Yleensä ihmiset miettivät ulkomaanreissujen yhteydessä, mitä voisivat viedä lähimmille tutuilleen tai sukulaisilleen tuliaisiksi. Satunnaisen ohikulkijankin matkalaukkuun sujahti Istanbul reissun yhteydessä hieno shakkilauta metallinappuloineen ja rannekorua, sun muuta sen sellaista. Mutta harvemmin itselleen kukaan tuliaisia hankkii. Jos sellaisia itselle saadaan, tulevat ne kutsumatta tai erikseen pyytämättä, kuokkavieraina taloon.
So huomasi jo reissun edetessä kurkun olevan karhea ja pikkuhiljaa lisääntyvän yskän tarpeen myötä ajatus meni siihen suuntaan, että jotakin voisi olla pielessä. Nooh, katellaan sitä sitten jos alkaa riesaksi asti olla.
Sitten reissun jälkeen yskiminen oli yltynyt melkoiseksi ja alkoi kurkkukin olla aika kipeä nielaistessa. Ei kuitenkaan kuumetta ja muuten olo suht ok, vaikka räkä hieman valui nenästä. Olihan juuri heinä ja pujo kukkimassa, ja se heinänuha tyypillisesti Satunnaisen ohikulkijankin menoa on heinäkuun helteissä haitannut. Vaikea siis sanoa, mikä vaikuttaa mihinkin. Mut ei auta, elämä jatkuu.
Eka juoksulenkki reissun jälkeen köhiessä oli aika vaikea ja piti pariin kertaan kävelyksikin laittaa, mutta niinhän se usein on pienen tauon ja varsinkin satunnaisen matkareissun jälkeen, jolloin ruoka-/juomahuoltokin on ollut mitä sattuu. Lenkin nopeuskuvaaja näyttää kolmea kävelyosuutta ja yhtä hidastelupätkää ennen koneen varsinaista piiputusta.
Asian edetessä oli käytävä lääkärillä saamassa varmuus, ettei kurkussa ole jotakin isompaa ongelmaa, koska yskös tuntui olevan edelleen aika ärhäkällä tuulella. Kuunneltiin ulkoisesti keuhkot ja sydänäänet, tarkastettiin kurkun tilanne, testattiin happisaturaatio ja verenpaine, kaikista kiitettävä arvosana. Lisäksi labran kautta CRP ja nielunäyte. Jonkin ajan kuluttua tuli tieto näidenkin olevan kunnossa.
Ei siis syytä huoleen, voidaan jatkaa normaaliin tapaan seuraavalle lenkille. Jo lenkille lähtiessä hieman uffo-olo ja muutaman ensimmäisen askeleen kohdalla So tajusi, ettei kaikki ole todellakaan kohdallaan.
Tässä vaiheessa elettiin kesän kuumimpia päiviä ja oltiin liikkeellä ilman paitaa, josta juontuikin heti mieleen, ettei nyt vaan jalan näin epävarman ollessa, tulisi mitään kaatumistilannetta. Siinähän olisi tiedossa melkoinen määrä asfaltti-ihottumaa pitkin kroppaa. Noh, siitä kuitenkin selvittiin ehjin nahoin, riittävän tarkasti tossua toisen eteen sovittaessa. Niin tosiaan, kirjaimellisesti ehjin nahoin.
Kuten tämän lenkin nopeuskäyräkin piirtää, kävelypätkiä tarvittiin tällä kertaa jo kuusi. Ensimmäinen puolentoista kilometrin päässä liikkeelle lähdöstä. Reitin kovin nousu johti sykkeen tasoon 175 l/m, kun normaalitilassa tässä kohdassa on luokkaa 135-137 l/m. Tämä siis tilanne, vaikka kävelyä oli takana jo enemmän kuin ensimmäisellä lenkillä. Mielessä kävi sekin, josko kohta tarvitaan kainalosauvoja apujaloiksi.
Noh, elettiin taas muutamia päiviä eteenpäin. Tässä vaiheessa yskä oli jo hellittänyt hieman, lähinnä iltapäivään ja iltaan painottuen. Olimme siis kolmannen lenkin äärellä. Ja kuinka ollakaan, enää ei tarvittu yhtään kävelyjaksoa, vaikka toki mieli olisi sitä kohti edelleen vetänyt, samalla korvaan kuiskaten "tuliainen selätetty".
Jokainen juoksua harrastanut sen tietää, se on tahdon kysymys, nimenomaan tahdonlujuuden. Juoksenko, vaikka hitaammin vai jättäydynkö kävelyyn? Kun juoksija antautuu kävelylle, tuntee pelin menetetyksi, eikä enää ole väliä, vaikka kävelisi koko loppumatkan. Tosin, useimmiten muutaman kymmenen metrin jälkeen jalka haluaakin taas juosta.
Joka tapauksessa Istanbul tuliainen otettu vastaan ja lisätty muistojen palkintokaappiin. Tällä kertaa se ei ollut kultaraamein koristeltu, mutta sitäkin opettavaisempi. Ihminen, elämä on tehty sinua varten. Älä pieneen vastatuuleen kaadu, anna mennä. Satunnainen ohikulkija kulkee kanssasi ja toteaa hiljaa: juoksu korjaa sen, minkä elämä rikkoo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti