Ihmisen sisäinen lapsi (runo)

Kohdusta hautaan, laulussa lauletaan,

mukana sua kannan, toki arvonkin annan.

Usein liian pinnalla, äänessä ihan,

toisinaan takakannella, melkein yli laidan.

Se on se nuori, puhdas ihminen,

muodossa lapsen, sisällä aikuisen.

Aikuisen ulkomuoto, rapistuva kuori,

mieli kuin lapsen, olispa vielä nuori.

Pitkin elämän kiitorataa, kuljemme tuhatta ja sataa,

usein kaasu pohjassa, joskus taas paino jarrulla.

Elämän liikennevalot jos ohjaisivat,

vähemmän kolhuja sielut kohtaisivat. 

Ajokoulua ei ihmiselle syntymä salli, heti on opittava elämisen malli.

Ei ohjetta tarjoile, sanoo vain, elä ja opettele.

Heitä tutti pois, teinivuodet taistele,

ruuhkavuodet hoida, maksa laskut ja työskentele.

Keski-iässä elämä jo rauhoittuu,

jälkikasvu omiin ruuhkavuosiinsa paneutuu.

On taas aikaa harrastaa, viihtyä ja ihan olla vaan.

Jopa haaveilla, josko vielä jotakin näillä aalloilla.

Vaan koko matkan on se lapsen mieli mukana elänyt,

aikuiselle huolia kertonut ja kanssasi maailmaa pelännyt.

Kuin sisäänrakennettu käkikello käy ja kukkuu,

pikkutunneille asti huutelee, ennen kuin nukkuu.

Kuuluu kerrottavan, jotta elämän lopun päivinäkin mukana on,

ei jätä, valvoo, kun se aikuinen viimein on alaston.

Siirtyvätkö molemmat tuonpuoleiseen vai oliko matka yhteinen maanpäällinen,

oliko jotakin ennen syntymää, niin, miksi olisi sitten jälkeen kuoleman?

Hei, me rullataan taas!

Korvissa lähti juuri soimaan The Black Dahlia Murder "Nightbringers", näppästään nopsaan kellosta lisää volumea... edessä tasaista kevyenliikenteen väylää, loputtoman pitkältä näyttävää tasaista uudehkoa asfalttia. Takana jo useampi rullislenkki tälle keväälle, joten tiedät ja tunnet et kone kestää kyllä, vaikka välillä uskonpuutettakin havaittu. Aijai, meinaako sanoa hienoa tunnetta tähän kohtaan?

Ja sit mennään... tunnet jaloissa ylämäkeen kääntyvän asfaltin notkahduksen, joka puree luistimen kumipintaisiin renkaisiin kuin karkea hiekkapaperi tuoreeseen puupintaan ja laittaa jalan painon tiukemmin tien pintaa vasten, polvet hieman enemmän kyykkyyn ja haralleen. Otetaan pitempää liukua sivulle, painon pysyessä liukuvan luistimen päällä ja nousun pakottaessa kevyesti myös sauvoille. Pidetään kuitenkin tekniikka kasassa, lantion pysyessä edessä ja katseen suuntautuessa määrätietoisella varmuudella ylämäkeen. Paine enemmän vasemmalla sauvalla, kuin kehon hiljaa sanoen niin haluavansa asian olla, et voi sitä itse päättää.

Nousu etenee tasaiseen tahtiin, hien tihkuessa kypärän otsanauhasta silmäkulmien ylitse poskille ja nenän päähän. Aurinko paahtaa vastaan, ihminen tuntee lentävänsä asfaltin pinnassa kuin roihahtavan takkatulen nuolaisu juuri takkaan lisätyn halon pinnassa. Vielä muutama kymmenen metriä, jaksaa jaksaa, painaa painaa, jesh ja sit rullaa itsekseen jo mäen taittuessa seuraavaan laskuun.

Niin, Trevor - The Black Dahlia Murder ääni, jota totuttu kuulemaan, kuoli vuonna 2022. Elinvoimainen Strnad oli yhtyeen keihäänkärki, kuten kaikissa bändeissä yleensä solisti on. On monta kertaa tullut mieleen sekin, että solistiksi yleensä valikoituu kuin itsestään henkilöhahmo, joka muutenkin paljon äänessä, toki lauluääntäkin ja varsinkin sävelkorvaa tarvitaan. Mutta, noin niin kuin suomalaisittain voisi sanoa suulas tyyppi, jolla on asiaa. Vaikka sekin monesti kuultu on, ettei tällaisessa musiikissa ole ollenkaan tietoa sävelkorvasta, saati laulajan asiasta. Noh, se jääköön kuulijan korvan ratkaistavaksi.

Joka tapauksessa kesän rullislenkit jatkuvat ylä- ja alamäkiä kunnioittamatta. Jokainen potku vie kohti vääjäämättä edessä olevaa elämän maaliviivaa.