Elämme taas sitä vuodenaikaa, jolloin Satunnainen ohikulkija laittaa muiden tapaan kesävälineitä kuntoon. On rullisten renkaiden fiksaamista, fillarin huoltoa ja kesätossujen kuntokatselmusta. No, tähän väliin pitäisi kuitenkin pyrähtää yksi lenkki tutuissa kulttuurimaisemissa.
Viime vuonna ja edellisenäkin on havaittu puolikkaalla, lenkin loppupuolella ongelmia polvitaipeiden takaosan jäykistymisen kanssa. Alkaen 4-5 km ennen maalia. Loppua kohden saanut venytellä vähän väliä, jotta muutaman sataa metriä taas päässyt juoksemaan.
Joten, tällä kertaa ajatuksena vetää vain kymppi ihan peruslenkkinä. Ei yritetä mitään ihmeellistä. Annetaan mennä normaalin lenkin tapaan ja katsotaan mihin se riittää. Niinhän oikeat kilpaurheilijatkin aina sanovat haastatteluissa.
Ilmatieteenlaitoksella lupailevat 17-18 astetta täydellä auringonkukkasella varustettuna. Aijai, saako laittaa ihan kesäkuteet päälle? Tigtsia jalkaan ja lyhyttä paitaa päälle, mikä ettei. So ehti jo tällä viikolla yhden vastaavan lyhythousulenkin vetäistä, mutta pitkähihaisella paidalla vielä silloin.
Tälle lenkille ei kovin hyvä odotusarvo ole ihan jo siitäkin syystä, että kun edellinen viikko maleksittu lomareissulla, ei isompia juoksuja tullut tehtyä, eikä tuo ruokavalio-osastokaan suurempia vitaamiinipläjäyksiä tarjoillut. Aika pizza- ja ohravoittoinen ruokavalio taisi olla. Mutta, yrittänyttä ei laiteta vai miten se sanonta menikään.
Tapahtuma-aamuna laitamme peruspuurot ja protskujuomat nassuun, hyppäämme autoon ja annamme ajatuksen laskeutua kisapaikan lähtötunnelmiin. Keli mitä uskomattomin, aurinko paistaa tyhjältä siniseltä taivaalta kirkkaana, kuin maailmaa kutsuen. Tästä tulee hyvä päivä.
So tekee tutut alkurituaalit, kun parikymmentä minuuttia vielä lähtöön. Napit korviin, lappu rintaan ja bajamajan kautta käsidesien roiskuessa lähtöviivalle. Kuuluttaja huutaa "yksi minuutti lähtöön". Kellon ajanotto valmiiksi ja musiikki liipaisimen alle.
Pyssymme sanoo PAM ja sit mennään taas. Noumena:n "Ajaton" kannustaa ensimmäiset sadat metrit porukan mukana luisumaan. Tarkoitus mennä niin hissukseen, kuin mahdollista. Tällä reissulla ei kiirehditä, vaan nautitaan hienosta aurinkoisesta tapahtumatunnelmasta. Niin sanottu "auringonotto- ja musankuuntelureissu" siis kyseessä.
Melko pian So huomaa, että on vaikeuksia pitää nopeus 10 km/h kieppeillä, viimeaikainen ominaisnopeus, kun kropalle on lyhyemmillä lenkeillä ollut 11-12 km välillä ja nyt vähän pidemmällä ei saisi niin kovaa mennä. Saa tehdä oikein tosissaan töitä jarruttaakseen noita klabeja.
Johan tuossa alkaa olemaan Noumena:n Anima albumikin pitkällä, kun So näkee 5 km juottopaikan häämöttävän. Mikäs siinä, eiköhän se tarjoiltu urheilujuomakulaus maistuisikin. Muutama huulenheitto juomaa lipittäessä toimitsijoiden kanssa ja sitten uudelleen tassut liikkeelle.
Tässä vaiheessa musiikkiin sanoo albumin vaihtoa, josko antaisi uutta virtaa. Laitamme Beast In Black:n Berserker alttarille. Ja sit kaasua lisää. Aijai, tuntuu auttavan. Tosin ei kovin pitkäksi aikaa. Siinähän se vaikeus on, juuri kun painaa kaasua, meinaa keho kertoa, että "älähän So hoppuile, katso kelloa ja pidä matalat kierrokset". Uskotaan, uskotaan, onhan tossa vielä se viimeinen 4 km jäljellä.
So huomaa senkin, että oman ominaisnopeuden jarruttaminen ja jatkuva kellon vilkuilu syö myös energiaa. Pikkuhiljaa alkaa miestä matka painaa ja tunnemme jousivetoisen sisäisen kellomme vedon olevan lopussa. Mistä tähän saisi uutta virtaa? Sammutetaan nyt ainakin ensin musiikki, jotta kuulemme hengityksen ja voimme tehdä tilannearvion. Viimeiset 2 km vielä tarvis jaksaa, eikä luonto anna periksi kävelymoodiinkaan laittaa. Nyt tarvitaan malttia, rauhassa vaan pientä, lyhyttä askelta, ylämäessä nopeus vajoaa 9 km/h tasolle. Toki, näyttää noilla kanssakilpailijoillakin jo jalka painavan...
Viimeinen 1 km kyltti, jesh, ehkä tästä vielä selvitään. Nyt tarvitaan viimeinen piristysruiske, nopeasti kellosta musiikkiosasto päälle ja Wintersun "Beyond the Dark Sun" korviin. Nyt alkaa tapahtua. Satunnainen ohikulkija pakertaa kuin pakertaakin viimeisen alikulkutunnelin ympäristöön kuuluvat mäet minimaalisella askelpituudella, ei riskeerata. Maalialue häämöttää jo.
Kanssakilpailija vieressä hyvinvoivan näköinen ja herättää ryytyneessä So:ssa ihmetystä, miksi samaa nopeutta kuljemme? Muutaman sanan vaihdamme ja toteamme maalin olevan jo lähellä. Ai, että miksi samaa nopeutta? So:n hämmästykseksi kaveri lähti väliaikapisteen jälkeen kentän poikki vasemmalle, kun maaliin menevä reitti olisi mennyt suoraan. Oli lähellä, ettei tullut huudettua perään "maali on tuolla", onneksi ei jaksamiselta pystynyt.
Aijai, mikä olisi isompi voimanlähde kuin oma rouva kannustamassa loppumetreillä. No, nyt ainakin laittaa nupit kaakkoon.
Aah, viimein se askel lensi yli maaliviivan ja ihminen saa romahtaa. Meinaa ihminen muuttua rannalla henkeä haukkovaksi kalaksi...
Jaa niin, mitä sille vasemmalle menneelle kaverille tapahtui? No sehän oli vasta lenkin puolivälissä ja oli lähdössä toiselle kierrokselle koko järveä kiertämään eli 42,2 km päiväurakka. Ilmankos kaveri oli hyvinvoivan näköinen ja antoi So:n leikitellä itsellään...
Maratontapahtuma antaa, maratontapahtuma ottaa. Näin se leppoisa "auringonotto- ja musankuuntelulenkki" voi vaihtua tuskien taipaleeksi. Että, olisiko ollut Satunnaisen ohikulkijan vaikein kymppi ikinä?
P.S. Lenkin jälkeen So:lle opetettiin myös Asics:n lippulaivakenkä Nimbuksen kestävän viisi kesää näillä kilometreillä. Uutta kenkää siis sanoo, taitaa Cumulus olla seuraava valinta. Ei se lippulaiva aina purjehdi rakkauden satamaan. Pykälää kevyempi veljensä taitaa luotsata paremmin ohikulkijan jalkaa, eikä purje ratkea kesken myrskyn...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti