Juoksijan Via Dolorosa - tie Yyteriin

Ja vielä pitäisi Yyterin maraton tähän vuoteen saada mahdutettua. Tarkoitus ottaa kympistä ilo irti lokakuussa. Tuo kymppi, kun sopiva pk-lenkki, eikä vaadi normaalia pidempää palautumista. Joten menee treenikiertoon sopivasti. Puolimaraton vaatii jo enemmän, kokonaisesta puhumattakaan.

Suomen Rivieran maraton So:lle uusi tuttavuus ja siksi mielenkiintoinen. Hiekkarantamielikuvasta huolimatta, reitti näyttäisi olevan aika lailla tasamaastoa asfaltilla. Voisi olla hyvä paikka kokeilla vähän kireämpää aikaa. Monessa muussa tapahtumassa maasto hyvin vaihtelevaa isoine mäkineen, jotka totta kai hidastavat loppuaikoja. Niissä turha yrittää parannella omia ennätyksiä...

No niin, kuukausi vielä...

Vauhtia saatu neljällä viimeisellä lenkillä määrätietoisesti lisättyä laittamalla kelloon hälytysrajat 12-13 km/h välille. Tuossa vaihteluvälissä pidetään nopeus kaikilla lenkeillä. Alussa tuntui pahalta pitkän hitaamman kauden jälkeen, mutta parilla viimeisellä lenkillä jo mukavasti alkoi mennä. Aika nopeasti keho vastaa ja alkaa ymmärtämään, että aiempaa nopeammin olisi tarkoitus sopeutua menemään.

Nyt sitten viimeisellä lenkillä tuli tenkkapoo. Nivusiin kiinnittyvät oikean jalan sisäsyrjän lihakset ilmeisesti revähtäneet tai revenneet jonkin verran ja oli pakko jättää lenkki puoleen väliin. Piti siirtyä kävelemään loppumatka, jotta ei ihan pahaksi menisi. Voisi tulla pitkä tauko.

 

Satunnainen ohikulkija googgeloi omatoimisesti nettilääkärinä asiaa. Tuli havaittua, että hoikkalihaksesta (grasilis) tai reiden iso lähentäjästä (adductor magnus) kyse. Voi olla molemmistakin. 

Lihaksille tarjoiltu kylmägeeliä, Mobilaattia ja muuta, mitä kotinurkista löydetty. Parasta taitaa kuitenkin olla lepo. Ai hitsi, nyt käy taas luonnon päälle. Tuo mieli, kun ei millään malttaisi antaa liikkeen pysähtyä, varsinkaan nyt, kun juuri saatu hyvä nousujohteinen nopeuden lisäysbuumi käyntiin. 

Olisiko vaan tullut liikaa rasitusta pienen ajan sisällä? So, kun aloitti hiljan myös painotreenit kotisalille hankituilla käsipainoilla kahden vuoden treenisalilla käyntitauon jälkeen. Painotreenihän on kuulunut tyypillisesti talvikauden osastolle, mutta korona-aikana salille ei oikein tehnyt mieli mennä. Samaan aikaan tämä nopeuden lisäysbuumi ja homma olikin valmis. Nyt sitten varovasti pyritään hoitamaan asia kuosiin ja pääsemään takaisin tienpäälle.

Kaiken kaikkiaan So:lla ollut erittäin vähän rasitusvammoja liikkumismäärään nähden. Ei juurikaan muita ennen tätä, kuin kertaalleen kohdalle osunut takareiden revähdys/repeäminen. Johtui Porvoon mitalla kisoissa liian pitkäksi venytetystä askelluksesta maalia lähestyttäessä, loppukirissä, maaliviivan jo silmissä siintäessä. Johti puolen vuoden kipuihin aina lenkin yhteydessä. 

Jaa, tarkemmin muistellessa, olihan joskus parikymppisenä bodausta aktiivisemmin harrastettaessa toinenkin tapaus. Maastavedossa selkä meni sellaiseen kuntoon, ettei meinannut kestää edes hampaiden pesun yhteydessä pientä etukenoa ilman nojaamista lavuaarin reunaan. Sitä palauteltiin noin vuoden verran. Toki koko ajan aktiivisesti salilla käyden, kun ei poissakaan voinut pysyä.

Kolme viikkoa vielä...

Jees, nyt näyttää taas paremmalta. Reilu viikko kärvistelty ja pari pientä korttelin ympärihölköttelyä tehty. Koko viikko vedetty normaalia isommilla protskuannoksilla ja lihakset kiittävät. Näyttää, että kannattanut ja kipu alkaa olemaan poissa. Eilinen 4 km lenkki meni jo reilulla kympin kilometrinopeudella, eikä kipeytynyt enää. Tästä se taas lähtee, nyt vaan maltilla normaalia lenkkiä tekemään. Liikkeellelähdöt hissukseen ja lenkin mittaan sitten täyteen vauhtiin, kun paikat lämmenneet. Vajaa kolme viikkoa vielä aikaa hakea uudelleen hyvään alkuun saatua nopeutta. Saisi mennä siihen 12,5-13,0 km/h, jotta päästäisiin tavoiteaikaan kisoissa.

Pari viikkoa...

Alkaa nopeus olemaan kohillaan. Jo viime viikolla päästiin So:lle maagisen 50 minuutin alle ja nyt vedetty muutama lenkki reiluun 49 minuuttiin. Puhutaan siis So:n ennätysajoista. Tunnelmat ylhäällä ja lenkki maistuu. Hienoa nähdä, miten kroppa vastaa, kun sitä kovempaan nopeuteen koulitaan hiljalleen. Keho, kun mieluusti tekisi juuri sitä, mihin se on tottunut.

Reilu viikko...

No, voi keturan, keturan, ketura... Nyt se sama vaiva uusiutui oikean jalan sisäpuolella lähellä nivusia. Oli pakko jättää lenkki taas puoliväliin ja kävellä takaisin hermot riekaleina. Ei olisi huonompaan saumaan voinut uusiutua. Tilannetta ei helpottanut venytys kiristyneeseen nivustaipeeseen. Rusahti oudosti ja vihlaisi viheliäästi. Olisko revennyt lisää? Sen jälkeen klenkaten loppumatka kotiin. Tässä vaiheessa ensitunnelma päässä kehotti laittamaan maskin päähän ja pakenemaan sänkyyn, peiton alle, tätä karua maailmaa. Sen verran koville ottaa, jos ei liikkumaan pääse. 

Lienee vaikutusta edellisen viikonlopun kellonympäri tietokoneella istumisessa. Pakko ne työasiatkin on hoitaa. Aiemman kokemuksen mukaan jalat jäykistyvät pitkästä istumisrupeamasta. Tässäkin tapauksessa olivat jumissa jo ennen tätä lenkkiä ja lähtiessä oireilivat hyvästä venyttelystä huolimatta. 

Ei kai tässä ehdi enää muuta tehdä, kuin pitää juoksutaukoa kisaan asti ja toivoa parasta. Nähtäväksi jää, lahoaako jalka alta sielläkin ja saa kävellä kilometritolkulla maaliin. Toivottavasti ei sentään konttaamaan jouduta. Niin, ei sitä maskia sentään tarvittu, eikä peiton allekaan piilouduttu. Satunnainen ohikulkija nousee taas, ei muuta kuin tulta päin!

Kisapäivä...

Viikon juoksutauon jälkeen kisapäivän aamuna tunnelma korkealla. Aurinko paistoi täydeltä terältä monen harmaan sadepäivän jälkeen. Lupaili hyvää juoksupäivää.

So saapui reilua tuntia ennen juoksun alkua Yyterin maisemiin. Piti ehtiä lämmitellä paikat juoksentelemalla rannan ja leirintäalueen tuntumassa ennen varsinaista päivän juoksua. Toivottavasti edellisenä iltana ja kisapäivän aamuna huolella venytelty jalka ja nivuset kestävät. Lähtöpaikka ja maali leirintäalueella, jossa jonotettiin myös numerolappua ja tossuun kiinnitettävää ajanottoliuskaa.

Ekana lähtivät täyden matkan juoksijat, kolmen vartin päästä puolikkaan ja siitä tovin kuluttua varttimatkan tekijät. Pam ja sitten liikkeelle. Alkuhässäkän tasaannuttua So lyöttäytyi parin muun juoksijan kanssa samaan nippuun matkaa työstämään. 

Ensimmäinen neljä km mentiin 12,6-13,0 km/h nopeudella, jonka jälkeen meidän kolmen nipusta ensimmäinen jäi jälkeen. Matka jatkui tasaista asfalttiosuutta kevyenliikenteen väylää pitkin kääntöpaikalle, jossa toimitsija huuteli, että onko kympin matkaajia liikkeellä. Ja niitähän tässä oli, joten kehotti kääntämään rintamasuunnan kohti maalia, takaisin lähtöpisteeseen. 

Matka jatkui seitsemään kilometriin asti nopeudella 12,1-12,4 km/h. Siinä kohdassa So alkoi olemaan valmis tiputtamaan nopeutta 11,8-12,0 km/h tasolle. Kolmas kaveri sitä vastoin piti saman tai olisiko hieman vielä kiristänytkin tahtia. Joka tapauksessa meni menojaan. Oli parasta antaa mennä ja laittaa kuulokkeisiin hieman lisää volumea.

Lopussa vielä pieni reittisekoilu leirintäalueen portilla, josta So luuli reitin sisään kulkevan. Takaa kuului naisen huuto "suoraan". Oli ollut ilmeisesti ennenkin tällä matkalla. Ja niin So:n 2-3 sekunnin ylimääräisen kierroksen jälkeen olimme rinnakkain juoksemassa naisen kanssa, jota oli yritetty niin kiivaasti pitää 20-30 metriä takana loppumatkan ajan. Kiitos kuuluu hänelle kuitenkin, onneksi So:n takaisin oikealle polulle ohjaili. Olisi varmaan muuten tullut hylsy koko juoksusta.

No, tarina jatkui vielä rinnakkain juosten ja sanaillen loppumatkan ajan. Maalisuoraa lähestyttäessä, leirintäalueen mökkien välissä, aistittavissa oli pientä vauhdin kiihtymistä ja vieruskaverin kunnon testaamista. Herrasmiestavoista huolimatta So:n luonto ei antanut periksi, vaan maaliviiva ylitettiin tämän kilpakumppanin kassa täysi höyry päällä ja molempien sykkeet taivaissa. Jes, se oli siinä! Lähes samalla kellonlyömällä maaliin ja muutaman hymyn vaihto päälle. 

Soppatykki tarjoili hernekeittoa hikisille juoksijoille ja mitaliakin jaettiin. Sarjojen parhaimmille pokaalit tottakai. Leirintäalueen saunaakin oli saatavilla.

Näin saatiin tämäkin ralli maaliin. Jalka ei kipeytynyt enää sisäreiden osalta, vaan kesti hyvin. Suurempi haitta ilmeni loppumatkassa polvitaipeiden jumituksessa. No, siitäkin selvittiin kohtuudella. 

Joka tapauksessa Yyteri maraton tarjoili So:lle uuden kympin ennätyksen! 💥🏃

Edellinen tämän matkan ennätys olikin jo seitsemän vuoden takaa, joten oli jo aikakin! Kyllä se kone vaan jaksaa. Mitä se sitten parinkymmenen vuoden päästä ollenkaan onkaan?

Niin, siihen reittisekoiluun liittyen vielä, risteyksessä nähtiin myöhemmin ohiajettaessa toimitsijat ohjaamassa juoksijoita. Taisivat olla vain juuri tuona So:lle kriittisellä hetkellä poissa tai vaihtamassa miehitystä. 

Nyt on aika ottaa rauhallisemmin ja juoksennella taas omaksi ilokseen. Antaa jalkojen lihasten korjaantua omia aikojaan. Katse kohti uusia haasteita...