Ruotsi-Puola-Venäjä-Liettua-Latvia-Viro 2017

No niin, SO on toteuttanut taas yhden fillarireissun. Katsellaanpa vähän matkapäiväkirjaa...

Ma 19.6. matka alkanut mukavissa merkeissä. Lämmöt 24 korvissa. Tunti odottelua Helsingissä lautalle pääsyä. Onneksi lämmintä.

Ti 20.6. Tukholma - Nynäshamn pyöräily kovassa tuulessa. Matkalla pari reittisekoilua. Polferries Wawel lauttaan klo 18. Lautta erittäin siisti ja ilmeisen uusi. Ennen lauttaan menoa hyvää aikaa vetää kunnon Kebabannos paikallisessa putiikissa.

Ke 21.6. lautta Gdanskissa klo 12. Matka Stegnaan meni hyvin. Paikoitellen hieman huonokuntoista asfalttia. Lämpö 19 astetta. Ei paljon hikeä, mutta suihku teki silti terää. Majoitus Camping 159, Stegna. Lähellä merenrantaa. Hienot rannat.

22.6. Camping Frombork. Matkalla oli pieni lautta (5 zlotya) ja taas välillä tie oli hukkunut kokonaan.
Paikkakunta lähellä Puolan ja Venäjän rajaa. Camping pesutilat muuten ok, mutta haisivat kuin navetassa. Lienee sellainen ennen campingia ollutkin lattiakaivoista päätellen. Lattiat kokonaan pyyhkimättä. Pari asuntoautoa ja toinen fillariteltta. Riivatun kukko kiekui 10 sek välein. Teki mieli käydä kimppuun...

23.6.-24.6. Pe-La Hotelli Ibis Kaliningradissa. Erittäin tyylikäs hotelli. Matka meni hyvin. Rajanylitykseen kului 30 minuuttia kokonaisuudessaan. SO sai vetoapua paikalliselta pyöräilijältä, joka näytti mallia, miten fillarilla ohitetaan autojono.

Puolan rajalta kaupunkiin asti luotisuora ja täydellinen asfalttipinta tiessä. Puolan puolella paikoin huonoa asfalttia.

Kaliningrad vilkkaan tuntuinen paikka, kuten kaupunkien tyyliin kuuluu. Aika likaisen tuntuista, mutta ei roskien takia. Lähinnä sillat, kerrostalot ja tiet antavat vaikutelman. Osa rakennuksista kuitenkin erittäin laadukkaan oloisia. Mm. viereinen ostoskeskus ja hotelli viimeisen päälle. Ihmiset erittäin ystävällisen oloisia ja autot antavat tietä.

 

 

Su 25.6. ajoa kohti Nidaa Kaliningradista 90 km. Kuurinkynnäs osoittautui erittäin tylsäksi ajettavaksi, 50 km metsän keskellä. Merta ympärillä, mutta ei näy tielle. Rajan ylitys taas 30 min. erittäin hyvässä hengessä. Tähän päälle kaupan etsintä 10 km. Eli 100 km tälle päivälle. Tosin peräkärryn kanssa se vastaa noin puolta enemmän kuin pelkällä fillarilla.

Telttapaikka Nidassa. Rauhallisen tuntuista. Matkalla ei sadetta, kuten ei vielä muutenkaan koko matkan aikana. Myöhemmin illalla satoi, mutta loppui jo 20:00 aikaan.

Yksi erikoinen tapaus tähän pätkään kuitenkin. Alamäessä ison tien reunassa auton tullessa takaa (eli ei voi väistää vasemmalle) edessä pitkä n. 1 metrin mittainen este. Vähän ennen lähestymistä tuo osoittautui käärmeeksi. Keltaiset täplät näkyivät hyvin, koska pää oli korkealla n. 10 cm tienpinnasta. Näytti tarkkailevan tilannetta myös. Käärme oli menossa kohti tien keskikohtaa. Hetkeä ennen kuin pyörä ja peräkärry yhdistelmä oli kohdalla, oli käärme ehtinyt sen verran keskelle tietä, että sen takaa mahtui juuri ja juuri ajamaan. Olisi voinut nousta jaloille kuten alle jäävillä risuilla tapana.

Kuurinkynkäälle tultaessa piti maksaa 150 ruplaa, jotta pääsi läpi. Onneksi oli vielä hieman paikallista käteistä jäljellä.

 

 

 

Ma 26.6. tuntui hyvältä päästä taas liikkeelle. Matka Nidasta Plungeen. Kuurinkönkäällä osalle matkaa tehty pyörätie, kiemurteli välillä metsässä ja välillä rannassa. Ongelmana kilometrien lisääntyminen. Lauttamatka rennosti Klaipedan puolelle (ei kyselty maksuja). Ajo Klaipedan läpi, välillä Subin tarjoamaa patonkia syöden.

Matkaa tälle päivälle n. 115 km, joka peräkärryllä kyllä ihan liikaa. Takamus tuntuu, mutta rasvoilla hoidellaan. Matka sujui kohtuu normaalisti, mutta tuntui loputtoman pitkältä. Huomenna onneksi vain 55 km.

Ti 27.6. matka alkoi hyvässä hengessä, mutta jo muutaman kilometrin päästä alkoi tietyö eli sorapinnoite, jonka pituudesta ei siinä vaiheessa ollut tietoa. Autoja pääsi vuoron perään suuntaan ja toiseen useiden valojen ohjaamina.

Tuntui paikallisia tietyöläisiä huvittavan Satunnaisen ohikulkijan 7,5 barin rengaspaineilla varustettu kulkupeli sorapinnalla. Kieltämättä huvittavalta tuo alkoi tuntumaan itsestäkin jossakin vaiheessa.

N. 5 km jälkeen alkoi taas asfaltti ja takalisto olikin valmis tässä vaiheessa. Siitä n. 48 km matkaa Matzukiai nimiseen kaupunkiin kohtalaisen hyvää asfalttia hillittömässä myötä-/sivutuulessa. Koko matkalle on ollut tyypillistä mieletön lounaistuuli. Onneksi oikeaan suuntaan. Synet hotelli tarjosi erittäin tyylikkään ja tilavan huoneen 30 € hintaan.

Liettua vaikuttaa hyvin Suomalaiselta ympäristöltä kokonaisuudessaan...

 

 

Ke 28.6. matka alkoi mukavissa merkeissä hiljaisia peltoteitä pitkin Latvian rajalle asti. Latvian puolella heti iski hiekkatie kasvoille. Tätä oli vain noin 100 m ja näkyi jo asfalttia, huh huh. Asfalttia jatkuikin sitten pitkälle jonkin tuppukylän keskustaan, mutta sitten alkoikin koko päivän painajaiset. Navigaattorin tilannekatsaus ei näyttänyt hyvältä, eikä tullessa yhtään sivutietä jatkunut asfaltoituna, joten jatkettava oli eteenpäin.

Tie muuttui hiekka-/soratieksi. Ensin kävelyvauhdilla ajettavaksi, mutta sitten ei ajettavaksi löysäksi soraksi. Oli pakko kävellä ja taluttaa fillaria kilometritolkulla. Välillä hetken uskalsi ajaa renkaiden hajoamisen pelko takaraivossa. Pahintahan näissä on se mikä nytkin tapahtui eli koirat.

Peräkärryhän on koirille kansallisuudesta riippumatta pahinta mahdollista myrkkyä eli jokaisen ohi ajettavan talon pihalla oleva koira saa armottoman hepulin nähdessään Satunnaisen ohikulkijan kulkupelin. No, tuolla n. 5 km kävely- ja mateluajon osuudella olevan maatalon pihalla irrallaan oleva koira singahti paikalle ja räksötti vierellä SO:n kävelytilanteessa pitkän matkan ajan. Onneksi ei käynyt kiinni. Oli pakko komentaa koiraa pois kovalla äänellä ja onneksi jäi sitten pikkuhiljaa kauemmaksi katselemaan ja haukkumaan. Mokoma rakki...

Vihdoin kun asfaltti tuli vastaan, oli ilo ylimmillään. No, sitä iloa ei sitten jatkunutkaan muutamaa kilometriä pidempään, kun taas vastassa oli samaa soramössöä. Navigaattori näytti, että muutamien kilometrien päästä voi päästä takaisin Liettuan puolelle. SO jatkoi siis eteenpäin ja kas, Liettuan puolella takaisin asfaltille.

Kaikkiaan siis tätä soratieosuutta n. 10 km ja aikaa kului 2,5 h.
Siitä sitten eteenpäin niin kauan, että rajan ylitys onnistui isompaa tietä myöten ja Acmen kautta Jelgavaan. Latvian puolella asfaltin kanssa oli vielä lisäongelmia. Paikoin kilometritolkulla ajettava kävelyvauhtia, koska tie niin kuoppainen ja sataan kertaan paikkailtu. Onkohan tie rakennettu tuomalla asfalttia ämpäri kerrallaan?
Matkaan kului kaikkiaan yli 9 tuntia ja matkaa kuitenkin vain 110 km. Kaiken kukkuraksi koko matkan päälle painoi hillitön vastatuuli.

Joka tapauksessa, vastoinkäymiset ovat hienoja, ne opettavat ja antavat uutta voimaa...

 

 

To 29.6. yöpyminen hotelli Brizessä oli ok ja tarjotun aamupalan jälkeen klo 9 liikkeelle. Matkaodotus korkealla, koska tiedossa oli Rigan läpiajo ja matkaa vain 65 km. Matka sujuikin hienosti, lukuun ottamatta sadetta Rigan keskusta-ajelun aikana. SO kastui ensimmäistä kertaa tällä reissulla. Fillari ja kärry aivan sotkussa ja hiekassa. 

Onneksi Port hotellissa oli hieno kylpyamme, jossa sai pestyä vaatteiden lisäksi peräkärrylaukun. Samaa on odotettavissa perjantaille, joten fillarin pesukaan ei kannata. Lämmöt 21 astetta, joten sade ei sinällään ajoa haittaa.

Latvian tiet näyttävät olevan kunnossa lähinnä pääteiden osilta. Muuten paljon sorateitä edelleen.

 

 

 

Pe 30.6. matka Rigan pohjoispäästä maan rajalle, Ainazi nimisen paikkakunnan Helmi hotelliin. Liikkeellelähtö sateessa (ilman sadevarusteita), jota jatkuikin sitten useamman tunnin, odotukesta poiketen. Nyt oli mentävä ison tien reunaan (A1 Via Baltica). 

Ensin näytti hyvältä, piennar puolen kaistan levyinen, jes. Sitten nopeasti tuli huomattua, ettei kyse olekaan pientareesta vaan puolikkaasta kaistasta, jota hitaammin ajavat käyttävät. Tilanteesta teki hankalan ja suorastaan pelottavan se, että taivaalta tuli vettä kaatamalla, nopeusrajoitus 100 km/h ja taivas kohtalaisen tumma eli pienen polkupyörän näkyminen takaa tulevalle liikenteelle ei voinut olla hyvä. Muita reittejä pohjoiseen ei ole tässä kohtaa, joten vaihtoehdot olivat vähissä.

Kohtuu hyvin autot pysyivät kuitenkin fillarin kohdalla viereisellä kokokaistalla, mutta yhden henkilöauton ajaessa ohi niin läheltä kuin voi, ilman että osuu, tunnelma ja sydämenlyönnit saivat ihan uutta painetta.

Myöhemmin puolentoista kaistan maantietyyppi muuttui normaaliksi maantieksi 30-40 cm pientareella. 

Sama vilkas rekkaliikenne ja ohitustilanteet jatkuivat silti 100 km/h rajoituksella. Tämä vaihtoehto tuntui silti turvallisemmalta, vastaan ohittajia lukuun ottamatta.

Hengissä selvittiin tästäkin pätkästä kuitenkin, varmaan pitkälti huomioliivin ja kypärään kiinnitetyn takavalon, sekä peräkärryssä olevan turvaviirin takia.

Illalla SO poikkesi kävellen pienen kylän ohi kulkevan Via Baltikan varrella olevalla Hesburgerilla. Ja siinä sitä taas ollaan. Kävelymatkalla yhden talon pihalta paikalle porhalsi koira kuin ohjus. Haukkui pataluhaksi eikä loppua meinannut tulla millään. Talon emännät yrittivät epätoivoisesti huudella koiraa takaisin. Onkohan koirien ylenpalttiselle vihamielisyydelle sittenkin syynä mies eikä peräkärry? Voi olla, onneksi tunne on molemminpuolista...

 

La 1.7. matka kohti Pärnua alkoi mielekkäissä merkeissä. Hieno ilma ja hyvää pikkutietä tiedossa. Oli mukava päästä liikkeelle. Rajanylitys n. 10 min ajon jälkeen. Jonkin ajan kuluttua alkoi sitten tämän osuuden kohokohta.

Edessä oli SO:n kaltainen, mutta puolelta toiselle vaappuva yhdistelmä peräkärryllä ja ulkoasu oli kuin vitsistä. Tavaraa kärryssä kaksi kertaa korkeampi pino ja ainakin etulaukut lisäksi. Kaverilla päällä farkkushortsit ja farkkutakki. Kenkinä sandaalit. Päässä ei kypärää, ajolaseista tai hanskoista puhumattakaan. Päässä oli stetson hattu! Pyörää ei SO järkytykseltään ehtinyt tarkkailemaan. Yhdistelmän takana liehui Saksan lippu puolelta toiselle.

Ohiajomorjenstuksen aikana kaveri ei tuntunut puhuvan englantia, vaan hymyili iloisesti ilman yläetuhampaita.

No, myöhemmin sitten kun SO oli jo unohtanut koko kaverin ja käynyt kuvaamassa hiekkarantoja, matka jatkui Via Baltikaa myöten, jossa pieni piennar ja autoilla kovat vauhdit. SO muisteli kaveria ja ajatteli ettei ainakaan Pärnuun voinut olla matkalla, koska tällä tieosuudella hengissäpysyminen vaatii tarkkaa ja vauhdikasta ajoa.

No niin, heti ajatuksen jälkeen sama heppu näkyi edessä avautuvan mutkan jälkeen vaappuvan Via Baltikaa pitkin. Tilannetta oli vaikea uskoa todeksi. Ohiajomorjentuksessa kaveri hymyili leveästi taas yläressu tyhjillään.

Ohituksen jälkeen matkaa piti jatkaa hieman ylikierroksilla, ettei vaan taas olisi edessä. Mahtoivat vastaan tulevat autoilijat ajatella, että onpa pyöräily mukavaa, kun SO muisteli äijän tekemistä. Samalla kuitenkin hieman peläten, ettei vaan kaveri ala näkymään perässä taas tauoilla. Tällä pätkällä tuli havaittua, että matkailu todella avartaa...

 

 

Su 2.7. tuntui taas hyvältä päästä liikkeelle. Kolmasosa matkasta valtatie 5:sta. Ja siitä Kergun ja Järvakandin kautta Raplaan. Matkalla pieni tietyöosuus, mutta ei pitkä.

Kaikkiaan sunnuntaipäivä osoittautui odotetusti erityisen mukavaksi ajopäiväksi, koska autoliikenne oli todella vähäistä. Valtatielläkin saattoi kulua pitkiä aikoja ilman, että autoja näkyi kumpaankaan suuntaan. Seuraavaksi kohti Tallinnan City campingia 65 km.

 

 

 

Ma 3.7. matka kohti Tallinnaa alkoi pienessä sateessa, joka väheni ja loppui puolessa matkassa. Matkaan oli varauduttu täydellä sadevarustuksella. Tien pinnassa oleva vesi ja hiekka roiskuikin siinä määrin, että selkä ja takamus hiekassa. Myöhemmin sateen loputtua ja tienpinnan kuivuttua, vaatteet, kärry laukkuineen ja fillari olivat siinä kunnossa, ettei auttanut muuta kuin ajaa suoraan Tallinna City campingiin tultaessa vesipisteelle ja pestä koko setti.

Kotiutumisen jälkeen perinteinen reissu Piritan hiekkarannoille ja kauppaan. Tuntuipa pyörä kevyeltä ja ketterältä, jaa niin ei peräkärryä. Sitä ennen vielä herkullista pizzaa lähikioskista Peetri pizzasta.

Taisi käydä tuuri, että SO osui tänne  tänään eikä jo eilen. Eilen tuli televisiosta koko ilta Tallinnan musiikki-/laulujuhlia. Nyt näyttävät keräilevän tavaroita kasaan tuossa leirintäalueen vieressä. Eli eilen on varmaan ollut tolkuttoman täyttä City campingissa.

Topeakin kamat osoittautuneet taas hintansa arvoisiksi. Laukku ja kännykkäkotelo pitäneet vesitiiviytensä. Kärry saman valmistajan.

Varikset tuntuvat olevan vähintään Euroopanlaajuinen ongelma, niin täälläkin. Kovin ovat äänekkäitä tunnetulla lauluäänellään.

 

 

 

Ti 4.7. Kaunis aurinkoinen aamu. Juuri ennen laivalle lähtöä vettä tuli kuin saavista kaataen. Hieman vielä lähtiessä ja loppuikin kohta matkalla. Hitaalla ajelulla selvittiin kuivana.

Lauttarannassa useita moottoripyöriä ja yksi fillari SO:n lisäksi. Lautalla mielenkiintoista tarinaa muutaman matkustajan kanssa.
Viimeinen etappi kotiin sujui auringonpaisteessa ja mukavassa myötätuulessa Helsingin rakkauden sillan lukkojen määrää arvaillen.

  

Matkalle kilometrejä tuli 1100 km. Haikeissa tunnelmissa mieleen tuli, että tässäkö tämä nyt oli?

 
Näin se on, joka maassa ihmisillä tuntuu olevan sama tekeminen ja tarpeet. Kaupungissa kaikilla kiire jonnekin, maaseudulla rauhallisempaa. Pyritään kunnostamaan ja parantamaan omaa ympäristöä. Luonto kaikissa näissä maissa hyvin samanlaista.

Autot huomioivat pyöräilijän joka maassa erittäin hyvin, kunhan huolehtii, että tulee nähdyksi. Kokonaisuutena matka vastasi odotuksia ja kääntyy hienoksi muistoksi, jääden päivä päivältä kauemmaksi...