No niin, Satunnainen ohikulkija huomaa kesän taas tulleen. Senhän tietää jo siitä, että So on heittänyt kesän ensimmäiset lenkit rulliksilla ja fillarilla, kuten moni muukin. Unihiekat silmistä hieraisun jälkeen voi todeta auringonkin jo paistavan päivän mittaan aika pitkiä aikoja kerrallaan. Sehän paistattelua ja kevyempää pukeutumista suosii kohti kesän helteitä.
Talven tiukemman juoksukauden jälkeen jälkeen mustuneet etuvarpaiden kynnet uusiutuvat kovaan tahtiin ja uusi pinta avitetaan esille hieman järeämmällä kynsiviilalla.
Niin tosiaan, parin vuoden tauon jälkeen... Luottofillari Stevens Xenon odotellut aikoja parempia varastossa nolona ilman satulaa, jonka putken sisällä vaihteiston akku piileskelee. Pakko pitää lämpimässä, jotta talvikaudet paremmin kestäisi. No, on sitä pari kertaa talvellakin latailtu, mutta ei ihan optimikäyttöä akulle kuitenkaan.
Seuraavaksi varmaan herää kysymys, minne katosi pyöräilyinto ja työmatkapyöräily? Tuotahan riitti seitsemän kesän ajan?
Niin, hyvä kysymys. Juuri koronan alkamisvuoteen mennessä 2020 So oli kiertänyt läpi kaikki Itämeren rannikkovaltiot, jotka kiinnostusta ylipäätään herättivät. Kaikki muut, paitsi Ruotsin ja Tanskan rannikot.
Se on kyllä jännä, että kun tuo kaikki on nähty, on vaikea lähteä samoja reittejä uudelleen koluamaan. Sitä ei sitten tiedä, onko kyse ihmisen luonnosta vai mistä, mutta ei vaan kiinnosta, mieli vie jonnekin uudelle maisemalle, joka vielä näkemättä. Toki niitä uusia alueita ja kaupunkeja Itämeren ympärysmaistakin edelleen löytyy, kunhan vaan reitit uudelleen suunnittelee.
Niin, se pyöräilyinto kotimaassa sitten... Taisi kadota pikkuhiljaa ajaessa työmatkahommelia, milloin missäkin säässä. Tuli niin sanottu kyllästyminen lajiin. Tosin sekin tuli käsittämättömän sopivaan aikaan tuohon koronaan nähden. Juuri, kun oli muutenkin laittamassa kesälomasuunnitelmia uuteen tärkeysjärjestykseen, sai jättää fillarireissut pois laskuista. Mutta, niinhän se on, aikansa kutakin.
No mutta, joka tapauksessa nyt parin vuoden ajamattomuuden jälkeen homma alkaa taas maistua ja 2022 pyöräilykausi jo menossa täyttä päätä. Tuota 2020 syksyllä uusittua takavaihtajaa ja rataspakkaakin pääsee vasta nyt kunnolla testaamaan. Ja täytyy kyllä sanoa, että jos elämässä jokin asia toimii, niin tämä se on. Käsittämättömän hienosti järjestelmä pelaa. Takavaihtajaa, kun säätelee, järjestelmä hoitelee etuvaihtajaa automaattisesti. Heittää ketjua etupäässä isommalle/pienemmälle rattaalle ja samaan aikaan takana pari pykälää sopivaan suuntaan. Ei tarvitse kuskin etuvaihtajaan puuttua enää ollenkaan. Ajo on yhtä lystiä.
Kilometrejä ekaan lenkkiin 42. Hieman vasen polvi kertoi, että olisi voinut lyhyemmänkin vetäistä näin alkuun. Mutta, ei se auta jos matkaa vielä kotiin on ja lenkki kesken. Ei siinä voi polvea jäädä surkuttelemaan.
Matkalla kova tuuli milloin mistäkin suunnasta. Muutaman kerran sadettakin saatiin juuri sen verran, että takki alkoi ihoon tarttua käsivarsissa alla olevan t-paidan jatkeeksi, mutta loppui sitten onneksi. Kylmäkin olisi sateen pitempään jatkuessa varmaan tullut. So oli jo unohtanut miten hienolta tuntuu päästellä fillarilla täydellä höyryllä, se vauhdin ja vapauden huuma. Unohtunut oli sekin, että tuolla vehkeellä voi ylipäätään mennä niin lujaa.
---
No, miten se eka rullislenkki sitten? Ihan ok lenkki, 10 km, vauhdit ja homma suunnilleen kasassa viime vuoden jälkeen. Hieman totta kai hakee ensimmäisellä ja varmaan toisellakin lenkillä. Ekan lenkin lopussa päästi pienen ropsautuksen, joten alfaltit ehtivät kastua ja lopputulos näkyykin kuvassa. Luistimet ja lahkeet sotkussa.
Tätä lisää, sanoo sisäinen huuto! Hyvältä se tuntuu, kun luistin kulkee ja sauva matkassa, vaikka ei sitä käytetäkään, kun isoimmissa ylämäissä. Suurin osa lenkistä mennään ilman sauvoja, jotta luistelutekniikka paremmin toimii.
Jatkamme valitulla polulla kohti kesän helteitä...
