Kajakki ampuu merelle 2021

Hellurei! Taas nähtiin, että kun kajakki on varastossa viettänyt koko talven ja kertaalleen jo piippuunkin jäi, niin kova kiire on merelle. Lähti kuin hauki rannasta, hyvä kun So kyytiin ehti. Kyllä se kajakki vaan vettä kaipaa. Tuossa valmisteluvaiheessa jo levottomalta vaikutti ja tavarat looseihin kiireellä ahmi. 

Tällä kertaa päästiin olohuonetta pidemmälle ja melotaan jo kovaa kyytiä vasta-aallokkoon Sipoonselällä. Kuivapuku vaikuttaa hyvältä päällä. Mielenkiinnolla katsellaan mitä tuleman pitää tällä reissulla. Näillä So:n reissuilla, kun välillä tuppaa tapahtumaan ihmeellisiä asioita. Hiekkaranta odottaa ja lämpötila +20 asteen tienoilla.

Ensimmäisenä päivänä tutustuttiin saareen paremmin. Joskus aiemmin jo tätäkin saarta pikaisesti katsottu. Tarkoitus mennä katsomaan näkötornia ja ehkä meloa vieressä olevaankin saareen.

”Set me free from the night to the place without the name, wake me up from the sea of dreams.”

Päästään ekaa kertaa testaamaan Cumuluksen makuupussia hieman vaativampiin olosuhteisiin. Kuoripojille sopivia lämpötiloja toki, mutta menee tämäkin.

Katsottu saari läpi, tuttua on, koska ennenkin käyty. Huikeat näkymät tornista ja muutenkin upeat maisemat ikuistettu verkkokalvoille, sekä kameran linssiin. Tornista etelän suuntaan katsoessa kohti Kaunissaarta ja Pirttisaarta, tulee väkisin mieleen ne kolme pohjassa lepäävää puuhylkyä, jotka tuossa selällä ovat. Mikähän tarina niihinkin liittyy, jotta pohjaan päätyivät?

Huomenna So meloo viereiseen saareen tutustumaan. Ei täällä merellä oikein muutakaan tekemistä ole. No, auringonottoa kalliolla toki. Ei sekään hassumpaa ole. Käärmeitä ei ole vielä näkynyt.

Nyt toisena retkipäivänä partioitu viereinen saari. Saaressa kohtuullisen kokoinen grillikatos, jossa pöytäryhmä. Kohteessa aiemmin vietetty yksi yö. Vain yksi pieni hiekkaranta, eikä montaa hyvää telttapaikkaa. Hieno saari tämäkin, riipparimajoitteelle ehkä sopivampi.

Tuli lisäksi ylimääräisiä melontakilometrejä tähän päivään. Noita varavirtalähteitä, kun on mukaan varattu, mutta välijohto oli jäänyt autoon. Piti hakea. Luonnon helmassakaan ei nykyihminen ilman sähköä enää pärjää. On se surkeaa.

Radiossa Lundbergin haastattelussa eräs ultrajuoksija juuri tokaisi, et jos peruslenkkinä vetää tunnin tai puolitoista, niin välillä voi vetää 4-8 tuntiakin. Näissä just huomaa sen oman vajaavaisuutensa.

Sehän So:lla päällimmäisenä pelkona on, kun huomiselle aamulle sateita lupailevat. Varmaan sitten tukka märkänä täältä lähdetään. Toistaiseksi ilma mitä parhain.

Illalla nukkumaan käydessä So huomaa Cumuluksen makuupussin tarjoilevan mukavia hetkiä. Pullea kuin juuri noussut pullataikina. Kuuluu tuulikin jo hieman innostuneen. Et, voi olla kotiin melomisen kanssa tekemistä vielä. Huomenna päivällä, kun tarkoitus olisi liipaista liikkeelle.

Kolmannen retkipäivän aamuna 09:15 So huomaa, että on se vaan tosiaan alkanut tuulemaan. Ilmatieteen laitoskin 12 m/s uhkailee. Kun tuossa pienen partiolenkin teltan ympäri heitti sateessa, vaatteet olivat päältä lähteä tuulen matkaan, kalsareita myöten. Voi siinä vielä aallokkoakin päivälle muodostua.

Tuolla se hieno ranta on, mutta ei se näytä samalta kuin eilen. Tuulee ja sataa. Meinaa tukka päästä lähteä ja kajakki näyttää olevan puolillaan täynnä vettä. Kallistellaan tyhjäksi. Et, tuonneko pitäisi melomaan lähteä? Ei täältä muuten pois pääse.

Puolen päivän jälkeen 14 m/s näyttää olevan. Sen huomaa...

Hetkinen, hetkinen! So sai juuri tiedon korvanappiinsa, että tänään ei kajakki liiku. Voi koitua kohtaloksi. Sukulaiset viestittelivät saman suuntaista tietoa. Toivoivat kajakin pysyvän maissa tässä koiranilmassa. Vai voiko tätä sanoa enää edes koiranilmaksi? Kyllä tässä koirakin kalpenisi tai vähintäänkin karvat pystyyn nousisivat.

Rannassa kajakkia säätäessä, jostakin joku isompi aalto ilmestyi ja onnistui saappaatkin kertaalleen täyttämään. Oliko se joka seitsemäs aalto, kun on muita isompi, vai miten se menikään? Taisi olla kyllä veneen aiheuttama tämä, sen verran kookas. Vinha tunne joka tapauksessa. Onneksi noita varavaatteita riittää.

Telttakin yrittää maastoutua tuulelta piiloon ja alkaa olemaan aika maan myötäinen. Pitääkin ankkuroida vähän lisänaruja maahan. Tässähän alkaa olemaan pelkona sekin, ettei viereinen mänty vaan telttaan kaveriksi kömmi yön aikana. Ainakin pieniä oksia tuntuu jo heittelevän päälle.

No, sitten illalla vai olisiko ollut jo yötä, paha sanoa tarkkaa ajankohtaa, kun koko päivän hämärässä teltassa viettää, tuli kiskaistua teltan aluspressu pois teltan alta vauhdissa. Nimittäin vaikutti siltä, että kohta lähdetään teltan kanssa kelluen kohti kotirantaa. Alkoi jo kantamaan aika hyvin.

Telttaan takaisin tullessa So ihmetteli, mitä se retkikeitin tekee teltan keskellä, mutta pohjamuovin alapuolella. Olisko tossa pressun vedossa mukana liukunut. Harvoin sitä keitintä teltan alla on käytetty. Ei muuta kuin uusi keikka kaatosateeseen hommaa säätämään.

Neljännen retkipäivän aamuna hieman kosteaa on, koko yön satoi. Teltta kuitenkin sisäpuolelta kuiva. Asiat tapahtuvat vain tekemällä. Nyt sää sallii, joten kamat kasaan ja kajakki vesille.

Sipoonselkää ylittäessä tajusi senkin, että ei meillä tuon meren kanssa tällä kertaa oikein lempi roihunnut. Jos sitten taas toisen kerran. Vaikka loppumatkalla jo vaikutti hieman kesyyntyneen. Sitähän se on joskus noiden ihmissuhteidenkin kanssa. Välillä roihuaa ja välillä taas ei.

Kotini on linnani. Mökillä taas. Sateisen teltan jälkeen mökkikin tuntuu linnalta. Ja sekin, että kun So luuli oikean biisin valinnan stereoihin olevan päivän vaikein osuus, niin ovella olikin vastassa tällainen otus, mutta sisäpuolella. Että, mistä ihmeestä on voinut lepakko sisäpuolelle päästä? So, kun luuli rakentaneensa tiiviin mökin. Ei pysty keksimään muuta, kuin joskus aiemmin oven tai ikkunan kautta. Villin näköinen otus joka tapauksessa.

Tulee mieleen sekin, et olisiko teltta kuitenkin turvallisempi? Ei siellä nähty yhtään lepakkoa.

Toinenkin tuttavuus tavattiin matkalla. Parikin noita lieroja taas nähtiin. Lisäksi valkohäntäpeura kävi pihalla moikkaamassa, ei huomannut Satunnaista ohikulkijaa terassilla. Tai saattoi huomata, mutta antoi asian olla. Että, kyllä So:lla jonkinlainen yhteys luontoon vielä on, koska elukat lähelle pyrkivät.

Eletäänkö tässä tosiaan jo loman loppupuolta? Kun, tuota elämänkajakkia vasta melottiin, oikean kajakin rinnalla.

Taas aamukahvia juodessa, ikkunaan katsoessa, huomaa luonnon pysähtyneen. Voisiko olla enää enemmän paikallaan? On se hyvä, että maailmassa joku asia pysyy ja paranee. Myrskyn jälkeen... on tyyni sää... vai miten se olikaan?

Vielä oli sovittu treffit isomman veneen kanssa reissun päätteeksi. Sielläkin rannassa saimme huomata hieman myrskynneen. Veneen pressu revennyt koko veneen mitalta ja takaluukku puolillaan täynnä vettä. Akku kokonaan veden alla, tavarat kelluen pinnalla, bensatankkia ja kaikuluotainta myöten. Elämä on...

Tämän reissun myrskyjen päätteeksi Satunnainen ohikulkija ymmärsi taas yhden asian enemmän myös elämästä. Välillä on hyvä laittaa oma suu kiinni ja antaa elämänkajakin lipua tuulen mukana. Ei kannata koko ajan yrittää meloa vastatuuleen. Siinä kuluvat vain omat ja kanssamelojien voimat.

Mela, elämänmelojan tärkein työkalu on ja siitä se tuki haetaan. Eihän meloja pinnalla kovassa aallokossa pysy pelkän oman tasapainonsa varassa. Tukipintaakin tarvitaan. Eikä sitä voi koskaan tietää, mitä tuon tuulen mukana lipuessa seuraavan niemen kärjen takaa paljastuu. Voi odottaa vaikka kuinka ihana suvanto.

Että, tällaista tällä kertaa. Hyvää syksyn jatkoa kaikille. Kohti uusia seikkailuja!

Vinkki: Katso myös Merimelonta 2022! ja Olohuoneen ympärimelonta.