Kesäkuun puolessa välin, Satunnaisen fillarivarikon hoteisiin tuotiin reissussa rähjääntynyt potilas. Pienen analyysin jälkeen So laati hänelle diagnoosin ja hoitosuunnitelman. Potilas vähän hämmentynyt uudentyyppisestä tarjoiltavasta hoitomuodosta, mutta rauhoittui ja odotteli toimenpideparvekkeella suunnitelman toteutumista. Lähdetään katsomaan, miten homma eteni...
Potilaan mielenrauhaa on järkytetty pesemällä hänen voimansiirtonsa lenkit liuotinpesuainetta täynnä olevalla pesurilla. Öljyä juomaan tottuneelle kohtelu voi olla katastrofi. Nimittäin siirrymme uuteen aikakauteen, hänen aurinkorasvansa tulee olemaan jatkossa vahatyyppistä.
REX kehuu, ettei potilaalle aknea synny ihon pinnalle, vaan kaikki pölyä isompi valuu pinnastaan maahan. Katsotaan sitten, pitääkö paikkaansa. Lupaavat useamman sadan kilometrin ennen uutta käsittelytarvetta.
Niin, tätä tuotettahan on ollut jo aiemminkin markkinoilla kuumavahatyyppisenä, saman näköistä vahapalaa, kuin suksien luistovoidekin. Sitä sitten kattilassa lämmittämällä ja ketjua siihen upottamalla, saadaan hyvä vahapinta, eikä perinteistä voitelua tarvita. Se mikä tässä potilaskertomuksessa on uutta, on juuri tuon saman aineen nestemäinen muoto, joka vasta markkinoille saatu. Ohjeistuksen mukaan voidaan käyttää sellaisenaankin, ilman kuumavahausta ja ketjua irrottamatta.
- - -
No sitten aiemmin... maantiefillarikunto alkoi olla kohillaan jo kesäkuun alkupäivinä. Aamuisin +10 ja iltapäivisin +19 asteen tienoilla. Toukokuu tyypillisesti vielä hieman haasteellista aikaa, koska aamuin illoin tarvitaan eri vaatevarustus. Kesäkuuhun päästessämme jo alkaa pärjäillä suht samoilla, iltapäivällä vain päälimmäisiä laukkuun jättäen.
Kesäkuun nopein kellotettu 30 km mentiin keskarilla 29,3 km/h ja maksimit tuolla pätkällä 45,5 km/h. Puhutaan Satunnaisen ohikulkijan nopeimmista, ellei nopeimmasta suhaamisesta kevyen liikenteen väylillä. Ei siis maantienreunaa myöten, jossa nopeudet tyypillisesti eri luokkaa.
Toki, jotta tällaiseen nopeuteen pyöräteillä päästään, täytyy kaiken osua nappiin. Liikennevalot vaihtua juuri oikeaan aikaan, ei yhtään punaisella odottelua, eikä yhtään ongelmatapausta liikenteessä, kuten sekavaa liikennekulttuuria omaavaa vastaantulijaa, yms.
Tosin tällekin pätkälle silti ehti osua yksi erikoistapaus tai nykyisin taitaa olla enemmän sääntö kuin poikkeus puolelta toiselle hoippuva, kännykkäänsä tuijottava sähköpotkulautailija. Siinä saapi mennä kieli keskellä suuta viime tippaan asti arpoen, kummalta puolelta kannattaa yrittää ohitusta, kun tyypillisesti siellä on kuulokkeet korvissa, eikä soittokellostakaan näin ollen ole hyötyä. Joskus voi olla jopa parempi olla soittamatta, jotta ei säikähdä ja tee jotakin vielä arvaamattomampaa liikesuoritusta juuri kriittisellä hetkellä.
- - -
No mitä sitten kuuluu kesän sauvarullaluistelurintamalle? Pientä kalustoparannusta sielläkin taas tarvittu. Sauvojen osalta tällä kertaa. Jo useana vuonna pikkuhiljaa väsyneet rannehihnojen tarrakiinnityspinnat vaihdettiin kokonaan uusiin hihnoihin.
Ei montaa euroa maksaneet, eikä näin ollen kannattanut uutta tarrapintaakaan lähteä ostelemaan ja ompelemaan. Tosin tässä uudessakin oma työllistävä vaikutus oli, koska valmistaja tehnyt niin jämptin kokoiset reiät kiristyshihnaa varten, ettei tahtonut kevyesti luistaa ennen hihnan kaventamista ja reiän laajentamista. Se puolestaan taas aiheutti ompelutarvetta hihnan auki leikattuun reunasaumaan. Opetus lienee taas kerran, ettei halvalla hyvää saa, ilman omaa tuunausta. Loppu hyvin, kaikki hyvin.
- - -
Palataksemme vielä sen verran fillarihommiin, pääsi pieni keväinen lapsuskin käymään. Ehkä se on hyvä tuoda pramille, jotta yhdessä pääsemme asialle nauramaan ja samalla muistuttaa muitakin fillarityyppejä lukkopolkimien arvaamattomuudesta.
Tilanne siis se, että oltiin juuri tulossa punaisiin kevyenliikenteenväylän liikennevaloihin. Kas kummaa, kesän kunniaksi oli asfaltti poistettu parin metrin matkalta liikennevalojen läheisyydestä. Siinä sitten pysähtymisen lähestyessä, käsi yritti tavoittaa valojen tunnistusnappia, hieman hoippuen ja samassa eturengas alkoi liukua alta So:n rimpuillessa lähes paikallaan.
Takaraivossa heräsi jo ajatus, ettei nyt vaan kaatuminen olisi lähellä. Ja niinhän niinä sitten kävi, eturengas ei kestänyt yleisön painetta, joka asiaa valoihin pysähtyneen auton tuulilasin läpi tarkkaili, vaan hänen kuminen olemuksensa antoi periksi, lähti liukuun ja samalla So tajusi, että nyt lähtee.
Kuinka ollakaan, siinä ajatusten kirmatessa, aivojen ajatuksia ahmiessa, jäi huomaamatta lukkopolkimen yhteys polkijan kengänpohjaan. Vasta kun se tuli mieleen, oltiin jo ylitetty se kulmakerroin, jolloin tuota olisi ollut mahdollista säätää, vähän nilkkaa ulospäin vääntää. Niinpä So löysi itsensä oikealla kyljellään sorassa makaamassa.
No, salamana pystyyn, vähän pölyjä pyyhkien ja mustelmia tutkien. Enää tässä iässä, ei lapsuuden muistojen tavoin ole tärkeintä huutaa ekana "ei sattunut". Mutta, toki hieman Satunnaisen polkijan omanarvontunteen päälle tuntui käyvän, varsinkin lähimmän auton kyydissä olevien katsojien silmien asiaa todistaessa.
No joo, ei vaurioita, kaikki näyttää hyvältä, jatketaan matkaa. Hetkinen, hetkinen... lähes heti liikkeelle päästyä tuli havaittua, ettei vaihteisto toimi oikein. Samassa tajuntaan iski, ettei vaan olisi takavaihtaja saanut hittiä, ei saakeli. Kyllä, takavaihtajan korvake vääntynyt, eikä pienimmälle vaihteelle voi vaihtaa, vaan ketju hyppää siinä kohdassa rataspakan ja pinnojen väliin, vaihteen vaihtajan hingatessa pinnoja.
Sit vaan vähän isommalla vaihteella loppumatka ja potilas taas varikolle.
Onneksi vaihtajan irrotuksen jälkeen So:n päähän pälkähti, josko korvakkeesta isolla jakoavaimella saisi tukevan otteen ja saisi väännettyä takaisin oikeaan asentoon. Kyllä, sillähän se ja taas homma toimii, melkein uutta paremmin.
- - -
Ja vielä sekin tuli myöhemmin havaittua, ettei vahassa ole vara parempi. Satunnaisen ohipyöräilijän makuun liian kuivan oloinen setuppi. Mistä moinen tullutkin mieleen. Vaikka ei sitä ajaessa huomannut, kampea kädellä pyöritettäessä vahatun ketjun tuntuma on tahmeampi kuin perinteisellä rasvalla voideltua ketjua käytettäessä. Näin ollen annoimme potilaalle viimeistäkin viimeiset vahaukset, ensin painepesurilla pesut ja sitten perinteiset rasvat sisään. Kuten sanonta kuuluu, älä korjaa sitä, mikä ei ole rikki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti