Lomamoodissa

Aijai sentään, on se vaan elämää, kun ihminen lomalla saa köllöttää. Ei paina työhuolet ja muut paineet samalla tavalla kuin arkena. Saa aikaa ajattelulle ja alkaa asioita putkahdella päähän. Tuo ihmisten työ ja kiire, kun ovat suurinta myrkkyä kaikelle luovalle tekemiselle. 

So sai vietyä loppuun venepainin 2. eränkin tässä kulkiessaan. Traileri saatiin pois veneen alta ilman veneen kolhimista, renkaan irrottamisen auttaessa asiaa.

Aiemmin veneen ylösnostossa veneen kallellaan vetänyt kääntöaisa ja sen toisen puolen pultin puuttuminen osoittautui ongelman lopulliseksi aiheuttajaksi. Muutaman tunnin ja vuodatettujen hikipisaroiden jälkeen 2. erän voittaja on julistettu. On se vaan ihme, miten tuollainenkin lukkomutteri aukeaa ja päästää pultin putoamaan omia aikojaan.

Tällainen kaveri viihtynyt tuossa omenapuun alla sadetta pitämässä jo ainakin kuuden tunnin ajan. Luulisi pupulla jo nälkäkin tulevan, mutta ei, siinä vaan välillä etujalkoja oiotaan suoraksi ja sitten taas takaisin vatsan alle. Kyllä tuo omenapuukin päästää jo sadetta siinä määrin läpi, että So voisi mennä pian sateenvarjoa kaverille tarjoamaan.

Kuuden tunnin kököttelyn jälkeen, sateen vaihduttua jo aurinkoon, vaikuttaa siltä, että startti on jo lähellä.

Jaa... vielä pientä huoltoa juoksukalustoonkin tarvitaan ennen starttia. No joo, pitäähän toki kalusto kunnossa olla, ennen kun loikkimaan lähdetään.

Niin ja vielä tällainenkin asia putkahti eteen. Vaikka So jo hieman tuon 2019 miesten keski-iän onkin ylittänyt, niin ei nyt sentään tarvitsisi ihan överiksi laittaa. Oli meinaan joku lehdenjakaja jo keksinyt laittaa postilaatikkoon tällaisen.😀

Eilen päästiin nautiskelemaan meriharakoiden seurasta järven rannalla.

Kotieläimiä tälle kesälle on riittänyt. Tässä mökin konnaherra tuli juuri ulos kosteasta sadevesiputkesta. Kaveri vaikuttaa sen verran tukevalta, että lienee viihtynyt hyvillä ruoka-apajilla. Tuo 100 mm putki on sen verran jämpti, että sisään näyttää mahtuvan vain peruuttamalla. Silmälasit puuttuvat enää kokkonaisuudesta. So pohtii hetken, jos tuohon prinsessa suukon antaisi, niin minkälainen prinssi sieltä mahtaisi tulla?

No juu, tähän kesään on ehdottomasti kuulunut myös "Battle Beast" ja albumi "Bringer of Pain". Ei enää kovin uutta tuotantoa, mutta ehkä Helsinkiläisbändin parasta antia ja So:n mieleen. 

On siinä ollut tietysti nuorisolla vähän kestämistä, kun So on näitä ralleja soitellut menemään. Sen kun tietää, että rintamamiestalon yläkerrasta puhuu silloin, kun korvaa musiikki miellyttää. Nooh, kyllä tässä on onneksi kaikki vuosien varrella kouliintuneet metallin maailmaan. Toki nahkahousuhevistähän tässä vain on kyse. Ja kuulokkeillahan näitä hommia vedetään aika pitkälti toimistoajan ulkopuolella. 

Ja tähän tajunnan virtaan voisi vielä heittää mielenkiintoisen lomakokemuksen hostellista Varsinais-Suomesta rouvan kanssa. Paljon patsaita pihalla ja huoneen televisio oli korvattu Uudella testamentilla. Huomenna pidetään varmaan kuulustelu respan edustalla. Eipä silti, So:lla koko biblia on aikanaan pitkälle toista kertaa luettu läpi.

Ei tosin televisiota paljoa kaivattukaan. Ylen Puheella Tommi Liimatta tarjoili taas mielenkiintoista kuunneltavaa. Muisteltiin 1960-70 lukuja, jolloin vauvallekin vaihdettiin vaippa rööki hampaiden välissä keikkuen. Vapaita, kun ihmiset olivat. 

Näin lomalla ollessa tahtoo mielellään jäädä tuo kuntoiluosastokin lomalle. Sinne ei voida kyllä ihan täyttä lomaa valitettavasti myöntää, mutta pientä kevennystä toki sallitaan. Tänään tulikin taas kipaistua lenkkitossuilla 10 km tutuissa maisemissa.

Tämän lomailun loppupuolella Satunnainen ohikulkija huomaa homman olevan aika raskasta. Elintavat epäsäännölliset, liikunta jää vähemmälle ja siihen kun lisätään vielä grillimakkarat ja sipsit, niin johan se alkaa tuolla keskiosastollakin näkyä. Homma alkaa tuntua työltä ja saisi melkein palkkaakin jo maksaa.

Onneksi metsähommia tiedossa. Toki nämä 25 asteen lämmöt hieman rajoittavat innokkuutta käydä moottorisahankaan kimppuun.

So toivottaa kaikille antoisaa ja rentouttavaa lomailun aikaa...

Päijänteen veneily, näin suunnitelmat muuttuvat

Ja sitten nähtiin taas, ettei elämä aina mene kuten ihminen suunnittelee. Satunnainen ohikulkija suunnitteli jo kuukausien ajan perhereissua Kelventeen hienoihin hiekkarantamaisemiin muutaman päivän retkelle omalla veneellä. Kaikki valmistelut ruokaostoksia lukuun ottamatta oli jo tehty. Oli tarkoitus ottaa vene trailerille ja sitten vaan matkaan. No, siinä kohdassa sitten alkoikin kohtalo puuttumaan peliin.

Trailerille venettä vedettäessä sisääntuloaisa näytti jotenkin vinolta. Asiaa enempää miettimättä vedettiin kuitenkin ylös. Vene liukui aika vinoon asentoon jo lähtötilanteesta alkaen ja päätyi melko kallellaan trailerille. Ajettaessa rampilta ylös oli rampin päässä kuoppa, joka pompautti veneen vielä enemmän kumolleen ja lähes kiinni metalleihin. No, ei auttanut muuta kuin vetää liina ympäri ja viedä hitaalla vedolla mökille. Väliin saatavilla olevia pehmukkeita. Mökillä kova paini, jotta saataisiin ehjänä pois trailerin päältä kuormalavoille ja traileri korjauksen alle. Valitettavasti tämä erä hävittiin hikisellä paidalla, mutta ei onneksi kolhittu venettä vielä. Seuraavaa erää odotellessa pitää varata vähän lisää työkaluja ja ideointia. Toki tämäkin hoidellaan, mutta vaatii taas omat veronsa. Kelvenne reissu olikin siis tässä. Katsotaan sitten seuraavan erän jälkeen, kummalle osapuolelle se musta silmä jää loppujen lopuksi...

No, sitten pienen uudelleen plänauksen jälkeen perheen kanssa suunnaksi valikoitui Porin Reposaari autolla. Sääennuste lupaili hieman sateista ja tuulista keliä. Ei haittaa, jonnekin nyt kuitenkin lähdetään. Siitä pidetään kiinni. Matkalla sopivasti Tammelassa Saaren kansanpuisto, jota pitänyt käydä katsomassa jo maastopyörilläkin. Tällä matkalla mitä mainioin tilaisuus tutustua tähänkin pikaisella autovierailulla. Katsotaan varmaan myöhemmin pyörillä sitten tarkemmin vielä. Huikeita paikkoja näyttää olevan täälläkin...

1926 valmistunut Kaukolanharjun näkötorni.

Reposaari lähestyy jo ja taivas näyttää valoisalta. Maisemat vaikuttavat mukavan merellisiltä, toki tällainen muistikuva olikin edelliseltä kerralta reilun kymmenen vuoden takaa. Ei sitten muuta kuin telttapaikkaa etsimään camping:stä.

Löytyihän se hyvä paikka pienen pyöriskelyn jälkeen. Sitten alkoikin samalla ripsiä sadetta. Sadetakkia selkään huutaa, jotta ei heti vaatteita kastella ennen kuin edes alkuun päästään. Aika hyvin tuntuu tiputtavan ennen kuin teltta valmiina.

Huh, nyt olisi teltta valmis ja lisäpressuakin katolla pikakiinnityksellä auton taljapussin sisällön auttaessa asiaa. Sitten vaan murkinaa tekemään katoksen alle, siellä jo perhe taitaakin olla aloittelut iltapalahommia. Aijai tätä campingelämää...

Oltiin saatu jo hiukset kuivaksi sekä vatsat täyteen ja jo muutenkin rauhoituttu teltan lämpöön kuunnellen sateen ropinaa ja herkutellen sipseillä/karkeilla, mmm... makoisaa eloa. Ja sitten alkoikin taas tapahtua tässä laitoksessa. Käsittämätön tuuli oli päässyt hiipimään teltan ulkopuolelle, ennen kuin tuli havaituksi. Yhtäkkiä maailma näyttikin ihan toiselta ja sade oli vaihtunut tuuleen, joka kehitti kierroksia jo innokkaan oloisesti lisää. So:n viimeisenä ulos päästessä tilanne oli jo hälyttävä ja paniikki sen mukainen. Saman tien telttakiinnitysten kimppuun ja tunkemaan kiinnitysrautoja syvemmälle maahan, jossa pintakerroksen alla soraa, eikä meinannut millään mennä sisään. Silmissä siinsi jo tilanne, jossa teltta muuttuu kuumodulisksi ja pakenee taivaan tuuliin. Teltta oli tässä vaiheessa jo aika lailla maan myötäinen. Tilanne saatiin hallintaan Rouvan heittäessä huikean idean kesken suurimman paniikin, että ajetaan auto teltan eteen tuulensuojaksi. Auto, joka oli siihen asti ollut teltan sivulla. Teltan edustalla, kun oli lisäksi hiekkakenttä, jonka yli merituuli pääsi painamaan rannasta suoraan teltalle. Ja, sehän ajettiin. Huh, ja taas oli sellaista settiä, että juu kyllä se jokin siellä määrää vaikka ja kuinka. Rouvan ideointi pelasti tämän tilanteen. Olisi varmaan muuten ollut pakko lähteä kokonaan pois. Illalla melkoiset aallokot rannoilla. Kuvat eivät valitettavasti kerro sitä totuutta, minkä silmä näkee.

No, joo. Seuraavana aamuna eilinen tuuli oli yltynyt jo 14 m/s ja säätiedotus kertoo merkitsevän aalonkorkeuden olevan 2,5 m, joten oli selvää, että ei tätä "survival" elämää voi jatkaa. Autoa ei voi siirtää teltan edestä pois tai teltta lähtee kuuhun ja sadetta odotettavissa minä hetkenä hyvänsä eli ei muuta kuin kamat kasaan ja koko sakki tyttären asunnolle rauhoittumaan. No, tuleehan sitä matkaa sinnekin. Aikamoista hässäkkää oli teltan kokoaminenkin tuossa myräkässä ja samalla sai pelätä koko ajan, että koska tuon yläpuolella olevan männyn laho oksa putoaa päähän tai auton katolle. Käpyjä putoili koko ajan. On se vaan hyvä, että jälkikasvu on levittäytynyt hieman laajemmin Suomineidon alueelle, jotta paikkoja riittää. Illalla maistuikin jo hyvät syötävät paikallisessa ravintolassa.

Huomenta, olipa mukava herätä lämpimässä asunnossa, jossa tuuli/sade ei määräile tekemisen tahtia. Tässä jo suunniteltu kovasti seuraavaa yöpaikkaa ja tiedossa olisi Forssa.

Forssassa uimapaikka Vesihelmi. Hienoksi paikaksi havaittiin tämäkin ja kaikkien suosikki oli "aallot". Tuolla systeemi, jossa tehdään yhteen altaaseen aaltoja, kuten etelän hiekkarannoilla konsanaan. Heittävät uimareita kuten luonnossa, ei ole muualla nähty vastaavaa. Mahtava systeemi! Illalla vielä kaupunkikierrosta kävellen ja Kotipizzaakin saatiin. Kaikessa huomioitu korona ja käsihygienia tietenkin.

Aijai, näitä Forssan sänkyjä, jotka tarjoilleet meille hienot olot ja mukavat unet. Olisi 08:00 ja kello soi, vaikka ollaan lomalla. Laitetaan taas radio päälle. Puheelta tyrkkää, että hallitus tekee päätöksiä ulkomaiden liikkumisrajoitusten suhteen, jotka astuvat voimaan ensi maanantaina. Juu, saadaan vieraita maista, joissa tartunta enintään 8/100 000 ihmistä kohti ja päästään itsekin näihin maihin matkustamaan. Ei auta, aamupala sulkeutuu klo 09:30, joten on mentävä silloin, kun kutsu käy. Ihan ok aamupalat. Toki tähänkin setup:iin taas saatiin jotakin sellaista, mitä ei ennen ole tullut vastaan. Eli tuo ystävämme kananmuna. Täällä se olikin keitetty sellaiseen muotoon, että kun kuoren löi rikki, niin oli yllättävän velton oloinen koko hökötys. Siitä, kun jatkoi kalvon avaamista, niin totuus alkoi valkenemaan. Valkuainen valui lautaselle. Keltuaisen pysyessä vielä omassa pallossaan. Mnjuu, So:lle tämä muna olikin sitten siinä. Parempi laittaa vaan tuosta kinkunsiivu pullahtaneen munan päälle ja siirtää lautanen seuraavan pöydän kulmalle.

Hieno reissu perheen kanssa taas tämäkin. On nämä reissut aina sellaisia, että vaikka mitä tapahtuisi, niin aina uutta opitaan. Mutta varmaan siinä se viehätys juuri onkin...