Ihmisen sisäinen lapsi (runo)

Kohdusta hautaan, laulussa lauletaan,

mukana sua kannan, toki arvonkin annan.

Usein liian pinnalla, äänessä ihan,

toisinaan takakannella, melkein yli laidan.

Se on se nuori, puhdas ihminen,

muodossa lapsen, sisällä aikuisen.

Aikuisen ulkomuoto, rapistuva kuori,

mieli kuin lapsen, olispa vielä nuori.

Pitkin elämän kiitorataa, kuljemme tuhatta ja sataa,

usein kaasu pohjassa, joskus taas paino jarrulla.

Elämän liikennevalot jos ohjaisivat,

vähemmän kolhuja sielut kohtaisivat. 

Ajokoulua ei ihmiselle syntymä salli, heti on opittava elämisen malli.

Ei ohjetta tarjoile, sanoo vain, elä ja opettele.

Heitä tutti pois, teinivuodet taistele,

ruuhkavuodet hoida, maksa laskut ja työskentele.

Keski-iässä elämä jo rauhoittuu,

jälkikasvu omiin ruuhkavuosiinsa paneutuu.

On taas aikaa harrastaa, viihtyä ja ihan olla vaan.

Jopa haaveilla, josko vielä jotakin näillä aalloilla.

Vaan koko matkan on se lapsen mieli mukana elänyt,

aikuiselle huolia kertonut ja kanssasi maailmaa pelännyt.

Kuin sisäänrakennettu käkikello käy ja kukkuu,

pikkutunneille asti huutelee, ennen kuin nukkuu.

Kuuluu kerrottavan, jotta elämän lopun päivinäkin mukana on,

ei jätä, valvoo, kun se aikuinen viimein on alaston.

Siirtyvätkö molemmat tuonpuoleiseen vai oliko matka yhteinen maanpäällinen,

oliko jotakin ennen syntymää, niin, miksi olisi sitten jälkeen kuoleman?

Hei, me rullataan taas!

Korvissa lähti juuri soimaan The Black Dahlia Murder "Nightbringers", näppästään nopsaan kellosta lisää volumea... edessä tasaista kevyenliikenteen väylää, loputtoman pitkältä näyttävää tasaista uudehkoa asfalttia. Takana jo useampi rullislenkki tälle keväälle, joten tiedät ja tunnet et kone kestää kyllä, vaikka välillä uskonpuutettakin havaittu. Aijai, meinaako sanoa hienoa tunnetta tähän kohtaan?

Ja sit mennään... tunnet jaloissa ylämäkeen kääntyvän asfaltin notkahduksen, joka puree luistimen kumipintaisiin renkaisiin kuin karkea hiekkapaperi tuoreeseen puupintaan ja laittaa jalan painon tiukemmin tien pintaa vasten, polvet hieman enemmän kyykkyyn ja haralleen. Otetaan pitempää liukua sivulle, painon pysyessä liukuvan luistimen päällä ja nousun pakottaessa kevyesti myös sauvoille. Pidetään kuitenkin tekniikka kasassa, lantion pysyessä edessä ja katseen suuntautuessa määrätietoisella varmuudella ylämäkeen. Paine enemmän vasemmalla sauvalla, kuin kehon hiljaa sanoen niin haluavansa asian olla, et voi sitä itse päättää.

Nousu etenee tasaiseen tahtiin, hien tihkuessa kypärän otsanauhasta silmäkulmien ylitse poskille ja nenän päähän. Aurinko paahtaa vastaan, ihminen tuntee lentävänsä asfaltin pinnassa kuin roihahtavan takkatulen nuolaisu juuri takkaan lisätyn halon pinnassa. Vielä muutama kymmenen metriä, jaksaa jaksaa, painaa painaa, jesh ja sit rullaa itsekseen jo mäen taittuessa seuraavaan laskuun.

Niin, Trevor - The Black Dahlia Murder ääni, jota totuttu kuulemaan, kuoli vuonna 2022. Elinvoimainen Strnad oli yhtyeen keihäänkärki, kuten kaikissa bändeissä yleensä solisti on. On monta kertaa tullut mieleen sekin, että solistiksi yleensä valikoituu kuin itsestään henkilöhahmo, joka muutenkin paljon äänessä, toki lauluääntäkin ja varsinkin sävelkorvaa tarvitaan. Mutta, noin niin kuin suomalaisittain voisi sanoa suulas tyyppi, jolla on asiaa. Vaikka sekin monesti kuultu on, ettei tällaisessa musiikissa ole ollenkaan tietoa sävelkorvasta, saati laulajan asiasta. Noh, se jääköön kuulijan korvan ratkaistavaksi.

Joka tapauksessa kesän rullislenkit jatkuvat ylä- ja alamäkiä kunnioittamatta. Jokainen potku vie kohti vääjäämättä edessä olevaa elämän maaliviivaa.

Painepesuri

"Jaaha, se on nyt sitten kaput. Ai mikä? No painepesuri. Surinasta jo kuulee, ettei korkeapainetta synny. Vettä tulee suuttimesta vain sisääntuloletkun omalla paineella."

Männä syksynä kävi tosiaan niin, ettei vuosia käytössä ollut painepesuri enää halunnut olla ystävämme. Johan sillä ikääkin viitisentoista vuotta on, ehkä eniten pesty mökin kalliota, jolla torppa jököttää, tyypillisesti kerran vuoteen tai pariin. Noihin kallioihin luonnon keskellä ollessa, kun tuppaa kertyä metsän vihreää, märkänä hieman liukastakin pintaa. Ja onhan se terassi, auto, fillari ja venekin saanut suihkusta osansa.

No, asia jäi talven ajaksi mielen sopukoihin hautomaan ja kevään kynnyksellä heräsikin ajatus, josko olisi varaosia saatavilla ja mitä osia voisi tarvita, jotta vekotin vielä heräisi henkiin? Puhutaan siis Kärcher K5 pesurista.

Pienen nettikatsannon jälkeen kävi selväksi, ettei kirvestä, eiku painepesuria vielä kaivoon kannata heittää ja YouTubekin tarjoilee kaikenlaista videota ajatuksen tueksi. Niinpä kohtuu helposti löytyi oikea tekemisen suunta ja saatiin suomalaisen verkkokaupan hyllyltä varaosa tilatuksi. Katsellaanpa hieman tarkemmin, mitä tuli tehtyä.

Jotta asian päälle päästiin, piti laite roudata kaupunkioloihin. Parvekkeella auki ja varsinainen moottoriosuus sisälle työpöydän päälle tarkemman analyysin alle. Yllättävän paljon on kaikenlaista roskaa ja hämähäkin seittejä kertynyt laitteen kuorien sisäpuolelle vuosien varrella. Kuoriosa koostuu kahdesta pinnasta, jotka kiinni toisissaan kuudella 4x22 kokoisilla torksiruuveilla. Lisäksi kahvaosaan, jossa mm. letkukelan kiinnitys, lisätty pari ristikantaruuvia.

No niin, lähdetään availemaan ylhäältä alaspäin ja katsotaan mitä vekotin on syönyt. Veden sisääntuloputken ruuvien irrotuksen jälkeen päästään avaamaan varsinaista pumppuosaa, joka kiinni 8 cm kuusiokolopulteilla. Pumppuosa koostuu kahdesta moduulista, jotka tiukasti kiinni toisissaan, mutta hieman ruuvimeisselillä vääntäen lähtee auki. Hetkinen... mitäs täältä paljastuu? Heti kansien auetessa lensi pöydälle hienoa valkoista purua ja jonkin tapin valkoinen pää, sekä jousi. Hmm, taisimme osua sylttytehtaan ytimeen.

Juu tosiaan, pienen lisätutkinnan myötä vaikuttaa siltä, jotta tässä lienee ongelman aiheuttaja. No, nyt sitten pitäisi löytää vastaava osa jostakin verkkokaupasta. Parhaiten asiaan pääsee kiinni katsomalla laitteen kuoressa olevasta tyyppikilvestä tuotenumeron, joka tässä tapauksessa on 1.181-313.0 eli K5 Premium ja syöttämällä sen varaosasivustolle. Josta päästäänkin kiinni osaan nimeltä "Pump head Alu FC ric".

Nyt sitten vaan tilaus sisään sopivaan verkkokauppaan, joita tälle osalle näyttää riittävän aika monta ja jäädään odottelemaan toimitusta. Tilausvahvistus tulikin heti, luvattiin parin päivän toimitusaika ja osa tosiaan saapui parin päivän kuluttua, joten homma voi jatkua. Tuon varsinaisen pumpun kumiosan lisäksi alla olevan mekaniikan koteloon aikanaan tehtaalla lisätty öljy oli muuttunut lähes vaseliiniksi ja suurelta osin paakkuuntunut kotelon reunoille. Tämän saa korjattua pyyhkimällä kotelon puhtaaksi ja lisäämällä uutta öljyä noin puoleen väliin asti. Tällä kertaa käytettiin varastosta sopivasti löytynyttä punertavaa hydrauliikkaöljyä.

No niin, moottori taas kasattuna. Sitten vaan testaamaan laitteen painetta ennen kuin asennetaan vekotin kuoriinsa. Mjaa... hieman heikosti näyttää pitävän suihkuletkun liitos väliaikaisella teippauksella ja tuppaa vesi lentämään liitoksen välistä. Sai siitä sen verran kuitenkin tulopainetta, jotta laite alkoi tehdä suurtehopainetta hetken aikaa, jonka jälkeen ei enää vedentulo riittänyt ja paine lakkaa. Se on kuitenkin jo merkki toiminnasta, koska lähtötilanteessa tätä ei tapahtunut. Jätämme lopullisen testaamisen mökille, jossa painetta ja sopiva letkuliitin valmiina.

Lopullisessa testissä kovemman paineen alaisuudessa, havaittiin pieni halkeama ja vuoto veden sisäänmenoputkessa. Koneen ollessa kotelossaan, vesi tihkuu hiljalleen laitteen alle kuorien välistä, mutta ei haittaa käyttöä. Lieneekö sitten haljennut talven pakkasissa jo ennen, ties montako vuotta sitten ja tuli vasta nyt havaituksi. Tämä muovinen vaihto-osa löytyy myös Kärcherin varaosaluettelosta numerolla 9.001-745.0.

Laite kuitenkin nyt käyttökunnossa ja voimme taas pestä terassia, kalliota, mattoja ja autoa tai mitä nyt ikinä mieleen juolahtaa. So, problem solved and case closed.

P.S. Leppoisaa ja paineetonta juhannusta kaikille!

Keho temppuilee (osa 3) - sairaalaelämää

Edellisessä postauksessa (Keho temppuilee (osa 2) - verenmyrkytys) kuvattuun sairaalaan saapumiseen ja havaittuun verenmyrkytykseen liittyen tarinamme jatkuu Satunnaisen sairaalaelämän merkeissä...

---

Lauantai

Huomenta taas, eilinen ilta meni ihmetellessä eri hoitajien ja lääkärin visiteerausta vuoronperään. Paikallistoimiston vaatimaa univormuakin siinä soviteltiin ja pitikin pyytää toinen setti lisäksi, koska yksi kerros vaikutti aika ohuelta, sekä aiempaa kylmyyttäkin vielä oli havaittavissa. Ruskealla ja vihreällä yhdistelmäasulla siis mennään. Yö hieman levoton sairaalan kapeassa sängyssä ja aamukuudelta tulivat jo ottamaan verinäytteen. Siitä sitten parranajoon ja hampaiden pesuun. Kello näyttäisi olevan 08:35 ja just aamupala syöty. Tekipä hyvää, ehti meinaan jo hieman huonoksi mennä olo tässä välissä. Saatu viimein Buranaa hammassärkyyn, joka helpottikin. Meinasivat unohtaa jo eilen sovituksi. Eipä silti, omatkin mukana, mut ei niitä kannata turhaan ottaa, jos talo tarjoaa. Eikä oikein passaisikaan, jotta pysyvät laskuissa, mitä kullekin talon puolesta syötetty.

Oleskelutilasta löytyi mahtava uudehko, iso ja tukeva keinutuoli, jota pitää hyödyntää tulevinakin päivinä. Lisäksi So sai puhuttua henkilökunnan keittiöstä yli jäänyttä kahvia aamupalan santsikupiksi keinutuolin sivupöydälle.

Kellon ollessa 10:29 So on ehtinyt jo talon kanttiiniin, mutta tämä näyttäisikin olevan auki pyhien takia rajoitetusti 11:00-17:00. Onkohan sairaalassa kuntosalia, pitäisi päästä kevyesti vetreyttämään paikkoja? Mieleen tulikin jo aiemmin se, kuinka tällainen sairaalaympäristö yrittää ajaa ihmisen jonkinlaiseen masentuneeseen sängyssä makoilun mielentilaan. Toki se osalle potilaista ihan pakollistakin, mutta ellei, kaipaa ihminen pientä virikettä television lisäksi. No nyt se tieto saatiinkin ohi kulkevalta mieshoitajalta. Ei ole potilaille kuntoilutilaa, ilmeisesti vain henkilökunnalle, koska tuota potilaille sanaa korostettiin. Fysiatrian puolella joitakin tiloja, mutta se osasto on pyhinä kiinni.

Jo vain ollaan iltapäivän puolella ja toinen antibioottitiputus valmis, lounas nautittu ja kahvia päälle. Johan tämä Satunnainen potilas seuraavaksi joutaisi oleskelutilan keinutuoliin kuuntelemaan äänikirjaa ja se lekurikin sieltä on tulossa jossakin vaiheessa kierrokselle. Täällä ajan kulku lasketaan lääkärin käynnistä ja ateriasta seuraavaan. Huomenna pitää kyllä jättää tuo klo 17 ateria väliin. Alkaa muuten tehdä pöperöt tehtävänsä, kun liikuntana lähinnä käytävillä kävelyä ja keinutuolissa kiikkumista. Toki tässä leukaluut saavat liikettä hoitajien kanssa huulta heittäessä.

---

Sunnuntai

Hiphei, päivä se on sunnuntaikin ja rutiinit tulevat jo tutuiksi. Uutena asiana puolenpäivän lounasjakelulla pyydetty vain jälkiruokakahvi ja sen kaveriksi tarkoitettu marjapiirakka, ei muuta. Tuntuu tämä jatkuva ruokailutahti hieman liian kiivaalta ja vasta klo 17 päivällisen voisikin sitten taas ottaa koko annoksena.

Tänään käyty myös aamupäivällä about viiden kilometrin kävelyllä, avot sehän maistui.

---

Maanantai

Huomenta, mitä se kello sanoo? Mjaa olis 06:15 maanantaipäivä ja aamun ensimmäinen hoitsu kävi justiinsa heittämässä hetken herjaa ja toivottelemassa hyvät huomenet. Tulikin nukuttua oikein urakalla klo 21-06 väli. Kyllä tämänkin hotellin sängyssä näköjään uni maittaa, kun sikseen ottaa.

Kohta verikoetäti tulee nappaamaan aamuarvot ja sitten ollaankin taas aamupalassa. Aamupalan ja puolenpäivän antibioottitiputuksen välissä hyvää aikaa käydä taas kävelyllä ulkona.

Lekuri tiesi kertoa, että tuleva viikko meneekin vielä sairasloman merkeissä, joten tässä on pitänyt tehdä kaikenlaisia järjestelyjä sovittujen työtehtävien siirtämiseksi eteenpäin. Noh, se on vähän sellaista, näitä juttuja kun ei kukaan voi itse valita.

Hyvät ruuat täällä ainakin olleet, ei voi muuta sanoa, vaikka hoitajien mukaan paljon myös arvostelua kuulee. Toki vaikuttaa sekin, että Satunnainen ruokailija on pitkälti kaikkiruokainen ilman suurempia kulinaristin vikoja. Paikan rauhallisuus, oma huone ja hitaammanlainen tahti puolestaan johtuvat pitkälti meneillään olevista pyhäpäivistä Pääsiäisen takia. Osastolla kuulemma vain puolet normaalista potilasmäärästä. Kokemus olisi luultavasti täysin toisenlainen, mikäli So:n visiitti olisi osunut tavallisiin arkipäiviin ja tässäkin huoneessa köhissyt koko ajan toinen äijänköriläs viereisessä sängyssä.

---

Tiistai

Huomenta vielä kertaalleen, olis 07:16 ja pari kuppia aamukahvia jo ehditty kumoamaan. Päivän hupihetki saatiin jo ennen aamu kuutta, kun So meni totuttuun tapaansa osaston oleskelutilaan keittämään vettä vedenkeittimellä. Ohi kävelevä, lienee joku lekuri valkoisesta takista päätellen, kysyi nähdessään So:n tulevan kannu kädessä, "Haitko tuosta vessan hanasta vettä?". Vastaus, "juu kyllä, näin potilasta hoitajat aiemmin ohjeistivat kysyttäessä vesipistettä".

Valkotakkinen katseli suuta mutristaen juuri jotakin sanomaisillaan. Tähän So kiirehti lisäämään, että potilaskin hieman ohjeistusta silloin ihmetteli, mutta kiehuuhan se keittimessä kuitenkin, jotta suurimmat pöpöt pitäisi puhdistua. Kysyjä jatkoi matkaa olkaansa kohauttaen ja So kahvin keittoa. Noh, voipi olla kuitenkin, että aiheuttaa henkilökunnan kahvipöydässä pientä keskustelua ohjeistuksen tarkennusten osalta.

Aamupala pistelty ja päivän hoitaja, nämäkin, kun tuntuvat vaihtuvan parin päivän välein, kertoi antavansa antibioottitiputuksen jo vähän ennen puoltapäivää, jonka jälkeen Satunnainen sairaalasta ulospotkittava saapi lähteä kotia kohti. Onhan se kiva päästä taas omiin oloihinsa, vaikka toisaalta äkkiä ihminen laitostuu ja alkaa pitää hoitajien hyökkäilyä huoneeseen normaalina asiaan kuuluvana olotilana. Tässä sen juuri näkee, jos jostakin syystä ihminen pitemmäksi ajaksi joutuisi hoitoon, voisi olla vaikea palautua taas normaaliin arkeen.

---

Loppusanat

No niin, kuten nähtiin, juoksuhautaan ei jäädä tulessa makaamaan, vaan eteenpäin mennään kuin kuulisi korvissaan "stand up and fight" legendaarisen Status Quon "In the Army Now" biisin, mutta hieman terästetymmän Sabatonin version muodossa tällä ketaa.

Eli hommaa jatkettiin kotioloissa sairausloman merkeissä loppuviikon ajan ja pillerimuotoista antibioottikuuriakin viikon verran. Pikkuhiljaa saatiin Satunnainen sairaalapotilas palautettua urheiluosastolle ja arkiliikunnan pariin vanhaan malliin. Seuraavalla viikolla jo kevyttä juoksulenkkiä ja pyöräilykausikin avattu työmatkapyöräilyn merkeissä.

Se, mitä tapahtuu vielä tulevaisuudessa tuon viisaidenhampaan osalta, jää toistaiseksi kristallipallon varaan. Alaleuan röntgenkuvan mukaan ei ainakaan murtumia tai irronneita säröjä ole havaittu eli vakaa usko on vieläkin hieman aristelevan hampaan poistokohdan positiiviseen lopputulokseen hitaasti pääsemiseksi. Toisaalta spekulatiiviselle tasolle jäi tältä reissulta myös bakteerin lopullinen oletettu reitti virtsateiden kautta verenkiertoon.

Loppusanojen kiitos kuuluu myös sairaalan mukavalle henkilökunnalle, jotka vaikuttivat olevan hyvin työnsä vaatimusten tasalla ja erittäin ystävällisellä suhtautumisella antavan Satunnaiselle potilaalle miellyttävän kokemuksen alun pitkiä odotusaikoja lukuun ottamatta. Samoin yksityinen työterveyshuolto ansaitsee kiitoksen reagoinnista ja kuumehorkan oikeasta tulkinnasta jo käynnissä olevaan verenmyrkytykseen liittyen. Näillä sanoilla, eipä sitten muuta kuin kohti uusia seikkailuja...

Keho temppuilee (osa 2) - verenmyrkytys

Edelliseen postaukseen (Keho temppuilee (osa 1) - viisaudenhammas ja tulehdus) liittyen, maanantaina hammaslääkärin määräämän antibioottikuurin jälkeen asia ei jäänytkään vielä siihen. Tarina jatkuu...

---

Saman viikon torstai

Satunnainen antibiootinpopsija on herännyt kahtena aamuyönä kylmään oloon ja kovaan vessahätään. Vessaan mennessä ei kuitenkaan tule mitään. Kauhea tunne, kun lientä olisi tulossa, mutta kun ei tule. No, ei auttanut muu kuin mennä takaisin peiton alle ja juoda mennessä lasi vettä jo ennestään täysinäiseen tankkiin. Jonkin ajan kuluttua pakko mennä uudelleen vessaan, nyt jo hieman paremmalla menestyksellä, kahvipannu tulille ja kylmyyden vallassa äkkiä takaisin peiton alle. Kahvin valmistuttua ja päivän varovasti valjettua parin kahvikupillisen jälkeen alkoi jo enenemässä määrin vessakäynnitkin normalisoitua tavalliseen tasoon. Kyllä se kahvi vaan taitaa olla lääkkeistä paras.

Koska sama oli toistunut jo kahtena yönä, säikäytti tilanne siinä määrin, jotta oli hakeuduttava työterveyshuoltoon. Siellä tehtiin tutkimusta ja lekurin epäily viittaili eturauhasen hyvänlaatuiseen liikakasvuun. Noh, sitä nyt on vähintään joka toisella tämän ikäisellä uroksella kuulemma. Koska edelleen oli kylmä tunne ja lieviä puistatuksia, todettiin parhaimmaksi ottaa lukemat veriarvoista. Labrakutsun odottelun aikana So mietti, josko kuume olisi nousussa, koska alkoi lisääntyä kylmähorkkaolotila ja olikin pakko vetää aiemmin pois riisuttu takki takaisin päälle.

Sitten verikokeisiin päästyä horkka oli jo niin näkyvää, että oli pakko ottaa asia puheeksi labrahoitajan kanssa. Kuume vaikutti tosiaan olevan nousussa ja horkka sen kuin yltyi. Kohta ei voinut enää istua, vaan oli pakko nousta vuorotellen seisomaan ja takaisin tuoliin istumaan hoitajan katsellessa huolestuneen näköisenä ja samalla tavoitellen aiempaa lääkäriä paikalle.

Tuolin kiinnitykset hakkasivat ja tärisivät jo kovaäänisesti. Tilanne alkoi saada hieman koomisiakin piirteitä, sillä sekin tuli mieleen ja taisi tutisevasta suustakin päästä, jotta toivottavasti tuolin ruuveihin on muistettu lisätä jousiprikat, etteivät löystyisi tai peräti kokonaan irtoaisi tämän istunnon aikana. Laborantti ei pystynyt enää toista veriputkeakaan ottamaan, koska ei saanut kohdistettua neulaa käsivarren suoneen kovan tärinän takia.

Samassa lääkäri ilmestyi huoneeseen ja kuume mitattiin taas, näytti 40,9 astetta. Nopeasti antoivat paria kuumetta alentavaa lääkkeitä, joita oli jo muutenkin popsittu viikon alusta asti antibioottikuurin kaveriksi viisaudenhampaan poiston jälkeisen tulehduksen takia. Särkylääkkeet paikalle toimitti sairaanhoitaja, jolta Satunnaisen tutisijan oli pakko pyytää antamaan myös vettä valmiiksi ojentaen kuppiin, koska sen laittaminen omatoimisesti osoittautui mahdottomaksi. Kuppi läikkyi tyhjäksi ennen kuin ehti hanasta tuoda huulille ja heittää lääkenapit kaveriksi. Sinällään jännä, ettei kotona aamulla mitattaessa kuumetta vielä havaittu ja se nousikin noin tunnin aikana vastaanotolla ollessa, aiheuttaen rajun kylmähorkan.

Todettiin yhteen ääneen, ettei So pysty itsenäisesti lähtemään minnekään horkassa tärisevällä kropalla. Tosin ainoa tapa myöntyä ajatukseen oli nyökkäys, koska puhekin oli muuttunut lähinnä horkkamaiseksi vapinamuminaksi. Soittivat ambulanssin viemään tätä haavanlehteä sairaalaan. Hieman hirvitti ajatus siltä istumalta lähteä, kun oli varauduttu vain pikaiseen lähikäyntiin ja kuitenkin puhutaan kehopositiivisesta liikunnallisesta ihmisestä. Ambulanssin saapumisajan arvioksi saatiin puolitoista tuntia!

Puolen tunnin jälkeen särkylääkkeiden nautiskelusta alkoi olo olla taas suht normaali ja koko horkka oli tipotiessään. Sohvalla istuskeleva So ehdotti, josko sitten ihan normi taksilla vaan. Hoitsu kysyi, olisiko ketään tuttua viemää ja olihan sellainen. Kyyti saatiin ja sairaalassa samat kyselyt uusiksi, verikokeet vähän laajemmin ja lopuksi piti mennä ultraäänikuvaukseen eturauhasliikakasvun epäilyn takia.

Hassuahan näissä sairaala-asioissa on, kuten armeijassa konsanaan, sairaalaankin on kova kiire odottamaan jotakin. Muka ambulanssilla oikein pitäisi tulla hippulat vinkuen. Todellisuudessa pelkkää päivystyksen sisäänkirjausvuoroa sai odotella aulassa hyvän tovin. Sitten jokaisen toimenpiteen jälkeen aulassa odottelua kohti seuraavaa toimenpidehuonetta, hah hah. Viimeisin iltapäivän toimenpide oli määrä olla ultraäänikuvaus. Noh, lopulta tuli eri henkilö kuin jo tutuksi käynyt sairaalan lekuri odotustilaan kertomaan, ettei enää tänään oteta ultrakuvia, vaan uusi aika on varattu huomiselle. Kaikkiaan tähän päivystyskäyntiin oli uponnut tässä vaiheessa aikaa jo yli neljä tuntia.

---

Perjantai

Huomenta, aamupäivällä suunta kohti sairaalaa, kuten eilen ohjeistettiin. Reilun puolen tunnin jonotusaika taas ilmoittautumisessa. Mitenkähän tästä selviäisi, jos oikeasti olisi kiire? Ultraäänikuvat otettiin kuin odottavasta äidistä vatsa geelissä, tosin ilman kaiuttimesta kuuluvaa sikiön sydänäänen jyskytystä. Vatsan lisäksi kuvattiin kylkien ja selän kautta, jonka jälkeen olikin aika siirtyä taas odottamaan eilisestä tutuksi käyneeseen odotustilaan. Kaikki vaikutti rutiininomaiselta ja ajatuksena oli, jotta lekurin arvion jälkeen pihalla olevaan autoon ja nokka kohti kotia.

Sittenhän tilanne alkoi kehittyä erikoiseen suuntaan. Eräs sairaanhoitaja, joka muistikin So:n edelliseltä päivältä, tuli sanomaan, et "sulle tulikin sitten pitempi reissu". Satunnainen ultraäänikuvattava yritti selittää, ettei tässä muuta kuin pari kuvaa enää otettu ja niitä hetki tarkastellaan. No sairaanhoitaja tiesi kertoa, että loppujen verinäytteiden valmistumisen jälkeen varmistui jotakin, josta lääkäri tulee hetken kuluttua kertomaan tarkemmin.

Tullessaan lääkäri kertoi veressä havaitun elävää bakteeria eli puhutaan verenmyrkytyksestä. Tarkoittaa, että otamme uudelleen verinäytteitä, tehdään viljelys ja lisäksi aloitetaan heti antibioottitiputus suoneen, se kun on tehokkaampaa kuin pillerimuotoinen hoito akuutissa tilanteessa. Sinnehän So:n oli sitten jäätävä vuodeosastolle, vaikka vain pikaisesti piti käymän kuvauksessa.

--- 

Satunnaista sairaalaelämää seuraavassa postauksessa (Keho temppuilee (osa 3) - sairaalaelämää)... 

Keho temppuilee (osa 1) - viisaudenhammas ja tulehdus

Avataan ja jäsennellään viisaudenhampaan poistoon liittyvää teemaa hieman, koska tämäkin asia tuntuu Satunnaisen potilaan mielen päällä olevan. Sinällään So:n elämä ollut suhteellisen helppoa, aika harvakseltaan on sairauksia osunut kohdalle ja nekin on tyypillisesti nopsaan saatu hoidettua kuntoon. Liekö paljon liikkuminen asian salaisuus ja sitä kautta hyvä yleiskunto pitänyt pöpöt loitolla.

Tällä kertaa tilanne lähti liikkeelle siitä tosiseikasta, ettei So:n suusta ole puolen vuosisadan ikään ehtiessä poistettu vielä yhtään viisaudenhammasta. Näistä vain yksi ylipäätään puhjennut täyteen loistoonsa. Viimeisessä hammastarkastuksessa lekuri havaitsi alkavaa kariesta kyseisessä hampaassa ja ehdottikin tämän poistoa.

No siinä sitten hetki neuvoteltiin, josko kannattaa poistaa heti vai vasta myöhemmin. Kun selvisi, että suositus olisi heti tai viimeistään puolentoistavuoden kuluessa, oli valinta selvä. Laitetaan prosessi vireille ja kirjoitetaan lähete röntgenkuvaan koko leuan alueelta. Lekurilla itsellään oli vain pikkulaite, jolla saa kuvan yksittäisestä hampaasta.

Kuvalla käytiin ja tuli ilmoitus, jossa kerrottiin hampaan sijaitsevan tosi lähellä hermoa. Näin ollen pitää käydä erikoishammashoidon 3D kuvassa vielä, jotta saavat pyöritellä kuvaa ja tarkentaa havaintoja, kuinka lähellä hermo todellisuudessa on. Peruskuvassa, kun näyttivät menevän hermo ja juuri päällekkäin.

Näiden jälkeen kyseinen hampilääkäri katsoi parhaaksi siirtää So:n hammashoidon erikoiyksikön työlistalle, jossa tällaisia vaikeampia tapauksia tehtaillaan päivittäin. Tässä vaiheessa So oli jo aika stressaantunut ja mielessä kävi kaikenlaisia kauhukuvia vanhoista elokuvista, kuinka ennen vanhaan hampaita kiskottiin hohtimilla ihmisten suusta. No sieltä sitten alkuperäinen hampilekuri soittelikin ja kertoi tilanteen etenemisestä, sekä tulevista toimenpiteistä suurpiirteisesti. Sanoi vain, että erikoishoidossa sitten osaava henkilökunta harkitsee sinne mennessä mitä tehdään, joskus mennään jopa nukutuksella. Moneen kertaan ennen pitkälle siirtynyttä vastaanottoaikaa ehti So:n mielessä käydä, jotta miten tuosta selvitään. Eihän voi mennä sinne ja siinä vaiheessa vasta todeta, että nukutustakin tarvitaan. Kai sekin valmisteluja vaatii.

Viimein koitti se aamu, jolloin oli aika mennä vastaanotolle klo 08:00 ja kokemus olikin erittäin positiivinen. Puudutettiin ensin tunto pois, porailtiin hammas kolmeen osaan, jonka jälkeen palat olivat pöydällä nähtävillä. Sinällään yllättävän iso tuollainen hammas on, kun sen näkee suusta poistettuna. Sitä harvoin tulee ajatelleeksi, että hammas on kuin meressä kelluva jäävuori, josta näkyy vai murto-osa pinnan päällä. Homma siis nopea ja ysiltä jo takaisin autolla, mukana reseptilappu antibiootille ja parille särkylääkkeelle.

Alussa kovaa turvotusta poskessa ja alaleuassa, joka tosin muutaman päivän jälkeen jo alkoi laskea. Särkylääkkeitä puolitoista viikkoa ja sitten riitti niiden popsiminen. Toki särky jatkui siitä eteenpäin pienimuotoisena, yleensä iltaa kohden lisääntyen päivän aikaisen pureskelun tuloksena, aamulla taas ok. Kaikki vaikutti olevan kunnossa tässä vaiheessa, lukuun ottamatta sitä tosiseikkaa, että aikaa poistosta oli kulunut nyt jo seitsemän viikkoa, eikä iltasärky siis kokonaan vieläkään poistunut.  

Noh, sitten päästiin jutussa pykälää syvemmälle. Eräänä lauantai-aampäivänä oli juuri alkamassa lounaan nautiskelu, kun ensimmäisen pehmeän ruisleivän haukkauksen yhteydessä alaleuassa rusahti rajusti. Kuulosti ja tuntui siltä kuin olisi puraissut leivässä ollutta kivenmurenaa. Satunnainen lounastaja luonnollisesti ryntäsi peilin eteen ihmettelemään, menikö purukalusto mureniksi, koska ääni oli juuri sen kaltainen, jotta pakkohan siellä oli jotakin hajoa. Ei kuitenkaan mitään silmin havaittavaa näkynyt, eikä kielellä tuntunut. Tyypillisestihän pienikin muutos suussa tuntuu heti kielellä ja se mielellään sitä haluaa tavoitella.

Särky leuan ja posken alueella alkoi heti, mutta muuten tilanne suht ok. Tietenkin mielessä kävi, josko koko alaleuka lahoamassa ja koska oli viikonloppu menossa, olisi päivystykseen lähdettävä. Sehän ei ihan noin vaan onnistu verrattuna normaaliin lähivastaanottoon. Lisäksi maanantai-aamulle sovittuna tärkeää tekemistä, jota ei voi siirtää. Parastahan olisi, jos pärjäisi maanantaihin ja iltapäivällä sitten kiireelliseen hammashoitoon.

Niinhän siinä sitten kävi, poski ja leuka turposivat pikkuhiljaa lisää viikonlopun aikana ja pureminen meni mahdottomaksi kummallakaan puolella suuta. Suu ei juuri auennut, hieman tunnottomuutta ja vain nestemäistä pystyi sisään kaatamaan. 

Maanantaille saatiin aika kiireellisen hoidon hammaslääkärille. Tämä tunnusteli ja puristeli ikeniä, leuassa havaitun tunnottomuuden takia ja totesi sieltä tulevan nestettä puristettaessa, mutta ei sinällään räsähdykselle osannut arvata mitään syytä. Sitä vastoin asiaa tekoälyltä kysyttäessä, AI arveli räsähdyksen johtuneen jo hampaan poistosta asti jatkuneen tulehduksen muodostamasta nestepussista, jonka repeäminen sai aikaan äänen ja sitä kautta tulehduksen leviämisen koko leukaan. Lääkitykseksi määrättiin uusi kuuri pykälää tehokkaampaa antibioottia, taas paria särkylääkettä, lämmintä kättä ja perässä seuraava lasku. 

Jäämme väijymään tilanteen kehittymistä ja palaamme seuraavassa postauksessa (Keho temppuilee (osa 2) - verenmyrkytys)...

Helsinki Central Park Run 2026

Jo vain, Satunnainen ohikulkija heitti lopputalvesta juoksukisan Helsinki Central Park Run muodossa. Tyypillisesti näitä tapahtumia on kahlattu kesäkaudella ja tämä olikin ensimmäinen laatuaan nastalenkkareilla toteutettuna.

Reitti suunniteltu Pikkola-Vermo väliin ja matkoina 5 km tai 10 km, So:lle napsahti nakki kympille, lähtöpaikka Pirkkolassa. Järjestely oli mielenkiintoinen, kympin reitti juostaan edestakaisin, mutta vitosen juoksijat lähtevät liikkeelle Vermon päästä, jossa kympin juoksijoiden kääntöpaikka. Tarkoittaa samalla sitä, että vitosen juoksijat tarvitsevat ulkopuolisen kyydin jompaankumpaan suuntaan, joko julkisilla tai sitten jonkun kyyditsemänä. Järjestäjä kuitenkin ilmoittanut kuljettavansa mahdolliset lähdössä säilytykseen jätettävät varusteen maalialueelle.

No, herätys tyypilliseen tapaan siinä kuuden maissa aamukahvia siemaillen ja kaurapuuroa maistellen, samalla viimeisiä unihiekan jyväsiä silmäkulmista kaivellen. Siinä heräillessä mieleen juolahti, ettei ole pitkään aikaan venytelty juuri muuta, kuin lenkkien jälkeen pohkeita ja aamuisin takareisiä sekä alaselkää, suorin jaloin käsiä lattiaan kurotellen. Niinpä puurolautasen tyhjennyttyä piti istuutua lattialle ja kokeilla venytyksiä jalkaterää suorin jaloin hamuten. Aika jäykkää on! Siihen perään pakaralihasvenytys, toinen jalka toisen yli koukkuun ja polvea kohti rintakehään painaen. Aijai, ei hyvää lupaa alkavaan päivään. No, kahvia koneeseen ja lisää venytyksiä. Hieman polvetkin tuntuivat vihoittelevan näiden jälkeen.   

Aamupäivä jo sarastaa mukavasti ja on aika siirtyä pelipaikalle autoillen. Pirkkolan urheilukentän läheisyydessä olevasta rakennuksesta sai noutaa numerolapun. Hieman syrjässä ja ilman opastusta kun oli, ensikertalainen joutui läheisen uimahallin aulastakin asiaa tiedustelemaan. No, löytyihän se juoksutapahtumallekin varattu rakennus ja rintaan kiinnitettävä numerolappu saatiin hakaneuloineen. Ja koska aikaa vielä oli lähtöön, piti tovi autossakin istuskella ennen lähtöviivalle valumista.

Sikälihän nämä kylmän kelin tapahtumat ovat hankalia, jotta jos liian aikaisin lähtöviivalle vaivautuu, on kroppa jäässä jo ennen lähtölaukausta. Ellei autoa olisi saanut lähtöpaikan tuntumaan olisi pitänyt aikaa viettää kisatoimistossa, josta numerolappu haettiin. Sinne puolestaan oli matkaa yli puoli kilometriä ja olisi siinäkin oma haasteensa oikean ajoituksen kanssa ollut. 

No niin, sit kuvitteellinen PAM ja liikkeelle. Näin pieneen tapahtumaan ei ollut vaivauduttu tuomaan starttipistoolia tai sitten oli vaan unohtunut kisakuuluttajan kotiin aamukiireessä. Niinpä starttihuuto kuultiin vaimeasti kuuluttajan mikrofonin kautta. Toki hieman tuota huutoa vaimensivat myös omat korvanapit, jotka äänettöminä vielä tässä vaiheessa.

Porukka mateli yli lähtöviivan ja viimein sai Satunnainen juoksijakin astua ensimmäiset päivän juoksuaskeleet. Sitten vaan juostaan menemään ja naatitaan kisatunnelmasta. Reitti kulkee kauttaaltaan kevyen liikenteen väylää, jossa kisajärjestäjän liikenteenvalvojat jokaisessa risteyksen ylityksessä.

Menomatkalla kohti kääntöpaikkaa, luokkaa kolme kilsaa lähdöstä, tuli ensimmäinen juoksija vastaan. Mielessä kävi ja pari sanaa asiaan liittyen vaihdettiin viereisen juoksijankin kanssa, et joko sieltä ensimmäiset kääntöpaikalta ovat tänne asti ehtineet? No, myöhemmin vasta juolahti mieleen, ettei ollutkaan kympin matkalaisia, vaan niitä kääntöpaikalta liikkeelle lähteneitä vitosen menijöitä.

Noh, kääntöpaikkakin siinä sitten tuli kohilleen askeleen edetessä ja matka takaisin päin sai alkunsa. About kolme kilometriä ennen maalia alkoi ne aamuiset polven sivujen tuntemukset tulla lähemmäs ihmismieltä. Tuntui matkanteko vaikeammalta, eikä ollenkaan normaalia tekemistä kympillä. Kuin olisi kyseessä ollut puolimaraton, jossa tyypillisesti viimeinen viisi km vastaavia tuntemuksia aiheuttanut. Garminkin ranteessa näytti matkavauhdin hieman pudonneen, ei onneksi paljoakaan toistaiseksi.

Matka jatkui kuitenkin ihan ok tekemisellä, vaikkakin mielen työskennellessä aika lailla noiden polvien kimpussa. Siinä jossakin kohtaa loppumatkasta pääsi ainoaksi jäänyt takaa lähestyvä juoksija ohittamaan ja se hänelle suotakoon. Mieli kuitenkin toisteli So:lle, että viimeinen kilsa painetaan menemään, vaikka polvet väärinpäin jaloissa olisivat, jottei toista ohittajaa enää nähdä.

Maaliin tultiin ja palkintojuomiakin saatiin. Ei kuitenkaan palkintokaapin täytteeksi mitalia, joka olisi ollut se eniten haluttu kisamuisto. Myöhemmin vasta mieleen juolahti viime viikonlopun retkiluistelut jäällä, joka sinällään tarjoili keholle uutta liikettä ja osaltaan lienee ajanut jalkojen jumitusta kuluneelle viikolle.

Joka tapauksessa yhteenvetona voi todeta, jotta tämäkin kisa oli mielenkiintoinen kokemus kokemusten joukossa, joskaan ei välttämättä jokavuotiseksi tapahtumaksi So:lle muodostu. Vaan ken sen tietää, minne tossu milloinkin vie tää. Tänään näin, huomenna ehkä toisin päin.

Kohti kesäkautta 2026

Näin kevään puhjetessa kukkaan, huomaa auringonpaisteen lisääntyneen, nastalenkkarien vaihtuneen kesätossuihin ja pientä kevätjännitystä uuden kauden alkaessa. Kuin itsestään elämän vaihdelaatikko vaihtaa talven pieneltä vaihteelta pykälän verran isommalle. Huomannut koneen käyneen alkuvuoden ykkösvaihteella ja nyt sitten kevätauringon houkuttelemana meinaa kakkosta laittaa silmään. Eipä mittää, saa vaihtaa, ei kuitenkaan ihan vielä kolmoselle. Josko siihen päästäisiin sitten kesäkuussa ja neloselle heinä-syyskuun ajan, lokakuusta alkaen taas pienemmälle hissukseen kohti uutta talvea.

Tosiaan, tähän vuoteen ei juuri ole suunnitelmia laadittu, pari juoksutapahtumaa ja siinä taitaakin sitten olla kaikki. No, katsotaan kuitenkin, mitä on tehty maantiekaluston saattamiseksi ajokuntoon, kuten aiemmassa postauksessa oli puhe. Johan se alkaa olla kelien puolesta aika avata kausi, hiekatkin pitkälti harjattu kevyen liikenteen väyliltä. Josko ensiviikolla jo työmatkalenkkiä.

Maantiefillari on saanut uutta setuppia runkoonsa kuluneen viikon aikana. Ensin vaihdettiin Continental Grand Prix 4-Season ulkorenkaat, jotka osoittautuivat pykälän verran kapeammaksi kuin oli tarkoitus. Oli nimittäin epähuomiossa tilattu 23 mm leveät 25 mm sijaan. No, eiköhän näilläkin pärjätä, täsmälleen vanteen levyset ovat ja hieman terävämpää voi ajotuntuma olla. Eipä ole Satunnaisella ohipolkijalla ennen ihan näin kapeita renkaita ollutkaan.

Toinen muutos liittyy voimansiirtoon, johon puututtiin ketjunvaihdolla. Ketjun tilaus vanhaa mittaa mukaillen 138 lenkkiä, kuten vuoden 2020 postauksesta tuli varmistettua ennen tilausta. So:n yllätykseksi, osoittautui kuitenkin ihan liian pitkäksi vanhan irrotuksen ja siihen vertailun jälkeen, se kun oli vain 106 lenkin pituinen. Sinällään suositus näyttää olevan tällä eturattaiden ja takapakan yhdistelmällä 110-114 lenkkiä, mutta tuo kuusivuotta sitten tehty rattaiden ja pakan vaihto tehtiin ns. "korvakuulolla" ja silloin lenkkimäärä tuntui riittävältä. Eipä silti, hyvinhän se on toiminut kaikki nämä vuodet. 

Pienen pähkäilyn jälkeen päädyttiin kuitenkin muutamaan lisälenkkiin ja lopulliseksi pituudeksi tuli 110 lenkkiä. Kuten nähdään, on vanha ketju venynyt reilun puolen lenkin pituuden verran. Toivotaan, ettei venymä ole ehtinyt syödä rattaita liikaa ja uusi ketju toimii. Aika näyttää, oliko lenkkimäärävalinta oikea vai pitääkö lyhentää jossakin vaiheessa. 

No sitten, vielä pari pienempää osaa, mutta eivät suinkaan vähäisempiä tarpeellisuudessaan. Puhutaan pari sanaa takavaihtajan korvakkeesta sekä ihan uudesta ideoinnista mahdolliseen pyörän kyljelleen kellahdukseen tai kaatumiseen liittyen.

Takavaihtajan korvake on saanut hittiä pariinkin otteeseen, käsittämättömän paikallaan kaatumisen myötä viimeksi kesällä 2025 liikennevaloissa, hiekan luistaessa etupyörän alla valonappia kurottaessa. Tähän asti käytössä ollut korvake palvellut sen kymmen vuotta, joka kyseisen Stevens Xenon fillarin ikäkin on. Oikaistu muutamaan kertaan ja alkaa olla aika vaihtaa tuore metalli jo arvatenkin väsähtäneen tilalle. Sinällään hyvin toiminut ja hoitanut tehtävänsä eli joustanut ne muutamat kerrat, jolloin isku olisi vahingon sattuessa muuten rikkonut mahdollisesti takavaihtajan tai vaurioittanut hiilikuiturunkoa. Tuon jousto-ominaisuuden vuoksi selvitty pienillä vaihtajan naarmuilla. Toki siinä kohdassa sitten loppumatka jatkunut nilkuttaen, koska vaihtajan kohdistus sekaisin ja vain muutama vaihde käytössä kunnes korjattu.

Uusin tuttavuus on Suomen markkinoiden ulkopuolelta löydetty 8 cm alumiinitappi, jossa kierteet ja jonka tarkoitus korvata takakiekon vaihtajanpuoleinen akselimutteri. Tätä on saatavilla mustana, punaisena ja hopean värisenä. Lisäksi olemassa myös pitempi 12 cm malli, mutta se näyttää jo turhan pitkältä käytännössä.

Kyseisen tapin tarkoitus on estää pyörän sivulleen kaatuessa vaihtajan osuminen maahan. Käytännössä näyttää kuvan mukaisesti tosiaan suojaavan vaihtajaa. Toivotaan, ettei käyttötarvetta tulisi, mutta sitähän ei koskaan tiedä.

Tällä kalustolla kohti tulevaa kesäkautta. Huhtikuu jo saatu aluilleen ja ensiviikolla ensimmäinen työmatkalenkki kutsuu. Saapi nähdä sitten, tuleeko yllätyksiä viimevuoden esikoislenkin tavoin.

Ja se toinen kesän polttava liikuntamuoto, sauvarullaluistelu, sekin siellä taustalla kuuluu jo huutelevan kutsujaan. Rullaluistelua ei vielä ole avattu tälle kaudelle, mutta katellaan sitä sitten tarkemmin ensimmäisen kevätlenkin jälkeen jossakin postauksessa. Tässä vaiheessa toivotellaan kaikille uutta intoa kevään tekemiseen ja kireitä ketjuja!

Retkiluistelu 2026

"Mentäiskö luistelemaan? Joo, pitääkin hakea luistimet varastosta. Ai niin, olisi pitänyt hakea jo eilen valmiiksi huoneelle lämpiämään. Ei taida viitsiä kylmillä luistimilla, tehdäänkö jotain muuta?"

Näinhän se on mennyt jo vuosikausia. Silloin harvoin, kun kevätaurinko paistaa ja on tuuleton sää, kutsuu ihmistä kevätjää. Tässä vaiheessa retkiluistimia tulee ikävä ja silloinhan niitä ei tunnu saavan mistään. Kauppojen varastot ovat jo tyhjentyneet fiksumpien hankkiessa omansa alkutalven aikana. 

Saahan noita muutamista kirjastoistakin lainattua, mutta niissäkin pitkät varausajat aina jäiden sulamiseen asti. Jääreittien läheisyydessä järjestetään vuokraustoimintaa myös. Parilla kympillä näyttäisi kahden tunnin vuokraus onnistuvan.

Niinpä ollaankin päästy siihen pisteeseen, jossa Satunnainen ohikulkija hankki omat retkiluistimet. Monta vuotta harkinnassa olleet retkiluistimet ovat tuntuneet turhan kalliilta käyttömäärään nähden. Mutta tällä kertaa ajatuksena oli hankkia olemassa oleviin Fisher luisteluhiihtomonoihin sopivat siteet ja terät erikseen. Näin hintaa saa hilattua itselle mieluiseen tasoon ja saadaan homma liikkeelle.

Sopivaksi yhdistelmäksi valikoituivat ruotsalaiset Isvidda Flex 45 cm terät ja ranskalaiset Salomon Prolink siteet. Hankkiessa, kun kannattaa miettiä sitäkin, jotta miten siteen kiinnitys onnistuu teriin. Etukäteen vaikea tietää, koska myyntisivustoilla ei juuri oteta kantaa esimerkiksi siihen, toimitetaanko terien tai siteiden mukana sopivia ruuveja tai muttereita, prikoista puhumattakaan. 

No, tekoäly tiesi kertoa, mistä lie tiedon löytäneenä, että siteiden mukana toimitetaan puuruuvit, joilla saa tehtyä kiinnitykset suksiin. Tässä tapauksessa niistä ei ole iloa, mutta kertoi lisäksi terien mukana tyypillisesti toimitettavan sopivat pultit ja mutterit kyseisiin teriin.

Tilaus saapui viikossa ja näin saatiin asennukset tehtyä. Luistimet kassiin ja julkiselle auratulle baanalle testaamaan järvenjäälle. Villasukka riittää monoihin, jotta sopivan tiukka istutus jalkaan muodostuu ja kevyt nauhojen kiristys päälle. Luistelumonon nilkkatuki antaa hyvän sivutuen muuten ohuen ja kiikkerän terän päällä keikkuvalle jalalle.

Onhan tätä jäällä tapahtuvaa sauvaluistelua tehty muutamia kertoja ennenkin vuosien varrella, mutta silloin käytössä on ollut perinteinen hokkaripari normi terillä. Sehän siinä touhussa tulee vastaan myös, jotta miten autolla paikalle tullessa pääsee parkkipaikalta helpoiten rantaan? Luistimet tulisi saada jalkaan jo parkkipaikalla, lämpimässä autossa. Siitä kävely rantaan on paikoin aika pitkä, eikä voi välttyä ajatukselta, että parkkiksen hiekoitus tylsyttää terät ja vähän tökeröltäkin tuo saattaa näyttää. Toki teräsuojilla kävely on yksi vaihtoehto. Toisaalta, jos taas vasta rannassa vaihtaa luistimet jalkaan, sormet jäätyvät jo ennen kuin pääsee liikkeelle ja kengät pitäisi jättää jään reunaan.

Monojen ja terien yhdistelmä mahdollistaa sen, että voi vaihtaa monot jalkaan auton lämmössä ja kävellä helposti rantaan, jossa kiinnitetään vain terät paikoilleen, sauvat käteen ja menoksi.

No, miltä sitten vaikuttaa luistelu tällä yhdistelmällä? Yleisarvosana ekan 7 km ja tokan 11 km lenkin jälkeen kouluarvosanoin luokkaa yhdeksän, aika hyvältä vaikuttaa. Tunne hyvin lähellä rullaluistimien tuntumaa kesäaikana. 

Kuitenkin pari havaintoa, joiden merkitystä voi jokainen miettiä omalla kohdallaan, jos on retkiluistimia hankkimassa. Ensimmäinen havainto liittyy olosuhteisiin, joissa luistimia tarkoitus käyttää. Eli luisteletko pääasiassa hyvin hoidetuilla auratuilla luisteluväylillä, olkoon ne sitten teko- tai luonnon jäitä. Vai luisteletko enemmän retkityyppistä matkaluistelua luonnon auraamattomalla järvi- tai merijäällä? 

Luistinterissä on valittavissa teräpituuksia 40-60 cm. Pitkä terä mahdollistaa vakaamman menotuntuman epätasaisella luonnon jäällä, kun taas lyhyempi tarjoilee parempaa ketteryyttä hoidetulla, höylätyllä jääpinnalla.

Toinen huomionarvoinen asia on eri valmistajilla vaihteleva terän paksuus. Tässä nyt hankitussa luistimessa terä on varsin ohut, noin 1,25 mm. Tavallisissa miesten hokkareissa terä on tyypillisesti noin 3 mm paksu, ja naisten kaunoluistimissa se voi olla jopa 4 mm. 

Näin ollen ohut terä vaikuttaa pureutuvan jäähän aika syvälle ja tahmaa, jos jään pinnassa vähänkään heikompaa, ilmakuplia sisältävää osuutta. Höttöistä jäätä, kun näyttää olevan auratuillakin osuuksilla paikka paikoin. Lisäksi pakkasen purevuus vaikuttaa jään pinnan kovuuteen ja sitä myöten terän liukuun, joka luonnollisesti parempaa isommilla pakkaslukemilla, joskaan ei niin miellyttävää tekemistä muuten.

Vielä yksi havainto jäällä luistelusta verrattuna kesäiseen sauvarullaluisteluun. Sauvojen kovametallipiikit eivät pureudu yhtä hyvin jään pintaan kuin kesän lämmön pehmentämään asfalttiin. Eli sauvojen piikit syytä teroittaa kunnolla ja siltikin hyvä hieman iskeä joka heilautuksella, jotta turhilta lipsumisilta vältytään. Toki tässäkin, kuten rullaluistimilla, varsinainen eteenpäin vievä liike lähtee jaloista ja sauvat ovat ikään kuin lopullinen maustesilaus jo valmiiksi hyvän ruuan päälle. Ei siis liikaa painetta sauvoille.

Tällaisia havaintoja tällä kertaa. Eipä sitten muuta kuin kantavia kevätjäitä toivotellen! (Tosin kevät tullut tänä vuonna sillä vauhdilla, jotta kiireeksi vetää, mikäli vielä jäille mielii.)

Valencia

Hola! Muutama lause Espanjan Valencia kaupunkiin liittyen tähän väliin. Vuosittaisen reilun kolmen miljoonan turistikävijän joukkoon mahtuu aina yksi Satunnainen ohikulkija lisää. Niinpä tämäkin paikka on nähty ja koettu. Vuoden vaihteen tienoilla lämmöt luokkaa +15 astetta ja aurinko paistaa suurimman osan aikaa. Suomalaisen mittapuun mukaan kevyttä syystakkia selkään huutaa ainakin iltaa kohden, tuulisemmissa paikoissa koko päivänkin saa olla. 

Monia mielenkiintoisia kohteita kaupunkiin liittyy, joita turisti mielellään käy katselemassa. Kohteista totta kai lisätietoa verkko pullollaan, mutta ehkä muutama So:n tekemä havainto tähän kohtaan sallitaan.

Usein välilaskullinen lento tarvitaan, kun Suomesta Valenciaan haluaa. Kuinka ollakaan, kohta jo siipi kaupungin siluettia hamuaa. Paikan päälle päästessä on vanhasta kaupungista hyvä kierros aloittaa ja joulun ajan tarjoilut kartoittaa. Kauppahalli sopivasti bussilinja seiskan päätepysäkillä ulos astuessa. Julkinen liikenne tarjoaa muutenkin hyvän katselmuksen paikalliseen elämään ja katujen vilskeeseen. Jos maan perinneruokaa paellaa haluaa maistella, vanhan kaupungin alue on siihenkin paras mahdollinen.

El Miguelan kellotorni ajan kuuluttaa, pitkin päivää kellojansa kaiuttaa. Illan tullen voi piipahtaa Placa del Ajuntament aukiolla, jossa myös monenlaista katseltavaa. Yksi erikoisuus on kaupungintalon edustalle jäädytetty luistelukenttä. Ja hienoltahan kaupungintalokin näyttää täydessä iltavalaistuksessa.

No jokaisen perusjuttu on käydä katsastamassa kaupungin portin tornit Torres de Serranos. Torneihin voi nousta pientä maksua vastaan, mutta tällä kertaa sattui huono tuuri ja sisäänpääsy oli suljettu.

Vanhan kaupungin alkaessa kyllästyttää, voi katseen suunnata satamaan ja siellä oleviin hiekkarantoihin, niitä kun parikin on, Las Areans ja La Malvarrosa Beach. Vuoden vaihteen aikaan ei juuri uimareita näy, mutta märkäpuvuilla varustettuja surffareita näyttää kymmenkunta ratsastavan aalloilla.

Samalla suunnalla myös kaupungin kulttuurikeskus, jossa erikoisilla muodoillaan kuuluisiksi tulleet ooppera- ja näyttelytalot, sekä akvaariokeskus.

Viimeisin, joskaan ei vähäisin suositeltava kohde voisi olla Russafa korttelialue. Lähinnä ravintoloineen ja putiikkeineen nykyisin gastronomisena keskuksena kuuluisaksi tullut, entinen työväenluokan ja maahanmuuttajien alue. Lähes joka kadunkulmassa viihtyisiä kahviloita, joissa ihminen voi hetken istahtaa ja miettiä elämän ihmeellisyyksiä, tarjoilijan täyttäessä ystävällisesti asiakkaan toiveet.

Fillari-ihmisen silmään osuu myös tätä kaupunkia hallitsevat pyörätiet, jotka risteilevät hienosti punaisella värillä maalattuina vilkkaasti liikennöityjen katujen viidakossa. Kaiken kaikkiaan upea matkakohde, jota voi suositella myös talvikaudella. El turista agradece y hace una reverencia, gracias Valencia!