Näin syksyn tullen juostaan vielä kesäkauden viimeisiä kisatapahtumia. Tällä kertaa Satunaisen ohikulkijan jalan alle on jäämässä Vantaan maratonin asfalttikadut. Toki tapahtumaan on vielä aikaa puolentoista kuukauden verran, mutta ei haittaa. Voimme aloitella jo fiilistelyt ja vähän tunnustella mielialoja tulevaa kisaa ajatellen.
Tosiasia, joka on todettava ihan alkuun, So:n oikea olkapää ollut sekaisin viikon verran. Homma lähti liikkeelle olkapäätreenistä käsipainoilla eli perustyönnöt ylöspäin. Eikä varmaan perimiltään kyse ollut siitä, koska sitä on tehty vuosikymmenet ennenkin, vaan sen jälkeen tehdyistä sivunostoista pienillä painolevyillä. Eli 90° etukeno seisten, jalat haarallaan ja 1,25 kg vai olisivatko olleet 2,5 kg levyt käsissä sivulle nostoja. Aijai, tekee nannaa lapojen selkälihaksille ja tapaolkapäille.
Tämän tekemisen sivuoireena, omatoimisen nettiselvittelyn kertoman mukaan, olemme saaneet aikaiseksi kiertäjänkalvosimen repeämän tai ainakin jonkin asteisen tulehduksen. Nukkumaan mennessä vaivaa eniten, vain kaksi asentoa, joissa voi nukkua. Tyynyä ei voi käyttää, kyljellään maatessa pään tulee roikkua vasemman olkapään varassa. Oikealla, ongelmakyljellä ei voi nukkua ollenkaan.
Viikon verran riitti vanhoja kaapista löytyneitä Burana 600:a, mutta ne on nyt syöty. Tälle päivälle vaati puhelinvastaanoton kautta yhteyden lääkäriin, joka laittoikin kuurin kipulääkkeitä. Sinällään jännä, että juoksussa ei juurikaan olkapää/lavan alueet tunnu, joten lenkkiä on voinut tehdä normaaliin tapaan. Kaiken kukkuraksi työmatkafillaroinnillekin tuli kuluneen viikon aikana uusi ennätys Garminin onnitellessa ja kertoessa keskinopeuden olleen 27,1 km/h. Olisko ollut vaan niin kova kiire päästä pois fillarin päältä? Fillaroinnistahan tuo olkapää ei oikein tykännyt, käsiä kun joutuu eteen hieman venyttämään kippuratangolle. Sanoi so, so, mitä sinä teet So, tuosta seuraa soronoo.
Kolmiolääkkeellä omat vaikutuksensa näyttää olevan. Hieman latistunut olo, kuin pienessä sumussa tunnelia pitkin kulkisi, maanalaista katakombia tallustelisi.
Viikon päätteeksi So huomaa, ettei noilla kipulääkkeillä juuri ollut vaikutusta olkapäähän, lähinnä laittoivat mielen maisemaan suodattimia, tummensivat ajatusta. Mutta, mutta, ei niin paljon pahaa, ettei jotakin hyvääkin. Rouva toi tuliasia Suomenlahden takaa. Tämä voide vaikuttaa olevan tiukkaa tavaraa. Heti seuraavana päivänä olkapää jo parempi.
- - -
No niin, vielä olisi kolmisen viikkoa maratonille aikaa. Sama aika jo käytetty oikeanpuoleisen kolmipäisen olkalihaksen palautteluun. Edelleen yöt vaikeita, makuulla eniten vaivaa ja nukkumista haittaa. Uusi kuuri jouduttiin lääkäriltä hakemaan, tosin viimeisen viikon aikana ilman menty jo osan aikaa.
Mutta, jännä havaita, ettei kaikkea tekemistä sentään jarruta. Sauvarullaluistelu sujuu ja 30 km lenkki meni leppoisasti viime viikonloppuna. Samoin kesän lämpöjen jatkuessa näin pitkälle syksyyn, on saanut useamman kerran nostella maantiefillaria seinäkoukusta alas työmatkapyöräilyä maistelemaan. Männä viikollakin kahdenkymmenen asteen lämmöissä pääsi kulkemaan. Edelleen tuo fillarointi vaikuttaa heikommin olkaa hellivältä vaihtoehdolta. Varsinkin asfaltissa olevien töyssyjen kohdalla, jolloin painoa tangolla vähennetään ja keskivartalon varassa käsi enemmän roikkuu. Helpoiten sujuu, jos reilusti painoa saa tankoa vasten nojailla.
Ehkä tästä vielä noustaan ja kohti Vantaan maratonia voi katseen suunnata. Kesää on vielä jäljellä...
- - -Jo vain, on pallomme pyörinyt ja vielä pitäisi kuusi kierrosta jaksaa oman akselinsa ympäri kierähtää, jotta kisaviikonloppuun pääsemme. Nyt on jo viikon verran ilman olkasärkyä nukkuessa pärjäilty ja särkylääkkeetkin taakse jäänyttä elämää.
Tänään vetäisty reilu kympin testilenkki keskarilla 12,4 km/h. Hyvältä näyttää, ei ole erikseen yritetty nopeutta hakea, homma mennyt itsekseen oikeaan suuntaan ja samalla keskisyke laskenut tasaisesti. Ei haittaa, otetaan juoksukunnon kasvu ilolla vastaan. Garmin pääsi onnittelemaan pitkästä aikaa uuden kympin ennätyksen muodostumisesta. Otamme senkin tyytyväisenä vastaan ja hyväksymme kysymyksen, "Haluatko tallentaa uutena 10 km ennätyksenä?", no mikä ettei.
- - -
Vihdoin viimein olemme kisapäivän aamussa. Startti jo vartin yli yksitoista, joten ei paljoa ehdi ihmetellä ennen paikanpäälle hakeutumista. Tottahan toki kahvit ja aamuiset protskujuomat kuitenkin, jotta ei heti energiat lopu. Kymppi sen verran lyhyt veto, ettei kummempia kaipaa. Totahan muutenkin juostaan säännöllisen epäsäännöllisin väliajoin. Pitäisi olla rutiinia.
Kisapaikalla Tikkurilan urheilutalossa kisatoimisto, josta jokainen hakee omatoimisesti numerolappunsa pyykkinarulta. Oli siis pingotettu naruja halliin ja laput roikkuivat siellä, kuin ripustetut pyykit konsanaan.
Kympin nipusta So:n lappu löytyi ja pääsimme tutkailemaan paikalla olevia myyntikojuja, joissa kaikenlaista juoksuun liittyvää materiaalia tarjolla kengistä puseroihin ja blendereistä geeleihin.
Musiikin pauhatessa paikallisista ämyreistä, kansa vaelsi pitkin urheilutalon käytäviä, etsien kukin mitä lie, vessaa ilmeisesti suurin osa. Niiden edustoille alkoikin jo syntyä jonoa. Osa vaihtoi vielä vaatteita kevyempiin juoksukuteisiin hallin katsomossa.
Jo vain kello tuli 11.10 ja kuuluttaja ilmoitti aikaa lähtöön olevan jäljellä 5 min. Kympin porukka, kahden ja puolen sadan lähtijän luokkaa, valmistautuivat lähtöviivalla, laukausta odotellen.
"PAM" ja sitten liikkeelle. Kuuluttaja toivotti vielä hyvää matkaa ja huuteli hyvän juoksukelin vallitsevan. Niinhän se tekikin, ei sadetta, tosin pilvistä, 13 astetta lämpöä. Kellosta laitettu mittari pyörimään ja musiikit korville.
Nyt olisi ajatuksena ottaa heti alkumatkasta reipas ote hommaan. Viimeaikaisten tuntemusten valossa oli syytä odottaa sujuvaa juoksua. Ensimmäinen 5 km keskinopeudella 12,7 km/h, mentiin siis ihan So:n kykyjen ylärajalla. Tosin ei pahalta yhtään tuntunut tässä vaiheessa.
Reitti oli suunniteltu kulkemaan urheilutalolta etelän kautta kiertäen Tikkurilan länsipuolelle, mutkitellen kohti pohjoista ja sieltä taas Talvikkitien itäpuolta laskeutuen takaisin urheilutalon pihalle pystytetylle maalialueelle.
Viiden kilometrin kohdalla alkoi reipas matkavauhti vaikuttaa So:n jaksamiseen. Väkisin hiipui mieleen rasittuneen ihmisen ajatuksia, jotka kertoivat kehon haluavan välillä kävellä. Nämä ajatukset painettiin taka-alalle miettien aikaisempien juoksukokemusten maaliintulohetkiä, jolloin yleensä se riemun tunne on voittamaton. Sitä on hyvä miettiä, jos vaikealta tuntuu, samalla lisäten äänenvoimakkuutta korvanappeihin. Tässä vaiheessa kuuntelussa olikin sopivasti alkamassa Before The Dawn "Cross to Bear", jolla sai potkittua lisää vauhtia ajatuksiin.
Valitettavasti kinttuihin asti Before The Down ei hyvästä yrityksestä huolimatta valunut, vaan nopeus hiipui 5-7 km matkaosuuden ajaksi reiluun 12 km/h, välillä käväisten allekin.
Mutta eipä mittään, näkösällä reissun toinen juottola. Ensimmäinen jätettiin väliin ja nyt maistuikin mukillinen urkkajuomaa. Tässä vaiheessa oli jo pientä sadetta antanut hyvän aikaa. Sen viilentävä vaikutus näytti olevan juoksijoiden mieleen ja otettiin ilolla vastaan. Olihan se Ilmatieteenlaitoskin tällaista sateen uhkaa lupaillut aamupäivän päätteeksi.
Vaatteiden kastuessa lisää näytti Garmin ja reitin varrella olevat kyltit matkaa olevan jäljellä enää alle kolme kilometriä. Taisi urheilujuomankin energiat siirtyä elimistön käyttöön pikkuhiljaa. Tunne jaksamisesta alkoi itää.
Kahdeksan kilometriä tullessa täyteen, olo oli jo melko palautunut ja mentiin taas 12,7 km/h, välillä ylikin. Samalla kellon lyömällä, kelloon oli vaihtunut Brymir "Voices in the Sky". Oli siis aika lyödä lisää pökköä pesään ja antaa mennä musiikin lentävällä energialla täydellä höyryllä. Selkää alkoi tulla vastaan, ilmeisesti monella alkumatka otettu turhan reippaasti. Ei haittaa, So painaa...
Lenkin lopussa vielä kevyen liikenteen ylikulkusilta, jonka jälkeen toimitsijatytöt tarjoilivat geelejä halukkaille lennossa. Toki otettiin tämäkin vastaan, ilmeisesti enemmän oli tarkoitettu kuitenkin pitemmän matkan juoksijoille, puolikkaalle tai maratonille, jotka jatkavat maalin ohittaen uusille kierroksille.
Tästä enää kivenheitto maalialueelle, siellä jo kuhinaa näyttä olevan. Nyt kaikki peliin! Jos ei muuta niin pitää edes näyttää yrittävänsä täysillä maaliin tultaessa, tiedä ketä tuttu siellä on katsomassa. Maaliviiva ylitettiinkin Brymir "Fly With Me" lennokkaasti pauhaten korviin, kuuluttajan samalla luetellessa loppuaikoja. Viimeinen kanssakilpailijan ohituskin saatiin vielä mahtumaan maalisuoralle, muutama metri ennen viivaa, juoksijan palkinto.
Aijai, se oli sitten siinä ja tämä oli tässä. Hetikohta maaliin päästyä kaverit olivatkin jo ojentamassa mitalia ja opastamassa kohti pöydille varattuja eväspusseja. Toki banaanin puolikas ja pari suolakurkkuakin maistuivat tähän lenkin päätteeksi, Vichyllä alas huuhtoen.
Yhteenvetona, Vantaan maraton todettu leppoisaksi ja hyvin järjestetyksi tapahtumaksi, jota Satunnainen ohikulkija tulee kunnioittamaan osallistumisellaan jatkossakin. Miellyttävä reitti, muutamalla kevyellä nousulla, muuten kohtalaisen tasaista kaupunkimiljöötä. Sopii hyvin kesäkauden päätöskisaksi, suositus 5/5.
