Tyhjä sivu... niin mitähän siihen kirjoittaisi? Eikös joku joskus nimennyt kirjoittajan taudiksi tyhjän A4:n syndrooman. Niin, sitähän se varmaan niillä työkseen kirjoittamista tekevillä joskus voi olla. Deadline lähestyy, eikä materiaalia ole riittävästi.
No, sitä ongelmaa ei tässä blogissa tunneta, nimittäin syksy on jo pitkällä ja tulevana lauantaina Vantaan maratonia tarjoillaan juoksijoille. Niin siinä taitaa käydä, että Satunnaiselle ohikulkijalle tällä kertaa on lankeava kympin siivu työn alle. Tarkoitus työstää peruslenkkinä, kuten koko kauden tapahtumat tähän mennessä muutenkin. Toki se rinnassa roikkuva numerolappu pientä roolia takaraivossa näyttelee ja jalat hieman kovempaan tekemisen tiimellykseen käskee. Mutta pääasia, jotta lähtökohtaisesti ajatus on oikeassa mittasuhteessa. Sen jälkeen kakki ylitykset ovat vain positiivisia.
Ihan mukavasti tällä hetkellä tuo juoksupuoli kulkee. Tänäänkin, kun lokakuista tiistaita eletään, niin hetkinen, mikäs Volturian biisi se nyt olikaan, joka tämän päivän lenkkiä siivitti, "The Killing Joke". Juu, että syysauringon kasvoihin paistaessa ja Federican syvällisen äänen koukatessa malalta kauhaisten kertosäkeen alkua uudelleen ja uudelleen, huomaa tossunkin nousevan asfaltin pinnasta samaan tahtiin kohti seuraavaa askelta.
Mm, joo tosiaan elämän pitkää maratonia jos katsoo, on välietappi siinä vaiheessa, ettei tällä kertaa kannustusjoukkoja ole tiedossa. Toki eihän siellä yksin tarvitse juosta, siis tässä lähimaratonillakaan. Onhan sinne reilut 1500 osallistujaa ilmoittautunut samaan aikaan jalkojaan heiluttelemaan. Eiköhän näiden kannustusjoukkojen jokunen huuto omallekin kohdalle osu ja jos ei huuto, niin ainakin kannustava katse.
Mutta joo, eiköhän sitten siirrytä päivän epistolaan...
Olemme päässeet viikon lauantaipäivään ja ilma vaikuttaa olevan mallillaan sadepäivien jälkeen. Foreca hieman alakuloisen pilvisen vaikutelman antaa, mutta Ilmatieteenlaitos mukavampaa näyttäisi tarjoilevan. Heti aamusta aurinkoa lähes puolille päivin ja +9 asteen tienoilla lämmöt. Kympin osuus 11:15 on alkavaksi suunniteltu, joten vaikuttaisi siltä, että kuivin jaloin selvitään.
No joo, pitkää trikootahan toi silti jalkaan huutaa ja varmaan joutuu juoksutakkiakin t-paidan kaveriksi antaa. Sen nyt tietää, ettei kuivalla paidalla selviä talvellakaan, mutta ylipukeutuminen toki turhaan matkamiehen voimia kuluttaa.
Aika reilusti näyttää jo porukkaa olevan paikalla Satunnaisen ohikulkijan kurvatessa tapahtumapaikan parkkikselle. Sitten vaan kisakansliasta omalle kohdalle osuvaa numerolappua hakemaan.
Kova kuhina täälläkin jo menossa, kuin muurahaiskekoon olisi astunut. Toki erittäin selkeä systeemi, itsepalveluna haetaan pyykkinarulta se oma kuivumassa oleva kirjekuori. Taitaa siitä ripaus tossa kuvan oikeassa reunassa näkyäkin.
Niin, missä se vessa nyt taas olikaan? Sehän se seuraava etappi aina on numerolapun saamisen jälkeen. Siitä sitten takaisin autolle hetkeksi vetämään henkeä ja sit nokka kohti lähtöviivaa. Vaikuttaa olevan kisatunnelma kohillaan lähtöviivaa lähestyttäessä. Melkein voisi käsin kosketella lähtijöiden syksyistä intoa ja sanallista supinaa, kun vieressä kävelijät kuuluvat muistelevan viimevuoden vastaavaa hetkeä.
