Veneilyä toukokuisessa auringonpaisteessa 2020

Satunnainen ohikulkija on taas muutaman hiljaisemman vuoden jälkeen päässyt kiinni veneilyyn ja siihen liittyviin asioihin. Viimeiset kesät, kun ovat menneet enemmän pyöräilyn merkeissä ympäri Itämerta ja Baltiaa.

Tänään ollaan menossa mielenkiintoiseen kolmen saaren muodostamaan retkeilykohteeseen. No niin, sit vaan kyytiin...

Rantahan näissä itselle uusissa kohteissa on aina arvoituksellinen, kun ei ole paikka tuttu ennestään. Taas kerran löytyi kuitenkin hieno ranta ja ankkuri saatiin pitämään hiekkapohjassa. Telttapaikka lähellä venettä, eikä riipparimajoitusta tarvita. Mahtava aurinkoinen hiekkaranta omassa käytössä. Mitä muuta voisi ihminen enää toivoa.

Päivälliseksi olisi munakasta ja makkaraa, illalla vielä Carbonaraa. Saaressa ei taida olla muita venekuntia. So havaitsee luonnon hiljaisuuden olevan käsin kosketeltavissa.

 Varmaan vaikuttaa tämä ajankohtakin, torstaita kun eletään. Jo ilta hiipii tälle päivälle.

Olisi perjantai ja tänään ajeltu kiertelemässä lähistön saaret, joissa myös hyviä retkeilypaikkoja. Hienot grillikatoksetkin löytyy.

Lounaaksi lihapullia ja nuudelia. Jälkiruuaksi auringonottoa kalliolla. Yksi venekunta ilmaantunut grillipaikan lähistölle, viereisen niemen kärkeen. Satunnainen ohikulkija on sen verran antisosiaalista sorttia, että majoittunut vähän kauemmaksi grillipaikasta.

Melko iso, reilun metrin halkaisijaltaan oleva hiidenkirnukin saarelta löytyi. Lienee ollut aika suuri kivi sisällä jauhamassa tuota aikanaan jääkaudella. Nyt näyttää olevan vain pari pienempää, jotka ehkä tiputettu kuoppaan jälkeenpäin. Toki voihan olla niinkin, että ovat jauhautuneet isoista tuohon kokoon pyöriessään. Jälkimmäinen vaihtoehto voisi olla järkeenkäypää. Noita katsoessa herää monenlaisia ajatuksia.

Rantaa patikoidessa Satunnainen ohikulkija huomaa vasemman puoleisen reimarin, joka näyttää ajautuneen rantaan. Yllättävän iso on tuollainenkin merkki, kun maalla näkee. Hmm... täytyykin ohittaa oikealta tämä este, ettei kolahda jalka vaan kariin.

Tänään tarjoiltu Abun punaista Reflexiä ahvenille. Mutta eivät tuntuneet olevan ottipäällä. Illalla vielä pientä iltapalaa ja sit telttaan...

Huomenta, kello olis 08:02. Linnut laulaa ja aurinko paistaa. Voisiko lauantai-aamu hienommin alkaa. So taitaa olla edelleen melkein yksin tässä saaressa. Ellei lasketa tuota yhtä venekuntaa grillipaikan lähellä. Tänään otetaankin aurinkoa oikein urakalla. Suunta kohti eilen hyväksi havaittuja paikkoja...

Saaren toiselta puolelta löytyikin huikea tasainen kallio. Oikein auringonottajan paratiisi. Tässä vietämme tämän päivän. Linnut äänekkäitä, mutta ei onneksi samaan tapaan kuin viimeksi melontaretkellä valkoposkihanhien kanssa. Siellä vasta riittikin kaakatusta ja katseita.

No niin, siinä paha missä mainitaan. Koirahan se on täälläkin räksöttämässä, onneksi toisella saarella. Joku kolkutus kuuluu lisäksi taukoamatta jostakin kauempaa. Pitääkin ottaa myöhemmin selvää, josko se toinen venekunta siellä kolajaa. Lounaaksi olisi tälle päivälle Jalostajan lohikeittoa.

Nyt alkaa aurinko vaikuttaa siinä määrin, että So heittää talviturkin pois... Jaaha, no se olikin sitten vain käsien ja jalkojen kastelua 13 asteisessa vedessä. On se vaan aika kylmän tuntuista. Kyllä kohta pitää mennä syvemmälle, jos tämä auringonpaahde jatkuu. Aurinkorasvaa lisää kiitos.

Ahvenille tarjoillaan edelleen Reflexiä, eikä edelleenkään tunnu kelpaavan. Pitäisiköhän kokeilla välillä jigejä? Ei tossa Reflexissä tunnu olevan mitään sellaista, joka saisi ahvenien refleksit liikkeelle. Lähellä olisi kyllä uskomattoman hienoja karikoita kalastettavaksi. Tuli vaan otettua mukaan reissuun tuo pieni ahvenvapa, joten sillä on pärjättävä. Eikä toisaalta jaksaisi lähteä tonne kivien sekaan veneelläkään säätämään.

Siinä meni nyt sitten sellainen tuulilasivene ohi, että oksat pois. Vauhti aivan käsittämätön. Ehkä tuo omakin purkki liikahtaisi tuohon malliin, jos vaihtaisi perään 100 hp veivarin. Samassa mieleen hiipii ajatus seurauksista. Ei ehdi lukea karttaa, saati kaivamaan silmälaseja kartanlukua varten. Ja sitten jo koliseekin...

Kello näyttää jo 16:37 ja täällä alkaa olla tuulista. Pitää varmaan siirtyä omaan rantaan pikkuhiljaa. Kotisatamaan tullessaan So huomaa Falcon 7 hyttiveneen kurvaavan grillirantaan. Hieno vene on. Vesi näyttää laskeneen mielettömästi päivän aikana, luokkaa 15 cm. Aamulla vielä veneen edessä oleva kivi oli juuri ja juuri näkyvissä. Nyt jo kokonaan. Vielä tehdään hernekeittoa ja voileipää illan tullen. Aijai, kello jo 19:20 ja vielä paistaa plätti puhtaalta taivaalta.

Jos tähän jotakin lisämaustetta enää kaipaa, niin ehkä sitten Battle Beast:n "We will Fight":a kuulokkeisiin. Niin, tiedä nyt sitten, taitaa mennä jo hifistelyn puolelle.

Pari uutta venekuntaa tuli hetki sitten saareen. Toinen näyttää olevan purjevene. Tämä lahti on peilityyni. No nyt alkoi tossa purjeveneessä jylläämään joku moottori. Olisiko pölynimuri tai jotakin siihen viittaavaa.

Illan päätteeksi So vielä pohdiskelee, mikseivät kaikki Suomen linnut muuta saariston uskomattomiin maisemiin. Olisikohan osa niistäkin ns. urbaania sorttia, eli viihtyvät mieluummin kaupungeissa. Vaikea ymmärtää.

Sunnuntaina sen kun kelit jatkuvat. Lounaan jälkeen leirin kokoamista ja veneen pakkaamista. Kotimatkalla vielä hieman reittisekoilua ja sitten kevyessä vasta-aallokossa kohti kotivesiä. Kotiin päästyä illalla Satunnainen ohikulkija tuntee kasvoissa melkoista helotusta pitkän ulkona olemisen ja auringonpaahteen takia. Onneksi aurinkorasvat on keksitty ja näitä totta kai käytetty koko ajan.

Puolivuosikatsaus 2020

Hellurei!

Aurinko paistaa ja Satunnainen ohikulkija sen kun päivettyy ja nauttii lämmöstä, nyt eletään taas. Aijai sentään tätä vuoden aikaa. Ollaan kesälomien kynnyksellä ja osalla varmaan pyörinytkin jo jonkin aikaa.

Tässä vaiheessa vuotta on hyvä vetää myös hieman yhteen liikunnallisia tekemisiä tälle vuodelle eli ns. puolivuosikatsaus olisi kyseessä.

Laitetaan sitten vaan rohkeasti luvut pöytään:

Ei tarvita kummoista havaintokykyä huomatakseen, että tämän vuoden tavoitteet eivät tule täyttymään. Eli pakko antaa tulosvaroite pörssiyritysten tapaan.😄

Tämän vuoden erikoisuutena on ollut koronavirus, joka rajoittanut lähinnä työmatkapyöräilyä. Ei varmaan muuten vaikuttanut juurikaan ulkona tapahtuviin yksilösuorituksiin.

No, onneksi tämä ei ole niin vakavaa tekemistä, jotta tuosta kannattaisi ottaa itseensä. 

Listalta puuttuu vielä veneily, joka tänä vuonna otettu mukaan Garmin:iin. Tuleehan siinäkin kropalle tekemistä, kun aallokossa myötäilee veneen liikkeitä ja puuhailee luonnossa, vaikka ei niin paljoa olisikaan vaikutusta muihin lajeihin verrattuna. Ja lisäksi tutkimusten mukaan aivotkin kuluttavat aika lailla energiaa, kun joutuvat työskentelemään paljon. Sitähän jokainen veneilijä joutuu harrastamaan, kun luetaan karttaa aallokossa ja yritetään löytää seuraavaa reimaria jostakin kaukaisuudesta silmä kovana. Ainakin jää kilometrit muistiin tilastoja varten, jos ei muuta.

So teki kuitenkin viime viikolla pari mielenkiintoista harjoitetta. Toinen juoksun ja toinen maantiepyöräilyn merkeissä. Kyllä se ns. vanhakin jaksaa. Suomessa miesten keski-ikä näyttäisi olleen vuonna 2019 n. 42 vuotta. Eli sanotaan nyt sitten näin, että So on reilusti yli keski-iän. Ohikulkijalle siis ihan ok saavutukset nämäkin. Satunnainen ohikulkijahan on ikinuori, kuten tiedätte...

Eli kyseessä 5 km juoksu. Tuossa katse kiinnittyy ensimmäiseksi aikaan, joka on So:n parhaimmistoa 5 km matkalla. Toiseksi keskimääräinen liikkumisnopeus kohdillaan ja vielä jos jaksaa katsoa sykettä, niin keskisyke aika ok. Tuo syke, kun tuppaa nousemaan aina lenkin loppua kohden pikkuhiljaa. Tässä tapauksessa vedettiin testin vuoksi ihan tappiin asti ja olo oli sen mukainen.

Silti Garmin väittää, että oltiin vasta sykkeessä 91 % maksimista. Ei siltä kyllä tuntunut.

Samalla viikolla toinen mielenkiintoinen harjoitus oli n. 46 km maantiepyöräily. Siinä ei sinällään ollut mitään ihmeellistä, muuta kuin tuo maksiminopeus 52,2 km/h. Eli kyllä pyörälläkin pääsee ja maisemat vaihtuvat.

Moniko ihminen on ajanut yli 50 km/h jollakin muulla pyörätyypillä, kuin maantiepyörällä?

Satunnainen ohikulkija palaa näihin mittareihin taas perinteisesti vuoden vaihteen tienoilla. Siihen asti "Let's move it on!".

Melontaretkellä saaressa 2020

Satunnainen ohikulkija teki taas pienen kevätretken Etelä-Suomen saaristoon. Tarkoitus oli meloa Porvoon Norrholmeniin riippari- ja tarppimajoituksella. Tuuli 8-9 m/s, joten liikkeellelähtö jo rannasta kovaan vasta-aallokkoon oli haasteellista. Pienen kahlauksen jälkeen kyytiin ja nopeasti melomaan rannasta ulos hieman sivummalle, lähimmän saaren taakse suojaan ja vasta siellä aukkopeite kiinni. Sitten uudelleen kohti vaahtopäitä.
Aallokko suoraan oikealta sivusta ja suurimmat aallot mitä So nähnyt tällä kajakilla. No, ei hätää, nopeasti keskivartalo notkeaksi ja tarkkaavaisuusvaistot päälle. Aijai, kun keinuttaa ja heittää aaltoa yli kajakin, kasvoillekin roiskuu. Antaa tulla vaan, täältä So tulee taas. Onneksi hieno aurinkoinen keli ja 10 astetta lämpöä. Otetaan kuvat sitten kun siihen on aikaa...

Matka jatkui karikkoisten alueiden yli. Noissa hieman aina pelkona se, että edessä voi olla kivi vain muutaman sentin pinnan alla piilossa. Siihen kun ajaa kajakilla, niin se tietää uimareissua. Kippaa meinaan tällaisen purkin varmasti ja vauhdilla. No, onneksi on tuo kuivapuku päällä, ei niin suurta huolta vaikka uimaan joutuisikin hetkeksi. Tässä kohtaa pitkät pätkät mukavaa pientä sivuaallokkoa, tosin välillä kovia tuulenpuuskia eri suunnista.

No, sitten se tasaisempi osuus loppuikin ja oli tarkoitus lähteä melomaan niemen takaa kohti etelää Norholmeniin. Vasta-aallot koko Suomenlahden mitalta keränneet voimia ja voimiensa tunnossa esiintyivät So:lle riehakkaasti ja isosti. Ei auta, vain hullu lähtisi näille ryppyilemään. Jo pelkästään tuuli otti kiinni niin rajusti, ettei eteenpäin meinannut päästä ollenkaan. Rajansa kaikella, eli u-käännös heti seuraavan aallon välissä ja takaisinpäin kohti lähtöpaikkaa. 
Mielessä siinsi kuitenkin ajatus, ettei viitsisi autollekaan palata häntä koipien välissä.
Onneksi paluumatkalla So havaitsee saaren ilman vakituista asutusta tai mökkejä. Saari tarjoili uskomattoman hienoja maisemia ja luonnon muovaamia tilanteita kuvattavaksi. Kovasti on valkoposkihanhia ja pari joutsentakin jo haudontapuuhissa eri puolilla saarta. Isäntä kaikilla pareilla tarkkailee tilannetta noin metrin päässä emosta ja varmistaa/taklaa tunkeilijat.

Pitää liikkua hitaasti ja varovasti, ettei häiritse näitä emoja tärkeässä tehtävässä. So pyrkii sulautumaan luontoon, mutta näyttävät valkoposkihanhet tarkkailevan joka välistä silmä kovana. Taitaa olla mahdotonta tuo sulautuminen sinisessä pilkkihaalarissa. 😀

En sitten tiedä, mutta kyllä tuo lähinaapurin valkoposki-isäntä katsoo aika arvostelevan näköisesti So:n tekemistä, vaikka kuinka yritetään olla herättämättä huomiota. Taisi hanhiparalla kaula venyä parilla sentillä, kun näki ilmeisesti tulen ensimmäistä kertaa elämässään So:n laittaessa iltapalaa. Oli meinaan melkoisen hämmästyneen ja kiinnostuneen oloinen.

Olisi 20:11 ja tarpin helmat jo maassa tässä vaiheessa. Aika tuuli käy edelleen majoituksessa. Satunnainen ohikulkija havaitsee, että teltassa on aika paljon paremmin suojassa. Tässä vaiheessa vuotta ei ole vielä hyttysiä, jotka sitten kesällä lisäksi ongelmana tässä riipparimajoituksessa. No, koko ajan opitaan lisää.

Nyt on jo pimeää ja tuuli painaa, mutta onneksi rauhoittunut hieman. Tarpparin päänarussa roikkuu radio ja otsavalo. Hyvää yötä.

Seuraava aamu...

Huomenta, kello sanoo 08:57. Yö meni mukavasti haalarit päällä. Ei tarvinnut laittaa makuupussin vetoketjuakaan kokonaan kiinni. Kertaalleen piti puoli kahden aikaan korjailla tarpin kiinnityksiä kovassa tuulessa.
Aamulla lähinaapurit aloittivat kaakatuksen jo aikaisin, olisikohan ollut 05:00 aikoihin. Tuntuu olevan taas paljon asiaa tälle päivälle...

No niin, aamutoimet ja -palat laiteltu ja kohta kotimatkan aika. Leiri kasaan ensin ja tavarat kajakin kyytiin. Aika hyvin tuntuu tuulevan vieläkin, vaikka ei enää eilisen malliin. Meloessa So mietiskeli vielä noita lintujen metkuja. Lähinaapurin valkoposkihanhet olivat tänään jonkin aikaa poissa pesältä. Munat maassa yksin. Varmaan pitää tuonkin linturouvan saada välillä liikuntaa, ettei paikat vallan jumitu munien päällä istuskellessa. No, eivät kaukana voineet olla, koska kohtuullisen ajan kuluttua tulivat taas takaisin kovan kaakatuksen kera. Tuntuvat linnut muutenkin olevan tarkkoja omasta tilastaan. Kaakatus alkaa heti, jos toinen pari lähestyy omaa aluetta.

Suhtautuivat kuitenkin So:n liikkeisiin yllättävän hyväksyvästi. Lienee So:n oma rauhallinen esiintyminen vaikuttanut asiaan.

Aikamoiset aallot taas paluumatkalla. Autopaikan rannalla vielä turinointia toisen melojan kanssa, joka oli juuri lähdössä merelle. Satunnainen ohikulkija toivottaa lähtijälle voimia melontaan ja suosittelee lukijoillekin retkeilyä luonnossa 5/5...

Vinkki: katso myös Merimelonta Porvoo 2019