Ajatuksena ollut jo vuoden verran, tälle kesälle heittää fillarireissua Oulu-Kokkola välille. Sopivasti matkan jatketta suomipyöräilyn sarjalle. Asiaa jo valmisteltu ja lippuakin junaan tilattu. Tarkemmin hommaa tutkiessa alkoi chat ikkunan kautta tulla viestiä, ettei suomalainen juna peräkärryä syö. Toki tuo Satunnaisen ohikulkijan kärry kapeaa mallia on, yhdellä pyörällä. Kuulemma joku periaatteellinen valinta valtion lafkalla. Kärryä isomman matkalaukun kyllä saisi rahalla sisään, mutta ei kärryä.
VR:n omat kuvat vaunujen pyöräpaikoista kertovat, että ripustettavaan pyöräpaikkaan kärry mahtuisi hyvin fillarin allekin. Mutta, minkäs teet, jos säännöt näin sanovat. Ihmisen on tyydyttävä toisen ihmisen määrittelemiin rajoihin. Tämä maailma, kun toimii meidän itse itsellemme järjestämien sääntöjen mukaan.
Tuo kuuden tunnin junailu Ouluun ei kyllä So:ta paljon muutenkaan houkutellut. Mieluummin istuskelisi fillarin päällä senkin ajan. Lippu, kun tuli jo ostettua, jäädään tällä kertaa kyydistä Tampereella ja lasketellaan sieltä sitten kohti pääkaupunkia oman ratsun selässä.
Parin hotelliyön kautta tarkoitus homma hoitaa ja Tampereen Kauppiin tutustua ennen liikkeelle lähtöä. Siellä, kun näyttäisi karttojen mukaan hyviä maastopyöräilypolkuja olevan. Ei sinällään, että niitä maantiepyörällä ajeltaisiin, mutta voisi tarkastella tulevaisuutta ajatellen. Jos täysjoustolla sitten joskus.
Tällä reissulla ei pidetä liikaa kiirettä. Mennään omaan tahtiin. Noin 80 km päivää kohden matka-ajoa. Sopivaa jalkojen pyöritykseen kotimaassa. Ulkomaillahan tuo on kärryn kanssa ollut melko vakio päivämatkana. Kärryllä varustettuna matkan voi tuplata tuntemuksen valossa. Vastaisi puolentoistasataa kilometriä.
Katsotaan mitä tuleman pitää, sit mennään.
---
Päivä 1 klo 07:01 ja kovaa kolinaa pihalla.
Ajan olisi tiennyt kelloa katsomattakin. Rakennusprojekteissa, kun aloittavat hommat näihin aikoihin. Joku iso kohiseva liemi jonnekin just kaadettiin ja kovaa kuorma-auton lavan kolinaa päälle. Olisiko äijien piloille mennyt kiljulasti kipattu talon pihalla olevaan monttuun?
Oli mentävä ikkunaan katsomaan, mitä siellä oikein tapahtuu? Onko ne venäläiset nyt tulossa tänne tankkiensa kanssa? Ei siitä kyse, pihan rakennusporukka siellä vaan kolajaa. Iso täysperävaunurekka roudattu pihalle ja sen toista lavaa pystyyn yrittävät. Vettä sataa täysillä ja ikkunoita saa kiinni laitella.
Pannaan kahvia tulemaan. Pihan kaveri jo rälläkkää iloisesti laulattaa. Kipinäsuihkua tarjoilee. Tänään kesäloma alkamassa ja huomenna sit reissuun.
Lounastuntia tyrkkää... Tiedä sitten, miten toimistotyöläisen ja rakennustyömaan härvelit sopivat saman katon alle. Että, joku saisi kertoa senkin, miksi noissa rakennustyömaakäytössä olevissa laitteissa tarvitaan peruutushälytin. Sitä vehjettä, kun ei siellä peruuteta vain yhtä tai kahta kertaa. Jatkuva pillin ulina ihmisten asuinympäristössä ei korvia hivele. Luulisi, että rakennustyömaalla tiedetään välillä jonkun vehkeen liikkuvan ja tulisi huomioida omassa tekemisessä. Onneksi kohta alkaa loma ja saa vähän etäisyyttä.
Poriskoon nyt vielä hetken. Aika kovilta vaikuttivat.
Niin, jos mieleen juolahti, miksi tuo Arch Enemy:n uusimman julkaisun kuva oli tossa alussa? Johtuu totta kai juuri maailmalle annetusta "In he Eye of the Storm" biisistä. Tipoittain tulevat. Se, kai se nykytrendi on. Ei tiedä, voisi tälläkin biisillä olla potentiaalia keikan avausbiisiksi. Muutaman kuuntelukerran jälkeen havaintoina aika tasapaksu laulu. So olisi itse laittanut hieman enemmän melodiaa, komppi ja kitara, kun taustalla antaisivat myöden. Sitä vastoin kitaran soolo-osuus voisi olla vaikka kotimaista balladia, kuin eri biiseistä. Pitää kuunnella useamman kerran, jotta aukeaa.
Mmm, kello olisi sen verran, että lomaa jo jonkin aikaa eletty. Toi "Oo vielä sekunnin mun" biisikin. Mikä ylipäätään ajaa ihmistä kohti toista? Vetovoimaa täytyy olla.
---
Päivä 2 ja 08:12 tyrkkää.
Uskomattoman hiljaista. Ei kaivurin jylinää. Vielä hetken unen puolella voisi olla. Ei ihan varma haluaako herätä. Aijai tätä heräämisvaihetta. Jossakin kaukaisuudessa kuulostaisi jo joku musiikkiakin soittelevan hissukseen.
Jos ne hotellien sängyt mukavia ovat olleet, ei tämä omakaan hassumpi ole. Parvekkeen ovesta mukavasti selkää vilvoittaa ja saisi vähän peittoakin tarjoilla päälle.
Jokohan se kone kohta alkaa käynnistymään? Tälle päivälle olisi kaikkea tapahtumaakin. Anna vielä hetki rakas aamu...
08:45 sanoo. Ei tässä auta muu kuin laittaa hippulat vinkumaan, jotta kohti päivän tavoitteita päästään. Fillarin renkaat jo eilen pumpattu ja ketjut rasvattu. On tossa vielä muuta valmistelua ennen liikkeelle pääsyä. Laitetaan nyt kuitenkin ensin kahvi valumaan...
Vielä piti pyykkimylly laittaa surraamaan. Gonson ajohuosut, kun olivat jääneet viime kierrokselta kyydistä. Kuivatkoon rauhassa. Huomenna vasta tarvitaan. Tämä päivähän on vielä ns. lähtölaskenta-aikaa. Huomenna laukaistaan.
Vetovoimaa on... Että, juuri kun oli kotiovelta junaa odottelemaan päästy, oli lokki tuttavuutta tekemässä. Harmi, ettei yhteistä kieltä ole. Voisi kysäistä miltä tuntuu kävely, kun polvet väärin päin jalassa ovat? Noilla linnuilla, kun ihmiseen verrattuna toisinpäin näyttävät nivelet taittuvan. Että, kummalla meistä eläimistä ne oikein päin ovat?
Tänäänhän vasta tällaista ”kohti asemaa” tyyppistä lekottelua puiston penkillä. Huomenna sitten alamme lyömään vettä kiukaalle.
Aijai, tossa juna-asemalla taas mielenkiintoista seurattavaa. Mies aneli naisen luottamusta. Nainen kädellä näytti, ettei yhtään lähemmäs sovi tulla. Lopuksi kuitenkin halattiin ja lämpimiä suukkoja vaihdettiin. Mikä siinä vetää?
Nyt meni ohi sit sen näköistä pyöräilysetuppia, että oksat pois. Mies ”Alepa” lainapyörätyyppisellä vehkeellä liikkeellä. Käsittämätön kyyryasento. Ja miten joku voikin istua noin satulan kärjessä, housuparat. Kyllä tota vehjettä voi näköjään ajaa monella tavalla.
Aika kylmäkin on. Saisi pitkää housua alkaa lyömään.
Junan lähestyessä toinen pyöräilijä halusi saman oven kautta asiaa hoitaa. So antoi periksi ja seuraavan luukun otti. Fiksu antaa periksi. Ehti mieleen juolahtaa sekin, ettei tota vaihteiston akkua ole ihan just latailtu. No, pitäisi riittää tuhannen km välein. Mennään uskon varassa.
Junassa tyttö viereisellä penkillä maalaa just kyntensä kahteen kertaan kesän hempeällä värillä. Mikä voisi olla mielenkiintoisempaa katseltavaa? Ravintolavaunussa taas naisen tutkiessa läppärin näyttöä, viinipullo vierellä, oli vaikea olla havaitsematta pitkää taakse jäänyttä viikkoa. Lippis päässä, mietteliäänä, tajuttoman mustilla silmänalusilla varustettuna. Mistä sen tietää, mitä kenelläkin on menossa?
Tampere, maali häämöttää jo...
Tutustuttu vähän Kaupin alueeseen. Varsinaisia polkuja ei nähty, mutta risteileviä hiekkareittejä kyllä. Niitä, kun tuo maantiekalusto paremmin syö. Urheilukeskustakin tarjoilee.
On muuten hyviä noi pienemmät snaksipussit, joita tullut kauppoihin. Nuorena sällinä olisi lähinnä aiheuttaneet tuhahduksen, mutta nykyään erittäin hyvää pikaruokaa tällaisilla reissuilla.
Hotelli Lamminpää. Mitä siitä voisi sanoa? Mukava henkilökunta toki. Itse huone yksi hurjimmista, joita tullut varattua. So:kin sentään monenlaista on nähnyt näillä reissuilla. Ei tämä top kolmosen joukossa ole, mutta siinä kintaalla.
Piti oikein silmälasien kanssa tarkastaa sängyn patjan välit luteiden varalta. Kyllä, hyvältä ne näyttivät, hyväksytään.
Vessan laatoitukset vaikuttavat pihatiellä sattumalta ohikulkeneen tekemään napatulta, vessan ovi jumittaa puoleen väliin ilkeästi narahtaen ja lattian matotkin näyttävät oven edustoihin kuuluvia kuramattoja olevan.
Mutta, niinhän se on kuten tuo Cruzbrokerin tyly myyjä joskus sanoi So:lle, että Ladan hinnalla saat Ladan, Mersun hinnalla Mersun. Se ilme taisi kruunata homman. Näytönohjainkorttia silloin oltiin ostamassa. Totuus kaverin lauseessa oli toki. Tylyltähän se kuulosti nuoren ihmisen korvaan, sanoman tarkoituksen ymmärsi vasta elämän myötä, eikä haluaisi sitä pois antaa. Siinä puhuttiin myyjästä isolla M-kirjaimella.
Alamme elää nukkumaanmenoaikoja.
Musiikit tällä reissulla noudattelevat kesän 2022 soittolistaa, toki välillä hieman listaa kesyttävien stydimpien biisien kanssa höystettynä. Viimeisimpinä Arch Enemyn uusin, olisiko sitten kuitenkaan voittajaosastoa? Toi BESSkin, hmm..
---
Päivä 3 ja 05:56 sanoo.
Tiedä sitten, toi huoneen nurkassa rymyävä jääkaappi kovaääninen on, mutta ei juuri syötävää tarjoile. Pari sämpylää pöydällä olisi. Hotellin vieressä oli kyllä parikin noita hyvän näköisiä grillimestoja. Että, jos sitä kautta ennen kuin ratsun kovempaan laukkaan laittaa. Jäljellä olevat pari sämpylää voivat antaa korkeintaan lähtölaukauksen isompaan nälkään.
08:01 sanoo. Aijai, kun teki hyvää noi jatkotirsat. No nyt se heppakin tuossa jo hirnuu siihen malliin, että liikkeelle tarvis päästä. Annetaan kaurat ensin molemmille. Molemmat ruokittu, cowboy hyppäämässä ratsun selkään. Ratsu ei sano mitään. Sovitaan, että tyytyväinen oloonsa on.
08:51 ja sit liikkeelle. Naapurihuoneen frisbeegolf kaveri ehti lähteä ensin. Lapsiperhe tuosta vastapäätä lähti jo aiemmin.
Aijai, mukava ajella hiljaisia sunnuntaikatuja Tampereella.
Hienosti Tampereella hoidettu kevyen liikenteen väylät. Selkeät merkinnät kaikille kulkijoille. Kyllä kelpaa ajella...
No, nytkö se matka jo tyssäs? Hetkinen, kellon ollessa 15:09, So huomaa, ettei se päivä mennytkään ihan Strömsön malliin.
Aamulla ensin Tampereen läpiajossa jo muutama reittisekoilu. Ei niin helppoa ole ison kaupungin läpi päästä, ellei navigaattori koko ajan päällä. Kaupungista ulos ajettaessa hyvän matkaa olikin unelmareittiä pyöräteitä pitkin.
Jossakin kohtaa huomattiin maantien reunassa menevämme hyvän tovin. Sitä jonkin aikaa mentyämme alkoi ratsu kertoa, ettei oikein tykkää, kun autot läheltä liippaavat 100 km tuntivauhtia. Reidetkin jo hiukan kiukuttelivat.
Tässä kohtaa So laskeskeli yhteen asioita tuon lähestyvän saderintaman kanssa samaan tahtiin. Ei me voida tätä rallia enempää jatkaa. Kyllä se ratsu oikeassa on. Vielä se heppa kertoi, kun jo litimärkiä oltiin, että haluaisi kotiin. Pakkohan sille suojaa on antaa. Toijala olisi tuossa 16 km päässä. Mennäänkö sinne? Ei tarvinnut kahta kertaa kysyä. Hirnahti ja sanoi, että sinne.
Toijalaan päästessä kauhea horkka. Kaikki paikat jääkylminä. Fillarin satulan päällä, kun ei ole niitä lämpimimpiä paikkoja omia vaatteitansa kuivatella. Et, se vastatuulikin kuivatustelineenä ollessa…
Mutta, Toijala lienee toivoa täynnä. Matka jatkuu. Mies ja ratsu siinä kunnossa, että sisätilaa tarvitaan, jotta ajatus ja elämä saadaan toimintakykyiseksi. Ja sitähän se Hämeentien grilli tarjoili.
Mukavaa istuskelua ja vaatteiden kuivatusta hyvä tovi, lisäksi järjestelyä VR:n suuntaan. Taidettiin siinä vähän vaatteitakin vaihtaa. Kassissa, kun oli onneksi vielä jotakin kuivaakin mukana. Toki ne märätkin oli päällimmäiseksi lyötävä, ei sitä niin paljon kuitenkaan ollut varaa valita.
Kyllä tämä matka oli nyt sitten tässä. Vaatteisiin liittyen, junassa vielä viimeisenä havaintona, kun musliminaisten sanotaan vaatteilla itsensä peittävän. Peittävät toki, mutta juuri niin tiukoilla trikoilla, että kaikki tarjoillaan. Ja mitkä kengätkin. Kuinka tarkkaa se sitten siinä uskonnossa mahtaa olla?
Kotiasemalla kohta. Reissu oli taas mielenkiintoinen, vastoinkäymisistä huolimatta. Suomalainen mies ei valita. Sillä mennään, mitä annetaan. Välillä aurinkoa, välillä vettä. Niin se on, joku viisas sanoi joskus, ihminen saa sitä mitä tilaa, mitäs läksit...
---
Päivä se on viimeinenkin.
05:57 sanoo. Ai että, omaa peiton kulmaa hieman selän päälle taas huutaa. Elämä tarjoilee. Mmm, kyllä, hetken vielä saisi unta antaa. Mihin se nukkumatti nyt meni?
06:43 ja pihalla taas touhutaan. Joku siellä ryskää. Ei kai sinne monttuun vanhoja, ylikäyneitä kiljulasteja taas olla kaatamassa? Mitä siellä oikein tapahtuu?
Nyt ei kyllä jaksa nousta katsomaankaan. Tämän reissun saatesanoina voisi olla, usko tulevaisuuteen. Pyöräilijä tulee räkänokastakin, muttei tyhjännaurajasta.
Laitetaan nyt ensin soimaan Volturian "The Killing Joke". Vaikuttava biisi ja video. Että, toi Jacksonin flying-v kitarakin.
No, sitten varmaan seuraavaksi pitäisi tehdä pientä analyysiä, miksi reissusta tynkä tuli. Taitaa olla kyse siitä, että ihmisellä liikaa kaikkea on. On ruokaa, juomaa ja välineitä millä harrastaa. Ilman tällaisia ei syntyisi kokemuksiakaan. Toki tuo litimärkä maantienreuna ei niitä parhaimpia kesälomakohteita ole. Ennen aikaan, kun ei välineitä ollut, fillarilla ajettiin tarpeeseen. Ei sinne maantienreunaan pelleilemään lähdetty. Elämme aikoja...
Laukkua purkaessa tuli aurinkorasva vastaan. Sadeasu olisi ollut tarpeellisempi. Ilmatieteenlaitos, kun pelkkää aurinkoa lupaili. Onneksi tuli edes pitkät trikoot mukaan. Ja vielä kruunun jalokivenä oli joku lokki tarjoillut reissun aikana ohi mennessään kodin ikkunalaseihin valkoiset puolen metrin viivat. Kaatosadetta odotellessa taas.
Kesä jatkuu, ratsu rauhallinen, joku erikoinen sieni oli kaakin jarrusatulan kyytiin alkanut kasvaa. Maailma on ihmeellinen paikka, pesua saisi antaa fillarille, mutta levätään nyt hetki ensin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti