Edelliseen postaukseen (Keho temppuilee (osa 1) - viisaudenhammas ja tulehdus) liittyen, maanantaina hammaslääkärin määräämän antibioottikuurin jälkeen asia ei jäänytkään vielä siihen. Tarina jatkuu...
---
Saman viikon torstai
Satunnainen antibiootinpopsija on herännyt kahtena aamuyönä kylmään oloon ja kovaan vessahätään. Vessaan mennessä ei kuitenkaan tule mitään. Kauhea tunne, kun lientä olisi tulossa, mutta kun ei tule. No, ei auttanut muu kuin mennä takaisin peiton alle ja juoda mennessä lasi vettä jo ennestään täysinäiseen tankkiin. Jonkin ajan kuluttua pakko mennä uudelleen vessaan, nyt jo hieman paremmalla menestyksellä, kahvipannu tulille ja kylmyyden vallassa äkkiä takaisin peiton alle. Kahvin valmistuttua ja päivän varovasti valjettua parin kahvikupillisen jälkeen alkoi jo enenemässä määrin vessakäynnitkin normalisoitua tavalliseen tasoon. Kyllä se kahvi vaan taitaa olla lääkkeistä paras.
Koska sama oli toistunut jo kahtena yönä, säikäytti tilanne siinä määrin, jotta oli hakeuduttava työterveyshuoltoon. Siellä tehtiin tutkimusta ja lekurin epäily viittaili eturauhasen hyvänlaatuiseen liikakasvuun. Noh, sitä nyt on vähintään joka toisella tämän ikäisellä uroksella kuulemma. Koska edelleen oli kylmä tunne ja lieviä puistatuksia, todettiin parhaimmaksi ottaa lukemat veriarvoista. Labrakutsun odottelun aikana So mietti, josko kuume olisi nousussa, koska alkoi lisääntyä kylmähorkkaolotila ja olikin pakko vetää aiemmin pois riisuttu takki takaisin päälle.
Sitten verikokeisiin päästyä horkka oli jo niin näkyvää, että oli pakko ottaa asia puheeksi labrahoitajan kanssa. Kuume vaikutti tosiaan olevan nousussa ja horkka sen kuin yltyi. Kohta ei voinut enää istua, vaan oli pakko nousta vuorotellen seisomaan ja takaisin tuoliin istumaan hoitajan katsellessa huolestuneen näköisenä ja samalla tavoitellen aiempaa lääkäriä paikalle.
Tuolin kiinnitykset hakkasivat ja tärisivät jo kovaäänisesti. Tilanne alkoi saada hieman koomisiakin piirteitä, sillä sekin tuli mieleen ja taisi tutisevasta suustakin päästä, jotta toivottavasti tuolin ruuveihin on muistettu lisätä jousiprikat, etteivät löystyisi tai peräti kokonaan irtoaisi tämän istunnon aikana. Laborantti ei pystynyt enää toista veriputkeakaan ottamaan, koska ei saanut kohdistettua neulaa käsivarren suoneen kovan tärinän takia.
Samassa lääkäri ilmestyi huoneeseen ja kuume mitattiin taas, näytti 40,9 astetta. Nopeasti antoivat paria kuumetta alentavaa lääkkeitä, joita oli jo muutenkin popsittu viikon alusta asti antibioottikuurin kaveriksi viisaudenhampaan poiston jälkeisen tulehduksen takia. Särkylääkkeet paikalle toimitti sairaanhoitaja, jolta Satunnaisen tutisijan oli pakko pyytää antamaan myös vettä valmiiksi ojentaen kuppiin, koska sen laittaminen omatoimisesti osoittautui mahdottomaksi. Kuppi läikkyi tyhjäksi ennen kuin ehti hanasta tuoda huulille ja heittää lääkenapit kaveriksi. Sinällään jännä, ettei kotona aamulla mitattaessa kuumetta vielä havaittu ja se nousikin noin tunnin aikana vastaanotolla ollessa, aiheuttaen rajun kylmähorkan.
Todettiin yhteen ääneen, ettei So pysty itsenäisesti lähtemään minnekään horkassa tärisevällä kropalla. Tosin ainoa tapa myöntyä ajatukseen oli nyökkäys, koska puhekin oli muuttunut lähinnä horkkamaiseksi vapinamuminaksi. Soittivat ambulanssin viemään tätä haavanlehteä sairaalaan. Hieman hirvitti ajatus siltä istumalta lähteä, kun oli varauduttu vain pikaiseen lähikäyntiin ja kuitenkin puhutaan kehopositiivisesta liikunnallisesta ihmisestä. Ambulanssin saapumisajan arvioksi saatiin puolitoista tuntia!
Puolen tunnin jälkeen särkylääkkeiden nautiskelusta alkoi olo olla taas suht normaali ja koko horkka oli tipotiessään. Sohvalla istuskeleva So ehdotti, josko sitten ihan normi taksilla vaan. Hoitsu kysyi, olisiko ketään tuttua viemää ja olihan sellainen. Kyyti saatiin ja sairaalassa samat kyselyt uusiksi, verikokeet vähän laajemmin ja lopuksi piti mennä ultraäänikuvaukseen eturauhasliikakasvun epäilyn takia.
Hassuahan näissä sairaala-asioissa on, kuten armeijassa konsanaan, sairaalaankin on kova kiire odottamaan jotakin. Muka ambulanssilla oikein pitäisi tulla hippulat vinkuen. Todellisuudessa pelkkää päivystyksen sisäänkirjausvuoroa sai odotella aulassa hyvän tovin. Sitten jokaisen toimenpiteen jälkeen aulassa odottelua kohti seuraavaa toimenpidehuonetta, hah hah. Viimeisin iltapäivän toimenpide oli määrä olla ultraäänikuvaus. Noh, lopulta tuli eri henkilö kuin jo tutuksi käynyt sairaalan lekuri odotustilaan kertomaan, ettei enää tänään oteta ultrakuvia, vaan uusi aika on varattu huomiselle. Kaikkiaan tähän päivystyskäyntiin oli uponnut tässä vaiheessa aikaa jo yli neljä tuntia.
---
Perjantai
Huomenta, aamupäivällä suunta kohti sairaalaa, kuten eilen ohjeistettiin. Reilun puolen tunnin jonotusaika taas ilmoittautumisessa. Mitenkähän tästä selviäisi, jos oikeasti olisi kiire? Ultraäänikuvat otettiin kuin odottavasta äidistä vatsa geelissä, tosin ilman kaiuttimesta kuuluvaa sikiön sydänäänen jyskytystä. Vatsan lisäksi kuvattiin kylkien ja selän kautta, jonka jälkeen olikin aika siirtyä taas odottamaan eilisestä tutuksi käyneeseen odotustilaan. Kaikki vaikutti rutiininomaiselta ja ajatuksena oli, jotta lekurin arvion jälkeen pihalla olevaan autoon ja nokka kohti kotia.
Sittenhän tilanne alkoi kehittyä erikoiseen suuntaan. Eräs sairaanhoitaja, joka muistikin So:n edelliseltä päivältä, tuli sanomaan, et "sulle tulikin sitten pitempi reissu". Satunnainen ultraäänikuvattava yritti selittää, ettei tässä muuta kuin pari kuvaa enää otettu ja niitä hetki tarkastellaan. No sairaanhoitaja tiesi kertoa, että loppujen verinäytteiden valmistumisen jälkeen varmistui jotakin, josta lääkäri tulee hetken kuluttua kertomaan tarkemmin.
Tullessaan lääkäri kertoi veressä havaitun elävää bakteeria eli puhutaan verenmyrkytyksestä. Tarkoittaa, että otamme uudelleen verinäytteitä, tehdään viljelys ja lisäksi aloitetaan heti antibioottitiputus suoneen, se kun on tehokkaampaa kuin pillerimuotoinen hoito akuutissa tilanteessa. Sinnehän So:n oli sitten jäätävä vuodeosastolle, vaikka vain pikaisesti piti käymän kuvauksessa.
---
Satunnaista sairaalaelämää seuraavassa postauksessa (osa 3)...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti