Ketä kiinnostaa?

Jos miettii sitäkin, kuinka paljon ihmiset ovat halukkaita kuuntelemaan toistensa kertomaa, verrattuna siihen, miten haluaisivat itse kertoa omista kokemuksistaan. Miksi sitä pitäisikään tehdä, kaikkihan tapahtuu jo tässä... vai tapahtuuko?

Tämä nykyinen esille tuova trendi sosiaalisine medioineen johtaa siihen, että jokainen haluaa kertoa jotakin itsestään, kuvina tai teksteinä, mahdollisimman nopeasti ja vielä mahdollisimman monessa mediassa samaan aikaan. Asian kääntöpuoli lienee siinä, ettei samaan aikaan jakseta kuunnella tai varsinkaan lukea toisten asioista, what? Mennäänkö siis seinää päin huutaen jokainen omaa asiaa tai pahaa oloaan?

Satunnainen ohikulkija huomaa itsessään tuon saman trendin. Blogiin ilmestyy tekstiä, mutta entä sisäänpäin virtaavan tiedon, saati kokonaisten kirjojen lukeminen? Ei meinaa jaksaa loppuun asti lukea. Onneksi on keksitty äänikirjat, jotka aika lailla auttavat tähän ongelmaan. 

Toinen ajan kuva taitaa olla kiireinen tyyli ylipäätään. Lukemaansa pitäisi pystyä ahmimaan nopeammin, jotta pääsisi jo seuraavan otsikon tai lööpin kimppuun. Ei meinaa millään ehtiä pysähtyä edessä olevan asian tarkempaan pohdiskeluun, vaan tekisi mieli hypätä jo seuraavaan kappaleeseen. Minne tässä elämässä oikein on kiire?

    🏃🏃🏃

Twitterin twiiteissäkin voi olla ihan hyvä tuo 140 merkin raja, joka rajoittaa kirjoittelun nykyihmisen sietokykyyn sopivan mittaiseen viestiin kerrallaan. Vanha tekninen rajoitus on muuttunut taas ihmiselle sopivaksi, keskittymiskyvyn kaventumisen myötä. Näin se ihminen muovautuu aikojen saatossa. Onko tämä nyt sitten sitä kolmannen vuosituhannen evoluutiota?

Todellisuudessa taidamme kamppailla samojen asioiden äärellä kuin Egyptissä Niilin rannalla asioita pohdiskellut ihminen aikojen alussa. Toki ongelmat ovat erilaisia ihan jo infrastruktuurinkin takia, mutta se ihminen siinä lienee aika samanlainen kuitenkin. Vanhojen tekstien mukaan silloinkin ihmisillä oli kiire. Niin kummalliselta kuin se nykyihmisestä kuulostaakin. 

Toki tänä päivänä koneet tekevät suuren osan niistä asioista, joita tuolloin riitti käsin tehtäviksi. Eli pitäisikin olla juuri niin päin, että nykyihmisellä on vapaa-aikaa ja aikaa syventyä ajattelemaan tai lukemaan/kuuntelemaan. Kuinka moni voi myöntää näin olevan? Jos vähänkin aikaa jää pelkkään olemiseen, meinaa käteen lipsahtaa kännykän ruudulta hetki sitten lukematta jäänyt Facebookin päivitys tai iltapäivälehtien uutisotsikot. Jokin heräte ponnahtaa jatkuvasti ruutuun ja mieleen.

Entä sitten kiinnostuksen kohteet ylipäätään? Maailma taitaa tarjoilla jokaiselle jotakin, jos vain on kiinnostunut asioista. Puhutaan siis ylipäätään asioista tai tekemisistä, sosiaaliset mediat vain yhtenä näistä. So:n havaintojen mukaan kiinnostuksen kohteet vaihtelevat monen asian summana, mutta ehkä suurin yksittäinen vaikutin voisi olla yksilön kohdalla ikä. Toki ympäristö myös. 

Elämänkaaren eri vaiheissa tyypillisesti ihmisiä kiinnostavat eri asiat. Nuorisolla omat juttunsa, ruuhkavuosilaisilla omat ja taas eläkeläisillä omantyyppiset asiat. Taitaa olla joka ikäkaudelle omat suosikkinsa, jotka eniten puhuttavat ja askarruttavat mieltä kussakin vaiheessa. Toki tähän ikäkaareen nivoutuvat myös terveyteen liittyvät kiinnostuksen kohteet, viimeistään iän myötä lisääntyen.

So huomaa myös sen, että elämänkokemuksen karttuessa kiinnostuksen kohteita karsiutuu ja jäljelle jää vain tärkeimpiä. Tulee totta kai aina uusia mukaan, mutta monia siirtyy taka-alallekin. Vaikuttaa varmaan sekin, että suurin osa kiinnostuksen kohteista on jo tehty, selvitetty tai eletty ja koettu. Eli nälkä vähenee syödessä ja jäljelle jää enää herkullisimpia välipaloja. Parhaimmat kuitenkin pysyvät ja paranevat aikojen saatossa. Esimerkkejä kestosuosikeista, vauvasta vaariin, voisi olla musiikkiin, luontoon ja liikuntaan liittyvät asiat. Mitkä ne olisivat sinulle, jos joku kysyisi?

Ja vielä yksi ajan henkeen kuuluva trendi lienee omien poseerauskuvien nosto eri medioihin. Jotkut julkaisevat myös jälkikasvunsa kuvia innokkaasti. Jokainen tyylillään toki, kunhan ei yksityisoikeuksia loukata. Sinällään mielenkiintoisempaa, kuin itse kuvat, taitaa olla tässäkin trendissä seurata ajan kuluessa tilannetta sen suhteen, keksitäänkö tulevaisuudessa jotakin uutta toimintamallia ja tämä trendi jää historiaan omana välivaiheenaan. Jäämme seuraamaan kehitystä.

Joka tapauksessa ihmisellä on aina ollut tapoja viestittää toisille ihmisille. Pitkä matka on kuljettu siitä ajasta, jolloin savumerkkejä läheteltiin, juoksemalla kirjeitä toimitettiin tai Morsen aakkosia sähkötettiin vastaanottajalle. Ei tarvitse olla ennustaja arvioidessaan, ettei nykyihmisen somealustat jää viimeiseksi tavaksi kommunikaation hoitamiseen.

Juupati juu, niinpä niin, Satunnaisella ohikulkijalla alkaakin olla jo kiire tarkastamaan iltapäivälehtien lööppejä ja viimeisiä Instapäivityksiä. Kiinnostumisiin!

Luisteleva maaliskuu

Aijai, mitä talvikelejä ihmiselle tarjoiltu viime aikoina. Satunnainen ohikulkija jättänyt viimeiset vuodet suosiolla väliin hiihdon osalta. Ei ole uskaltanut aloittaa parin viikon lumikelien takia, jotka yleensä nopeasti loskaksi muuttuneet. 

Tänä talvena kuitenkin jatkuneet jo useita viikkoja upeat kelit ja sehän pakottanut viimein antautumaan latulankkujen vietäväksi. 

Ennakko-odotus toki oli, ettei siitä tule mitään pitkän tauon jälkeen. Sormet jäätyvät ja luistelutekniikka täysin penkin alla. Tarjoutui siis tilaisuus miettiä, miten tuo ennakko-odotus kukistetaan ja saadaan miellyttävä kokemus, joka kannustaa jatkamaan.

Apuun tuli ajatus rullaluistintekniikkaharjoituksista kesältä eli luistellaan mahdollisimman paljon ilman sauvoja ja pyritään oikealla jalkatekniikalla saamaan liike aikaan. Sauvat lähinnä lisävaruste, kunhan ensin jalkaosasto toimii. 

Osoittautui hyväksi strategiaksi ja homma eteni alun hitaan hakemisen jälkeen mukavasti. Sauvoja käyttöön vain ylämäkien vaatiessa lisätehoja. Tekniikka löytyi ja aurinko näytti valoisaa väylää, hyvällä pinnalla. Sopiva luisto, sekä pieni pehmeys pinnassa antaen painetta potkuun, painon siirtyessä jalalta toiselle. Mahdollisimman pitkä liuku ja uusi potku taas painon siirtyessä toiselle sukselle.

Kokemus pitkästä aikaa hieno ja houkuttaa ladulle uudelleen, mikäli kelit pysyvät tällaisina. Tosin niiden suhteen ei kannata nuolaista ennen kuin tipahtaa.

Hiihdon lomassa Euroopan kiristynyt tilanne tuntuu vaikuttavan mieleen ja sekoittaa ajatusta. Niin, mitä sodasta osaisi sanoa ihminen, joka ei itse elä elämäänsä paikan päällä? Kuulostaako eurooppalainen mitenkään modernin ajan ihmiseltä, joka hoitaa asiansa sivistyneesti kommunikoiden ja tietoteknisesti pilvipalveluissa. Tietoliikenne, kun näyttää takkuavan ekana maan kohdatessa ulkoisen uhan. 

Mitä sitten konfliktialueen ympärillä olevat maat voivat tehdä asian eteen? Aika vähän ilmeisesti todellisten vahinkojen estämiseksi. Alue voidaan ehtiä moukaroimaan raunioiksi. Hieman samasta asiasta taitaa olla kyse, kuin katutappelussa, mutta isommassa mittakaavassa. Ei siihenkään joka jannu uskalla väliin mennä tilannetta rauhoittelemaan. Toki kaikenlaisilla muilla pakotteilla voidaan tehdä ja on tehtykin riitapukarin asema vaikeaksi.

Ottamatta kantaa tällä hetkellä Ukrainan tilanteeseen, So ihmettelee tuon alueen vetovoimaa kautta aikojen. Internetin ihmeellinen maailma kertoo Ukrainan alueen, ennen 1918 itsenäistymistään, antiikin ajoista lähtien olleen eri vallanpitäjien hallinnassa, milloin Mongolien, milloin Puola-Liettuan, milloin Venäjän. Viimeisimpinä käänteinään taisi olla perustajajäsenenä Neuvostoliittoa rakennettaessa aina lopulliseen itsenäistymiseen yhdeksänkymmentäluvun alkuun asti. Toki vehreää hyvää viljelysmaata kaikki tyynni, josta taitaa parikymmentä prosenttia Euroopan viljavarannoistakin tulla. 

Tulee mieleen sekin, miten tuon ison itäisen naapurin toiminta vaikuttaa Suomen asemaan sitten. Se, että meillä on 1300 km yhteistä rajaviivaa, vaikuttaa tottakai turvallisuuspoliittisesti. Entä sitten se, miten tämä tilanne vaikuttaa pitemmällä aikavälillä talouspoliittisesti. Kuinka moni ulkomainen suuryritys on halukas investoimaan Suomeen kiperästi kaivattavia isoja hankkeita, ottaen huomioon arvaamattoman naapurin olemassaolon?

Niin, onneksi meillä on luonto. Päivän lenkille tuli pituutta reilut 16 km. Siitä on hyvä jatkaa. Joka tapauksessa hyvää treeniä kesän rulliskauttakin ajatellen. Sukulaislajit tukevat toisiaan, tekniikka yllättävän samanlaista.

Kesää odotellessa...