Kuunari Kathrina

Oi niitä kesäpäivän viimeisiä säteitä, syksyn ihanuuksia. Jo hieman kylmää tuulta antaa, laivan purjeet sitä kaipaa. Kovaa tuulen otetta, vahvaa meren tunnetta. Iso alus tuulen kesyttää, ei kallaa, ei heijaa. Vastatuuleen painaa ja tonnien massaa tuulta kohti veivaa, on siinä voimaa... no, nyt meinaa karata jo runnolliseksi.

Niin, So sai kokea vielä syksyn alkaessa hienon merireissun isolla vanhalla purjealuksella. Siis toimivalla sellaisella. Tätä kuunaria käsketään edelleen purjeilla. Vain rannasta irtaudutaan moottorin voimalla. 

Mieleen soljuu purjealusten kulta-ajat, ennen polttomoorin keksimistä. 

Helsingin vanhalta Halkolaiturilta tämä alus merille liukenee. Satakunta reissua jo ennen So:ta tällekin kesälle kertoo käyneensä asiakkaita viihdyttämässä.

Vuosina 1947-49, kahden vuoden ajan alusta rakennettu. Mahtavista parruista rungon poikittaispalkit tehty, ei periksi anna kansi pahemmassakaan myrskyssä.

Alus toiminut rahtialuksena. Hiekkaa ja halkoja Helsinkiläisille kuljettanut. Helsinkiäkin, kun aika pitkään tulen voimalla lämmitetty on. Siinä määrin täyteen lastattu aikanaan oli, jotta kannellakin vesi kuhisi, siksi kynnykset korkeita. 

Keskimaston laivan kannelle tulevien köysien lähellä on kuulemma "no human being area", että voi tulla jiipissä lentoa, jos väärässä paikassa jalkaansa pitää. Saattaa kastua lankkuakin nopeammin. No nythän se jo tarjoilee suunnan muutosta Vasikkasaaren itäpuolella siihen malliin, että halssin vaihtoa odottaa. Miehistöön valjastetut vieraat valmistautuvat vetämään köysiä annettujen ohjeiden mukaan. Ja sit lähtee, purje toiselle puolelle laivaa heilahtaa ja pullistuu, kuin tuulesta jotakin meitä muita enemmän ymmärtäen.

Melkoisen paksua jöötiä mastot on, jotka laivan pohjasta asti kohti taivaita kurkottavat. Alakerran tilassa isolla metallivahvistuksella pohjaparruun pultattu. Ei anna varaa liikkua. Jos liikkuu, niin sitten ylempää katkeaa. Toki miehistö jo siinä vaiheessa alkaisi purjeita reivata, eikä mastoa pilkkoisi.

Illan päätteeksi satama taas kutsuu ja kuunari laituriin talutetaan. Hyvänä apulaisena kumivene perämoottorilla asiaa avittaa. Tuossa purjealuksessa itsessään, kun ei keulapotkuria ole. 

Mieleen juolahtaa, miten purjealaivojen kulta-aikana alus laituriin saateltiin? Tultiinko purjeilla melkein oikeaan asemaan ja siitä soutuveneillä omaan laituripaikkaan ohjailtiin? Entä, jos oli tarve kääntää vehkeen keula valmiiksi lähtösuuntaan, tehtiinkö sekin airoilla vettä sutimalla vai köysillä rannoilta kiskomalla? Ihminen on ollut kekseliäs kautta aikain...