lauantai 19. maaliskuuta 2022

Ketä kiinnostaa?

Jos miettii sitäkin, kuinka paljon ihmiset ovat halukkaita kuuntelemaan toistensa kertomaa, verrattuna siihen, miten haluaisivat itse kertoa omasta kokemastaan elämästä. Miksi sitä pitäisikään tehdä, kaikkihan tapahtuu jo tässä... vai tapahtuuko?

Tämä nykyinen esille tuova trendi sosiaalisine medioineen johtaa siihen, että jokainen haluaa kertoa jotakin itsestään, kuvina tai teksteinä, mahdollisimman nopeasti ja vielä mahdollisimman monessa mediassa samaan aikaan. Asian kääntöpuoli lienee siinä, ettei samaan aikaan jakseta kuunnella tai varsinkaan lukea toisten asioista, what? Mennäänkö siis seinää päin huutaen jokainen omaa asiaa tai pahaa oloaan?

Satunnainen ohikulkija huomaa itsessään tuon saman trendin. Blogiin ilmestyy tekstiä, mutta entä sisäänpäin virtaavan tiedon, saati kokonaisten kirjojen lukeminen? Ei meinaa jaksaa loppuun asti lukea. Onneksi on keksitty äänikirjat, jotka aika lailla auttavat tähän ongelmaan. 

Toinen ajan kuva taitaa olla kiireinen tyyli ylipäätään. Lukemaansa pitäisi pystyä ahmimaan nopeammin, jotta pääsisi jo seuraavan otsikon tai lööpin kimppuun. Ei meinaa millään ehtiä pysähtymään edessä olevan asian tarkempaan pohdiskeluun, vaan tekisi mieli hypätä jo seuraavaan kappaleeseen. Minne tässä elämässä oikein on kiire?

    🏃🏃🏃

Twitterin twiiteissäkin voi olla ihan hyvä tuo 140 merkin raja, joka rajoittaa kirjoittelun nykyihmisen sietokykyyn sopivan mittaiseen viestiin kerrallaan. Vanha tekninen rajoitus on muuttunut taas ihmiselle sopivaksi, keskittymiskyvyn kaventumisen myötä. Näin se ihminen muovautuu aikojen saatossa. Onko tämä nyt sitten sitä kolmannen vuosituhannen evoluutiota?

Todellisuudessa taidamme kamppailla samojen asioiden äärellä kuin Egyptissä Niilin rannalla asioita pohdiskellut ihminen aikojen alussa. Toki ongelmat ovat erilaisia ihan jo infrastruktuurinkin takia, mutta se ihminen siinä lienee aika samanlainen kuitenkin. Vanhojen tekstien mukaan silloinkin ihmisillä oli kiire. Niin kummalliselta kuin se nykyihmisestä kuulostaakin. 

Toki tänä päivänä koneet tekevät suuren osan niistä asioista, joita tuolloin riitti käsin tehtäviksi. Eli pitäisikin olla juuri niin päin, että nykyihmisellä on vapaa-aikaa ja aikaa syventyä ajattelemaan tai lukemaan/kuuntelemaan. Kuinka moni voi myöntää näin olevan? Jos vähänkin aikaa jää pelkkään olemiseen, meinaa käteen lipsahtaa kännykän ruudulta hetki sitten lukematta jäänyt Facebookin päivitys tai iltapäivälehtien uutisotsikot. Jokin heräte ponnahtaa jatkuvasti ruutuun ja mieleen.

Entä sitten kiinnostuksen kohteet ylipäätään? Maailma taitaa tarjoilla jokaiselle jotakin, jos vain on kiinnostunut asioista. Puhutaan siis ylipäätään asioista tai tekemisistä, sosiaaliset mediat vain yhtenä näistä. So:n havaintojen mukaan kiinnostuksen kohteet vaihtelevat monen asian summana, mutta ehkä suurin yksittäinen vaikutin voisi olla yksilön kohdalla ikä. Toki ympäristö myös. 

Elämänkaaren eri vaiheissa tyypillisesti ihmisiä kiinnostavat eri asiat. Nuorisolla omat juttunsa, ruuhkavuosilaisilla omat ja taas eläkeläisillä omantyyppiset asiat. Taitaa olla joka ikäkaudelle omat suosikkinsa, jotka eniten puhuttavat ja askarruttavat mieltä kussakin vaiheessa. Toki tähän ikäkaareen nivoutuvat myös terveyteen liittyvät kiinnostuksen kohteet, viimeistään iän myötä lisääntyen.

So huomaa myös sen, että elämänkokemuksen karttuessa kiinnostuksen kohteita karsiutuu ja jäljelle jää vain tärkeimpiä. Tulee totta kai aina uusia mukaan, mutta monia siirtyy taka-alallekin. Vaikuttaa varmaan sekin, että suurin osa kiinnostuksen kohteista on jo tehty, selvitetty tai eletty ja koettu. Eli nälkä vähenee syödessä ja jäljelle jää enää herkullisimpia välipaloja. Parhaimmat kuitenkin pysyvät ja paranevat aikojen saatossa. Esimerkkejä kestosuosikeista, vauvasta vaariin, voisi olla musiikkiin, luontoon ja liikuntaan liittyvät asiat. Mitkä ne olisivat sinulle, jos joku kysyisi?


Ja vielä yksi ajan henkeen kuuluva trendi lienee omien poseerauskuvien nosto eri medioihin. Jotkut julkaisevat myös jälkikasvunsa kuvia innokkaasti. Jokainen tyylillään toki, kunhan ei yksityisoikeuksia loukata. Sinällään mielenkiintoisempaa, kuin itse kuvat, taitaa olla tässäkin trendissä seurata ajan kuluessa tilannetta sen suhteen, keksitäänkö tulevaisuudessa jotakin uutta toimintamallia ja tämä trendi jää historiaan omana välivaiheenaan. Jäämme seuraamaan kehitystä.

Joka tapauksessa ihmisellä on aina ollut tapoja viestittää toisille ihmisille. Pitkä matka on kuljettu siitä ajasta, jolloin savumerkkejä läheteltiin, juoksemalla kirjeitä toimitettiin tai Morsen aakkosia sähkötettiin vastaanottajalle. Ei tarvitse olla ennustaja arvioidessaan, ettei nykyihmisen somealustat jää viimeiseksi tavaksi kommunikaation hoitamiseen.

Juupati juu, niinpä niin, Satunnaisella ohikulkijalla alkaakin olemaan jo kiire tarkastamaan iltapäivälehtien lööppejä ja viimeisiä Instapäivityksiä. Kiinnostumisiin!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti