niin monen vuoden jälkeen muistatko mua? Kuin suussa sulava suklaa, Päijänteen kansallispuiston herkku, on pitänyt Satunnaisen ohiretkeilijän seuruetta pihdeissään koko päivän, nimittäin tuulipihdeissä. Saaren länsirannan Isohieta on näyttänyt länsituulen olevan voimakas, mielialaankin vaikuttava ilmiö, Forecan mukaan 7 m/s.
No, joka tapauksessa neljän hengen retkikunnan, parin yön reissusta puhutaan. Katsellaan mielenkiinnolla loppukesällä vietetyn reissun kattausta.
Pienen saarikierroksen antina saimme nähdä minkälainen keidas voi olla saaren itäranta, joka tyvenen puolella. Miellyttävää uimarantaakin löytyy hyvällä hiekkapohjalla. No, josko yhden yön tässä tuulessa ja tuiskussa jaksaisi, toinen saisi olla jo tuuletonta, rauhallista rantaa.
Katsotaan päivän illaksi kääntyessä jaksammeko tuulta vastustella. Varusteitakaan, kun ei ihminen kovin kauaksi viitsisi rannan tuntumasta kantaa. Ei rinkkoja selkään ole suotu, kasseja ja pusseja sitäkin enemmän, hetkessä eläjille.
Tosiaan, ei tämä saari kokonaan uusi tuttavuus So:lle ole, vaikka tämä pohjoispääty sitä onkin. Toki retkikuntamme muille jäsenille uusi kokemus ja sitä kautta aina mielenkiintoisempi pitäisi olla. Odotukset korkealla ja kesämieli lennokkaana.
So tässä saaressa vuonna 2019 meloen käynyt on. Silloin oli keli verraton ja Hinttolan hiekkojen tarjoilema kokemus uskomaton. Saaren itäpuolelle ja hieman etelämmäksi sijoittuu se ranta, upea lahden pohjukka.
Mielenkiintoinen tapahtuma mahtui tähänkin päivään tai oikeastaan kaksikin. Ensimmäinen taisi olla paikallinen venetaksi, joka toi tämän porukan aamupäivällä saaren Isohiedalle etukäteen sovitusti. Mukava kaveri ohjastamassa pienehköä hyttivenettä, 250 hv Yamahan potkiessa perus HT venettä isommalle kulkupelille vauhtia.
Suoraan hiekkarannalle tarjoili, josta So kahlaten työnsi menopelin takaisin järvelle kaverin peruuttaessa vasta-aallokkoon. Matalasta hiekkarannasta, kun ei ole ihan helppo peruutella pois tuulen painaessa venettä takaisin rantaan, eikä potkuria saa laskettua riittävän alas, jotta vetoa syntyisi lapoihin tarpeeksi. Pääsi kuitenkin pikkuhiljaa liikkeelle ja huuteli tulevansa sitten myöhemmin sovitusti hakemaan.
No, mutta sittenhän homma meni edelleen mielenkiintoisemmaksi, iltapäivällä saarikierrosta kävellessämme. Itärannalle Kelvenneenniemen pohjukkaan oli kotiutunut perhe, joiden kanssa muutama sana vaihdettiin. Pienen jutustelun jälkeen katse osui rannan vesirajalle parkkeerattuun lentokoneeseen, vesitasoon ponttooneilla. So:n asiaa tiedustellessa teltan isäntä kertoi heidän tulleen kyseisellä menopelillä rannalle. Kuulemma ylhäältä näkee paremmin hyvät auringonottorannat. Me uskomme tämän täysin, asia vilpitön. Kieltämättä harvemmin tullut vastaan näillä saarireissuilla ihmistä, joka olisi paikalle omalla lentokoneellaan suhannut. Mutta, ei kai siinä. Ilmeisesti ihan laillista hommaa sekin on. So arvostaa!
Jaa… ei auta, nyt riitti, tässähän tulee kipeäksi ennen kuin ilta ehtii edes yöksi kääntyä. So kerää nyt riipparinsa ja käy, perustaa etäpisteen tälle base campille. Ei ole iso homma vaihtaa leiripaikkaa muutaman askeleen päähän. Muu retkikunta seuraa, jos siltä tuntuu. Emme kaukana toisistamme ole kuitenkaan, vaikkei seuraisikaan. Vain saaren hiekkapohjainen harjanne välissä ja maailma kuin toiselta planeetalta. Ihana hiljaisuus, poissa on tuuli, tilalla lintujen laulua ja kevyttä huminaa korkeiden mäntyjen latvoissa. Täällä tarjoillaan luontoa parasta, puiden väliä riipparille, tilaa ajatuksille. Olisipa se muukin seurue tullut ihastelemaan tätä luonnonrauhaa.
Kellon hiipiessä kohti 23:30, alkaa maisema tummua. Tarpin alta, riipparista katseltuna, jokunen hyttynen verkon ulkopuolella hämärtyvää taivasta vasten näyttää surraavan. Edelleen länsituuli 4 m/s tarjoilee tälle saarelle. Ei osu tähän monttuun, mutta base camppiin jäänyttä retkikuntaa taitaa kurittaa, sissos sentään, vähän tuokin huolettaa.
Aijai, mitä biisejä se Spotifymme Suomen lista, siis viime vuoden lista, tarjoilee Satunnaisen riippailijan iltakorviin. Niin, tänä vuonna ei tunnu olevan ihan vastaavaa. Että, onko sekin niin, kuten aikanaan, kun Viking ja Silja hankkivat uusia laivoja parin vuoden sisään useamman perä jälkeen. Nuori ihminen luuli, että tämä on se normaali laivavarustamojen hankintatahti ja Suomen laivaliikenne on se, mitä muukin maailma tekee? Myöhemmin ymmärsi, että sattui vain oma elämä osumaan oikeaan saumaan, eikä vastaavaa uushankintatahtia ole sen koomin nähty.
Mieleen tahtoo lipua sama musiikin suhteen. Tokihan noita hittejä tänä kesänäkin on tullut uunista ulos, mutta viime vuonna tuli niin monta, että ihminen sokaistui ja luuli tämän olevan ikuista, jokavuotinen ilmiö. Kuin uusien laivojen loisto, virta biisien, Spotifyn toisto, tarjoili tunteen suuremman, kuluvaa vuotta isomman. Niinpä, jokainen vuosi taitaa olla erilainen ja muuttuu osaksi kokonaisuutta.
Toinen Kelvennekesän päivä
Kyllä, 03:42 näyttää. So kuulee, tuuli ei ole antanut yhtään periksi. Puiden latvat puhuvat samaa kieltä kuin illalla leirin levolle laskiessa. Taitavat edelleen illan viimeistä rukousta suorittaa. Mutta, missä sinä olet, valkoinen korvaääneni? Toisen löysin, missä toinen, senkin oman tiesi kulkija. Tuhmeliini, siellähän sinä olet, olitkin karannut makuupussin sisään, hyvä kun löydyit, eksynyt flatus, vasen korvanappi. Laitamme sinut takaisin koteloosi tässä pimeyden keskellä ja jatkamme unia.
Hyttynen edelleen matsämaailmassa kuuluu vaikuttavan. Ei montaa ole. Että, se metsän ainoakin ihmisen korvaan onnistuu inisemään. Aamuyössä tuntuu viilenevä ilma. Pakottaa ihmisen kaivamaan lisää vaatetta laukusta. Hetkinen, mikä on tuo omituinen ääni, joka lähestyy metsässä? So siirtyy tarpin ulkopuolelle hetkeksi aamutoimiin tarkkailemaan pimeydessä lähestyvää ääntä.
Kyllä, kyllä, myöhemmin päivänvalo tietää kertoa omituisen äänen johtuneen kahden toisiinsa nojaavan männyn halauksesta ja siitä ilmoille kantautuneesta narinasta. Lemmenkipeitä, kun nuo puutkin ovat.
Päivänvalo kertoo muutakin, seurueemme toteaa ruokarosvon vierailleen yöllä base campissä, retkikunnan nukkuessa onnellisen tietämättöminä tapahtumista. Ruokakassien ollessa leirin keskellä, oli joku eläin osannut valita muovipusseista juuri sen, joka sisälsi retken herkut, toki muutakin. Oli raahannut kassin leirin ulkopuolelle, raadellut paketeista esiin ja pistellyt parempiin suihin Gifflar kanelipullat, keksit, sekä Bågen ja reissumies leivät.
Taisi rosvollamme olla isompi nälkä ja nautti ateriansa alku- sekä jälkiruokineen päivineen. Juomaksi oli valinnut ja pitkälle metsään raahannut 1,5 litran Pirkka Jaffa pullon. Samassa rytäkässä näyttää kelvanneen myös punainen istuinalusta muovipusseineen palanpainikkeeksi. Ei niin nogonuukaa taida olla. Että, olisko joku Ahma, Ilves tai Mäyrä näin kovakouraista sorttia. Kunnon murtovarkaan tapaan kaikessa hiljaisuudessa kuitenkin vatsalleen sanonut ”kiitos” ja röyhtäissyt päälle. Roskat jätti muiden ihmeteltäväksi.
No, mitä sitten päivä tarjoili? Totta kai kovaa tuulta länsirannalle, itäranta tyven. Uintia, metsässä ja rannoilla kävelyä, sekä saareen tutustumista. Uusia retkeläisiä myös saapui saareen ja telttoja rannalle toi. Samaan aikaan osa jo omia varusteitaan pakkaili ja oli lähdössä pois, mennessään huuteli moi.
Näyttää tällaisessa saaressa oleva jatkuva liikenne sisään ja ulos retkeilijöiden suhteen. Aijai, onpa vesi kirkasta.
Illalla, päivän päätteeksi muistellessamme kaikkia päivän kommelluksia, vaikuttaa siltä kuin seurue ensimmäistä kertaa retkellä olisi. Totuus kuitenkin ihan toinen. Melko kokeneita pitäisi olla suurimman osan porukasta.
No ajatellaan nyt vaikka sitäkin, kun metsän olento oman osansa retken ruuista otti, huokaistiin helpotuksesta, ”onhan meillä edelleen reilusti mummon muusia, vettä, limpparia ja pari tölkkiä lihapullia kastikkeessakin". No, kuinka ollakkaan, vaikka noita kaasukeittimen kaasusäiliöitä kaksi oli matkassa, toinenkin loppui ennen nuorison aamupalojen valmistumista.
Jokainen voi arvata, metsäpalovaroituksen aikaan, minkä näköisiä olivat kasvojen ilmeet, kun So ilmoitti, ettei näitä enempää ole ja yleensä ovat riittäneet moneen retkeen. Että, olisko ollut tuo uudempi, ennalta koskematon säiliö jotenkin viallinen ja vuotanut osan kaasusta pitkin taivaan tuulia? Grillipaikallekaan ei oikein uskalla nyt tulia laittaa, varsinkaan tässä tuulessa, eikä hormilla varustettua katosta ole täälläkään.
So kiirehti toteamaan,"huoli pois, ihminen syö vaikka pieniä kiviä, ellei muuta ole saatavilla". Mutta, mutta… luodessaan näytösluonteisesti mummonmuusia juomamukiin kylmällä vedellä ja lisätessään joukkoon Jalostajan kylmän tölkin jähmettyneitä ruskeakastikkeen lihapullia, olo veti hieman heikoksi, eikä voinut tätä sekavan näköistä, vaalean harmaata seosta muille suositella. Ihan vaan saaren ruokavinkkinä voi kertoa, ei sekoitu kylmään veteen, jää kokkareille.
Noh, seuraava paivän oppi tuli vaatteiden tärkeydestä muuttuvissa olosuhteissa. Lämpötilojen puolesta Ilmatieteenlaitos ja Foreca lupailivat 18-19 astetta, mutta huomioimatta jäi 5-7 m/s länsituuli. Tuo Kelventeen Isohieta, kun on leirinnän kannalta juuri tulilinjalla. Olisi vaatinut lähes syksyn pukeutumisen haalareineen, hanskoineen ja pipoineen päivineen. Yöllä sai laittaa kaikki mukana olevat vaatteet päälle, sadeasua myöten.
Niin, sekin vielä, että jos mieleesi juolahti ajatus, ”miksi ette kutsuneet venetaksia hakemaan”? Niinpä, sitä suunniteltiinkin, mutta vene oli jo varattu muualle, eikä sopinut tämä reitti koko päivälle. Kyllä, joskus ihmisen on vaan tyydyttävä omiin valintoihinsa ja pärjättävä sillä mitä on. Ei tässä kuitenkaan mistään extreme survivalista puhuta.
Jäitä poltellessa, vatsojen kurniessa, ilta saatu jo pitkälle. Kello puolta yötä tavoittelee. Hyttyset tuntuvat käyvän hetki hetkeltä kiivaammaksi, kuin pelkäisivät pimeässä eksyvänsä. Tavoittelevat ihmistä omalla herkällä äänellään, verkon läpi taivasta vasten siluettinsa näyttäen. Kutsu vaikuttaa houkuttelevalta, mutta ehkä jätämme oven avaamatta tällä kertaa.
Kolmas kesäpäivä toden sanoo
Huomenta, pieniltä näyttävät metsän mustikat, lienevätkö kuivuudesta kärsineet? Sama tilanne näyttää olevan koko saaressa. Mantereella sitä vastoin on havaintoja isoista mollukoista. Taitaa olla karumpaa tämä saarielämä mustikallekin.
Jes, tuuli on viimein tyyntynyt ja ilmanala selvästi aiempaa lämpimämpi. Tänään tämä porukka laittaa beachiksi. Aurinko paistaa jo täydeltä terältä heti aamusta alkaen. Kyllä, nyt naatitaan.
Base campissä rouva oli yöllä kohdannut taas ruokarosvomme. Mutta, tällä kertaa retkikuntamme oli niin viekas, että ruuat hilattiin jo illalla puunoksalle roikkumaan ja voro jäi ilman ruokaa. Rouvan katsetta, teltan vetoketjun raosta oli pelästynyt puuta raapiessaan ja hämärässä kyyryselkäisen hahmonsa näyttänyt, hissukseen lipuessaan omille teilleen metsän varjojen tarjoillessa suojaa.
Näin ollen seurueelle riitti kuin riittikin vielä aamupalaa ja vettähän oli yllin kyllin. Ruokarosvolla varmaan kelpaa kesää tällä saarella viettää, kun retkeilijöiden kasseja kiertää. Joka yö uusi ateria tarjolla on jonkin teltan edustalla, toinen toistaan herkullisempia ruokakasseja maistella. Syksyn tullen voi elämä ankeaksi muuttua, ruokarosvon aterioiden luonnon järjestämiksi vaihduttua. Ei eläimen vatsalle hyvää tee Gifflar kanelipullat, sinne kuuluvat marjat, sienet ja metsän mullat.
Vinkki: katso myös Järvimelonta, Päijänne 2019.
