Reitti Piilolammen pohjoispäässä osoittautui liian hankalaksi ja matkalaiset päättivät ottaa tauon eteen sattuneen Kaksoislammen grillipaikalla, joka osoittautuikin erittäin hienoksi paikaksi tämäkin. Pienen lammen rantakallion päälle rakennettu levähdyspaikka laavuineen ja pitkospuineen. Upea paikka, mutta ei oikein sovellu telttamajoitukseen tasaisen paikan puutteen takia.
Reitti eteni hiljaista maantien reunaa ja välillä pätkä metsäpolkuakin. Matkalla pysähdyttiin Usminjärven uimarannalle lekottelemaan ja uimaan matkan hiet pois. Paikalla paljon uimareita ja hyvä hiekkaranta.
Perille päästyämme vastassa oli viihtyisä grillipaikka ja laituri, josta hyvät mahdollisuudet uimahypyille. Kohtalaisen iso lampi ja lämmin vesi. Päivän heille sai paikan tuntumaan entistä hienommalta. Lammen ympäri kiertää vahva polku, jota käytetty ilmeisen paljon.
Kylttien mukaan metsäpalovaroituksen aikaan ei tulta saisi sytyttää avogrilliin, mutta innokkaimmat näyttivät pitävän tulipesän kuumana puolille öille asti.
Klo 07:23 ja paikka hiljainen, lukuun ottamatta kimalaisten surinaa, tikan nakutusta ja muiden lintujen viserrystä. Mielenkiintoinen äänimaisema.
Perheen nuorimmaisen pyörän takavaihtajan kanssa hieman säätöä. Oli ilmeisesti osunut johonkin jo ennen matkaa ja ottanut siipeensä. Saatiin sen verran toimimaan, että kotimatka sujuu. Pitää myöhemmin uusia koko vaihtaja.
Paluumatka menikin melkein lentäen. Ensin alas viettävää hiekkatietä pitkät pätkät, sitten tasaista maantien reunaa. Välillä ABC:ltä juotavaa ja kaupungin läpi asemalle pyöräteitä pitkin.
Kiva reissu ja hyvät tunnelmat. Pyörällä pääsee ja VR auttaa.
Onpa teillä ollut tosi mukava retki! Ja minkä ihanan luonnon ympäröimänä! Tuollainen seikkailu säilyy mielessä, ja kenties houkuttaa uusimaan toiseen kertaan!
VastaaPoistaKiitos, juuri näin.
VastaaPoista