Jaahas, taitaa tulla viimevuoden toisinto, nimittäin lähtölaukausta odotellessa alkoi pientä tihkusadetta jo osua kasvoihin. Kolme, kaksi, yksi, PAM ja sit taas mennään...
Muutamia kävelyaskeleita, ennen kuin mahtuu hölkälle ja siitä sitten pikkuhiljaa taas saadaan porukka liikkeelle, kukin omaa vauhtiaan. Muutaman korttelin jälkeen letka pidentynyt jo merkittävästi ja nopeuserot alkavat näkyä vauhdikkaampien menijöiden pujotellessa hitaampien lomitse pykälä kerrallaan letkan veturia kohti.
Noni, 5 km kyltti meni jo. Satunnainen ohikulkija tuntee olevansa elämänsä vedossa ja keskinopeus 11,4 km/h. Liekö parin viimepäivän makaronimössöllä tehdyt hiilaritankkaukset laittaneet energiatasot kohilleen. Pieni jarru kuitenkin mielessä, ettei vaan sitten yhtäkkiä iske väsy, jos liikaa tässä vaiheessa alkaa revitellä.
Loppumatka olikin sitten yhtä juhlaa ja rallattelua korvanappien kertoessa mitä ihanampaa metallikertomusta monen bändin voimin. Ehkä eniten mielessä Brymir, jonka settiä tarkoitus mennä seuraavaksi livenäkin näkemään. Eikä Satunnaista matkamiestä yhtään haitannut järjestäjien hienosti rakennettu kannustinloukku, johon letka ohjailtiin puolessa välissä matkaa. Eli reitti kulki läheltä lähtöpistettä ja siellä kuuluttaja huutteli, nimeltä kutsuen mukavia asioita per juoksija, aina kohdalle tultaessa. Siinä ne kannustukset ja taputukset ihmisjoukolta tuli So:llekin, joita tekstin alussa hieman haikailtiin.
No mutta, palatkaamme tienpäälle, koska tilanne on nyt se, että maalialueelta jo kuuluttajan meluaminen ja taustalla soiva diskojytä tavoittaa Satunnaisen juoksijan korvan. Sit vaan takki tyhjäksi ja kaikki peliin, katse kohti jo näkyvää maaliporttia... jesh, det var det. Märän asfaltin lätistessä jalkojen alla ja kasvot vettä valuvina sai ojentaa kätensä alle, kun maalityttö mitalin siihen ojensi.
Aijai, mikä fiilis So:n vaihdettua kuivaa päälle ja päästessä takaisin ulos. Aurinko nimittäin oli päättänyt sittenkin tulla esiin. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan, mutta jos juoksijan valintaa olisi noudatettu, olisi jo aiemminkin saanut tulla. Niin ja se keskimääräinen liikkumisnopeus muuten näyttää Garminin kertoman mukaan koko matkalle olleen 11,6 km/h eli nopeus loppua kohden taisi hieman kasvaa. Keskisyke 160 l/m, joka osaltaan kertoo kisatunnelman sykkeestä, kun tavallista korkeampi on.
Täytyy kyllä kehua Vantaan maratonin mitaleja, jotka vuosittain ulkoasultaan vaihtuvat ja mitalikaapin hienoimpiin kuuluvat. Lisäksi muutkin tarjoillut materiaalit kisojen parhaimmistoa. Näillä eväillä on hyvä elvyttää juoksun flow'hun vajonnut ihminen takaisin arkielämään.
Juoksutapahtumat ovat oivia tunnelman ja fiiliksen tuojia varsinkin jos oma motivaatio on hukassa. Hienoa, kun Suomessa pääsee myös loppusyksystä nauttimaan näistä tapahtumista, ettei kaikki toiminta ole vain kesäisin!
VastaaPoista