Tilinpäätös 2021

Mistä tietää, että eletään jo joulukuuta ja vuoden viimeisiä viikkoja? Ainakin siitä, että nuorisolla lojuu huoneen lattialla Taffel joulukalenterisalkku. Aika näyttää ajaneen ohi perinteisen pahvisen luukkukalenterin...

Toinen takuuvarmasti lähestyvä asia on vuoden vaihtuminen. Siihen liittyen itse kunkin on taas aika tehdä tilinpäätös vuoden liikkumisten suhteen. 

Tämä vuosi on ollut erikoinen varmaan kaikille koronan aiheuttamien rajoitusten takia. Ulkomaanmatkat olleet kortilla ja kotimaassakin liikkuminen rajoittunutta. So päätti jo vuoden alussa, että tänä vuonna jätetään suosiolla maantiepyöräily vähemmälle ja käytetään vapautuva aika rullaluistimien päällä seisoskeluun. No, niin sitten tehtiinkin. Maantiefillarilla ei ajettu yhtään lenkkiä koko kesänä. Laskurissa näkyvät fillarikilometrit ovat kevään maastoajoja läskipyörällä. Viimeksi tällainen vuosi taitaa olla nähty joskus 2010 tai sitä ennen.

Satunnainen ohikulkija laittoi kesän korvalla läskipyörän myyntiin ja sehän lähti kuin kuppa Töölöstä. Toivottavasti joku toinen saa siitä iloa arkeensa. Ajatuksena mahdollisesti jossakin vaiheessa hankkia tilalle täysjousto maastopyörä. Huomattu antavan paremmat joustot metsäpoluilla ja sitä kautta mahdollistaa nopeampia ajoja myös alamäissä. Toki tuossa läskipyörässä leveät, matalalla paineella varustetut renkaat joustavat, mutta eivät samalla tavalla kuitenkaan. Aika näyttää tuleeko hankittua.

Rullaluistelua harrastettiin alustavan 100 km arviosta poiketen vajaa 190 km, joka yli tavoitteen ja ihan ok. Positiivista ylipäätään parin viimeisen vuoden hiljaiselon jälkeen rullisrintamalla oli asian uudelleen lämmittäminen ja normalisoiminen. Tarkoittaa siis sitä, että jos ei vähään aikaan rullisten päällä aikaa vietä, tulee väkisinkin araksi ja pelottaa ylipäätään lähteä pidemmälle rullailulenkille. Se saatiin tällä kaudella hallintaan ja lenkki kulkee. Voi luottaa omaan reaktiokykyynsä liikenteen alati vaihtuvissa tilanteissa ja saa vekottimet pysähtymään tarvittaessa suhteellisen nopeasti. Tuokaan ei ole itsestään selvyys, jos vähemmän asiaa työstänyt. 

Keskinopeudet liikkuivat 17,5-18 km/h ja lenkkien pituudet 20 km molemmin puolin.

Lajeista ainoa, jossa ei kausirajoitetta, lienee juoksu. Sitä tuli tälle vuodelle tehtyä lähes 800 km verran. Ylitettiin siis kilometritavoite reilusti. Tehtiin parillekin matkalle So:n ennätysaika ja nautiskeltiin menosta. Pientä lihasrevähdystäkin välillä kärsittiin. Loppuvuoden juoksuenergiat saatiin Mors Principium Est:n "Inhumanity" albumista. Kävellenkin tossua laitettiin toisen eteen 300 km edestä.

Melonta sitä vastoin jäi kuluneella kaudella hieman ohueksi, muutamaan reissuun. Kesän kovimmissa helteissä ei päästy edes olohuoneen ympärimelontaa pidemmälle. Meni enemmän elämänkajakin melonnaksi.

Vuoden liikkumisten yhteiskilometrit jäivät 2000 km:n tavoitteesta reiluun 1500 km, joka johtuu lähinnä tekemättömistä pyöräilykilometreistä. Monena vuotenahan pelkkää fillarointia on tullut lähes 3000 km. Sinällään tuo ei tullut yllätyksenä, ottaen huomioon tämän kauden suunnitelmat eli pyöräilyajan allokointi rullailulle, sekä koronan varastamat kilometrit työmatka- ja matkailuajoista. Kyllä, kyllä, selityksistä käyvät nämäkin...

...

Niin, no mitä nyt sitten ensi vuonna? Tässä vaiheessa So ennustaa, että nuotitetaan tuleva vuosi aika lailla tämän vuoden malliin. Pyritään kuitenkin ottamaan nuo tältä vuodelta väliin jääneet maantiekilometrit talteen ensi vuoden osalta fillarilla. Muutama pitempikin lenkki kesään mahtuisi, jatkaen suomifillaroinnin sarjaa. Kokkolaan astihan tuossa jo on päästy. Lisäksi joihinkin maratonkisoihin olisi hyvä osallistua. Pariin juoksutapahtumaan jo ilmoittauduttu, lisäksi voisi tulla rullismaraton. No, näitä ehditään pohdiskelemaan vielä tovi ennen tulevaa kesää. Tärkeintä on, ettei jää paikoilleen. Vierivä kivi ei sammaloidu.

Satunnainen ohikulkija toivottaa kaikille hyvää joulua ja liikunnallista tulevaa uutta vuotta 2022! 

Kevyttä aallokkoa

Juu, juu, juu. Tiedetään, tiedetään... Otsikon "kevyttä aallokkoa", mitä sekin tarkoittaa?

Lähdetään purkamaan tämän kerran aihetta yleisellä tasolla. Meillä kaikilla, kun kuitenkin on kokemusta sekä myrskyistä, että tyynestä. Mielen aallokosta ja sen voittamisesta puhutaan.

Suurempi asia, kuin aallokko itsessään, on monta kertaa se, miten aallot voidaan kääntää voitoiksi lyhyemmällä tai joskus pidemmälläkin aikavälillä. Elämänaallokossa voi joskus huomata, että vaikka omasta mielestään hyvä ja taitava merikarhu olisikin, voi aallokko kasvaa niin suureksi, että huomaa joko veneen tai omien taitojensa jäävän liian pieniksi. Pelkona on, että koko vene kaatuu tyrskyissä.

Joskus köydet voivat mennä solmuun oman toiminnan kautta. Toisinaan taas saattaa huomata, että asioita vaan tapahtuu väärään suuntaan, vaikka miten yrittäisi taistella vastaan. Ikään kuin ajaisi alusta vastavirtaan. Voi tulla mieleen, että olisipa edes ankkuri, jonka heittäisi ja voisi pohjaan tarttua.

Elämässä, kuten veneessäkin saattaa joskus huomata hukanneensa oman sijaintinsa kartalla. Siinä on suuri vaara ajaa täyttä vauhtia karille. Ei auta muu, kuin pysäyttää ja tutkia karttaa niin kauan, että sijainti tarkentuu ja taas voidaan jatkaa matkaa. Monta kertaa tilanteessa ollaan siksi, että matkan varrella on jo pari merimerkkiä jäänyt huomioimatta. Menty vaan liian kovalla kiireellä eteenpäin. Tai sitten ne merimerkit ovat olleet niin pieniä eleitä, kartalla heikosti näkyviä, että ovat johtaneet pienen merenkulkijan harhaan.

Yhtä kaikki, olennaistahan olisi päästä takaisin kartalle ja hakea kompassineulan tai muun katselmuksen kautta suuntimat kohdilleen. Miettiä hetken asiaa ja lähteä sitten määrätietoisesti kohti oikeaa satamaa.

Asioilla on tapana järjestyä, kuuluu usein sanottavan. Onko siis kaikessa kyse sattumasta? Vai ohjaako joku isompi voima meitä ja vaihtelee asioiden ja ihmisten paikkaa kuin shakkilaudalla olevia nappuloita? Vaikea sanoa, So uskoo ihmisten ainakin lähtökohtaisesti itse ohjaavan omaa elämäänsä, pyrkien kääntämään asiansa parhain päin. Toki ulkoinenkin vaikutus lienee olemassa, koska usein vaikeuksien kautta vasta päästään parhaimpaan lopputulokseen. Mikä tai mitä se ulkoinen on, taitaa jäädä ikuiseksi arvoitukseksi.

Sen verran Satunnainen ohikulkijakin on omaa elämänkarttaansa näin vuoden loppupuolella taaksepäin navigoinut, että huomaa erilaisia osuuksia kuuluneen kuljettuun reittiin. Välillä tyyntä, välillä tyyntä myrskyn edellä. Toisinaan fokus tarkka ja majakka näkyvissä, toisinaan taas ihan sama, vaikka tsunami veisi koko aluksen.

Toisaalta mielenkiintoa elämään tuo juuri taistelu erilaisia myrskyjä vastaan. Sekö on elämän tarkoituskin? Elämän tarkoitusta lienee pohdiskeltu aikojen alusta asti, vaan onko sitä kukaan vielä keksinyt? Miten olisi juuri tuo tarkoituksen etsiminen itsessään? 

Jo antiikin roomalaiset filosofit, muun muassa Seneca, pohdiskelivat kovasti elämän tarkoitusta ja pyrkivät arvottamaan eri vaihtoehtoja. Tuostakin parituhatta vuotta aikaa, joten voisi kuvitella jonkun jo keksineen, mikäli jokin järkevä selitys olisi olemassa.

Niin, niistä So:n kuluneen vuoden reittiin mahtuneista tyrskyistä ja niistä selviämisestä voisi jonkin mainita. Tokihan itse kullakin jokapäiväisiä, arkisia pilvipäiviä tulee vastaan, joissa ei mitään erityistä mainittavaa. Kuuluu elämään.

So:lla yksi pidemmän työstämisen vaatinut aallokko liittyy lääkintään. Työstetty lähes koko elämän ajan ja nyt näyttää tyyntyneen. Ei uskoisi tänä päivänä, mutta Satunnainen ohikulkija on melonut läpi elämänsä useampaa eri astmalääkettä käyttäen. Aikoinaan eri vaihtoehtoja testattu hartaasti. Kuluneen vuoden aikana tilanne saatu niin hyvään malliin, että enää yhtä tarvitaan ja sitäkin hallitun vähäisesti. Lienee osansa sairauden hallinnassa fyysisellä treenillä. 

Garmin, kun väittää So:n kuntoiäksi 20 v. ja hapenottokyvyn 51 ml/min/painokilo kuuluvan ylimpään 5%:iin ikäluokassa. Ei huono!

Sinällään nurinkurista, koska rasitusastman vaikeudet (yllätys, yllätys) esiintyvät juuri silloin, kun kehoa rasitetaan. Toleranssi aerobiselle rasitukselle näyttää kasvavan tekemisen myötä ja tilanne paranee ennakkokäsityksistä poiketen. Toki tässäkin yksilöllisiä eroja, totta kai.

...

Mnjuu, palataan takaisin tuohon "aallokko" teemaan, mielen aallokkoon. Päässähän se suurin navigointi ihmisellä tapahtuu vuosien varrella, ainakin toivottavasti. Olisi pelottavaa ajatella, ettei mitään kehitystä tapahtuisi sillä saralla. Ajatusosaston aallokot taitavat loppujen lopuksi olla niitä suurimpia ja vaikeimmin ylitettäviä ulapoita. 

Ihmisen elämäntyrskyissä kulkiessa, voi olla hyvä välillä pysäyttää liike kokonaan ja antaa tuulen viedä. Kuulostella miltä tuntuu. Jää aikaa ajatella asioita tarkemmin. So:n havaintojen mukaan asioiden uudelleennavigointi auttaa monessa tilanteessa. Hiljaa hyvä tulee, vai miten se menikään?

Satunnainen ohikulkija huomaa, että mielen aallokot on tehty voitettaviksi. Myrskyn jälkeen laskee tyyni. Jokainen kokemus kasvattaa ja lisää ymmärrystä. Oppia ikä kaikki! Onko kukaan kuullut jonkun ihmisen sanovan elämästään muuta kuin, että "päivääkään en vaihtaisi pois"? 

Nyt So hiljenee tältä erää. Neljän Ruusun sanoin, yö laskeutuu, niin minäkin...

Juoksijan Via Dolorosa - tie Yyteriin

Ja vielä pitäisi Yyterin maraton tähän vuoteen saada mahdutettua. Tarkoitus ottaa kympistä ilo irti lokakuussa. Tuo kymppi, kun sopiva pk-lenkki, eikä vaadi normaalia pidempää palautumista. Joten menee treenikiertoon sopivasti. Puolimaraton vaatii jo enemmän, kokonaisesta puhumattakaan.

Suomen Rivieran maraton So:lle uusi tuttavuus ja siksi mielenkiintoinen. Hiekkarantamielikuvasta huolimatta, reitti näyttäisi olevan aika lailla tasamaastoa asfaltilla. Voisi olla hyvä paikka kokeilla vähän kireämpää aikaa. Monessa muussa tapahtumassa maasto hyvin vaihtelevaa isoine mäkineen, jotka totta kai hidastavat loppuaikoja. Niissä turha yrittää parannella omia ennätyksiä...

No niin, kuukausi vielä...

Vauhtia saatu neljällä viimeisellä lenkillä määrätietoisesti lisättyä laittamalla kelloon hälytysrajat 12-13 km/h välille. Tuossa vaihteluvälissä pidetään nopeus kaikilla lenkeillä. Alussa tuntui pahalta pitkän hitaamman kauden jälkeen, mutta parilla viimeisellä lenkillä jo mukavasti alkoi mennä. Aika nopeasti keho vastaa ja alkaa ymmärtämään, että aiempaa nopeammin olisi tarkoitus sopeutua menemään.

Nyt sitten viimeisellä lenkillä tuli tenkkapoo. Nivusiin kiinnittyvät oikean jalan sisäsyrjän lihakset ilmeisesti revähtäneet tai revenneet jonkin verran ja oli pakko jättää lenkki puoleen väliin. Piti siirtyä kävelemään loppumatka, jotta ei ihan pahaksi menisi. Voisi tulla pitkä tauko.

 

Satunnainen ohikulkija googgeloi omatoimisesti nettilääkärinä asiaa. Tuli havaittua, että hoikkalihaksesta (grasilis) tai reiden iso lähentäjästä (adductor magnus) kyse. Voi olla molemmistakin. 

Lihaksille tarjoiltu kylmägeeliä, Mobilaattia ja muuta, mitä kotinurkista löydetty. Parasta taitaa kuitenkin olla lepo. Ai hitsi, nyt käy taas luonnon päälle. Tuo mieli, kun ei millään malttaisi antaa liikkeen pysähtyä, varsinkaan nyt, kun juuri saatu hyvä nousujohteinen nopeuden lisäysbuumi käyntiin. 

Olisiko vaan tullut liikaa rasitusta pienen ajan sisällä? So, kun aloitti hiljan myös painotreenit kotisalille hankituilla käsipainoilla kahden vuoden treenisalilla käyntitauon jälkeen. Painotreenihän on kuulunut tyypillisesti talvikauden osastolle, mutta korona-aikana salille ei oikein tehnyt mieli mennä. Samaan aikaan tämä nopeuden lisäysbuumi ja homma olikin valmis. Nyt sitten varovasti pyritään hoitamaan asia kuosiin ja pääsemään takaisin tienpäälle.

Kaiken kaikkiaan So:lla ollut erittäin vähän rasitusvammoja liikkumismäärään nähden. Ei juurikaan muita ennen tätä, kuin kertaalleen kohdalle osunut takareiden revähdys/repeäminen. Johtui Porvoon mitalla kisoissa liian pitkäksi venytetystä askelluksesta maalia lähestyttäessä, loppukirissä, maaliviivan jo silmissä siintäessä. Johti puolen vuoden kipuihin aina lenkin yhteydessä. 

Jaa, tarkemmin muistellessa, olihan joskus parikymppisenä bodausta aktiivisemmin harrastettaessa toinenkin tapaus. Maastavedossa selkä meni sellaiseen kuntoon, ettei meinannut kestää edes hampaiden pesun yhteydessä pientä etukenoa ilman nojaamista lavuaarin reunaan. Sitä palauteltiin noin vuoden verran. Toki koko ajan aktiivisesti salilla käyden, kun ei poissakaan voinut pysyä.

Kolme viikkoa vielä...

Jees, nyt näyttää taas paremmalta. Reilu viikko kärvistelty ja pari pientä korttelin ympärihölköttelyä tehty. Koko viikko vedetty normaalia isommilla protskuannoksilla ja lihakset kiittävät. Näyttää, että kannattanut ja kipu alkaa olemaan poissa. Eilinen 4 km lenkki meni jo reilulla kympin kilometrinopeudella, eikä kipeytynyt enää. Tästä se taas lähtee, nyt vaan maltilla normaalia lenkkiä tekemään. Liikkeellelähdöt hissukseen ja lenkin mittaan sitten täyteen vauhtiin, kun paikat lämmenneet. Vajaa kolme viikkoa vielä aikaa hakea uudelleen hyvään alkuun saatua nopeutta. Saisi mennä siihen 12,5-13,0 km/h, jotta päästäisiin tavoiteaikaan kisoissa.

Pari viikkoa...

Alkaa nopeus olemaan kohillaan. Jo viime viikolla päästiin So:lle maagisen 50 minuutin alle ja nyt vedetty muutama lenkki reiluun 49 minuuttiin. Puhutaan siis So:n ennätysajoista. Tunnelmat ylhäällä ja lenkki maistuu. Hienoa nähdä, miten kroppa vastaa, kun sitä kovempaan nopeuteen koulitaan hiljalleen. Keho, kun mieluusti tekisi juuri sitä, mihin se on tottunut.

Reilu viikko...

No, voi keturan, keturan, ketura... Nyt se sama vaiva uusiutui oikean jalan sisäpuolella lähellä nivusia. Oli pakko jättää lenkki taas puoliväliin ja kävellä takaisin hermot riekaleina. Ei olisi huonompaan saumaan voinut uusiutua. Tilannetta ei helpottanut venytys kiristyneeseen nivustaipeeseen. Rusahti oudosti ja vihlaisi viheliäästi. Olisko revennyt lisää? Sen jälkeen klenkaten loppumatka kotiin. Tässä vaiheessa ensitunnelma päässä kehotti laittamaan maskin päähän ja pakenemaan sänkyyn, peiton alle, tätä karua maailmaa. Sen verran koville ottaa, jos ei liikkumaan pääse. 

Lienee vaikutusta edellisen viikonlopun kellonympäri tietokoneella istumisessa. Pakko ne työasiatkin on hoitaa. Aiemman kokemuksen mukaan jalat jäykistyvät pitkästä istumisrupeamasta. Tässäkin tapauksessa olivat jumissa jo ennen tätä lenkkiä ja lähtiessä oireilivat hyvästä venyttelystä huolimatta. 

Ei kai tässä ehdi enää muuta tehdä, kuin pitää juoksutaukoa kisaan asti ja toivoa parasta. Nähtäväksi jää, lahoaako jalka alta sielläkin ja saa kävellä kilometritolkulla maaliin. Toivottavasti ei sentään konttaamaan jouduta. Niin, ei sitä maskia sentään tarvittu, eikä peiton allekaan piilouduttu. Satunnainen ohikulkija nousee taas, ei muuta kuin tulta päin!

Kisapäivä...

Viikon juoksutauon jälkeen kisapäivän aamuna tunnelma korkealla. Aurinko paistoi täydeltä terältä monen harmaan sadepäivän jälkeen. Lupaili hyvää juoksupäivää.

So saapui reilua tuntia ennen juoksun alkua Yyterin maisemiin. Piti ehtiä lämmitellä paikat juoksentelemalla rannan ja leirintäalueen tuntumassa ennen varsinaista päivän juoksua. Toivottavasti edellisenä iltana ja kisapäivän aamuna huolella venytelty jalka ja nivuset kestävät. Lähtöpaikka ja maali leirintäalueella, jossa jonotettiin myös numerolappua ja tossuun kiinnitettävää ajanottoliuskaa.

Ekana lähtivät täyden matkan juoksijat, kolmen vartin päästä puolikkaan ja siitä tovin kuluttua varttimatkan tekijät. Pam ja sitten liikkeelle. Alkuhässäkän tasaannuttua So lyöttäytyi parin muun juoksijan kanssa samaan nippuun matkaa työstämään. 

Ensimmäinen neljä km mentiin 12,6-13,0 km/h nopeudella, jonka jälkeen meidän kolmen nipusta ensimmäinen jäi jälkeen. Matka jatkui tasaista asfalttiosuutta kevyenliikenteen väylää pitkin kääntöpaikalle, jossa toimitsija huuteli, että onko kympin matkaajia liikkeellä. Ja niitähän tässä oli, joten kehotti kääntämään rintamasuunnan kohti maalia, takaisin lähtöpisteeseen. 

Matka jatkui seitsemään kilometriin asti nopeudella 12,1-12,4 km/h. Siinä kohdassa So alkoi olemaan valmis tiputtamaan nopeutta 11,8-12,0 km/h tasolle. Kolmas kaveri sitä vastoin piti saman tai olisiko hieman vielä kiristänytkin tahtia. Joka tapauksessa meni menojaan. Oli parasta antaa mennä ja laittaa kuulokkeisiin hieman lisää volumea.

Lopussa vielä pieni reittisekoilu leirintäalueen portilla, josta So luuli reitin sisään kulkevan. Takaa kuului naisen huuto "suoraan". Oli ollut ilmeisesti ennenkin tällä matkalla. Ja niin So:n 2-3 sekunnin ylimääräisen kierroksen jälkeen olimme rinnakkain juoksemassa naisen kanssa, jota oli yritetty niin kiivaasti pitää 20-30 metriä takana loppumatkan ajan. Kiitos kuuluu hänelle kuitenkin, onneksi So:n takaisin oikealle polulle ohjaili. Olisi varmaan muuten tullut hylsy koko juoksusta.

No, tarina jatkui vielä rinnakkain juosten ja sanaillen loppumatkan ajan. Maalisuoraa lähestyttäessä, leirintäalueen mökkien välissä, aistittavissa oli pientä vauhdin kiihtymistä ja vieruskaverin kunnon testaamista. Herrasmiestavoista huolimatta So:n luonto ei antanut periksi, vaan maaliviiva ylitettiin tämän kilpakumppanin kassa täysi höyry päällä ja molempien sykkeet taivaissa. Jes, se oli siinä! Lähes samalla kellonlyömällä maaliin ja muutaman hymyn vaihto päälle. 

Soppatykki tarjoili hernekeittoa hikisille juoksijoille ja mitaliakin jaettiin. Sarjojen parhaimmille pokaalit tottakai. Leirintäalueen saunaakin oli saatavilla.

Näin saatiin tämäkin ralli maaliin. Jalka ei kipeytynyt enää sisäreiden osalta, vaan kesti hyvin. Suurempi haitta ilmeni loppumatkassa polvitaipeiden jumituksessa. No, siitäkin selvittiin kohtuudella. 

Joka tapauksessa Yyteri maraton tarjoili So:lle uuden kympin ennätyksen! 💥🏃

Edellinen tämän matkan ennätys olikin jo seitsemän vuoden takaa, joten oli jo aikakin! Kyllä se kone vaan jaksaa. Mitä se sitten parinkymmenen vuoden päästä ollenkaan onkaan?

Niin, siihen reittisekoiluun liittyen vielä, risteyksessä nähtiin myöhemmin ohiajettaessa toimitsijat ohjaamassa juoksijoita. Taisivat olla vain juuri tuona So:lle kriittisellä hetkellä poissa tai vaihtamassa miehitystä. 

Nyt on aika ottaa rauhallisemmin ja juoksennella taas omaksi ilokseen. Antaa jalkojen lihasten korjaantua omia aikojaan. Katse kohti uusia haasteita...

Myrskylän kymppi

Palataanpa hetkeksi tapahtumaan, jota ei korona vienyt. Edellisellehän niin kävi. Sinällään jännä juttu, vaikka samaan aikaan monta muuta juoksutapahtumaa järjestettiin ympäri Suomea, tuota edellistä ei.

Nyt olisi tarkoitus heittää perinteinen loppusyksyn Myrskylän kymppi. Pääseehän tuollakin puolikasta juoksemaan, jos mielii, mutta So:lle riittää tässä vaiheessa juoksukautta kymppi. Hieman ylikin virallinen matka taitaa olla, 10,3 km. Tuossa se viimeinen 0,7 km lienee lenkin hankalimpia osuuksia. Löysää sahanpurua ja pari tiukkaa nousua, jalkojen ollessa muutenkin jo soseena.

Niin, tosiaan. Viikko olisi vielä aikaa laittaa kroppa siihen asentoon, että tossu lentää. Kesälomadieettien jälkeen se vaatii taas pientä hiomista. Pari tehokasta lenkkiä vielä ehtii vetää. Ensimmäinen voisi olla kymppi ja toinen vähän lyhyempi, sitten taas pari lepopäivää ennen kisapäivää.

Gps-kellohan ladattiin uusilla biiseillä jo edellistä maratonia varten valmiiksi. Tosin tässä viimeisten lenkkien myötä on alkanut Neljä Ruusua maistumaan hieman lattealta ja vähintäänkin kylkeen Omnium Gatherumia huutaa.

No niin, nyt on kisalenkki juostu. Olo kuin uitetulla rotalla. Kevyesti tuli vettä taivaalta koko ajan. Paidan saa rutistaa kuivaksi. Housuja ei viitsi kuiviin vaihtaa tässä kaiken kansan nähden. Sinällään kevyt sade lämpimällä ilmalla on hyvä lenkkikaveri. Ei huomaa hikeä ollenkaan, virkistävän sateen huuhtoessa kasvoja.

Piti vaan lähinnä lähteä nautiskelemaan tapahtumasta ja fiilistellä. Kisa antoi kuitenkin kympin matkalle ihan ok ajan. Seitsemän kilometrin kohdalla päästiin flow-tilaan, jolloin OG:n "Be the Sky" jylisi korvanapeissa ja juoksun sai unohtaa. Annettiin mennä omalla painollaan ja keskityttiin musiikin poljentoon. Se on juoksua parhaimmillaan.

On tuolla rintaan kiinnitettävällä numerolapulla joku kumma vaikutus, koska saa yskivän koneen hyrräämään uutta vastaavalla teholla. Oman kisa-ajan toisiin vertailu on turhaa. Jos matkan kovinta aikaa katsoo, tulee vaan masennus. Jos taas loppupäätä, ei sekään iloiseksi tee. Lienee parasta verrata omaa aikaa aiempiin omiin suorituksiinsa. Eikä sekään kovin tärkeää ole. Pääasia on nauttia siitä tekemisen ilosta, mikä tällaisiin tapahtumiin liittyy. Tapahtuman mestari itsekin paikalla nähtiin.

Mitali ja tapahtumapaita tarjoillaan jokaiselle. Se on hyvä muisto itse kullekin osallistumisesta. Kannustaa osallistumaan taas seuraavana vuonna, se taas kannustaa juoksemaan muutenkin pitkin vuotta ja se taas puolestaan auttaa jaksamaan elämää ylipäätään. Ympäri käydään, yhteen tullaan. Kun jaksaa elämää, jaksaa taas juosta. Siinäpä vasta terveellinen noidankehä.

Maailma, lapses valmis Yyterin maratonille on! Seuraavaksi siis Yyteriin. Lokakuussa vielä tarkoitus osallistua. Satunnainen ohikulkija suosittelee kisatapahtumia jaksamisen kannustimena 5/5...

Kajakki ampuu merelle 2021

Hellurei! Taas nähtiin, että kun kajakki on varastossa viettänyt koko talven ja kertaalleen jo piippuunkin jäi, niin kova kiire on merelle. Lähti kuin hauki rannasta, hyvä kun So kyytiin ehti. Kyllä se kajakki vaan vettä kaipaa. Tuossa valmisteluvaiheessa jo levottomalta vaikutti ja tavarat looseihin kiireellä ahmi. 

Tällä kertaa päästiin olohuonetta pidemmälle ja melotaan jo kovaa kyytiä vasta-aallokkoon Sipoonselällä. Kuivapuku vaikuttaa hyvältä päällä. Mielenkiinnolla katsellaan mitä tuleman pitää tällä reissulla. Näillä So:n reissuilla, kun välillä tuppaa tapahtumaan ihmeellisiä asioita. Hiekkaranta odottaa ja lämpötila +20 asteen tienoilla.

Ensimmäisenä päivänä tutustuttiin saareen paremmin. Joskus aiemmin jo tätäkin saarta pikaisesti katsottu. Tarkoitus mennä katsomaan näkötornia ja ehkä meloa vieressä olevaankin saareen.

”Set me free from the night to the place without the name, wake me up from the sea of dreams.”

Päästään ekaa kertaa testaamaan Cumuluksen makuupussia hieman vaativampiin olosuhteisiin. Kuoripojille sopivia lämpötiloja toki, mutta menee tämäkin.

Katsottu saari läpi, tuttua on, koska ennenkin käyty. Huikeat näkymät tornista ja muutenkin upeat maisemat ikuistettu verkkokalvoille, sekä kameran linssiin. Tornista etelän suuntaan katsoessa kohti Kaunissaarta ja Pirttisaarta, tulee väkisin mieleen ne kolme pohjassa lepäävää puuhylkyä, jotka tuossa selällä ovat. Mikähän tarina niihinkin liittyy, jotta pohjaan päätyivät?

Huomenna So meloo viereiseen saareen tutustumaan. Ei täällä merellä oikein muutakaan tekemistä ole. No, auringonottoa kalliolla toki. Ei sekään hassumpaa ole. Käärmeitä ei ole vielä näkynyt.

Nyt toisena retkipäivänä partioitu viereinen saari. Saaressa kohtuullisen kokoinen grillikatos, jossa pöytäryhmä. Kohteessa aiemmin vietetty yksi yö. Vain yksi pieni hiekkaranta, eikä montaa hyvää telttapaikkaa. Hieno saari tämäkin, riipparimajoitteelle ehkä sopivampi.

Tuli lisäksi ylimääräisiä melontakilometrejä tähän päivään. Noita varavirtalähteitä, kun on mukaan varattu, mutta välijohto oli jäänyt autoon. Piti hakea. Luonnon helmassakaan ei nykyihminen ilman sähköä enää pärjää. On se surkeaa.

Radiossa Lundbergin haastattelussa eräs ultrajuoksija juuri tokaisi, et jos peruslenkkinä vetää tunnin tai puolitoista, niin välillä voi vetää 4-8 tuntiakin. Näissä just huomaa sen oman vajaavaisuutensa.

Sehän So:lla päällimmäisenä pelkona on, kun huomiselle aamulle sateita lupailevat. Varmaan sitten tukka märkänä täältä lähdetään. Toistaiseksi ilma mitä parhain.

Illalla nukkumaan käydessä So huomaa Cumuluksen makuupussin tarjoilevan mukavia hetkiä. Pullea kuin juuri noussut pullataikina. Kuuluu tuulikin jo hieman innostuneen. Et, voi olla kotiin melomisen kanssa tekemistä vielä. Huomenna päivällä, kun tarkoitus olisi liipaista liikkeelle.

Kolmannen retkipäivän aamuna 09:15 So huomaa, että on se vaan tosiaan alkanut tuulemaan. Ilmatieteen laitoskin 12 m/s uhkailee. Kun tuossa pienen partiolenkin teltan ympäri heitti sateessa, vaatteet olivat päältä lähteä tuulen matkaan, kalsareita myöten. Voi siinä vielä aallokkoakin päivälle muodostua.

Tuolla se hieno ranta on, mutta ei se näytä samalta kuin eilen. Tuulee ja sataa. Meinaa tukka päästä lähteä ja kajakki näyttää olevan puolillaan täynnä vettä. Kallistellaan tyhjäksi. Et, tuonneko pitäisi melomaan lähteä? Ei täältä muuten pois pääse.

Puolen päivän jälkeen 14 m/s näyttää olevan. Sen huomaa...

Hetkinen, hetkinen! So sai juuri tiedon korvanappiinsa, että tänään ei kajakki liiku. Voi koitua kohtaloksi. Sukulaiset viestittelivät saman suuntaista tietoa. Toivoivat kajakin pysyvän maissa tässä koiranilmassa. Vai voiko tätä sanoa enää edes koiranilmaksi? Kyllä tässä koirakin kalpenisi tai vähintäänkin karvat pystyyn nousisivat.

Rannassa kajakkia säätäessä, jostakin joku isompi aalto ilmestyi ja onnistui saappaatkin kertaalleen täyttämään. Oliko se joka seitsemäs aalto, kun on muita isompi, vai miten se menikään? Taisi olla kyllä veneen aiheuttama tämä, sen verran kookas. Vinha tunne joka tapauksessa. Onneksi noita varavaatteita riittää.

Telttakin yrittää maastoutua tuulelta piiloon ja alkaa olemaan aika maan myötäinen. Pitääkin ankkuroida vähän lisänaruja maahan. Tässähän alkaa olemaan pelkona sekin, ettei viereinen mänty vaan telttaan kaveriksi kömmi yön aikana. Ainakin pieniä oksia tuntuu jo heittelevän päälle.

No, sitten illalla vai olisiko ollut jo yötä, paha sanoa tarkkaa ajankohtaa, kun koko päivän hämärässä teltassa viettää, tuli kiskaistua teltan aluspressu pois teltan alta vauhdissa. Nimittäin vaikutti siltä, että kohta lähdetään teltan kanssa kelluen kohti kotirantaa. Alkoi jo kantamaan aika hyvin.

Telttaan takaisin tullessa So ihmetteli, mitä se retkikeitin tekee teltan keskellä, mutta pohjamuovin alapuolella. Olisko tossa pressun vedossa mukana liukunut. Harvoin sitä keitintä teltan alla on käytetty. Ei muuta kuin uusi keikka kaatosateeseen hommaa säätämään.

Neljännen retkipäivän aamuna hieman kosteaa on, koko yön satoi. Teltta kuitenkin sisäpuolelta kuiva. Asiat tapahtuvat vain tekemällä. Nyt sää sallii, joten kamat kasaan ja kajakki vesille.

Sipoonselkää ylittäessä tajusi senkin, että ei meillä tuon meren kanssa tällä kertaa oikein lempi roihunnut. Jos sitten taas toisen kerran. Vaikka loppumatkalla jo vaikutti hieman kesyyntyneen. Sitähän se on joskus noiden ihmissuhteidenkin kanssa. Välillä roihuaa ja välillä taas ei.

Kotini on linnani. Mökillä taas. Sateisen teltan jälkeen mökkikin tuntuu linnalta. Ja sekin, että kun So luuli oikean biisin valinnan stereoihin olevan päivän vaikein osuus, niin ovella olikin vastassa tällainen otus, mutta sisäpuolella. Että, mistä ihmeestä on voinut lepakko sisäpuolelle päästä? So, kun luuli rakentaneensa tiiviin mökin. Ei pysty keksimään muuta, kuin joskus aiemmin oven tai ikkunan kautta. Villin näköinen otus joka tapauksessa.

Tulee mieleen sekin, et olisiko teltta kuitenkin turvallisempi? Ei siellä nähty yhtään lepakkoa.

Toinenkin tuttavuus tavattiin matkalla. Parikin noita lieroja taas nähtiin. Lisäksi valkohäntäpeura kävi pihalla moikkaamassa, ei huomannut Satunnaista ohikulkijaa terassilla. Tai saattoi huomata, mutta antoi asian olla. Että, kyllä So:lla jonkinlainen yhteys luontoon vielä on, koska elukat lähelle pyrkivät.

Eletäänkö tässä tosiaan jo loman loppupuolta? Kun, tuota elämänkajakkia vasta melottiin, oikean kajakin rinnalla.

Taas aamukahvia juodessa, ikkunaan katsoessa, huomaa luonnon pysähtyneen. Voisiko olla enää enemmän paikallaan? On se hyvä, että maailmassa joku asia pysyy ja paranee. Myrskyn jälkeen... on tyyni sää... vai miten se olikaan?

Vielä oli sovittu treffit isomman veneen kanssa reissun päätteeksi. Sielläkin rannassa saimme huomata hieman myrskynneen. Veneen pressu revennyt koko veneen mitalta ja takaluukku puolillaan täynnä vettä. Akku kokonaan veden alla, tavarat kelluen pinnalla, bensatankkia ja kaikuluotainta myöten. Elämä on...

Tämän reissun myrskyjen päätteeksi Satunnainen ohikulkija ymmärsi taas yhden asian enemmän myös elämästä. Välillä on hyvä laittaa oma suu kiinni ja antaa elämänkajakin lipua tuulen mukana. Ei kannata koko ajan yrittää meloa vastatuuleen. Siinä kuluvat vain omat ja kanssamelojien voimat.

Mela, elämänmelojan tärkein työkalu on ja siitä se tuki haetaan. Eihän meloja pinnalla kovassa aallokossa pysy pelkän oman tasapainonsa varassa. Tukipintaakin tarvitaan. Eikä sitä voi koskaan tietää, mitä tuon tuulen mukana lipuessa seuraavan niemen kärjen takaa paljastuu. Voi odottaa vaikka kuinka ihana suvanto.

Että, tällaista tällä kertaa. Hyvää syksyn jatkoa kaikille. Kohti uusia seikkailuja!

Vinkki: Katso myös Merimelonta 2022! ja Olohuoneen ympärimelonta.

Korona varasti syysmaratonin

Se onkin nyt sitten totisempi paikka. Jos joku ei vielä tiennyt, niin sanottakoon sekin, että olut-/lenkkimakkara-/irtokarkki- ja suklaadieetti ei ole välttämättä paras tapa valmistautua puolimaratonille.

So:n kesälomadieetti takana ja ensimmäinen juoksukymppi loman jälkeen vedetty. Slaaki lähellä ja juoksu aivan sekaisin. Alle kaksi viikkoa aikaa ottaa juoksukunto takaisin haltuun. 

Äsken lenkillä paniikissa ja hikoilun lomassa hiottu strategiaa. Nyt juostaan reilun viikon ajan joka toinen päivä kympin lenkki ja joka toinen päivä levätään sekä imetään protskujuomaa. Ennen kellotettavan reilun 21 km h-hetkeä pidetään kolme päivää lepoa, jonka jälkeen onkin sitten yleensä vähän juoksunälkää kertynyt varastoon

Katsotaan parin viikon päästä, menikö suunnitelma nappiin vai kävelyksikö menee. Sitä voi tietysti jokainen omakohtaisestikin kokeilla, miltä se pidemmän matkan juoksu kisoissa tuntuu, jos kunto ei ole ihan jetsulleen. 

Nyt vedetty kympin lenkkiä vähän toista viikkoa suunnitelman mukaisesti ja ollaan tankkausvaiheessa ennen viikonlopun puolimaratonia. Viimeinen lenkki reilut 13 km. Kunto alkaa olemaan kohdillaan. Hyvältä tuntuu. So lähtee luottavaisin mielin ja intoa puhkuen kohti kisoja. Onhan takana tänä vuonna kuitenkin lähes 500 km jo.

GPS kelloon istutettu uudet biisit, jotta lenkki kulkee. Tuossa puolikkaalla ehtii kuuntelemaan kappaleen, jos toisenkin. So huomasi, että kellossa viimeksi olleet albumit, Black In Beast:n "From Hell With Love" ja Battle Beast:n "Unholy Savior" aikansa soineet, eivätkä enää anna tarvittavaa boostia. Meinaa mennä taustamusiikiksi liikenteen hälinän joukkoon. Niinpä laitettiin välillä kotimaista Neljä Ruusua "Mustia ruusuja" kuunteluun. Voisi toimia pitemmällä matkalla, kun ei tarvita adrealiiniryöppyä ennen loppukiriä. No, sinne loppuun voi laittaa vaikka Disarmonia Mundi:n "Last Breed", joka antaa tossuun lentoa taas.

No voihan koronan, koronan, korona...

Satunnaisen ohikulkijan kauhoessa tonnikala- ja hernerisottoa huiviin, tuli tekstiviesti, jossa kerrottiin viikonlopun maratonin perutun ja siirretyn ensi keväälle. Hieman masentava tieto, kun juuri on saatu juoksukunto mallilleen. Olisi voinut tulla jo viikkoa ennen tämäkin tieto. Vaikka, ei kai siinä, hyvähän se on, että ihmisellä juoksukuntokin on kohillaan...

Minkäs teet? Saahan sinne toki yksin mennä heittämään saman lenkin, mutta ei siinä oikein vastaavaa hohtoa ole. Se on niin koronaa, niin koronaa, taas tällä kertaa...

Pellingin itäpuolella 2021

Hieman jännittynyt tunne retken onnistumisen suhteen veneen valmistelujen jälkeen. Tällä kertaa mennään Suomen etelärannikolla olevan, Pellingin itäpuolelle. Edellisessä postauksessa kajakki juuttui piippuun. Nyt kuitenkin ammutaan hieman isompi panos, vene ulos rannasta. Kirpparilla vastuullaan itsensä lisäksi muitakin, elämän tärkeimpiä ihmisiä taitavat olla.

Vene laskettu vesille vasta tänään ja ajettu pieni koelenki ennen huomista pidempää matkaa.

Lähtöpäivä

07:05 Silmänraosta havaittu säätiedotuksen lupaamaa pilvisempi aamu. Uni juuri karkaamassa So:lta. Odottava fiilis päivän meriretkeä kohtaan. Kahvia ja aamupalaa retkeilijöiden koneeseen tarvitaan. Niin ja huomenta!

Ja sit mennään taas…

Kevyttä länsituulta 1 m/s. Auringonpaiste alkoi jo aamukahvin yhteydessä. Matka soljui mukavissa merkeissä merimerkkien viittoillessa tietä meille.

Leiri saatu pystyyn, murua rinnan alle ja aurinko hellii. Hieman tuuli saisi olla tätäkin hennompaa. Pitääkin lähteä tutkimaan tilannetta saaren toiselle puolelle...

Hetki sitten havaittiin viereisten kallioiden välissä täysin tuuleton hiekkaranta juuri vapautuneena edellisiltä retkeilijöiltä. Sanoivathan kaverit aiemmin lähtevänsä iltapäivällä, So:n parilla sanalla haastatellessa. Tuo väli jo ennestään tuttu. Joskus tuossa kajakilla tullut retkeiltyä.

Ei muuta kuin köydet irti, tämä laiva liikkuu nyt. Ajetaan vene sinne ja muutetaan leiri telttoineen parempaan paikkaan.

Se kannatti. Ei iso homma ja keli taivaallinen. Aurinkoa täydeltä taivaalta, täysin tyyntä ja upea hiekkaranta omassa käytössä. Voiko ihminen muuta pyytää?

Ilta rauhallinen, muutamia venekuntia rantautuneena tähän saareen. Taitaa tulla upea auringonlasku. Huomenna voitaisiin vähän kierrellä lähistön paikkoja veneellä.

No niin, ja sitten olisikin hieman kovempi yö tiedossa. Teltan yksi ilmamakuualusta on rikki ja tyhjenee noin kymmenessä minuutissa. So lupautuu ottamaan alustan kolhut vastaan.

Saaressa yön yli

Oi, voi, voi, huutaa lähikarikon lokki hädissään tehden partiolenkkiä teltan yli, parin tiiraohjuksen ahdistellessa perässä. Niin, on noi tiiratkin aika äkäisiä lintuja, aina toisten kimpussa. Muutkin linnut äänekkäitä auringon heittäessä löylyä telttaan. +29 astetta lupailevat näköjään tähän päivään.

Olisi 06:34 ja varovaista huomenta sanoo!

Riipparin helliessä kehoa, mieleen tulvii ajatus, tarvitaanko ihmisen eloon muuta kuin tämä ympäristö ja maisema. Välittömästi perään järjen ääni huutaa, että ei tämä tilanne ole tässäkään saaressa tällainen ympäri vuoden. Kauden kohokohtaa taidetaan elää. Nyt nautitaan.

09:38 ja veneitä kuhisee jo melko paljon saaren ympärillä. Osa lähdössä, osa tulossa. Pari melojaakin jo tuli. Kohta taitaa meidänkin venekuntamme lähteä liikkeelle.

15:41 Lossirannan kauppa ja ravintolan virvokkeet testattu. Bensaakin otettu lisää samalla. Lähistön pari muutakin kohdetta tutkittu. Kaikissa perusgrillit ilman hormia. Ei voi käyttää metsäpalovaroituksen ollessa voimassa. Ei arvaa risukeitintäkään käyttää. Onneksi on kaasukeitin mukana. Hyvin keittää kattilan ja pannun tuotteet. Eikä noissa keittiön maisemissakaan ole valittamisen aihetta. Mukava katsella ohi ajavia veneitä makkaroita käännellessä.

Nyt iltapäivällä taas aurinko hellii leiripaikkaa oikein urakalla. Nuorisolla tekemistä riittää rannassa. Mielenkiintoista havaita taas kerran, että ihmisillä riittää puuhaa yllin kyllin veneissään. Koko ajan näyttää olevan jotakin paranneltavaa, ruuanlaittoa, veneen putsausta tai köysien säätöä. Ei meinaa millään ehtiä hetkeksi istumaan. Eipä silti, sitä se tahtoo So:llakin olla. Ei tule aika pitkäksi. Huomaa yhtäkkiä illan tulleen.

Rantautumispaikka oli ja on hiekkapohjaa. Muutama isompi pinnan alapuolinen kivi molemmin puolin venettä. Vaatii tarkkaa silmää rantaan ajon yhteydessä tuulen painaessa kivikon suuntaan. Tänään ei juurikaan tuule.

19:07 Illan tullen saari alkaa olemaan aika täynnä. So:n leiri kuitenkin rauhallinen ollessaan omassa niemen kärjessään. Tuuli on lakannut täysin. Aavistuksenomainen väre enää meren pinnassa.

Päivälliseksi syötiin perunamuusia ja paistettua makkaraa. Kyytipojaksi suolakurkkua. Juu, juu, pussimuusia toki. Hyvältä sekin maistuu luonnon helmassa. Kohta saakin alkaa suunnitella iltapalaa. Jos kuitenkin kahvit ennen sitä.

22:04 Vielä saapui yksi isompi venekunta isolla matkaveneellä. Aika vauhti tuntuu olevan veneen lapsilla päällä rantaan päästessään. Melkein kymmenkunta pientä lasta yhden mieskipparin kaitsettavana. Taitoa vaaditaan. Hampaiden pesun yhteydessä myöhemmin Satunnainen ohikulkija havaitsee tilanteen laskeutuneen aloilleen.

Saaressa toisen yön yli ja mökillä alaston ninja

Jaa, 05:12 näyttäisi olevan unisesta silmästä, kännyn kellosta kurkattuna. Otamme vielä jatkotirsat teltan hämyssä. Hieman kyljykset herkkinä tuntuvat olevan ilmapatjan tyhjänä ollessa. Mitä se olisikaan, ellei hiekkamaastoa alla olisi?

07:08 Ja täällä on alkanut tuulla kevyesti. Kääntynyt samalla idänpuoleiseksi. Vene näyttää olevan ihan ok kiinnitysten osalta rannassa. Takapään sivuköysi on nyt väärällä puolella tuulen käännettyä kelkkansa.

No, jos se nyt tossa pysyisi sen aikaa, että saadaan aamupalat syötyä ja leiri kasattua. Lupailevat 3-4 m/s itätuulta iltapäiväksi.

Vesikin laskenut aika paljon. Sehän tossa juuri on, että silloin kun rantaudutaan hiekkarantaan veneen nuollessa maata, on hieman pelkona, että vesi laskee yön aikana niin paljon, ettei tuollaista viidensadan kilon vehjettä saa työnnettyä enää vesille. Nyt lähti kuitenkin. Pakko oli toi sivuköysikin toiselle laidalle laittaa. Minkä sitä ihminen itselleen mahtaa.

Tänään aamupalaksi olisi kahvia/ananas Jaffaa, tonnikala-/meetvurstisämpylää ja hedelmiä. Meri hellii kotimatkaajia myötätuulella ja tarjoilee uskomattomia maisemia taas kerran.

Matkalla vielä muutama valkopartaisen kuskin ohitus ja hienoja valokuvia. Sitten kotirantaan paarmojen ruuaksi. Loppupäivän voisikin viettää aurinkotuolissa maaten mökkiterassilla, aijai sentään...

Mmmj, jaa, no ei sentään. Nuoriso kaipaa mönkkärin kaasarin kanssa säätökaveria, hetki…

Niin, olisihan noita puuhommiakin tossa, mutta jätetään toiseen kertaan. Rouvalla kuulemma hieman sormet jo syyhyäisivät tehdä tuttavuutta halkomakoneen kanssa. Pitääkin käydä laittamassa sähköt päälle vehkeeseen, hetki…

Niin, ja pitäähän peräkärrykin tyhjentää noista nuorison skeittirampeista jääneistä vanereista, hetki…

Ja pressukin pitäisi veneen päälle vielä tarjoilla, koska huomiselle sateita lupailivat, hetki...

So huomaa palanneensa taas tutun työleirin alaisuuteen. Pitäisikö kääntää veneen keula ja kipparin lippa takaisin kohti ulappaa?

Kaiken huipuksi, illan päätteeksi nähtiin saunan pesutilan ikkunasta kyy kalliolla. Rouva huusi ulkona ja siinähän alastoman ninjan vaistot heräsivät. So syöksyi lapio kourassa otuksen luo. Ei siinä mitään housuja ehditty miettimään. Ehti mennä jo pehmeän sammaleen päälle. Ninjan sivallus ei osunut kunnolla adrealiinin virratessa. Lapio luisti pehmeän sammaleen ja kallion päällä. Alaston ninja heitti kuperkeikan henkeä haukkovan käärmeen edessä. Tuskin otus koskaan nähnyt vastaavaa liikesarjaa. Vieressä seisonut kottikärrykin lensi nurin. Olisiko nauranut itsensä puolikuoliaaksi? Salamana takaisin pystyyn ja uusi yritys. Ninja voitti 1-0 tämän erän. Kyy parka. Hieman tuonkin otuksen hengen vieminen vaivaa So:n mieltä jälkeenpäin. Ei noita oikein voi pihapiirissä sallia kuitenkaan. Sorge.

Elämä jatkuu kaupungissa päivää myöhemmin

17:39 Aijai, yhtä kaikki, joka tapauksessa tähän retkeen osallistuneet totesivat, että hieno reissu oli ja voidaan suositella vastaavaa muillekin 5/5.

Kippari kiittää ja kumartaa…