähellä. Sen verran syvällä kutenkin metsässä oltiin tuossa kohtaa, että taisi kaverille tulla useamman kilometrin kantomatka. Haastetta elämään tuossakin...

No, matka jatkuu juurakkoista maastoa mukaillen viiden kilometrin luokkaa, kunnes muuttuu miellyttävämmäksi. Siirrymme hiekkapitoiselle harjualueelle, polut siis kovettunutta hiekkapohjaa ilman juuria tai isompia kiviä. Aijai, tätä kun homma olisi loppuun asti. Reidet huutavat Hoosiannaa, eivätkä oikein metsäosuuksia haluaisi enää kohdata. Voi mennä ylämäkien osalta kävelyksi. Niin, olihan tuossa metsässä äsken jo yksi kaveri hieromassa jalkaansa maassa istuen, oli takareisi krampannut. Kovaa leikkiä tämä on.

Noni, viimein polkuosuus taitaa olla takana ja olemme taas Tuusulanväylän kupeessa maalialuetta kohti siirtymässä. Tätä jatkuikin sitten kilometrejä, jonka jälkeen So huomasi kauhukseen reitin palaavan samaa kautta, josta lähdettiin liikkeelle. Tarkoittaa muutamia viimeisiä kilometrejä kallioisia, kivikkoisia ja juurakkoisia polkuja, jee, jee. Reisiraasut anelevat jo armoa. Ei auta, jos metsään haluat mennä nyt, sä takuulla yllätyt... 

Pahimpien ylämäkien kivikot talutetaan ja sit lasketellaan rynkytyksessä alamäet. Toi alamäkirynkytyshän se vasta reisijumppaa ihmiselle antaakin. Takapuoli ilmassa, jalkojen varassa joustaen, kova alamäkitäryytys laittaa jalkojen tilalle vellikupit.

Mutta, eipä mittää. Kuin taikaiskusta, yhtäkkiä maalialue näkyy harjanteen reunaa kulkevalta polulta, puiden välistä, ihana keidas keskellä erämaata. Laitamme viimeiset voimat likoon ja runttaamme reilun kilometrin asfalttikierroksen ennen maaliviivaa kaikella jäljellä olevalla tarmolla. 

Jeeesh, mies ja täpäri saavutti maalin!

Pienen rauhoittumisen jälkeen onkin mukava hakea tarjoiltu lihakeittolautasellinen ja leivät. Aijai, meinaako vähän maistua hyvältä? Palkintojen jakoa voipi samalla katsella joukkuekuskien osalta. Olivat noita 68/94 km tekijöitä, jotka ohjuksen lailla metsässä ohi singahtivat vähän väliä. Että, miten siinä juurakossa voi tuollainen prokuski mennä sellaista vauhtia? Kuin lentämällä suorastaan. Olisiko tällaiselle sunnuntaitekijälle hyviä vinkkejä?

No mutta, tämä oli tässä. Ei muuta kuin kohti ensivuoden tapahtumaa. Satunnainen ohikulkija laittaa Cube:n nyt telakalle kesäksi ja siirtyy maantiekalustoon. Ajellaan sillä se mitä ylipäätään jää aikaa ajella. Pääpaino kuitenkin rullaluistelussa viimekesän tapaan. Katsellaan näitä polkujuttuja sitten taas syksyllä. 

We'll be back, keep your bike rolling...