Hiphei, kesämme tarjoilee tähän väliin majoneesia... eiku, merimelontaa.
Bzbzzzz, what! Juuri, kun So tarttumassa varastossa talvehtineeseen kajakkiin, kuuluu pään yläpuolella melkoista surinaa. Olisko ampiaisia jossakin? Ei helkutti, kimppuun pyrkivät, nyt otti ohraleipä, jalat alle ja äkkiä. Rakettina ulos kuhinasta ja ovi lentää perässä kiinni. What the f... was that, huh?
Hetki happea ja tutkimaan mistä kyse. Siinähän se, kajakin yläpuolelle oli pesiytynyt innokas melontaporukka, joka piti kajakista kiinni kynsin hampain. Vai sanoisiko tässä tapauksessa siivin ja piikein?
Valitettavasti So joutuu anastamaan kajakin mainitulta melontakerhon porukalta Raid purkin suomilla turvatakuilla höystettynä. Ahäkutti, taistelu alkakoon. Purkki suhisemaan ja oviluukku kiinni toviksi. Sorry, ei ollut tarkoitus tulla liian lähelle, mutta rajansa kaikella.
Muutaman tuokion kuluttua varastossa hiljaista kuin huopatossutehtaalla, pukeudumme mustiin. No, ei tarvitse, menivät ulos sieltä mistä tulivatkin. So huomaa, meillä on vuosien kuluessa syntynyt yhteinen näkemys turvatakuista, kuten Natosta konsanaan. Ehkä nyt sitten saamme kalustoa ulos rauhallisemmissa merkeissä. Pakataan kamat perinteisesti looseihin ja lyödään vuoden 2023 melontareissu käyntiin.
Joutuu varaamaan kahden tyyppistä majoitetta mukaan. Riippari ja teltta kombo pakollinen näillä reissuilla, koska uusi kohde ja siellä oleva maasto tässä vaiheessa arvoitus.
Rantaan päästessä oli taas täysi työ pitää villiksi käyvä kajakki rauhallisena sen aikaa, että Satunnainen meloja ehti kyytiin. Niin oli taas menossa, kuin talven navetassa viettänyt lehmä keväällä ensimmäistä kertaa laitumelle kirmaa. Malttia Balttia, maltti on valttia, ei se mela ilman kuskia vedä.
Noh, kyytiin ehdittiin kuitenkin juuri ja juuri. Matkaa tälle melonnalle tulee luokkaa viisi kilometriä suuntaansa. Matkalla tarjoiltiin suhteellisen leppoisaa merenkäyntiä, tosin välillä aika synkkääkin pilveä, onneksi taas hetken kuluttua aurinkoa. Aijai... tuntuu hienolta pitkästä aikaa tarjoilla merenpintaan hiilikuitumelaa auringon kimallellessa melan mukana pinnan alle sujahtavien ilmakuplien pinnasta. Saisipa tuosta valokuvan, pinnan alapuolelta kuvattuna. GoPro voisi mahdollistaa.
Yhden tauon kautta matkan edetessä kajakkimme kysyi useamman kerran So:lta, "onko tämä jo se saari, jonne olemme menossa?" Valitettavasti So joutui sanomaan "ei vielä, jatketaan matkaa", kunnes viimein koitti se hetki, jolloin sai vastata, "kyllä kajakkini, tämä on se saari, olemme perillä".
Saaren eteläpääty tarjoili rauhallisen majoittaumisen puiden väliin "enten, tenten, teelikamenten" eli riipparilla. Tasaista alustaa, kun tältä saarelta on hieman haasteellista teltalle löytää. Keli salli laittaa leirin pystyyn ennen kuin taivas päätti kastella maisemat. Onneksi oli ehditty jo laittaa tarppi leirin päälle ja olikin hienoa katsella riipparissa istuen luonnon vaikuttavaa näytelmää. On siinä ulkosaariston sateessa voimaa, ukkosen jyrähdellessä kallioihin. Kuin olisi sanonut, että väärän saaren valitsit. Vai olisko tuo kuitenkin luonnon tapa toivottaa tervetulleeksi?
Mutta, eipä siinä. Aikansa kutakin, kuten myös luontoherra taisi ajatella. Hetken kuluttua maailma näytti taas ihan toiselta. Tätä keliä saimmekin sitten nauttia loput reissun päivät. Välillä paistettiin mukaan varattua makkaraa ja mummon muusia.
Saaressa peruskäymälöitä ja useita tulipaikkoja, tosin näitä ei metsäpalovaroituksen voimassa ollessa voi käyttää. Ei noissa hormia ole. Onneksi on retkikeitin mukana. Ihan vinkvink tietona voisi kannustaa muita retkeilijöitä varaamaan riittävästi vettä tai muuta juotavaa matkaan. Sitä, kun tuntuu aina olevan liian vähän ja joutuu hieman pihistelemään. Saaressa on kaivokin, mutta ei kuulemma ole sellaisenaan juomakelpoista vettä.
Perinteiseen tapaan saaren elukat olivat kiinnostuneita Satunnaisesta retkeilijästä, joka oli heidän reviirilleen eksynyt. Vesilintu kävi lähellä tarkastamassa, josko olisi jotakin pullan tapaista tarjolla tässä leirissä. Toki tarjoiltiinkin, mutta aika nirso taisi loppupeleissä olla, eikä sekaleipää huolinut. Sitä ei sitten tiedä, olisiko siinä pitänyt olla juuri pyydetty silakka leivän särpimenä?
No, sitten toinen ei niinkään miellyttävä tuttavuus tuli tekemään tarkastuksen So:lle rannassa astioita pestessä. Oli sitä mieltä, ettei meitä kahta samaan kivenkoloon mahdu astioita kolistelemaan. Vilkaisi taakseen epäluuloisen näköisenä ja antoi ymmärtää siirtyvänsä paremmille pahnoille. So tuumi, "hei, hei, toivottavasti löydät etsimäsi paikan auringossa, ethän tule takaisin".
No olihan sitä mummon muusia varattu sen verran reilusti matkaan, että siitä riitti useammalle päivälle säilykelihapullien ja -nötköttien kaveriksi. Toki makeaa ja suolaista sipsiäkin helteiselle kelille suolatasapainoilun avuksi. Ja niinhän se aurinko hellikin Satunnaista auringonpalvojaa puhtaalta sinitaivaalta siinä määrin, että aurinkorasvakin oli loppua kesken, eikä ilman vahvoja rusketusraitoja tästäkään reissusta selvitty.
Niinpä niin, saaressa ihminen voi tuntea olevansa vapaa. Vielä, kun mobiililaitteet saisi poistettua ihmiskunnan keksintöjen listalta tällaisten hetkien ajaksi. Maisema ei ainakaan voi paremmaksi enää muuttua, ulkosaariston laidalla, merenpinnan ollessa täysin rauhoittunut, illan tyyneyden kainalossa.
Jaa niin, sekin, että joku on jo saattanut miettiä, mistä saaresta lienee kyse. Korvat kuulevat jo taustalla rummun pärinää, prrrprrr... ja onnen pyörämme osuu tällä kertaa Sipooon Östholmeniin! Saaressa näyttää vaikuttavan muitakin juhannuksen vieton jälkimainingeissa aikaansa viettäviä venekuntia. Toinen kajakki myös saaren länsipäädyssä paikannettu. Ei ollut moduulityyppinen runkorakenne, vaan perusjäykkä koko runko. Olisko ollut joku North Shore malli? Retkikajakin kokoluokkaa joka tapauksessa.
Sen verran iso tämä saaremme kuitenkin on, ettei ihan heti naapureihin törmää. Väki hukkuu saaren sopukoihin ja omien veneidensä läheisyyteen. Veneilijät yöpyvät pääsääntöisesti omissa veneissään.
Mutta niin kuin saaren tunnelma meille kertoo. Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin tämänkin reissun viimeinen ilta ja hämärä koittaa. Laitamme taas yöpuulle ja hyttysverkkoa riipparin suojaksi. So long, good night...
Retken päätteeksi, uuden päivän valjettua, So meloi kaverimme kajakin kanssa samaisen viisi km tulomatkaan nähden päinvastaiseen suuntaan, kuin takaperin pyörivä elokuva. Ei juuri karttaa enää tarvittu, vaan meni tulomatkan tarjoamilla muistoilla.
Jäämme odottamaan ensivuoden melontatapahtumia. Tuskin tälle kesälle enää toista pitempää matkaa osuu. Jees, tämä oli tässä. Näkemiin ja kuulemiin, kajakki ja meloja maalissa kiittävät.
