Merimelonta 2022

Aijai, tätä reissua on odotettu. Kesä tarjoilee parastaan, vaikka elokuuta jo puolessa välissä eletään. Kajakki rannassa vettä janoavana jo odottelee melojaansa. Pitääkin mennä nopsaan, ettei vaan jää kyydistä. Niin olisi jo ilman melaakin menossa aaltojen vietäväksi. Kyllä sen uskoo, kun kuivassa varastossa on taas vuodenpäivät saanut viettää.

Loossit pakattu jo eilen. Nyt vaan kannettu vehje rantaan ja valmisteltu melojaa henkisesti rippumattoilemaan muutaman yön yli. Näillä reissuilla, kun ei koskaan voi olla varma mistään. Merenkäynti voi muuttua matkan aikana pahaksi tai taivas sadetta tarjoilla, joka ei sekään niin
mukavaa ole. Viimeksi kovaa kyytiä saatiin vuosi sitten Sipoonselällä olevissa saarissa. Katsotaan miten käy tällä kerralla.

Sit kyytiin ja mela vetämään, niin tosiaan vetämällähän toi vehje liikkuu...

Eka päivä.

Kohti Suomen lahdella olevaa saarta mennään. Kevyttä sivuaallokkoa antaa. Maltillista, ei keulan yli tarjoile. Mennään hissukseen maisemia katsellen.

Matkaan lähdettiin hieman pelokkaassa tunnelmassa. Tuulen suunta, kun Ilmatieteen laitoksen mukaan ei lenkin joka kohtaan oikein osu. Ei voinut olla varma päästäänkö perille vai tullaanko häntä koipien välissä takaisin. Vai sopisiko tässä yhteydessä, mela koipien välissä.

Nyt kuitenkin jo saaressa ollaan. Melontamatka oli odotettua raskaampi. Lopussa kova vastatuuli. Homman raskaus varmaan johtuu siitäkin, ettei tuollaista vetoliikettä ole vuoden aikana juuri tullut tehtyä. Mitä nyt kuntosalissa vähän vastaavan tyyppistä saa.

Saaren menu tarjoilee tänään mummon muusia paistetuilla lihapullilla. Nautitaan meren rannalla, kalliolla, ohikulkevia veneitä katsellen. Resepti kokonaisuudessaan vaikuttaa aika hyvältä.

No, nyt tuli vanhempi pariskunta tuohon hiekkarannalle Buster pulpettiveneellä. Nainen siirtyi rantaa kiertelemään jo, mutta mies tuntuu jumittavan veneen kimpussa. Olisiko uusi laite ja siksi kova vetovoima? Saari ei kiinnosta, vain naiselle antaa.

Noni, sit alkaakin taas tapahtumaan. Tossa vesiä heittäessä, Satunainen ohikulkija huomasi muutaman puskan päässä saaressa liikkuvan alastoman selviytyjän. Luikki onneksi rantaa pitkin livohkaan, kun huomasi So:n terävän tuijotuksen. Ison kiven takaa uudelleen ilmestyessään oli saanut urkkahousut jalkaansa, että olisiko kakille tullut tänne päähän saarta? Vaikka, onhan noita käymälöitäkin muutama. Pelokkaan näköisenä taakseen vilkuili mennessään. Mikä lie villi?

Et, kun toi alaston selviytyjä jäi sen verran takaraivoon, oli pakko käydä kiertämässä saari ympäri. Näyttää siltä, että So saaren ainoa asukas näin sunnuntai-iltana on. Sitä ei sitten tiedä, josko se letkunheiluttaja jossakin vielä väijyy. Kunhan ei alkaisi keskellä yötä itseään samaan riippumatoon kampeamaan.

Saaren tulipaikalla oleva mittari näyttää 25 astetta. Sovitaan näin. Kuumalta tuntuu joka tapauksessa.

Siinä se kivistä, muutamasta laudasta ja pressuista rakennettu sauna oli aikanaan. Ei ole muuta jäljellä kuin kasa kiviä enää. Taidolla tehty oli joskus.

Ilta-auringon tarjoillessa, vaikea käsittää, että elokuuta jo eletään. Viime aikoina elämä tarjoillut muutenkin sellaista herkkua, ettei edes itse kehtaisi pyytää. Ainoa toive, minkä voisi vielä tähän maisemaan antaa, olisi saada rouva myös retkelle omalla kajakilla ja riipparilla. Toki voisimme toistemme asumuksissa vierailla säännöllisesti. Eikä tarvitse kahta kertaa kysyä, että vierailisimmeko?

Mitä, olisiko sieltä vielä tulossa vene tähän saareen? Mikäs siinä, toiseen päähän saarta, laituripaikalle taitavat olla menossa. Toivotaan, ettei alastoman selviytyjän kaltaisia kuitenkaan.

Toka päivä.

Huomenta! Sanoo 07:02. No niin, olemme päässet tähän pisteeseen. Aamu antaa parastaan. Cumulus Teneqan kanssa yö ollut yhtä juhlaa. On kuin pullataikina ja yrittää tyynyjä lattialle puskea. Nostetaan takaisin tämän vaunun kyytiin.

Pienen partioinnin havainto, kajakki näyttää pitäneen pintansa yön yli rannalla maaten ja muutenkin maailma näyttää olevan mallillaan. Sekin vielä, ettei sitä saaren letkunheiluttajaa nähty koko yönä. Jokin arvo silläkin on.

Ei saakeli, huh huh, just kun oli asiaa kertomassa, joku tajuttoman ison kokoinen hämähäkki näkökenttään hiipi. Onneksi oli verkon ulkopuolella. Et, kun ei kuitenkaan mitään sydänystäviä olla. Menes nyt siitä.

Mitä se kello jo näyttää, 11:01. Ei voi olla totta. Tämä puumajoitus untuvapussin varustuksella tarjoiltuna näyttää olevan sellaista unilääkeosastoa. Että, kun vieläkin mieli vetäisi tätä kohti.

Ei se auta, ylös se on laiskankin noustava. Vatsa tahtoo myös osansa. Alamme käydä pusseja läpi, josko sieltä jotakin keittimen päälle saadaan nousemaan.

Aika alhaalla tuntuu koko tämä meidän ripustus olevan. Alkaa kohta peffa maata laahata. Josko 10-20 senttiä ylöspäin laittaisi päivän aikana. Pitää varmaan aamupalan jälkeen vähän viritellä. Tai voiko enää aamupalasta puhua, kun kello kahtatoista käy.

Ei se So ole mies muistiin tällaisia nukkumislukemia poiminut. Taitaa loma osua oikeaan kohtaan. Aloitetaan päivä ihan rationaalisuuden vuoksi jatkamalla eiliset lihapullat ja muusi pois.

Rantabaaria tarjoilee taas…

Nyt sieltä lähestyy vene päättäväisen näköisenä. Olisiko tähän saareen tulossa? Tämä hiekkaranta ei tuon kokoluokan vehjettä niele, mutta saaren toisessa päässä on hyviä kalliorantoja, joihin valmiiksi köysille lenkkejäkin porattu.

Ai niin, nythän se tarkoittaa myös sitä, että tänäänkin pitää olla valppaana. Ettei, vaan uusia selviytyjiä olisi saareen tulossa?

Puettu pari vaatetta ja lähdetään saariretkelle. Tutustutaan uusiin naapureihin. Mennään rannalle lekottelemaan muina miehinä, kuin sattumalta paikalle osuneena.

Mitä ihmettä? Siinä sen näkee, laumaeläin se ihminen on. Että, kun ihminen ilolla tuli toista ihmistä katsomaan, vaikka tosin hieman iloa peitellen. Ei se toinen venekunta siellä ollutkaan. Hieman Robinson Crusoe tunnelmaa alkaa olla. Sekin, että alussa, kun saarta lähestytään, on hienoa, jos ei muita ole. Jonkin aikaa paikkaa asuttaneena, huomaa seuraa kaipaavansa.

Saaren toinen pääty aurinkoiselta vaikuttaa. Niin, mitä se mittari sanoo? Asteita 26 tyrkkää. Johan siinä olikin pulahtamassa käytävä. Suurin miettimisen aihe osui siihen, missä asennossa sinne veteen laiturilta lennetään. Että, mennäänkö pommilla, pää edellä vai ihan perus tunari hypyllä?

Aijai, kun hyvän lämpimältä merivesi tuntuu elokuussa. Rannassa kalliota ja paljon merilevää pukinpartoineen, rakkolevääkin joukossa. Ylös noustessa hieman tarkemmalla otoksella syytä jalkansa asetella, ettei väärään rakoon sujahda. Liukasta on. Niin... pommin se valitsi.

Iltapäivällä vaikutti siltä, että olisi tuulta alkanut kehittämään tähän saaren nokkaan. Ei anneta sen häiritä, iltaa kohden pitäisi tyyntyä. Nyt pitäisi jotakin huikopalaa suuhun saada. Johan se kellokin 20:31 sanoo.

Näin illansuussa saaren keittiö tarjoilee Knorrin Pestoa nakeilla upean auringonlaskun saattelemana. Kyllä nämä elämän keittiöt voivat viedä ihmistä suuntaan jos toiseen. Leirissäkin jo valoja tarvitaan. Niin se taitaa olla, ettei ihminen tarvitse muuta kuin ruokaa ja turvallisen paikan yöpymiseen.

Kolmaskin päivä.

Tähän elämään paljon mahtuu... meinaa taas huomenta sanoa.

Niin mukavaa kuin tämä saarielämä onkin, ei tätäkään loputtomiin jaksa. On lokkien kirkumiset, alastomien selviytyjien tarkkailu, pimeässä kimppuun kiipeilevät hämpyt, ynnä muut paineet. No, se letkunheiluttaja varmaan paineista pienin. Että, varmaan tänään alkaa riittämään tämä luonnon kanssa seurustelu. Kajakki rannassa kyseli, mentäisiinkö jo kotiin? So totesi viileästi, katsotaan, voi olla.

Aamupalaksi leipää ja meetvurstia saari tarjoilee. Joku venekin tätä saarta kuuluu taas tavoittelevan.

Kasvoja pestessä rannalla, yli lentää parin sadan kappaleen sulkalentue, merimetsojako ovat? Olisivatko noin isoina parvina liikkeellä? Mustia olivat ja keltainen nokka. Melkoista huminaa korville. Jokin päämäärä noillakin varmaan on.

No nyt tossa vieressä joku lintu aloitti puun kovertamisen. Tuntuu olevan tosissaan hommissa. Olisiko ihan urakkahommana annettu? Aijai, se kuiva puu soi kauniisti kuin kannel tikan soittaessa. Nokka kuin kitaran plektra tota vehjettä käskee. Tätähän kuuntelisi vaikka iltaan asti.

Niin se on. Tämä villieläin kotiutuu nyt. Niin vaikeaa kuin se luonnon helmasta lähteminen voikin olla. Muutamassa yössä tuntee jo luontoon kuuluvansa. Ei tämä koskaan ole helppo vaihe ollut.

Nonnih, päivän lenkki saatu urakoitua. Porottava aurinko taisi viedä kaikki voimat. Oikea jalka ehti puutua siihen pisteeseen, että kajakista noustessa tahtoi viedä miestä maata myöden. Hetken kesti toipua ennen kuin varata antoi. Saati kajakkia autoon kantaa.

Sairaan kuumalta keli vaikuttaa. Autoilun jälkeen, saatu jo kylmä suihku mökin terassilla. Tämä maailma tuntuu liian urbaanilta luonnon helmassa eläneelle.

Reissun loppukaneettina voisi todeta. Anna mennä silloin, kun sielu sitä vaatii. Ei tänne pelkäämään ole synnytty. Meri antaa, jos ottaakin. Upeaa kuplamelaa näyttää melojalle auringonpaisteessa, keula-aallon viittoillessa tahtia...

PS. Jos joku ei vielä tunnistanut, saari oli Norrholmen.

Vinkki: katso myös Merimelonta 2023, Kajakki ampuu merelle 2021, Melontaretkellä saaressa 2020 ja Merimelonta Porvoo 2019.