Tulevaisuus

 ...siinäpä sana, jota So tällä kertaa jäi pohdiskelemaan. Tuleva aika, tulevaisuudessa oleva, tulossa oleva, jotakin, jota odotetaan. Jotakin sellaista, josta ei vielä ole tarkkaa käsitystä. Usein myös arveluttavaksi tai pelottavaksikin koettu ajatus jostakin tuntemattomasta. Toisinaan taas illuusion omaisesti, nykyistä paremmaksi mielletty aika. 

Tulevaisuus voi merkitä ihmisille eri asioita. Johtuen varmaan pitkälti omista odotuksista ja siitä, miten aiemmat kokemukset ovat muovanneet pään sisäistä ymmärrystä tulevista tapahtumista, jotka vielä arvausten asteella. Ikäkin taitaa vaikuttaa.

Fiksuimmat pyrkivät ennakoimaan ja muokkaamaan tulevaisuutta. Suunnitellaan ja rakennetaan erilaisia skenaarioita siitä, miten asiat voisivat mennä. Varaudutaan eri vaihtoehtoihin. Samalla muokaten asioita tiedostaen tai tiedostamattaan siihen suuntaa, että haluttu skenaario toteutuisi.

Aikakäsite ylipäätään on mielenkiintoinen. Eli ajatus siitä, mikä on tämä hetki ja mikä on menneisyyttä tai tulevaisuutta. Satunnainen ohikulkija on kuullut usein sanottavan, että pitäisi elää tätä hetkeä. Ai, se menikin jo. Otetaanko uusi yritys? Jaa, no nyt sekin meni ohi. Olemmeko siis tulevaisuudessa ja saimme sen kiinni?

Tuskin, tulevaisuus tuntuu karkaavan koko ajan kauemmaksi tästä hetkestä. Onko ylipäätään tätä hetkeä olemassa? Koska, jos odotamme tulevaisuutta ja tämä hetki meni jo, niin silloinhan juuri eletty hetki on jo historiaa, menneisyyttä. Missä välissä siis kulkee tämä hetki ja miten sen voi tiedostaa olevan sitä, saati elää sitä? 

Niin ja sekin, että miten pitkä hetki sitten menneisyyden ja tulevaisuuden väliin pitäisi jäädä, jotta siitä tulisi se kuuluisa ”tämä” hetki? Se lienee silmänräpäys ennen tulevaisuutta. Heti sen jälkeen se onkin sitten menneisyyttä. Tuo silmäräpäyksen mitta puolestaan lienee henkilökohtainen käsitys itse kullakin. Ei varmaan voida antaa yleispätevää sekunti tai sekunnin sadasosan aikamittaa, jolla määritellään silmänräpäys tai hetki.

Toisaalta avaruuden mittakaavassa ihmisen uskotaan asuttaneen maapalloa vasta hetken, nykytiedon valossa ilmeisesti parin miljoonan vuoden ajan. Maapallon ikään, vajaan viiteen miljardiin vuoteen nähden sekin on hetki, aika pitkä silmänräpäys tosin. Aikakäsite vaikuttaisi olevan suhteellinen. Taitaa olla jokaisella hieman erilainen.

Oli tuo sitten niin tai näin, epäselväksi jää myös se, onko tulevaisuuden jälkeen vielä jotakin muuta, jota ei vaan ole vielä keksitty. Siis, jos ajatellaan asiaa aikajanan muodossa. Menneisyys, tämä hetki (jos sitä ylipäätään on) ja tulevaisuus. Ja mitä sitten perään? Vai onko tulevaisuus kaiken kattava, eikä sillä vaan ole päätepistettä aikahorisontissa, jatkuu loputtomiin ja on iätön?

Siinäpä pohdittavaa tulevaisuuden varalle. Taitaa riittää tällä erää. So yrittää elää nyt tätä hetkeä...

 

Taas rullaa

ja Satunnainen ohikulkija on tien päällä. Nyt heitetään maskit ja masennukset nurkkaan. Rullaillaan kohti kesää täyttä höyryä. Kevyen liikenteen asfaltit ajettu hiekasta lähes joka paikassa. 

Hieman kalustoa paranneltu sitten viime kauden. Renkaiden laakerit uusittu ja jarrupalan kannattimen/takimmaisen renkaan akseli vaihdettu. 

Täytyy sanoa, että rullisten renkaiden vaihtaminen voi olla yllättävän vaikea toimenpide. Ei siksi, että olisi vaikea tehdä, vaan saatavuuden takia. Eurooppalaisista verkkokaupoista ei tahdo löytyä näihin rengastyyppiä, josta olisi saatavilla 100 ja 110 milliset versiot. Siis sama valmistaja, sama malli, eri koko. Ainoa todellinen vaihtoehto on tilata Amerikan puolelta tullimaksuineen päivineen. 

Helposti tulee mieleen vaihtaa koko luistimet samalla kertaa. Tuleehan siinä sitten renkaatkin mukana...

Juu ei, sekään ei ole vaihtoehto. Tulee tyypillisesti mukana epäsopivuus, hiertymät ja vaihtoprosessi, johon saattaa tärväytyä puolet muutenkin lyhyestä rullailukaudesta. Toki siinä ekologinenkin puoli tulee vastaan, hermojen kiristyksestä puhumattakaan. 

No, näillä kulutuspinnoilla pärjätään vielä tovi kyllä. 

Aijai, kun rullaa pehmeästi uusilla ILQ-9 laakereilla ja noi rälläkällä teroitetut sauvapiikit pureutuvat melkein luvattoman hyvin lämpimään asvalttiin.

Tähän asti alla olleet laakerit ovat keraamiset, aikanaan myös rapakon takaa tilatut. Ei noista oikein luopuakaan raaskisi. Keraaminen materiaali, kun ei ole niin arka vesisateelle. Metalliset tuppaavat ruostumaan helposti jos sade yllättää. So:n pitää varmaan sen verran vielä nähdä vaivaa, että tarkastetaan onko pinnat liikaa kuluneet vai saisiko vielä pesun ja öljyn kanssa käyttökelpoisia. Onhan tota pesua tehty toki moneen kertaan tässä vuosien varrella ennenkin. 

Tälle kaudelle on päivitetty myös tähän asti käytössä ollut juomapullovyö. Tuo, kun täysinäisen juomapullon selän puolella ollessa painaa vatsaa ja saa olon epämukavaksi. Tilalle on saatu minireppu, johon saa mukaan juomarakon lisäksi tarvittavat pientavarat.

Aijai, ny vaan annetaan mennä ja naatitaan...