Talvipoluilla

Hmm... ajo vaikuttaa tasaiselta, täpäri nielee lumen jo lähes tasoittamaa polun pintaa sulavasti joustaen. Tuntuma hyvä, ei liukas. Pakkasta vajaa kymmen astetta ja taivas kirkkaan sininen, aurinkoa antaa. Näin mukavissa merkeissä käynnistyi päivän maastolenkki. 

Lunta ei ole juuri satanut kuluneen parin viikon aikana. Joitakin yksittäisiä kuuroja toki, jotta pinnat pysyneet valkoisina asfalttiväyliä myöten. Olikin aika laittaa fillari liikkeelle ja Satunnainen ohikulkija metsäpoluille tutkimaan teitä tuntemattomia. No, ei sentään. Onhan näitä polkuja tallattu, eiku ajettu viimeiseen asti... eli tuttuja ovat. Ja näiltä poluilta löytyy se viimeinen rasti, eiku...

Joo, joo, jätetäänpäs noi rallit nyt rauhaan ja keskitytään olennaiseen. Polut hyvin tallattuja ja yllättävän leveiksi muodostuneet. Ei tarvitse kieli keskellä suuta taiteilla, vaikka pitäisi vähän reippaampaa vauhtiakin yllä. Paikka paikoin vaikuttaa jopa kuin joku olisi käynyt lapiolla muokkaamassa väyliä.

Täpäri toimii kuin unelma, ekaa kertaa ketjuakin öljyttiin tälle kierrokselle lähdettäessä. Vaihteet vaihtuvat tarkasti ja nopeasti käskettäessä. Ei tunnu pakkanen vaikuttavan myöskään jarrujen tai iskareiden toimintaan, laadukkaan oloisesti seuraavat kuskin liikkeitä.

Huh, meinaa pistää So:n puhaltamaan isoimmissa ylämäissä. Aika lailla toisen tyyppistä menoahan tuo maastoajo tarjoaa verrattuna maantiekalustolla ajoon kesäkuumalla. Maantiellä, kun aerobinen puoli saa tasaisemmin kuormaa yhtäjaksoisesti, varsinkin reippaampikulkuista pätkää paahdettaessa. Maastoajo taas aika leppoisaa menoa, vaikkakin yksittäiset isommat nousut laittavat hengitykseen vauhtia. Puolensa on molemmissa.

Nousuissa kallionpintaan pakkasen kovettama ohut lumipinta antaa pitoa ja sallii polkemisen jatkuvan ylös asti ilman renkaan sutimista. Sutimiseenhan nousut tyypillisesti jumittuvat normaalissa märässä syyskelissäkin. Harvoin saa nauttia tällaisesta pidosta ilman nastarenkaita.

Parin tunnin kierros alkaa olla päätöksessään. Muutama mutka vielä kohti kotitallia varikolle kurvataan. Takin alla olevat vaatteet tuntuvat siinä määrin märiltä, jotta saa laittaa pyykkiin saman tien. Mieltä virkistävä polustelu taas, kyllä, tätä lisää...

Konmaritus "Herättääkö se iloa?"

Jatketaan vielä hetki parin aiemman postauksen teemaa minimalismiin liittyen. Jokainen tietää, ettei minimalismi ideologiana tarkoita pelkästään tavaran karsimiseen liittyvää käyttäytymistä, vaan laajempaa ajatusmallia. Tavaran vähentäminen kuitenkin vahva osa kokonaisuutta, jolla pyritään keventämään oloa ja painolastia kaikesta turhasta ylipäätään. Kevennyksen voi aloittaa tavarasta tai olla aloittamatta. Yhtä hyvin voi aloittaa vaikka oman rahan käytön hallinnasta, sähkö- ja vakuutussopimusten kilpailuttamisesta tai ajatusmaailman keventämisestä. Vain mielikuvitus on rajana.

Tavaran hallinnan pioneeri Marie Kondo kysyy ja vastaa samalla itse. "Kysy itseltäsi joka esineen kohdalla, herättääkö se iloa? Jos herättää, säilytä. Jos taas et tunne juurikaan mitään tai ainakaan hyvää tunnetta, heitä pois."

Satunnainen ohikulkija suoritti vuosi sitten keväällä kuukauden mittaisen konmarituksen, jotta päästiin oman kokemuksen kautta käsitykseen, mistä asiassa on kyse. Ihmisen on hyvä kokeilla kaikenlaista. Sama sääntö taitaa päteä kaikkeen muuhunkin. Kokeile kaikkea, karsi huono pois, säilytä hyvä ja elä onnellinen elämä.

Miten sitten homma eteni? So poisti joka päivä yhden tarpeettoman esineen elämästään yhden kuukauden ajan. Tuo yksi esine ei tarkoittanut pelkästään jotakin yksittäistä esinettä jossakin kokonaisuudessa, vaan kokonaisuus oli tässä tapauksessa yksi esine. Esimerkiksi otettakoon penaali. Ei poisteta yhtä kuivunutta kuulakärkikynää, vaan koko penaalin läpikäynti ja turhien kynien poisto tarkoittaa yhtä esinettä per päivä. Tai vastaavasti vanhojen maalipurkkien läpikäynti ja turhien hävittäminen tarkoittaa yhtä kokonaisuutta, ei yksittäinen maalipurkki. 

Kun jossakin vaiheessa oltiin listan 20. päivän kohdalla, So huomasi, ettei konmaritus ole helppoa. Ei siis siksi, että olisi vaikea luopua materiaalista vaan siksi, että ns. ylimääräistä tavaraa alun alkaenkin oli aika vähän. Tavarat oli käyty läpi jo listan alkupuoliskon aikana, eikä kodissa ollut enempää poistettavaa So:lle kuuluvaa tavaraa. Jäljelle jääneet ovat sellaisia, joita tullaan tarvitsemaan seuraavan vuoden aikana tai sitten ovat muuten merkityksellisiä eli herättävät iloa/tunteita konmarituksen periaatteen mukaisesti asiaa itseltä kysyttäessä.

Niin, tosiaan. Tällä kierroksella ei huomioitu ollenkaan vapaa-ajan asumiseen liittyvää materiaalia. Tosin sille osastolle on aikojen saatossa pyritty muutenkin viemään vain tarpeellista, joten ei ole päässyt kertymään ylimääräistä vastaavalla tavalla. Koko kohde voisi olla yksi listan aiheista...

Lista tavoitti myös perinteiset LP-levyt ja C-kasetit. Tuota musiikkiosastoa voisi tutkailla hieman tarkemminkin. 80-luvulla aloitelleet bändit laatikon rikkaimpana sisältönä. Samaa settiä jatkui kassitolkulla useilla kymmenillä kasettinauhoituksilla.

Sekin, että kun So huomioi vasta liian myöhään, noiden elämän suurimpiin kuuluvien tunnelatausten aiheuttajien jo mentyä kaatopaikalle, lähistöllä sijaitsevan ihka oikean perinteisen levydivarin. Aijai, mitä tuhlausta. Siellä olisivat olleet arvossaan hävitetyt levyt. 

Eppujen "Kahdeksas ihmekin", onko parempaa tehty? "Vuonna '85" tai "Kitara, Taivas ja Tähdet", voisiko unohtaa? Paljon muistoja...

Divarin, tuollaisen luonnonvaran, kun luultiin jo kuolleen sukupuuttoon nykyisellä internetin aikakaudella. Hieman haikeaksi veti olon asian tajuamisen jälkeen. Ei auta, siellä jossakin Kuusakosken silppurien levylautasilla jo platat pyörivät...

Monet muut konmarituskuukauden karsinnoista helpompia. Puuvajan sisältö, varaston hyllyt ja vaatekaapit niitä helpoimpia kohteita. Vanhentuneet ja osittain kuivuneet rakennustarvikkeetkin keveitä valintoja. Helpointa on, jos konmarituksen pystyy tekemään muuton yhteydessä. Silloin näitä asioita joka tapauksessa mietitään.

Niin se on, ei kannata hamstrata. Pidä vain se mitä todella tarvitset, minimalismin oppiäidin Marien sanoja mukaillen. Mutta, pidä niitä, joita tarvitset, hyvin ja hellyydellä lähelläsi. Karsinta silloin tällöin antaa tilaa uudelle kasvulle. 

Edellä puhuttiin keväästä, mutta nyt jo seuraavaa talvea eletään... konmarituksen toinen aaltokin ehdittiin näkemään syksyn mittaan. Jos keväällä karsittiin paljon, sai So huomata, että vieläkin oli varaa karsia. Ihminen ei tarvitse paljoa materiaa, kunhan olisi henkisesti hyvä olla. Sisäinen rauha lienee tärkein omistamamme mammona ja voimavara.

Palaamme perusasioiden äärelle. Koti, työ ja rauhallinen elinympäristö vapaa-ajan suhteen. Siinä kolmio, jolla päästään jo pitkälle, toki tuokin monesti vaikea toteuttaa sopivalla seesteisyydellä ja ilman liiallista stressiä. Riippuu ihmistyypistä pitkälti tämäkin. Konmaritusta tarvitaan myös mielen tasolla.

Ilta-Sanomien otsikko kertoi hiljan Marie Kondonkin havainneen, että täydellisesti järjestetyt kaapit ja useille eri kielille käännetyt konmari-metodi kirjat eivät toimikaan ihmisen koko elämänjanalla täydellisesti.

Perheeseen, kun joskus voi tulla lapsia sekoittamaan pakkaa ja aikatauluja, niin kävi hänellekin. Sanojensa mukaan, ei tuntunut enää tärkeältä pitää kaikkia lankoja käsissään ja jokaista tavaraa juuri sille suunnitellulla paikallaan. 

Niin, ne opit voivat mennä ihmisen elämässä uusiksi. Mitä Satunnainen ohikulkija tästä kaikesta on sitten oppinut? Ainakin sen, että metodeihin ja ajatusmalleihinkin voidaan soveltaa samaa oppia. Säilytä vain se mikä tuottaa "iloa", myös aineettomat ajatukset voi heittää tarvittaessa romukoppaan tai vaihtaa toisiin. Elämää ei ole kirjoitettu kivitauluihin.

Yhteenvetona kokeiluista voisi todeta, että kavennus kannattaa. Ihmisen on parempi maalailla hieman niukalla, säästöliekillä, kuin liian leveällä pensselillä. Loppujen lopuksi aika pienellä pärjää. Ajatusmaailmalle jää enemmän tilaa maallisen materian väistyessä...