Oho, täällä taas, jatketaan vielä pari sanaa edellisten sanojen päälle Istanbulia. Postauksen ensimmäisessä osassa katseltiin vähän liikkumista kaupungilla, rantanäkymää ja Yerebatan Sarnıcı vesivarastoa. Toisessa osassa reissun kohokohtaa eli Life Park festarialueella järjestettyä Headbangers' Weekend 2025 tapahtumaa ja nyt sitten jäljellä olisi enää paikallista bazaaria ja kotimaahan paluu.
Siispä huomenta taas, viimeisiä liikkeitä tässä maassa tehdään tälle päivälle. Perinteeksi jo muodostuneeseen tapaan aamupalan kautta päivää lähdetään rakentamaan. Kylmien salaattien jälkeen lämpimälle nakkimunakkaalle, pieni annos muroja, kananmuna, tuoremehua ja kahvia muutama kupillinen kyytipojaksi. Toki meillä tuo virallinen valvojakin siinä on, tällä kertaa tarkkailee tilannetta terassin katolla.
Aijai, otetaan aamupalan jälkeen vielä viimeiset vaakatasot tässä hotlan sängyssä, ennen ulos säntäämistä. Tosta muutaman korttelin päästä kulkee juna T1, ikään kuin oma kotijuna. Sillä sitten vaan kohti sitä lentokentälle vievää bussia. Joo, homma näyttää suht selkeältä tässä vaiheessa.
Katsotaan kuitenkin Gand Bazaar tähän väliin ennen T1:een hyppäämistä.
Tarjontaa riittää jokaiselle. On korua, kelloa, mattoa ja vaatetta naisen kaarille. Satunnaiselle ohikulkijallekin saatiin suomalaisen mittapuun mukaan pitkän tinkaamisprosessin kautta shakkilauta metallisilla muotoon valetuilla nappuloilla. Joo, näistä metalleistahan ne turvatarkastusihmiset siellä lentokentällä ovat herkillä ja haluavat laukkua koluta. Noh, sitten vaan pelaamaan, jos virkasedällä siltä tuntuu.
Joo, tämä nähty, sit vaan pikkuhiljaa nokka kohti lentokenttää...
Jaa jaa, taisi navigointi mennä jossakin kohtaa väärin, kun jostakin syystä kännykän GPS ei puolivälissä matkaa, juna/bussiyhdistelmää vaihtaessa näyttänytkään mitään. Siihen asti GPS toiminut moitteetta. Lopputuloksena tuli valittua väärä kulkuväline vilkkaalla Aksarayn asemalla. Havali eli lentokenttä toki tälläkin metrolinjalla päätepisteenä on ja opasteetkin sinne ohjaavat, mutta väärä sellainen. Istanbulissa näitä lentokenttiä, kun on parikin. Marmaranmeren rantamaisemissa vanha ja nykyinen uusi Mustanmeren puolella.
Eli, kun alkuperäinen tarkoitus oli mennä bussilla tästä eteenpäin, ei GPS näyttänyt omaa sijaintia ja oli vaihtoehdot aika vähissä bussipysäkin löytämisen suhteen. Näin ollen silmiin osuva Havali vaikutti vakuuttavimmalta vaihtoehdolta metron muodossa. Toki takaraivossa oli jo Istanbulin metrokartta, joka sanoi samaan aikaan, ettei tästä lentokentälle ilman Taksimin kautta tapahtuvaa vaihtoa voi mennä. Samahan se on merellä, ei sielläkään voi seilata, ellei tiedä koko ajan tasan tarkkaan omaa sijaintia. Istanbulin väenpaljoutta voisi ajatella meren mutana, jossa turisti seilaa kännykän kartan ja GPS voimien saattelemana.
Niinpä virhe tuli havaittua jo hyvän matkaa ennen pääteasemaa, mutta mieleen tuli sekin, ettei tässä välimaastossa ainakaan olisi taksia saatavilla, joten voisi olla parasta mennä päättärille ja siellä sitten pysähtyä tarkastelemaan tilannetta. Ja niinhän siinä kävikin, konepistooleilla ja luotiliiveillä varustetut poliisit vartioivat vanhaa lentokenttää ja tajusivat tilanteen pienen rupattelun jälkeen. Soittivat taksin ja olivat kovin kiinnostuneita keskustelemaan satunnaisen turistin kanssa. Lopputulemana yhteiset naurut koko hommalle annoimme. Näin niitä kansainvälisiä suhteita luodaan. Harmi, ettei yhteystietoja tullut vaihdettua.
Oli ainakin kohtuullisen turvallinen olo taksissa suunnan suhteen, kun poliisi oli kyydin tilannut ja kuskille kohteen kertonut. No nyt se GPS:kin oli taas hereillä ja So näki asian etenemisen kännykän ruudusta. Sitten vaan painellaan menemään suoraan kentältä toiselle.
No mutta, tämähän se vasta silmiä avaavaa onkin. Matkalla näki monenlaista rakennusta ja senkin, miten suurkaupungissa autoliikenne ohjautuu nelikaistaisia moottoriteitä pitkin kohteeseen. Onhan se vähän toisen näköistä meininkiä kuin Suomen muutaman asukkaan tuppukylissä. Ei siitä mihinkään pääse täältä katsoen. Se Suomi on jossakin siellä kaukana, pohjoinen ulottuvuus, mahdollisuuksien mahdollisuus.
Muutama tietullin lävistyskin vielä tarvittiin ja kuten sanonta kuuluu, just in time. Niinpä pieni seikkailu ei kolmea kymppiä enempää maksanut ja katseltavaa oli paljon. Miksi olisi jättänyt kokemuksen väliin?
Lentokentällä hyvää aikaa vielä rauhassa katsella kauppoja ja ihmisten liikettä. Sekin tossa istuskellessa käväisi mielessä, ettei näihin Välimeren maisemien maihin liittyvä hauska sähköjen pintaveto, josta jo sarjan ekassa postauksessa puhuttiin ja Bazaarissakin nähtiin, taida liittyä kuin lähinnä paikallisten vanhojen kaupunkien arkkitehtuuriin. Ei vastaavaa näe uudemmissa osissa kaupunkeja. Eihän nykyajan vaativa ihminen enää moista sallisikaan.
Hieman haikeaahan se on aina jättää kaikki taakseen. Toisaalta pakko mennä eteenpäin, jotta voi muistella taaksepäin. Siispä, Satunnainen ohikulkija huomio! Katse eteenpäin, ryhti suoraksi ja kohti uusia seikkailuja.
Loppulennolla siiven kärkeä katsoessaan, So tajuaa meidän kaikkien olevan vain kerran tähän maailmaan tarkoitetun matkan lennolla ja se päättyy joskus. Lennä rakas lennä...
