Beast In Black - Helsinki 2024

Aamen plottis, kellon on kuusi ja päivä on uusi. Jos jotakin ihminen on odottanut monta vuotta, niin olkoon se sellaista, joka on sydäntä ja mieltä riittävästi kouraissut, jotta sillä täytyy olla jokin isompi merkitys. Ihmisen elo, kun koostuu rikki lyödyn peilin palasista kasaan parsitusta ja liimalla kokoon saatetusta kokemusten kokonaisuudesta. Siitä kun kuvaansa katsoo, huomaa sen itseään muistuttavan, mutta pala kerrallaan. Ehkä niin kuuluukin olla, ensin rikki lyödään, sitten korjataan ja lopuksi sylellään. 

No, mitä se tarkoittaa sitten tosielämän pyörteissä? Sehän tarkoittaa kaikessa monimutkaisuudessaan muun muassa sitä, yhtä elämänpeilin palasta, jossa tähän iltaan osuu jotakin sellaista, jota So on odottanut vuosia. Että, montako lenkkiä on tullut soitettua illan bändiä kuulokkeissa ja vasta nyt vihdoin viimein pääsemme liveen kiinni?

Tosiaan tähän viikonloppuun osuu Helsinki Metal Festival ja siihen kuuluva Jäähallin avauskeikka yksittäiselle bändille Beast in Black:lle, jo päivää ennen varsinaista festaritapahtumaa. Viikonlopun osaltahan kyse on ties kuinka monen bändin tapahtumasta. Joten "warm up show" torstai-iltana on kuin startti tapahtumalle päivää ennen muuta festarikansaa ja vain sille jollekin tarinaa isommalle bändille. Niin, kenen tai minkä bändin tarina se minäkin vuonna sitten on, on taas toinen tarina, emmekä sitä tällä kertaa kerro.

Mjoo, alkulätinää, sitähän se on, mutta ei kai siinä, mennään asiaan.

No niin, päivä on jo pitkällä, kohden iltaa etenemme ja Satunnaisen ohikulkijan jalka kohti Jäähallia käy. Tuttu tunnelman kihelmöivä jännitys on taas havaittavissa, lämppärinbändi Finntroll siellä jo kurkkuansa kurlailee ja sound chekkiä tekee.

Tämä Finntroll So:lle vierasta matskua, vaikka kaverit näyttävät wikin mukaan jo vuodesta 1997 alkaen porukoissa hengailleen. Aika outoa sinällään, päässyt ohi So:n kuuntelevan korvan lipsahtamaan. Ensikuulemalta You Tubesta ei antanut sellaista sykäystä, jota yleensä tulee, kun se oikea kohilleen osuu. Toki tuo "Forsen" 2020 julkaistu biisin video oli aika koukuttava ainakin ensinäkemältä, melkein jäi biisin musiikillinen anti huomaamatta kuvallista kerrontaa seuratessa.

No, nyt äsken sama biisi livenä kuultuna, otti vähintään yhtä hypnoottiseen otteeseensa. Ekat lämppäribiisit ei ihan kovasti permantokansaa vielä lämmittäneet, mutta materiaalin edetessä yllättävänkin hyvin yleisö lähti hommaan mukaan. Tuntuu laulaja Mathiaksella olevan sana hallussa ja saa permannossa liikettä aikaan. 

Folk metalli puhuu ja "Myren" sai aikaan jo riehakkaan cirlen permannon keskustassa. Kovaa menoa hikisessä tunnelmassa metallitanssin pauloissa, pyörremyrskyn silmässä muutamien seisoessa paikoillaan, vain moshaten villisti.

Kaiken tämän voi So:n silmäpari todistaa C4 katsomon yläriviltä. Tosiaan paikkanumerointi käytössä ja suositus olisi varattua paikkaa käyttää. Kuitenkin paljon varaamattomiakin paikkoja on C3 ja siitä kauemmas, eli paikka tulee vaihtumaan väljemmille vesille, kunhan tästä lämppärivaiheesta päästään eteenpäin.

No niin, väliaika menossa, katsellaanpa vähän mitä käytävät tarjoavat. Monenlaista myyntipistettä taas olisi tyrkyllä. Parikin himottavaa t-paitaa silmiin osuus, Beast in Black uusimmat aika hienoja ovat 30-40 € hintaan, toisaalta yhdessä kojussa hieno Slayer paitakin olisi. Jätetään hautomaan ja otetaan juomatiskiltä limppari. Jo heti tullessa piti ostaa edellinen, kun ovien jo klo 18 avauduttua, oli vielä 19 jälkeen So:n tullessa niin pitkä jono pihalla, että auringon piti siihen puuttua. Lämmitti pienen kävelyn jälkeen ihmiset siihen tilaan, ettei jälkihiki meinannut heti lämppärin aloitellessakaan vielä laskea.

Jeps, hommaa kateltu tauon aikana eri puolilta ja päädytty istumaan C3 katsomon yläriviin. Lähellä olevissa penkeissä tyhjää, joten saa reilusti levittäytyä kuunteluasemiin Beast in Blackin kohta aloitellessa. Puoliksi leikatut korvatulpan pätkät kevyesti korviin vielä ja sit mennään.

Lavasteiden keihään kärkenä leijonan pää, joka aluksi savua suustaan lavan täydeltä työntää, sivuilla itämaisen oloiset portit toisessa kerroksessa ja samassa jätkät jo lavalle astelee. Keskellä rummut ylimmällä tasolla, kuin palkintopallin ykköspaikalla. Uusimman Dark Connection albumin "Blade Runner" avaa keikan. Sinällään ei yllätys, kun näyttää samaa linjaa noudattaneen viimeaikaiset kiertueet muutenkin.

Heti perään "Bella Donna", "Beast in Black", "Sweet True Lies" ja monta muuta, kunnes ilmoille kajahti se kaikkein koviten So:nkin päähän aikanaan jo Pakrin majakkareissulla kolahtanut Berserker albumin "Born Again".

 

Biisikimaran jatkuessa, poimitaan toinen uskomattoman vaikutuksen, itse kullekin tehnyt biisi "Ghost in the Rain", samalle Berserker levylle osunut tämäkin. Kännykkävalojen heiluessa yleisön käsissä biisin tahtiin puolelta toiselle, ei voi olla tajuamatta, että jollekin levylle vaan osuu ne bändin vaikuttavimmat biisit. Olisko silloin ollut biisinikkareillakin jokin tavallista luovempi vaihe, vaikka toki muutkin albumit kovaa tasoa on. Totta sekin, että voihan se kuuntelijakin olla vastaanottavaisempi tietyn albumin kohdalla ja taas toisena hetkenä ei koe niin tärkeäksi sen hetken albumia. Mutta, yhtä kaikki, maailmankaikkeuden hienoimpia biissejä, kun listaamme.

Aijai, mitä herkkua korvamme ovat saaneet illan aikana nautiskella. Taidamme piakkoin päästä päivän setin loppuun. Johan näitä ainakin viisitoista tullut on ja vaikuttaa Papadopouloksen välispiikit siltä, että viimeistä viedään. 

Jep, se oli siinä "Die by the Blade" myötä, hyvää yötä. Kuin näytöksen omaisesti jäbät pois lavalta kävelee ja yleisö villiintyy. Vihellystä ja ankaraa huutoa, we want more, we want more...

Nonnih, eipä aikaakaan, kun bändi antaa periksi ja tekee sen mitä yleisö niin kiivaasti toivoo.

Encorena heittävät "No Surrender", "One Night in Bangkok, eiku Tokyo" ja lopuksi maailmanloppu "End of The World". Tämän perään vielä normisetti lavahiihtoa reunalta reunalle taustamusiikin soidessa ja kitaraplekujen, sekä rumpukapuloiden lentäessä yleisön joukkoon niille onnellisille, jotka sattuivat kiinni saamaan.

Kotimatkalla junassa So muistelee ja kuulee korvissansa edelleen noita upeita biisejä. Kaiken kaikkiaan tuli taas huomattua, miksi joku bändi on ikuinen lämppäri ja toinen taas pääesiintyjä. Tälläkin kerralla konkareilla oli vaan niin paljon paremmat soundit, ero kuin yöllä ja päivällä. Erittäin tarkkaa sekä albumeja mukailevaa soittoa ja laulua, joka saa studio-olosuhteissa nauhoitettuja levyjä kuunnelleet korvat herkiksi. Tyypillisestihän livenä ei ihan sama vire laulussa välttämättä aina toteudu, puhumattakaan kitarasooloista.

Silmiin pistävää oli havainto, että suurin osa metallikansastamme oli keski- tai sitä vanhemman ikäistä porukkaa. Vain muutamia nuorempia parikymppisiä joukossa. Siinä on kyllä tietynlaista parrakkaan faaraon arvokkuutta, kun yli 70-vuotias metallimies kävelee käytävällä vastaan mustaan nahkaliiviin ja aurinkolaseihin sonnustautuneena. Päässään pääkallohuivi ja käsissä ranneketta jos toistakin. Sormet sormuksia pursuten.

Niinpä, metallimaailmaa eletään jo useammassa sukupolvessa meidän maassamme. Jos pyramiidien rakentamisen aikaan olisi vastaavaa metallimusaa ollut keksittynä, saisivat varmaan aikamme arkeologit kaivella haudoista kiiltäviä flying-v kitaroita ja 011 kieliä, sekä tuplabasarien pedaleja. Niitä aikansa poppamiesten rumpukalvoja, kun siellä taisi jo muutenkin olla.

Kaiken kaikkiaan hieno keikkakokemus taas kerran. Tuosta se viikonlopun Helsinki Metal Festival saa hyvän ponnahduslaudan muulle tekemiselleen. So ei sinne tällä kerralla osallistu, vaikka siellä muutama helmikin kymmenistä bändeistä toki olisi poimittavaksi. Ekana silmään listalta osuu Kreator ja Insomnium.

Mutta joo, niinhän se on, 

ellei Ticket Master sinulle keikkapaikan ovea avaa, pyydä sitten kohtalolta salaa. 

Olisko hällä lippua myydä, paljon emme itsellemme pyydä.

Ovi sinne, toinen tänne, keikkapaikkaamme, ovi sisimpäämme. 

Oven takana bändi suuri, keikkapaikka tuo juuri, 

loppukesään tarjoili jäähalli, kokemus hieno, kunnon ralli. 

Kuin uudesti syntynyt, Feenix lintu uhkein, 

on festariavajaisista upein, Beast in Black ja Born Again.

Elämänavain (runo)

Mistä löytäisin avaimen oikean,

jolla avaisin lukon vahvimman.

Se avain, joka sopii reikään tähän

onkin avain, joka avaa lukkoja elämän.

Onko Abus, Abloy Assa vai joku muu,

minkälainen on se kassa, johon kuittautuu.

Mitä se maksaa ja mitä valuuttaa,

käteisellä vai kortillako se hoidetaan.

Entä avainnippu, johon kuuluu,

mitä muita avaimia siinä roikkuu.

Onko mukana avaimenperä,

muovinen, metallinen tai kokemusten lankakerä.

Onnellisinta lienee ensin lukko löytää, 

tavoittaa, matka kohti lukkoa sanoittaa.

Kumpi olennaisempaa, löytää lukko armain,

vai lukon avaava avain.

Usein tulkkia matkalla tarvitaan,

voi lukon sinulle tavoittaa. 

Tulkki joskus lukkoseppää muistuttaa,

mielen lukkoja, kun auki avittaa.

Lukkoseppiä maailmassa riittää,

lukkonsa löytäneet heitä kiittää.

Onnenlukko ja lukon avain, 

siinä yhdistelmä, kaikille rakkain.

Kesähavaintoja 2024

Kesähöpinää on taas kertynyt. Ihmetelläänpä yhdessä, mihin kaikkeen on törmäilty.

Yksi hauskimmista ja hyvälle tuulelle laittava ilmestys on kaupparobo, joka tulee vastaan kevyen liikenteen väylällä. Tuo sympaattinen laite on kuin tunteva otus kaikessa koomisuudessaan.

Tämä veijari pysähtyi hetkeksi miettimään, ilmeisesti arvioi So:n luotettavuutta kohtaamista ajatellen, kun paikallaan seisoi ja kameraa käytti. Totesi sitten, jaa So se vaan on ja jatkoi matkaansa tyytyväisenä kohti aiemmin nähtyä kauppaa. Taisi jo paluumatkalla olla, laatikko varmaan tyhjänä.

Toki vastaavan näköistä laitetta on jo totuttu näkemään toimiston lattioilla, jos sinne kovin aikaisin eksyy. No, se nyt on vain imurointihommissa hääräävä robo, joka ei suureen maailmaan ilman talutushihnaa pääse. Mahtaa käydä kateeksi noita Alepan vapaana reissaavia serkkujaan.

Mjoo, kevyenliikenteen väylän liikennemerkit ovat tänäkin kesänä osoittautuneet liian vaikeiksi asioiksi ihmisen havaintokyvyille. Näihinhän liittyy paljon intohimoja, väärinymmärrystä, sekä lainsäätäjän huolimatonta lainsäädäntää.

Ehkä helppolukuisin merkki, pyörätie ja jalkakäytävä rinnakkain. Merkissä olevat tunnukset osoittavat pyörätien ja jalkakäytävän keskinäisen sijainnin. 

Helppoudesta huolimatta, menee välillä vaikeaksi, koska liikennesuunnittelija on päätynyt ratkaisuun, jossa merkkejä on ripoteltu kadunpätkä kerrallaan kuvan osoittamalla tavalla kävelijä vasemmalla, pyöräilijä oikealla. Mutta, mutta... vuorotellen, joka toisessa risteyksessä vaihtuukin kävelijä oikealla ja pyöräilijä vasemmalla tyylisesti. Välillä vaihtuu vain alikulkutunnelin kohdalla, sen jälkeen taas takaisin. Olisko laitettu vaan se merkki mikä sattuu hiiapin lavalta hanskaan osumaan? 

Siinä sitten kansalaisten kesken arvotaan kohtaamistilanteessa salamannopeasti mitä vastaantulijan ajatuksissa liikkuu ja pyritään valitsemaan oma puoli vaihtelevan menestyksen mukaan. Tähän soppaan, kun lisätään vielä rullaluistelija, joka pyörääkin nopeampi kulkutapa, mutta harvoin mielletään tieliikennelaissa määritellyksi jalankulkijaksi, kumman puolen valitset?

Toinen merkki, yhdistetty pyörätie ja jalkakäytävä, jota polkupyöräilijän ja jalankulkijan on käytettävä kulkiessaan asianomaiseen suuntaan.

Tämän merkin kohdalla lainsäätäjä on kaikessa viisaudessaan päätynyt toteamukseen: "jalankulkijan on käytettävä pyörätien reunaa". Eli molempia reunoja voidaan kävellä, siis molempiin suuntiin. Ei kai siinä pitäisi olla mitään ihmeellistä, mutta annas olla, kun samaan aikaan onkin useampi kuin yksi käyttäjä kulkuväylällä. Tulee tilanteita, jolloin jalankulkijoita on molemmissa reunoissa, menossa molempiin suuntiin, toisiaan kohdaten ja keskellä seikkailevat polkupyörät, rullaluistelijat ja puolelta toiselle singahtelevat koirat pitkine talutushihnoineen. Soppa on taas valmis, eiku syömään!

No, näiden ihan ymmärrettävien puutteiden lisäksi, on sitten se ihmisen ymmärryksen puute vielä päälle. Kahden ihmisen kohtaamistilanne kävellen tai juoksulenkillä. Kumpaa kautta vastaantulija ohitetaan? Jokaisen, joka on autokoulun käynyt tai liikenteessä tottunut ajamaan, pitäisi automaattisesti ohjautua oikean puoleisen liikenteen hengen mukaisesti oikealta kohtaamaan. Monesti näyttää kuitenkin siltä, ettei näin ole.

Jalankulkijoiden kohtaamisesta todetaan Liikenneturvan verkkosivuilla: "Laki ei ota kantaa siihen, miten jalankulkijoiden keskinäiset kohtaamiset hoidetaan ja kuka väistää mihinkin suuntaan. Jalankulkijoiden käyttämällä etenemisnopeudella väistäminen pitäisi onnistua." Ai jaaha? Vaikka, niinhän se taisi olla, että Uuno Turhapurokin suorastaan vaati sitä Johtaja Vuoristoneuvoksen kaunista perillistä törmäämään rappukäytävässä häneen. Tuleehan siinä toki kohtaamisia.

Että, kun ei ole sääntöä, toiminta on villiä. Paras, tai sanotaanko huvittavin Satunnaisen ohikulkijan näkemä tilanne on, pariin kertaankin, kun juosten lähestyy vastaantulijaa, itse kevyen liikenteen väylän oikeassa reunassa. Vastaantulija pysyy sitkeästi myös samalla reunalla, hänestä katsoen vasemmalla. Juuri ennen sanan mukaista "nokkakolaria", tämä vastaantulija väistyykin nurmikon puolelle tai talvella lumipenkalle seisomaan. Mikä saa ihmisen ajattelemaan niin jyrkästi vasemmanpuoleista englantilaista liikennemallia, ettei keho automaattisesti vie askeleen verran oikealle päin?

No niin, nyt tämäkin asia pureskeltu. Kuten huomaamme, liikenne nostattaa tunteita pintaan, mutta senhän me jo tiesimmekin. Raise your fist!

---

Hmm, Tuusula MTB tapahtuman jälkimaininkina tuli havaittua, ettei siitäkään reissusta ihan ilman vahinkoja selvitty. Naarmuuntuneen kyynärpään lisäksi Cuben takarengas oli seuraavana aamuna tyhjä. No, mikäpä siinä muuta kuin paikkaa päälle, kun näitä sattui sopivasti kaapissa olemaan. No niin, sitten vaan fillari odottelemaan syssyä. Ja mitä vielä, jo illalla rengas taas tyhjä, prkle... Nyt sinne laitetaan fillarilaukussa pitkään ollut paikkausaine paineineen ja katsotaan samalla toimiiko tuollainen mönjä muutaman vuoden vanhanakin.

No, tässä välissä ehditty jo uusi sisuri kaupasta mukaan kahmaista, kun sattui sopivasti kohilleen, mutta toistaiseksi näyttää ilma pysyneen renkaassa. Siksikin oli hyvä tätä ainetta välillä testata, koska samanlainen on myös maantiefillarin mukana työmatkaa taittaessa. Välillä sekin mielessä käynyt, ettei varmaan toimisi, sitten kun sitä viimein tarvitsisi ja juuri silloin, totta kai, kova kiire kohta alkavaan kokoukseen olisi.

---

Joo, kesähelteissä ihminen ehtii. Että, jos luulit, se So ihmistä kummempi on, joudut pettymään. Nimittäin kesän parhaimmissa helteissä totta kai näimme mielikuvissamme ajetun nurmikon ja siihen levitetyn mustan aluslakanan ja vielä pyyhkeenkin päälle, puhumattakaan rennosta So:sta auringon alla.

Ja totta kai siihen energiaakin tarvitaan muutaman kurkku- ja tomaattileivän voimin. Ai mihin? No vaikka siihen, että kaikkia kaunissäärisiä naisia, keveine ranteineen, lanteineen, ryhdikkäine niskoineen ja kehonsa hienosti kantaen, tukkansa ja kyntensä laittaen, olisi voinut oman mattonsa vieraan viereen laittaa tai vaikka samaakin pyyhettä taittaa. Joka tapauksessa aurinko meille kaikille maittaa.

Mutta, kaikesta hienosta puheesta huolimatta, So yksin fillarinsa selkään hyppää ja toteaa vain tuoksun jäävän, sitä seuraamalla voimme mainitun tavoittaa. Samassa hetkessä So jo asfalttiviidakkoon katoaa.

---

Fillaroinnista puheen ollen, viime viikolla saatiin kesän ensimmäinen sadekuuro ajon aikana. Harvoinhan se kohdalle osuu, kun reissut suunnittelee. Kaikki sotkussa ja suihkun jälkeen aika hyvä kasa jäi lattiallekin. Parastahan on jättää lattialle ja antaa kuivua. Kuivattuaan helppo imuroida pois. Ainakaan lattiakaivoon ei suihkun jälkeen kannata lastoitella. Muutenhan toi fillari tykkää suihkusta siinä kuin ihminenkin.

Ja suihkun jälkeen molemmille voi laitella sopivat mönjät kainaloon. Minulle K-Marketin halpisdödöä ja sinulle fillarikaupan parasta vedenkestävää öljyä ketjuihin. Kukin arvomme tunnemme. Kuin kotieläin tai lemmikki se on, perheenjäsenemme, tarjoilemme parasta vaikka itseltämme tinkien. Että, olisko aikanaan pitkän preeriaratsastuksen jälkeen cowboy jättänyt hevosellensa heinät heittämättä ja turpaa silittämättä?

Tuusula MTB 2024

Mjoo, huh huh, tulipas syötyä vatsa täyteen, riisi-/tonnikala-/hernesekoitusta meinaan. Viime päivinä hieman heikossa sapuskassa oltu ja pitäisi tänään ja huomenna yrittää täyttää hiilarivarastoja sunnuntain ajoa varten. Perjantaita tosiaan eletään ja työelämääkin pitäisi vielä vuorokausi palvella yhtä soittoa, huomiseen iltaan asti. Että, ei voi olla ihan varma, mennäänkö tätä haastetta kohti täydellä innolla, mutta kun kisaan on ilmoittauduttu, ei sitä väistellä. Sinne vaan, areenalle, haarniska päälle ja peitsi käteen. Cube alle ja menoksi.

No joo, onhan monta kertaa tullut huomattua, että itse kisatapahtuma on vain nopea välähdys ja ne kisaa edeltävät päivät ovatkin olleet juuri ne, jotka ovat tuoneet oman suolansa asiaan.

Huomenta, kello-osasto sanoo 04:44 ja sitä tihruhtaessa unihiekan jyvänen rusahtaa silmään, aiheuttaen nopean pistoksen, saaden aikaan sadattelun heti alkuunsa. Joo, ei kovin hyvin siis lähde liikkeelle tämä päivä. Nyt äkkiä vessan kautta kohti kahvipannua, ennen kuin mielen jarrumiehet, nuo ajatusten ankeuttajat, pääsevät ylös ennen So:ta. Mikään ei ole hankalampaa kuin nousta sängystä, jos ne miehet ovat ekana hereillä, lyömässä kapuloita mielen rattaisiin.

Noni, nyt saatu pannu tulille ja kuppi kuumaa nenän alle, kyl tää ehkä tästä vielä iloksi muuttuu. Eilinen ja itse asiassa jo edellinenkin ilta meni ylitöiden merkeissä istuessa, tietokoneen kimpussa. Huomaa, ettei jäsenet ole oikein yhteistyöhaluisia. Niin, katsotaankin hieman tarkemmin, mitä päivän menu tälle sunnuntaille tarjoilee. 

Tapahtumasivusto kertoo klo 11 asti jaeltavista numerolapuista, samaahan Instassakin jo mainostettu parin päivän ajan. Sinällään melko aikaisin lopettavat, ottaen huomioon, että startit alkavat klo 12:00, matkoille 68 km ja 94 km. So:n taival, 42 km lähtö klo 12:15. Pitää puolentoista tunnin ajan palloilla, jos ei muuta, niin vessaa etsien ennen lähtöpaikalle hakeutumista. Klo 11:00 kuitenkin jo minimaratonin lähtö. Siinä varmaan nähdään taas sitä kuuluisaa nuoruuden intoa.

No katsotaan sitten seuraavaksi Ilmatieteenlaitoksen kattaus tälle päivälle. Mm, joo, +24 astetta sanoo klo 12 eteenpäin pitkälle iltaan asti, puolipilvistä, 14-15 aikoihin yksittäisiä sadekuuroja. Foreca vaikuttaa olevan samoilla linjoilla. Eiköhän tuolla pärjätä, kunhan ei tasaista sadetta tulisi, eikä kuraa renkaista ylöspäin heittäisi. Vaikuttaa siis siltä, että lyhyet ajohousut ja t-paita riittävät. Ei oteta reppuakaan turhaan selkään painamaan, pitää pärjätä pienellä satulalaukulla, jossa renkaanpaikkausaerosolipullo, energiageeli ja auton avain totta kai. Kypärä päähän ja flättilenkkarit jalkaan.

Niin, tosiaan koneella istuessa välillä tuppaa menemään turhan pitkiä aikoja. Sehän ei keholle oikein hyvää tee. No tulihan tuossa eilenkin kävelyllä käytyä kuitenkin, ettei ihan paikallaan sentään, mutta sehän näissä kisahommissa hieman on ongelmallista, kuten nytkin, on pitänyt muuta tekemistä jarrutella, jotta olisi lihakset sitten iskussa itse tapahtumassa. Tuppaa jarruttamaan ennen ja jälkeen tapahtumia luokkaa kolme päivää muuta tekemistä. Tuntemusten valossa kuitenkin kroppa kaipaisi tekemistä joka toinen tai vähintään joka kolmas päivä.

On kyllä jännä havaita myös näihin tapahtumiin liittyvä tunnepuoli. Kun yleensä kuntotapahtumia odottaa innolla ja hieman jännityksellä etukäteen, tämä tapahtuma on tuntunut yhtä innostavalta kuin hernekeitto puuron päällä tarjoiltuna heti ilmoittautumisesta lähtien. Mistähän se johtuu? Voisko olla syynä viime kerralla havaittu lopen rasittunut olo reissun loppupuolella. Taisi Satunnainen maastopyöräilijä pyöräillä takkinsa liian tyhjäksi. Pitääkin tällä kertaa saada tilanne balanssiin ja ottaa alkupuolisko ajosta mahdollisimman rauhallisesti, jotta energiat saadaan riittämään tasaisen vauhdin ajatuksella myös reitin loppuosuudelle. Viimeksihän alkupuolisko mentiin letkan mukana rallatellen ilman huolenhäivää huomisesta.

Fillaria auton taakse kiinnitettäessä tuli huomattua päivän olevan jo heti aamusta todella lämmin. Toisin kuin viime vuonna, jolloin piti hytistä tuossa hommassa. Taitaa tästä vielä ihan hyvä päivä kehkeytyä.

Ja sit ollaankin jo skenessä. 

Jonnin verran porukkaa on jo liikkeellä ja kuhina tuntuu lisääntyvän hetki hetkeltä. Oman vivahteensa, kellon lyödessä pian 11:00, tilanteeseen antaa lähtöviivalle kertyvä minimaratonlasten sädehtivä joukko. Pienimmillä mukana äidit ja isät vieressä juoksemassa. Into näillä nuorukaisilla, jos mahdollista, jopa paikalla pörrääviä aikuismaastoilijoita suurempaa.

Joukon kirmatessa liikkeelle lähtökomennon jälkeen eturivissä on nähtävissä jo tuleva voittaja. Tuosta fokusoidusta katseesta ja vimmatusta jalkojen työskentelystä on vaikea erehtyä. Nyt ajetaan täysillä. Nooh, oppi ja ikä kaikki...

Joo, kello sanoi juuri 12:15, joka tarkoittaa sitä, että PAM ja tämä letka lähtee valumaan ajanottoviivan yli. Mitään kiirettä ei täältä letkan loppupäästä ole lähteä hötkyilemään. Ottaa oman aikansa, ennen kuin takajoukoista lähtijät pääsevät edes aloitusviivalle. Kello toki jo lyöty pyörimään omassa ranteessa.

Aikamoista hellettä tarjoilee +25 lämmöt alkumatkalla ja samalla pöllyävää hiekkatien ilmaa suuhun. Hampaiden välissä narskuu, ellei suuta pidä vähän pienemmällä. Silmiäkin hyvä siristää. Ai harmi, siinä kävi jo ensimmäinen rengasrikko, ei kaveri pitkälle ehtinyt. Talutusta, talutusta takaisin.

So:n matka jatkuu Tuusulan kukkatalon ja Lidlin ohi, asfalttisiirtymää varsinaiselle metsäosuudelle Tuusulan väylän länsipuolelle. Ruuhkaa pukkaa, kun metsään noustaan fillari kerrallaan hieman haasteellista ja kapeaa polkua ylös mäelle. Osa taluttaen, osa ylämäkeä runtaten.

No, mutta sittenhän se ilo alkoikin, kun varsinaiselle osuudelle päästiin. Reipasta menoa kolmen, neljänkin samavauhtisen kuskin matkassa. Välillä vetäjää vuorotellen. 

Se on jännä, miten tuollaisessa porukassa aika nopeasti muodostuu käsitys lähipyöräilijöiden vahvuuksista. Kuka nopea alamäissä, kuka taas ylämäissä. Harva on nopea koko ajan. Väkisin syntyy pumppaavaa liikettä ja toinen toisiaan tavoitetaan, pienen välimatkan hetkellisesti synnyttyä.

Reitti on hyvä ja hieno. Olemme juuri saapumassa 15 km juottopaikalle. Edessä oleva nainen huuteli "montako kilometriä ollaan tultu", kun uskoi vasta viiden kilsan luokkaa olevan plakkarissa. Ilokseen So sai kertoa uutisen, että sentään jo 15 km alkaa olla takana ja kohta muistin mukaan tulee juomapaikka. Taisi tyttö olla janoinen, suolakurkut näyttivät maistuvan urheilujuomatarjoilujen lomassa.

Juottolassa pientä rupattelua kanssamatkaajien kanssa, eihän tässä niin tosissaan olla liikkeellä, ettei kuulumisia ehtisi vaihtaa.

Seuraava väli kohti 26 km kohdalla olevaa juottolaa onkin reitin haasteellisinta metsärynkytystä kivikkoineen, monttuineen, kallioineen ja juurakkoineen. Paikka paikoin näitä päällekkäinkin. Valokuviahan ei näistä paikoista valitettavasti jää, vain helpoissa kohdissa mahdollista pitää ylipäätään kameraa kädessä. 

Toinen juottola tarjoili taas vastaavat herkut, kuin edellinenkin. Sama setuppi So:lle kiitos eli suolakurkut, rusinat ja pari kupillista urkkajuomaa päälle. Suusanallista porinaa lisäksi. Ja sit menoksi taas.

Juomapulloa toistaiseksi vasta kertaalleen maisteltu, joten eiköhän tuolla loppuun asti pärjätä viimeiset 16 km.

Loppureitti on todella miellyttävää harjanteista vanhaa hiekkakuoppamaisemaa, jossa ilo ajella. On nousuja ja laskuja vuorotellen, lisäksi hauskoja hiekkarinteen reunalla luikertelevia polkuja. Ja lopuksi tullaan pitkälle asfalttisiirtymälle, jolla tarkoitus siirtyä lähemmäs urheilukeskusta.

Tässä asfalttisiirtymän aikana laitettiinkin sitten päivän hiostava osuus suihkuun ja vettä tuli hetken ihan kunnolla. Sadekuuro jäi lyhyeksi, mutta ehti kastella loppureitin aika totaalisesti. Asfaltilta takaisin viimeiselle metsäosuudelle päästessä, ennen maalialueelle saapumista, oli polkumme muuttuneet kuravelliksi. Sammaleiset kalliotkin aika liukkaiksi. 

Fillarit ja kuskit saivat hienon ruskeasävyisen kurakuorrutuksen päällensä ja yksi kaatuminenkin So:n kohdalle osui yllättävän haasteellisella loppupätkällä. Oman mausteensa hommaan tässä vaiheessa antoi jalkojen loppuun ajettu voimataso, joka ei oikein enää tahtonut riittää märkään maastoon. Kuten viime vuonnakin, tämä loppureitti tarjoili päivän pahimmat haasteet, mutta siitäkin selvittiin.

Voittajan on helppo hymyillä. Niin, se voittaja seisoo tuolla palkintopallilla, So:n maistellessa lihakeittoa reissun päätteeksi. Palkitut 42/68/94 km kolme parasta, kukin vuorollaan. Lisäksi joukkuepalkitut. Joka tapauksessa itsensä voittajan on helppo hymyillä myös, lihakeiton mennessä muovilusikallinen kerrallaan ääntä kohti, sisäinen palkintopalli saa myös aplodit.

Garmin kertoo keskinopeuden olleen 16,2 km/h ja max nopeuden 43,1 km/h. Keskisyke 136 l/m, joka ylämäissä kyllä piikittää aika hyvin, toisaalta taas tasaisella ja alamäissä laskee nopeasti, kuten tyypillistä metsäajossa yleensäkin on. 

Fillaria pestessä tapahtumaan tarjoilluilla letkulla ja harjalla, mieleen tulee, niin ne vaan voivat energiatasot kääntyä reitin varrella suhteessa siihen, mikä oma ajatus lähtötilanteessa on ollut. Edellistä vuotta miellyttävämpi kokemus, ellei sitten ihan loppuväsyä ja siihen liittyviä tuntemuksia oteta huomioon. 

Kuitenkin sen verran rankka tuo MTB ralli ihmiselle on, ettei voi olla ihan varma tässä vaiheessa, nähdäänkö Satunnaista ohikulkijaa mukana ensi tai sitä seuraavanakaan vuonna. Jää nähtäväksi... josko MTB sielu vetovoimaa kokee, itselleen hallelujaa hokee ja sanoo 2025 kisalle okei. Mm, joo, joka tapauksessa vuosi elämää tarvitaan siihenkin väliin. Katsotaan, mitä uutta saamme niihin hätiin. Tärkeintähän on, että renkaamme pyörivät, eikä sekään kovin tärkeää.

Juhannushölkkä 2024

Et viittiskö? Eee... no jos kuitenkin. Tutkassa oli tällä kertaa Sipoossa järjestettävä Juhannushölkkä. Voisi olla sopiva keskikesän välihikimarssi ennen H2 kauden alkua. Kurkataan sitten seuraavassa postauksessa mennyttä H1 kauden Tuusula MTB:n antia.

Satunnainen ohihölkkäilijä kipaisi tämän itselleen ennestään tuntemattoman juoksutapahtuman. Siinähän hyvä tapa ajaa Juhannuksen aurinkolöhöilyt ja grillimakkaran syönti päätökseen. Joku perälauta niihinkin tarvitaan.

Tyypilliseen tapaan, tämäkin tapahtuma lähtee liikkeelle klo 12, aikamerkin eli megafonissa olevan summerin äänen kaikuessa korviin. Samaan aikaan kellot juoksijoiden omissa ranteissa klikkaillaan liikkeelle juoksijan jalkojen tapaan kohti maaliviivaa, jonne tällä kertaa matkaa kunkin valinnan mukaisesti neljä ja puoli, kuusi ja puoli tai 11,5 km.

Maksu tässä eteläisen Suomen tapahtumassa suoritetaan vasta paikanpäällä ennen alkua. Sen verran pieni tapahtuma kyseessä, että tällainen järjestely ilmeisesti vielä pysyy hanskassa. Tosin aika hässäkkää tuntuu olevan pienessä hirsirakennuksessa ihmisten jonottaessa eri pulpetteja kohden. 

Käteen annettiin matkavalinnan ja maksun jälkeen numeroitu napapaita, joka olikin ainoa oikea valinta tällaisessa kelissä. Toki ne, jotka olivat sen viimeisenkin makkarapaketin pötkön ammulla kylmänä syöneet, eivät hennoneet aluspaidastaan luopua.

Autot parkkeerattiin sängelle ajetulle pellolle, jossa paitaa vaihtaessa ei tarvinnut olla yksin. Ei sillä, että liikaa ihmisiä olisi ympärillä ollut, mutta kärpäset ja paarmat, kun tahtoivat avustaa turhan innokkaasti paidan sovittamisessa. Sorry, herra hevospaarma, not suitable for you.

Alku lähti liikkeelle totta kai leppoisissa tunnelmissa, muutaman sataa metriä ainakin. Siinä kohdassa siirryttiin pellon reunassa kulkevalle maanviljelyskoneiden käyttöön tarkoitetulle peltotielle. Heinä lähes polviin asti ja kapea rutikuiva renkaan ura jalkojen alla. Jo tässä kohtaa olisi käärmeen purema ihan todellinen uhka, jos etujoukoissa juoksisi. Joku onnekas senkin vastuullisen tehtävän saa kantaa.

Siitä sitten ihan oikealle metsätielle, jossa joskus ilmeisesti traktorilla muutaman kerran kuljettu. Sen verran oli jo kuusenoksaa ja muuta roikkuvaa väisteltäväksi asti, ettei ihan just kohta ole voitu käyttää. Myöhemmin sitten päästiin normaalille metsäpolullekin. 

Päästyämme puolen välin yli So:n valitsemaa 6,5 km lenkkiä, saavutimme viimein niin helpon tuntuisen hiekkatien. Ah, mitä herkkua tuon metsätien jälkeen, urbaanilta vaikuttaa lähes aina asfaltilla juoksemaan tottuneelle jalalle. 

Viiden kilometrin kohdalla pahvinen Juhannushölkkäkyltti ohjaili letkan taas metsään. Tässä kohdassa So:lla alkoi olla maastojuoksun mittari suhteellisen täynnä ja oli vaan edellistä hiekkatietä ikävä. Jos nyt ylipäätään mitään oli enää mielessä. Uskomatonta, miten vaikeaa tuollainen maasto on juosta, silloin kun sitä pitäisi täydellä vauhdilla pystyä tekemään. Niin, helppo vapaa-ajan polkujuoksuhan on ihan mukavaa ja leppoisaa hommaa.

Koko ajan juurakoita, kiviä, kuoppia ja edellä juosseiden jalkojen ylös nostattamia oksia, jotka pyrkivät sekoittamaan ihmisen jalat. Tuppaa juoksu olemaan siinä ja siinä, ettei lähde rähmälleen kuusen juureen hakeutumaan, leuka maata viistäen. Muutaman kerran alamäessä sissus ja keisuskin siinä taisi suusta kuulua, käsien huitoessa vimmatusti kuin helikopterin roottorin lavat, hakien kauhun tasapainoa. Että, jos tilanteesta pitäisi jonkinlainen mielikuva rakentaa, voisi "Uuno Turhapuro" olla oikea valinta näyttelijäksi syöksyessään pitkässä liehuvassa takissaan.

Täytyy kyllä sanoa, ettei toi maastojuoksu ole asfalttiviidakon Satunnaiselle Tarzanille ominainen laji. Joka tapauksessa viimein maalialueen näkyessä oli riemu ja ratto taas ylimmillään. Tästäkin koetuksesta selvittiin, huh huh. Ai, että meinasko tulla hiki?

Lopputulemana taas yksi metallikappalekin kaappiin saatiin. Ihan hieno sellainenhan tuo on. 

Melkein yhtä kirkkaasti tuntuu heijastavan kuin reitin varrella hikisiä juoksijoita hyväillyt, kirkkaalta taivaalla paahtava aurinko. Nähtäväksi jää, josko So:n viimeiseksi maastojuoksuksi jää tää. Lämmin sää, kestääkö pää, riittääkö kantti, entä maltti. Aika näyttää tämänkin...

Bye bye baby, baby goodbye...

lähdet pois vaikka yksin jään. Bye bye baby, baby goodbye, itke en, kun loppuu tää... 🎹🎷🎼

Juupati juu, se on sitten yhden aikakauden loppu, vaikka osuukin tämän kesän alkuun. Joskus uuden alku voi olla vanhan loppu tai joskus jopa lopun alku. Taas toisaalta voi ajatella oliko alun alkaenkaan alussa vai lopussa tai vasta alun lopussa, menossa kohti lopun alkua.

Noni, leikki sikseen, sanahelinää maailmaan mahtuu. Tosiasia on kuitenkin nyt se, että Satunnaisen ohikulkijan veneen trailerin aisa on painunut toisen miehen vetokoukkua vasten. Kuin naisen pää miehen olkapäähän nojaten.

Monta yhteistä meritaivalta meillä takana. Useimmiten aurinkoa, toisinaan tyrskyjä, merimaileja ja myrskyjä. Kotka, Porvoo-Turku ja Rymättylä-Maarianhamina taitavat merkittävimmät reissut olla. Toki sitten monia lyhempiä pyrähdyksiä saaristossa totta kai ja kalareissut lähinurkissa päälle. Monena keväänä talvihorroksestakin toisiamme herättelimme.

Mutta joo, kuten sanottua, paljon tarjoili hän So:lle, blogin kautta myös maailmalle. Nyt maailma kutsuu molempia eri teille, uusille merimerkkien väylille, aaltojen merille ja suolattomille järville.

Hyviä ajomaileja ja antoisia reittejä tulevaisuuteen!

Rullis- ja maantiekauden avajaiset 2024

Jees, nyt on sitten kesä virallisesti auki! Ai mistä tietää, no senhän tietää siitä, että Satunnaisen ohikulkijan voi tavata maantiefillarin tai rullaluistimien päällä, tien päältä.

Fillarin osalta homma polkaistiin käyntiin jo viikolla 16, jonka jälkeen näimme takatalven. Muutama päivä kunnon pyrytystä ja aurauskalustoakin tarvittiin pohjolan eteläisillä leveyspiireillä. Sauvarullaluistelu sitä vastoin saatiin käyntiin vasta viikolla 18.

Sauvojen kärjet teroitettiin ennen ekaa lenkkiä totta kai viimekauden pyöristymiltä. Vaikka kovametallipalat noissa on, tuppaavat teroitusta aika-ajoin vaatimaan. Aika hyvin tuo timanttikivi kärkeä syö, vaikka lähinnä tarkoitettu uistimen koukkujen teroitukseen. 

Aiemmin omakotitalossa asuessa homma oli helppo hoitaa pihalla kulmahiomakoneella, mutta kerrostalo-olosuhteissa ei oikein viitsi kipinäsuihkua tarjoilla edes parvekkeella. Ainakin olisi hyvä tarkistaa vakuutusehdot ennen kuin rälläkän lauluun liipaisee.

Renkaitahan vaihdeltiin viime vuonna, eivätkä juuri ehtineet kulua yhden kauden aikana profiilin osalta. Jaa, no tarkemmin katsoessa, voisihan toi kääntääkin.

Joo, tuli taas ekalla lenkillä huomattua, ettei se juoksijan kunto riitä rullishommaan suoriltaan, vaikka tota juoksua alle koko talven tehtykin. Ja sekin, että kun tarkoitus oli ottaa ihan rauhallinen ensimmäinen lenkki luokkaa 15 km kevyellä tekemisellä, tulla kotiin virkistyneenä ja suihkun jälkeen tutkailla tilannetta, kävikin niin, että sattui alkumatkasta selvästi kilpailuhenkinen pyöräilijä samalle kevyen liikenteen väylälle. Ja senhän tietää miten siinä käy...

Ensin about samaa vauhtia mentiin, So takaa hissukseen lähestyen. Tässä vaiheessa ei vielä ollut tiedossa tuon fillarihemmon luonteenlaatua. Kun rinnalle päästiin, alkoi kaveri laittaa fillariin lisää hönkää. Selvästi otti luonnon päälle kahdeksan pyöräinen ohittaja. Joo, no ohi toki mentiin, ei siinä normaali pyöräilijä mitään mahda, ellei maantiekuskista kyse ole. 

Mutta kaveri oli kuitenkin sen verran sisukasta tyyppiä, että jäi peesaamaan ja sinnitteli pitkään takana. Yritti perinteistä väsytystaktiikkaa. No, eihän tuossa mitään ongelmaa keskikesällä olisikaan ollut, mutta ekalla lenkillä homma oli hieman työlästä. Jo 4-5 km kohdalla oli kaveri jäänyt reilusti taakse, mutta niin oli myös Satunnaisen rullaluistelijan takki tyhjä. Tässä vaiheessa onneksi sai kääntyä pois pääväylältä ja kaveri oli sitä vastoin jatkamassa suoraan. Eli voittajana selvittiin kauden ensimmäinen kisa, mutta verot tuli maksettua ja hinta oli sen verran kova, että oli pakko ottaa loppureissu rauhallisemmin, muutamalla huohotuspysähdyksellä höystettynä. Auta armias, jos se fillariheppu olisikin kääntynyt vielä perään, samaan suuntaan, eikä olisi jatkanut suoraan. 

Joo, hyvinhän se loppumatka sitten meni ja rauhallisemmissa merkeissä muutenkin. Lenkki jäi reiluun 10 kilometriin, mutta oli ihan riittävä. Seuraavalla reissulla voi mennä jo hieman pitemmän tai sitten tämä sama, mutta ilman taukoja tasaisen vauhdin taktiikalla, ilman kisatunnelmia. Tai mistä sen tietää, mikä kisa-asetelma silloin sattuu kohilleen osumaan. Toi kisailu ja kiire, kun tuntuu olevan meillä kaikilla verissä näin keväisin, kuin lehmien laitumelle kirmatessa pitkän talven jälkeen. Kuka sieltä navetan ovesta ekana ulos ehtii. So:llahan ei tunnetusti ole voimakasta kilpailuviettiä, joten oma tekeminen ei tietenkään voi olla syynä tällaiseen, ei tietenkään.

Juu, fillariinkin piti tämän kauden alkuun vähän tilannetta tarkistella, koska takarengas oli talven aikana tyhjentynyt omia aikojaan ja havaittiin loppuun ajetuksi. Oli tosiaan jo niin loppu, että pintamateriaali oli paikkapaikoin kulunut pois ja alta paistoi sidosharso, jonka alla vissiin olisi ollut pistosuojaus. Vai onko se harso juuri se pistosuojaus? Kuka noista niin tarkkaan tietää, pääasia, että kestää.

Vanhat renkaat olivat Continentalin Gran Prix 4000 S sarjaa ja tämä uusi takarengas nyt 5000, 25mm leveydellä, 215 gramman painolla. 

Nähtäväksi jää, miten paljon ajetaan kilometrejä. Testien mukaan lähemmäs 11 tkm voidaan päästä, olosuhteista riippuen tietenkin. Ja reilun kymmen prosenttia pienempää vierintävastustakin lupailevat verrattuna pitkään tarjolla olleeseen 4000 sarjalaiseen.

Työmatkalenkkiä tälläkin jo ehditty pistellä. Hyvinhän se rullaa, mutta ei eroa vahaan renkaaseen ajossa huomaa. Joka tapauksessa keskivauhti on useimmiten luokaa 27 km/h, joten toimii! 

Toki maantiereunassa nopeudet olisivat kovempaa tasoa, mutta kevyenliikenteen väylillä riittävää ja varsinkin ison kirkon ihmisvilinää lähestyttäessä toisinaan mennään jo turvallisuuden äärirajoilla.

Johan tälläkin vehkeellä ehdittiin kisatunnelmiin päästä kertaalleen, kun sattui sähköpyöräheppu tietä ylittämään ja oli vähällä ajaa suoraan So:n eteen kevyenliikenteen väylälle, So:n tullessa väylää pitkin täydessä vauhdissa. Kaveri tajusi tilanteen onneksi hieman ennen ja hidasti. Saattoi ajatella, moottorilla matkatessaan, että helposti sitten kohta omille teilleen tuon peruspyöräilijän eteen kiilaa, vaikka tässä hieman periksi joutui antamaan.

No, kävikin niin, että tultiin peräkanaa loppumatka, reilut viisi kilometriä. Kaveri pääsi peesiin ja roikkui siinä kuin iilimato koko matkan. Okkei, killed by death, let's go catch me if you can! 

Mielessä kävi ajatus, että eikö se moottorilla varustettu maastopyörä olisi se, jonka kuuluisi olla tämän kaksikon veturina, ei lihasvoiman? Nooh, säästettiin akkua ja samalla kerättiin sekin lihaskehitys talteen omiin reisiin. Ei sillä moottorivehkeellä taida tosiaan päästä juuri 25 km/h nopeammin, mitä nyt sitten peesissä totta kai. Niin ja sanottakoon nyt sitten sekin, että jos vastatuulta olisi ollut yhtään enempää, olisivat osat vaihtuneet heti.

Joka tapauksessa huomaamme kisakauden... eiku siis kesäkauden taas käynnistyneen iloisissa merkeissä. Kyllä kelpaa. 👍

Takatalven kevätkymppi unelmakelissä 2024

Nonni, on tullut taas se vuodenaika, joka kutsuu kesäkauden avajaisiin. Meinaan, juoksutapahtumien osalta. Juoksuahan tehdään ympärivuotisesti ja kesäkauteen osuu sitten muutama häppening, joissa poimitaan vuoden tekemisen hedelmät. 

Eihän noihin tapahtumiin kannata itseään kiusaamaan lähteä. Että, maksaisi siitä tosissaan kilpailemisesta ja tulisi pettyneenä maaliin kellon näyttäessä liian isoa lukemaa. Ehei, se on taakse jäänyttä elämää. Vai onko? Mieli voi muuttua lähtölaukauksen kajahtaessa. Otetaan siitä selvää, kunhan tästä viikkoa ennen kisapäivää kohdatusta takatalvesta ensin selvitään. Nastalenkkarit jo laitettu naftaliiniin ensi talvea odottamaan, ei kai niitä sentään enää tarvita?

Tosiaan viikko aikaa tuohon perinteiseen kulttuurilenkkiin. Kuten viime vuonnakin, So osallistuu kympin nautiskeluosuuteen. Tarkoittaa rentoa menoa, pk-lenkin ajatuksella, musaa kuunnellen ja tapahtumasta nauttien.

Niin, monta vuottahan kyseistä järveä on tullut kierrettyä puolimaratonin muodossa. Yleensä kisoissa, mutta joskus ihan omaksi ilokseenkin ilman tapahtumia. Ja rulliksillahan tuo on ollut peruslenkin osa vuosikausia. Viime vuosina puolikkaan juoksussa ongelmaksi ovat muodostuneet ennen maalia, 5-3 km kohdalla jäykiksi vetäneet polvitaipeet. Itse polvet ihan ok, mutta taipeet jumittaa ja on pakko pysähtyä venyttelemään hetkeksi, jonka jälkeen taas juoksu jonnin matkaa onnistuu. Tätä venytyksen/juoksun toistoa se on ollut sitten maaliin asti. Kympissä ei mitään ongelmaa ole toistaiseksi havaittu.

No niin, viikko käy kohti viikonloppua ja fiilistely alkaa nousta ajatukseen. Nettiä tutkaillessa vielä ehti ennen kisapäivää tulla vastaan tällainenkin ihmisen hauskuus. Toki tämä jo monta vuotta vanha tieto, mutta ei ole So:n silmään osunut. Tiedä sitten, josko sopisi kisa-alueellekin turvaksi, mylvivien maratonhärkien hyökätessä liikkeelle massana lähtölaukauksen jälkeen.

Manchesterissa, Isossa-Britanniassa, kun ihmisillä näyttää olevan ongelmia seurata omaa liikkumistaan katseen viipyessä luvattoman pitkiä aikoja kännykän näytön syövereissä, toki myös täällä meillä. Kuulemma tutkimusten mukaan 27 % siellä liikkuvista törmää johonkin kävellessään silmät liimattuna puhelimeen. Harva edes pyytää anteeksi osuessaan toiseen ihmiseen. On tehty oma matelevan kävelyn väylä molempiin suuntiin näille mobiiliterroristeille. Englantilaiseen tapaan vasemmanpuolinen liikenne siinäkin näyttää vallitsevan. Kävelisitkö itse tässä vai vieressä kulkevaa normaalia kävelykatua?

Ja sitten pääsemme viimein kisapäivään. Jees, aamuherätys kuuden maissa, kahvia koneeseen ja protskujuomat seiskalta. Lisää kahvia koneeseen ja kasilta kevyt lautasellien kaurapuuroa. Aika tyypillinen setuppi ihan arkiaamunakin, no puuro nyt toisinaan jää välistä, mutta tuolle heräämisajalle ei teollisen ajan ihmisen evoluutio ole osannut korjata eroa arjen tai pyhän osalta. 

Ilmatieteenlaitos sanoo tähän päivään hienoa keliä, täyttä aurinkoa ja +10 astetta. Takana ovat ne lumikinokset, joita vielä alkuviikolla nähtiin. Taitaa se kesä pikkuhiljaa lipua tähänkin satamaan. No nyt kello näyttääkin jo olevan sen verran, jotta juoksukuteet päälle ja menoksi.

Kyllä vaan tosiaan hienon kelin teki ja numerolappua kisatoimistosta hakiessa tunnelma nousee entisestään. Ihmiset parveilevat tuttuun tapaan Hyrylän Rykmentinpuistossa, kuin kalaparvi pinnalla pullanmuruja veteen heitettäessä. Maalisuora sitä vastoin vielä pelottavan hiljainen. Kai siihen uskaltaa juosta sentään reissun päätteeksi?

Matkaan päästiin kellon lyödessä 11:00, korvissa normi metallikattaus kellon muistista, lippa taakse ja PAM. Sit mentiin!

Alkumatka monesti tulee juostua liian kovaa, mutta näitä reissuja on jo sen verran monta takana, että suurin alkuinto on karissut vuosien varrella, eikä sitä vaaraa tänäänkään ollut. Ekan kolmen kilsan aikana muutamia hitaampien ohituksia ja sen jälkeen sai mennä kutakuinkin yksin, edellä juokseva pitkällä, luokkaa 100 m. Se oli hyvä, sai mietiskellä omiansa. Joskus puolikkaalla on joutunut kuuntelemaan lähes koko järven kierroksella samaa vauhtia juoksevan henkilön huohotusta ja krökimistä. Ei sekään ihan parasta ole.

Tämäkin kymppi oli varustettu juottopaikalla, joka kuvan kierroksen pohjoispäässä. So:llekin tyrkyttivät, mutta "ei kiitos" tällä kertaa. Eihän yleensä omaksi ilokseenkaan kymppiä juostessa juotavia mukana ole, eikä tarvita tällä matkalla. Toki sen verran takaisin on otettava, kun viimevuoden vastaavaa lenkkiä muistelee, juoma oli kovinkin tarpeen ja kuolema kuiskutteli jo juottopaikalla. No, silloinhan oltiin kotiuduttu ulkomaan reissusta juuri ennen kisoja ja oli vielä hieman ns. matkastressiä kehossa. Se on joskus sellainen stressi se.

Tällä kertaa reissu vaikutti kaikin puolin olotilojen suhteen sujuvalta, keskinopeus 11,6 km/h ja sykealueet kuvan mukaisesti aika limiiteillä lihashapen riittävyyden suhteen, keksisykkeen ollessa 157 l/m. Toki loppua kohden pientä puristusta aina tarvitaan, eihän se muuten kisatapahtumalta tuntuisikaan.

Ehkä ainoa lenkin hieman vaikeampi vaihe tuli vastaan n. 7 km kohdalla, jolloin oltiin jo riittävän pitkällä, jotta jaloissa vastetta tuntuu, mutta samalla kuitenkin vielä kolmisen kilsaa matkaa edessä, joka sekin tulee painamaan. No, tässä vaiheessa korviin pärähti kuin johdatuksesta kotimainen Norther "Final Countdown" versio ruotsalaishemmojen biisistä. Sehän sai unohtamaan jalat saman tien, ranteesta hieman volumea lisää kiitos ja sit mennään taas, fainal lähtölaskenta alkaa.

Hoplaa, maaliin taas tultiin, ilman sen suurempia loppukirejä ja maalialuekin oli saatu kansoitettua lenkin aikana. Enää ei tuntunut siltä, että uskaltaako sinne juosta, tyhjään maaliin. Kellonvartijasetä huuteli mikrofoniin maaliin saapuvien juoksijoiden nimiä ja aikoja, läähättävien juoksijoiden hoippuessa vetelästi kalkkiviivalta eteenpäin juomapisteelle ja siitä palkintoa hakemaan.

Siinä se lätkä nyt on sitten sulassa sovussa muiden kaapin asukkien kanssa. Niin, ihmisellehän ei mikään riitä, katse kääntyykin jo tulevaan. Mitäs sieltä kalenterista sitten seuraavaksi on tulossa? Taitaapi tulla Tuusula MTB...