Kyllä, Satunnaisen ohikulkijan on tullut aika suunnata katsetta Suomen ulkopuolelle. Keväällä 2020 iskeneen koronapandemian aikana ei ollut mahdollisuutta ja taas sen jälkeen ei ole ollut mielenkiintoa ajatella rajojen ylittämistä. Lisäksi viimeisen kuluneen puolen vuoden aikana työrintama on tarjonnut paljon kuluttavaa ilta- ja viikonlopputekemistä erinäisten projektien myötä. On lähes päässyt unohtumaan miltä se lomailu tuntuukaan. So heittää nyt laukkuun muutaman vaateparin, hygieniapussukan ja lenkkikuteet totta kai, ottaa lennon Puolan Krakovaan ja laittaa vapaalle.
Käydään tutustumassa muutamiin paikallisiin nähtävyyksiin, liikutaan julkisilla kulkuvälineillä ja haistellaan Keski-Eurooppalaista ilmanalaa viikon verran. Katsotaan mitä reissu tuo tullessaan, tervetuloa mukaan...
Keväinen perjantai
Se on sitten menoa tälle päivälle, kello sanoo 06:03. Hieraistaan unihiekat silmistä ja valmistaudutaan päivän ilmailuun. Eilen sai taas huomata ihmisluonteen kummallisuuden. Vaikka lomareissua pitäisi olla mukava odottaa, oli takaraivossa koko ajan jotenkin syyllinen olo, koska on tarkoitus "vain lomailla" ja vielä tuottaa lentopäästöjä. Useimmat So:n reissuthan ovat perustuneen kauramoottorin voimaan eli fillarimatkailuun ja samalla oman kropan likoon laittoon. Toki niissäkin laivamatkaa on tarvittu, mutta pienempi paha se taitaa olla lentokoneisiin verrattuna.
Junailu asemalle kuin tanssin tekoa. Tsuge täsmällisesti ajallaan. Lähestymme jo turvatarkastuksen pientä jonoa. Ei montaa metriä pitkä kuitenkaan. Heittämällä läpi ja nyt jo lähtöportin läheisyydessä vaikuttavassa kahvilassa. Tulihan sitä kahvia jo kertaalleen ennen lähtöäkin kipattua, mutta ei hassummalta tämä terminaalinkaan tarjoilu vaikuta.
Lentokoneessa perinteinen kuhina. 1 h 50 min kertoo kapteeni matkamme kestävän. Sanoo juuri pääsevämme liikkeelle. Rullataan kiitotielle, kaasu pohjaan ja sit mennään. Kuuluu penkkien selkänojien natinaa…
No niin, lyhyt lento, alamme laskeutua 11 km korkeudesta, 850 km/h maanopeudesta ja -60 C rapian pakkasen jälkeen.
Maan pinnalla sataa vettä, ei tyypillinen So:lle annettu loma-ilma. Onneksi loppui kohtasilleen. Lennolla uskomaton matkustajien rutina, väärä paikka, liian kuuma, liian kylmä, tms. Sitä vastoin terminaalissa mukava kahvila, joka tarjoili So:lle virvokkeita ja levähdyspaikkaa heti lennon jälkeen. Hyvä vetää hetki happea ja tarkentaa omaa sijaintia, sekä juna-aikatauluja. Eräs kaikkien tuntema näyttelijäkin samalla lennolla liihotti. Oli niin hahmonsa oloinen ja näköinen, yllätys. Kukapa meistä ei olisi itsensä näköinen?
Paikallisjunalla lentoaseman Lotnisko:sta keskustan Glowny pääasemalle vartin matka. Junaliput saa kätevästi Koleo kännykkäapilla, kuten Suomessa VR:ltä. Kävellen ristiin rastiin vanhan kaupungin läpi ja ruokaostoksia ennen hotellille menoa. Valokuvia totta kai myös. Jonnin verran näyttää turistia parveilevan tälläkin kelillä. Ei sada enää, mutta maa toki märkä edelleen. Että, se Krakova huokuu historian havinaa, aijai sentään.
Kaupassa mielenkiintoinen, ei toimiva käytäntö. Tavalliset ruokakassat lähellä ulko-ovia, mutta kaupan perukoilla yksittäinen kassa, johon maksetaan kaikki alkoholia sisältävät juomat. Samalla maksetaan kaikki muutkin ostokset, jos niitä sattuu olemaan ja kun kassa sitä luokkaa, jota Suomessakin 70-luvulla nähtiin Spede/Loiri (väheksymättä yhtään muita tekijöitä) tuotannon rautakaupassa, voi arvata minkälainen jono tuppaa kertymään. On jos jonkinlaista puolalaismummoa maksamassa puolisolle varatun terävämmän lisäksi mitä ihmeellisimpiä lihatiskin tarjoilemia makkaratuotteita, ym. kaupasta löytyviä kummallisuuksia.
Sekin vielä, että kun So oli tässä vaiheessa käynyt viimeksi miesten restroom:ssa lähes 1200 km sitten Suomessa, alkoi olla hieman painetta siihen suuntaan. Oli junailtu, kävelty keskustan läpi ja käyty kaupassa.
No, eipä siinä. Matka jatkui ja oikea apartmenttokin löytyi. Toki tilanne tuon Suomesta kannetun asian osalta oli jo ulkopintaremontin alla olevan hotellin porttikongiin päästessä sen verran hälyttävä, että oli pakko miettiä vaihtoehtoja. Kuinka ollakaan, ulko-ovi oli lukossa ja muistuikin mieleen, että pyysivät ilmoittamaan saapumisesta. Pitäisi alkaa soittelemaan jonnekin numeroon, joka ehkä löytyy, ehkä jostakin kännykän syövereistä... ehkä jo vähän kiirekin olisi. Ensinnäkin tarvitaan silmälasit, jos tosissaan lähdetään numeroa metsästämään ja kuinka kauan kestää jonkun, jostakin tulla avaamaan ovea?
Huh, porttikongin perukoilta löytyi avoin käynti jonnekin maan alle vievään kellariin. Hurjan näköinen paikka, onneksi ei tarvitse alas asti mennä. Olisiko voinut osua parempaan saumaan? Pimeä mullalta haiseva loukko, mutta ajoi asiansa. Missä kunnossa tällaisen iankaikkisen vanhan kaupungin perustat ylipäätään ovat? Joka tapauksessa homma taas jiirissä ja respan likka vastaili edeltävien tapahtumien jälkeen iloisena puhelimeen. Päästi So:n sisälle. Näytti paikat ja kertoi talon käytännöt.
Huone ihan jees, remontoitu hiljakkoin, keittiöhommelit käytävällä aparttityyliin, monelle huoneelle yhteiset. Aika kylmän tuntuista ensivaikutelmalla, mutta patterien termostaateissa oli varaa ja antoivatkin oikein kunnolla, kun vauhtiin pääsivät. Piti jo laitella pienemmälle myöhemmin.
Satunnaisen ohikulkijan mieli kahden vaiheilla, lähtiskö vielä iltapäivällä kierrokselle vai otetaanko levon kannalta karttaa tutkien ja musaa kuunnellen loppuilta? Ei houkuta toi sade ja tuleehan noita päiviä vielä tälle reissulle ihan sitä varten varattuna. Tuntuu YleX:kin soittelevan vetäviä ralleja. Mitä väliä, ei kai lomallakaan tarvitse koko aikaa jotakin uutta nähdä?
Kevätperjantaita seuraava päivä
Se olisi 06:49 ja käytävällä respan likka mekastaa ruokapisteen kimpussa.
Aijai, se on onnistunut täällä Keski-Euroopassakin, ei taida paikkaa katsoa tuo uniosasto. Jatkamme aamupalaa eilisillä ostoksilla, muroja, sämpylää juustolla ja Habanero makkaralla. Kahvit pöräytämme tuossa respan likan kohteessa jahka antaa tilaa.
Tänään ohjelmassa olisi Schinlerin tehdas. Oskarimme onnistui työllistämään ja saamaan hieman parempiin oloihin tuhatkunta juutalaista aikanaan natseilta tehtaan tiloihin. Sotarintamaa, kun oli vähän siellä sun täällä ja kaikesta alkoi olla pulaa. Natsit olivat myötämielisiä kaverin suunnitelmiin. Elokuvankin tuosta Spielberg meille on ohjaillut. Alumiiniastioita valmistivat, lautasia, mukeja, lusikoita ja sen sellaisia. Taisivat sotateollisuuden tuotteisiinkin kätensä upottaa asioiden edetessä. Kävelymatkan päässä tästä sijainnista.
Ou jee, meillehän paistaa aurinko. Poissa on sade ja kevättä pukkaa taas.
Hetikohta liikkeelle päästyä venäläiset turistit näyttivät, miten hommat hoidetaan jonkin apartmentton edustalla. Tunkivat järjettömän kokoisen pahvilaatikon kokonaisena pieneen jalkakäytävän roskikseen. No, toki se pieneni siinä asiaa työstäessä. Pieni poikansa siinä sivussa näytti katsovan hommaa ihmeissään ja tietävän isona noin itsekin tekevänsä. Totta kai tekee, isä tietää. Suusta kuuluneet sanat kertoivat kansallisuuden, muuten olisikin voinut luulla puolalaisten mielenoikuksi.
Ei täällä kävellessä juuri muuta näe kuin turistien hämmästeleviä silmiä kännyköiden karttaa tutkien ja hienoja ratikoita. Jonoa näyttää kertyneen jo Schindlerin tehtaan edustalle.
Kierros mielenkiintoinen, sinällään koko sisältö jo ennalta tuttua. Oli mahdollista kuunnella oppaita paikoitellen, vaikkei So sinällään opastusta varannutkaan. Sai paremman käsityksen näyttelyn sisällöstä. Puolentoista tunnin kierroksen jälkeen oli ulkona ollut jono hävinnyt. Olikohan So liian aikaisin liikkeellä?
Mitä sitten olisi voinut haluta enemmän? Ehkä ajan tunnetta, oikeita olosuhteita, koneita, laitteita, missä asioita tehtiin ja sen sellaisia. Ehkä ei ole oikeutta vaatia.
Veiksel joen pohjoispuolella sijaitsevan ostoskeskuksen ravintola Jeff tarjoili päivän sapuskat. Pöydässä istuessa ja tarjottua musiikkia kuullessa mieleen tuli, miksi kaikki mökä on vanhaa Amerikkalaista sisältöä. Turistina haluaisi kuulla jotakin paikallista. Mutta, niinhän se on, ei Suomessakaan ravintoloissa Atomirottaa tai Jenni&Juhoa soiteta. Halutaan olla kansainvälisiä.
Burgerannos erittäin hyvä ja maistuva, nami nami. Jos joskus on nähnyt ravintolassa tympääntyneen näköisen tarjoilijan, tietää mistä puhutaan tässä kohtaa. Jeff:n tarjoilija ei voi kilpailla vuoden hymytytön palkinnosta. Tiukkaakin tiukempi ilme, ei hymyn häivää anna, varustettuna liian lyhyillä farkkushortseilla tähän vuoden aikaan laittaa miettimään tarjoilijan tarkoitusta. Niin, noita lyhyitä housuja muuten näkyy jo katukuvassakin, vaikka lämmöt alle kymmenen astetta. Useita ihmistä jo tullut vastaan urkkahousut jalassa, yläosassa toppatakki, osa pyöräilijöitä. Olisko tulossa muoti-ilmiöksi?
Seuraavaksi todellisuuteen iski puolalaisten pääsiäisen vietto. Klo 13:00 meni jo lauantaina isommat kaupat kiinni. Onneksi So ei sitä tässä vaiheessa vielä kovin tarkkaan noteerannut, tosin myöhemmin tuli uudelleen vastaan. Ovat Zabka:n myyjälikan mukaan avoinna seuraavan kerran vasta tiistaina. Onneksi Zabka ihmisistä huolehtii myös pyhäpäivinä, huh. Melkein meni lomakausi pois jengoilta.
Niin, olisko toi Zabka suomalaisittain jotakin entisen Siwan ja R-Kioskin välimaastoa? Toki Alko siihen kylkeen liimattuna. Kaikki tapahtuu pienessä piirissä ilman isompaa meteliä. Mitä voi sanoa, Zabka yes!
Illalla meinaa tarkoittaa hotellille rahan tuloa. Asiakkaita respan likka äänekkäästi ohjailee käytävässä, samaan aikaan ohjeistaessa puhelimen jatkeena ollutta ihmistä. Eli taidamme saada elämää hotellille. Juu, 21:38, kuulemme meille tarjoiltavan pikkulapsiperheen arkea. Jesh, niin ihania kuin lapset ovatkin, huomaamme metelin sijoittuvan käytävän vastakkaiselle puolelle. Hmm, olisiko So:lle osunut arpaonnea?
Eräs sunnuntai
Olisi 06:21 ja kalenteri sanoo juoksulenkkiä tähän aamuun. Emme vastusta ajatusta. Respan likkakin kuuluu jotakin säätävän taas. Joku vaunu liikkuu käytävällä. Kahvit jo pöhisemässä. Ei tässä luukussa muita So:n kaltaisia kahvinjuojia tunnu olevan. Muutenhan yhden pannun edessä olisi jatkuva jono, yhtään ei ole vielä näkynyt.
Lenkin jälkeen tälle päivälle suunniteltu perus kaupunkikierrosta, ei mitään erityistä. Pällistellään ympäriinsä ja annetaan kameran tehdä omaa työtään. Katsotaan mitä tuo kahdeksansataa vuotta sitten perustettu kivikylä meille kertoo. Päälle vedetään perus tuulipukutyyppinen asuste, suomijuntti liikkuu.
Noni, suomijuntti havaitsi sellaisen tosiasian, että kun sisäänkirjautumisen yhteydessä korvaan jäi soimaan respan likan kommentti majailun päättymispäivästä ”Thursday”. What, senhän pitäisi olla ”Friday” vai vietetäänkö viimeinen yö puiston penkillä? Ei saakeli, Booking.com sanoo samaa. Pakko mennä ostamaan respan ohi kulkiessa vielä yksi yö tätä asumusta. Voi tulla joku kolkuttelemaan ovelle muuten pykälää liian aikaisin. Vai pitäisikö ottaa viimeiseksi yöksi joku tasokkaampi mesta?
Kieltämättä tuo huonosti vetävä suihkun lattiakaivo hieman tökkii. Tyhjenee kyllä, mutta ottaa aikaa 2-3 h. Harmi, kun So:lle ei mitään työkalun näköistä tälle reissulle sattunut laukkuun, jotta olisi itse viitsinyt auki kaivaa. Niin ja turvatarkastukseenhan sellaiset olisivat jumittuneet.
Meidän Zabkamme oli tänään hieman oikukas, myymälästä riippuen. Yksi myymälä oli laittanut homman asiakkaan tehtäväksi. Myyjä opasti asiakkaan itse hoitamaan ostoksensa ja iski viivakoodilukijan So:n käteen. Olihan se myyjäkin palkattuna töissä, mutta ei suostunut myymään mitään. Seuraava liike taas normaalilla asenteella liikkeellä ja kaikki asiat sujuivat junan vessan lailla. Osaa se Zabka näköjään olla arvaamaton, kuin nainen miehen kyljessä.
Kaupunki tarjoilee monenlaista näkemisen arvoista. Alkaen turistien silmien pyörittelystä aina monta sataa vuotta vanhoihin kirkkoihin. Pyöräilijän silmät totta kai poimivat myös tutun houkuttelvilta näyttäviä reittejä.
Tarinamme jatkuu seuraavassa postauksessa. "Krakova tarjoilee, osa 2" kohteena mm. Wieliczka suolakaivos ja Auschwitz.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti