Mjoo, huh huh, tulipas syötyä vatsa täyteen, riisi-/tonnikala-/hernesekoitusta meinaan. Viime päivinä hieman heikossa sapuskassa oltu ja pitäisi tänään ja huomenna yrittää täyttää hiilarivarastoja sunnuntain ajoa varten. Perjantaita tosiaan eletään ja työelämääkin pitäisi vielä vuorokausi palvella yhtä soittoa, huomiseen iltaan asti. Että, ei voi olla ihan varma, mennäänkö tätä haastetta kohti täydellä innolla, mutta kun kisaan on ilmoittauduttu, ei sitä väistellä. Sinne vaan, areenalle, haarniska päälle ja peitsi käteen. Cube alle ja menoksi.
No joo, onhan monta kertaa tullut huomattua, että itse kisatapahtuma on vain nopea välähdys ja ne kisaa edeltävät päivät ovatkin olleet juuri ne, jotka ovat tuoneet oman suolansa asiaan.
Huomenta, kello-osasto sanoo 04:44 ja sitä tihruhtaessa unihiekan jyvänen rusahtaa silmään, aiheuttaen nopean pistoksen, saaden aikaan sadattelun heti alkuunsa. Joo, ei kovin hyvin siis lähde liikkeelle tämä päivä. Nyt äkkiä vessan kautta kohti kahvipannua, ennen kuin mielen jarrumiehet, nuo ajatusten ankeuttajat, pääsevät ylös ennen So:ta. Mikään ei ole hankalampaa kuin nousta sängystä, jos ne miehet ovat ekana hereillä, lyömässä kapuloita mielen rattaisiin.
Noni, nyt saatu pannu tulille ja kuppi kuumaa nenän alle, kyl tää ehkä tästä vielä iloksi muuttuu. Eilinen ja itse asiassa jo edellinenkin ilta meni ylitöiden merkeissä istuessa, tietokoneen kimpussa. Huomaa, ettei jäsenet ole oikein yhteistyöhaluisia. Niin, katsotaankin hieman tarkemmin, mitä päivän menu tälle sunnuntaille tarjoilee.
Tapahtumasivusto kertoo klo 11 asti jaeltavista numerolapuista, samaahan Instassakin jo mainostettu parin päivän ajan. Sinällään melko aikaisin lopettavat, ottaen huomioon, että startit alkavat klo 12:00, matkoille 68 km ja 94 km. So:n taival, 42 km lähtö klo 12:15. Pitää puolentoista tunnin ajan palloilla, jos ei muuta, niin vessaa etsien ennen lähtöpaikalle hakeutumista. Klo 11:00 kuitenkin jo minimaratonin lähtö. Siinä varmaan nähdään taas sitä kuuluisaa nuoruuden intoa.
No katsotaan sitten seuraavaksi Ilmatieteenlaitoksen kattaus tälle päivälle. Mm, joo, +24 astetta sanoo klo 12 eteenpäin pitkälle iltaan asti, puolipilvistä, 14-15 aikoihin yksittäisiä sadekuuroja. Foreca vaikuttaa olevan samoilla linjoilla. Eiköhän tuolla pärjätä, kunhan ei tasaista sadetta tulisi, eikä kuraa renkaista ylöspäin heittäisi. Vaikuttaa siis siltä, että lyhyet ajohousut ja t-paita riittävät. Ei oteta reppuakaan turhaan selkään painamaan, pitää pärjätä pienellä satulalaukulla, jossa renkaanpaikkausaerosolipullo, energiageeli ja auton avain totta kai. Kypärä päähän ja flättilenkkarit jalkaan.
Niin, tosiaan koneella istuessa välillä tuppaa menemään turhan pitkiä aikoja. Sehän ei keholle oikein hyvää tee. No tulihan tuossa eilenkin kävelyllä käytyä kuitenkin, ettei ihan paikallaan sentään, mutta sehän näissä kisahommissa hieman on ongelmallista, kuten nytkin, on pitänyt muuta tekemistä jarrutella, jotta olisi lihakset sitten iskussa itse tapahtumassa. Tuppaa jarruttamaan ennen ja jälkeen tapahtumia luokkaa kolme päivää muuta tekemistä. Tuntemusten valossa kuitenkin kroppa kaipaisi tekemistä joka toinen tai vähintään joka kolmas päivä.
On kyllä jännä havaita myös näihin tapahtumiin liittyvä tunnepuoli. Kun yleensä kuntotapahtumia odottaa innolla ja hieman jännityksellä etukäteen, tämä tapahtuma on tuntunut yhtä innostavalta kuin hernekeitto puuron päällä tarjoiltuna heti ilmoittautumisesta lähtien. Mistähän se johtuu? Voisko olla syynä viime kerralla havaittu lopen rasittunut olo reissun loppupuolella. Taisi Satunnainen maastopyöräilijä pyöräillä takkinsa liian tyhjäksi. Pitääkin tällä kertaa saada tilanne balanssiin ja ottaa alkupuolisko ajosta mahdollisimman rauhallisesti, jotta energiat saadaan riittämään tasaisen vauhdin ajatuksella myös reitin loppuosuudelle. Viimeksihän alkupuolisko mentiin letkan mukana rallatellen ilman huolenhäivää huomisesta.
Fillaria auton taakse kiinnitettäessä tuli huomattua päivän olevan jo heti aamusta todella lämmin. Toisin kuin viime vuonna, jolloin piti hytistä tuossa hommassa. Taitaa tästä vielä ihan hyvä päivä kehkeytyä.
Ja sit ollaankin jo skenessä.
Jonnin verran porukkaa on jo liikkeellä ja kuhina tuntuu lisääntyvän hetki hetkeltä. Oman vivahteensa, kellon lyödessä pian 11:00, tilanteeseen antaa lähtöviivalle kertyvä minimaratonlasten sädehtivä joukko. Pienimmillä mukana äidit ja isät vieressä juoksemassa. Into näillä nuorukaisilla, jos mahdollista, jopa paikalla pörrääviä aikuismaastoilijoita suurempaa.
Joukon kirmatessa liikkeelle lähtökomennon jälkeen eturivissä on nähtävissä jo tuleva voittaja. Tuosta fokusoidusta katseesta ja vimmatusta jalkojen työskentelystä on vaikea erehtyä. Nyt ajetaan täysillä. Nooh, oppi ja ikä kaikki...
Joo, kello sanoi juuri 12:15, joka tarkoittaa sitä, että PAM ja tämä letka lähtee valumaan ajanottoviivan yli. Mitään kiirettä ei täältä letkan loppupäästä ole lähteä hötkyilemään. Ottaa oman aikansa, ennen kuin takajoukoista lähtijät pääsevät edes aloitusviivalle. Kello toki jo lyöty pyörimään omassa ranteessa.
Aikamoista hellettä tarjoilee +25 lämmöt alkumatkalla ja samalla pöllyävää hiekkatien ilmaa suuhun. Hampaiden välissä narskuu, ellei suuta pidä vähän pienemmällä. Silmiäkin hyvä siristää. Ai harmi, siinä kävi jo ensimmäinen rengasrikko, ei kaveri pitkälle ehtinyt. Talutusta, talutusta takaisin.
So:n matka jatkuu Tuusulan kukkatalon ja Lidlin ohi, asfalttisiirtymää varsinaiselle metsäosuudelle Tuusulan väylän länsipuolelle. Ruuhkaa pukkaa, kun metsään noustaan fillari kerrallaan hieman haasteellista ja kapeaa polkua ylös mäelle. Osa taluttaen, osa ylämäkeä runtaten.
No, mutta sittenhän se ilo alkoikin, kun varsinaiselle osuudelle päästiin. Reipasta menoa kolmen, neljänkin samavauhtisen kuskin matkassa. Välillä vetäjää vuorotellen.
Se on jännä, miten tuollaisessa porukassa aika nopeasti muodostuu käsitys lähipyöräilijöiden vahvuuksista. Kuka nopea alamäissä, kuka taas ylämäissä. Harva on nopea koko ajan. Väkisin syntyy pumppaavaa liikettä ja toinen toisiaan tavoitetaan, pienen välimatkan hetkellisesti synnyttyä.
Reitti on hyvä ja hieno. Olemme juuri saapumassa 15 km juottopaikalle. Edessä oleva nainen huuteli "montako kilometriä ollaan tultu", kun uskoi vasta viiden kilsan luokkaa olevan plakkarissa. Ilokseen So sai kertoa uutisen, että sentään jo 15 km alkaa olla takana ja kohta muistin mukaan tulee juomapaikka. Taisi tyttö olla janoinen, suolakurkut näyttivät maistuvan urheilujuomatarjoilujen lomassa.
Juottolassa pientä rupattelua kanssamatkaajien kanssa, eihän tässä niin tosissaan olla liikkeellä, ettei kuulumisia ehtisi vaihtaa.
Seuraava väli kohti 26 km kohdalla olevaa juottolaa onkin reitin haasteellisinta metsärynkytystä kivikkoineen, monttuineen, kallioineen ja juurakkoineen. Paikka paikoin näitä päällekkäinkin. Valokuviahan ei näistä paikoista valitettavasti jää, vain helpoissa kohdissa mahdollista pitää ylipäätään kameraa kädessä.
Toinen juottola tarjoili taas vastaavat herkut, kuin edellinenkin. Sama setuppi So:lle kiitos eli suolakurkut, rusinat ja pari kupillista urkkajuomaa päälle. Suusanallista porinaa lisäksi. Ja sit menoksi taas.
Juomapulloa toistaiseksi vasta kertaalleen maisteltu, joten eiköhän tuolla loppuun asti pärjätä viimeiset 16 km.
Loppureitti on todella miellyttävää harjanteista vanhaa hiekkakuoppamaisemaa, jossa ilo ajella. On nousuja ja laskuja vuorotellen, lisäksi hauskoja hiekkarinteen reunalla luikertelevia polkuja. Ja lopuksi tullaan pitkälle asfalttisiirtymälle, jolla tarkoitus siirtyä lähemmäs urheilukeskusta.
Tässä asfalttisiirtymän aikana laitettiinkin sitten päivän hiostava osuus suihkuun ja vettä tuli hetken ihan kunnolla. Sadekuuro jäi lyhyeksi, mutta ehti kastella loppureitin aika totaalisesti. Asfaltilta takaisin viimeiselle metsäosuudelle päästessä, ennen maalialueelle saapumista, oli polkumme muuttuneet kuravelliksi. Sammaleiset kalliotkin aika liukkaiksi.
Fillarit ja kuskit saivat hienon ruskeasävyisen kurakuorrutuksen päällensä ja yksi kaatuminenkin So:n kohdalle osui yllättävän haasteellisella loppupätkällä. Oman mausteensa hommaan tässä vaiheessa antoi jalkojen loppuun ajettu voimataso, joka ei oikein enää tahtonut riittää märkään maastoon. Kuten viime vuonnakin, tämä loppureitti tarjoili päivän pahimmat haasteet, mutta siitäkin selvittiin.
Voittajan on helppo hymyillä. Niin, se voittaja seisoo tuolla palkintopallilla, So:n maistellessa lihakeittoa reissun päätteeksi. Palkitut 42/68/94 km kolme parasta, kukin vuorollaan. Lisäksi joukkuepalkitut. Joka tapauksessa itsensä voittajan on helppo hymyillä myös, lihakeiton mennessä muovilusikallinen kerrallaan ääntä kohti, sisäinen palkintopalli saa myös aplodit.
Garmin kertoo keskinopeuden olleen 16,2 km/h ja max nopeuden 43,1 km/h. Keskisyke 136 l/m, joka ylämäissä kyllä piikittää aika hyvin, toisaalta taas tasaisella ja alamäissä laskee nopeasti, kuten tyypillistä metsäajossa yleensäkin on.
Fillaria pestessä tapahtumaan tarjoilluilla letkulla ja harjalla, mieleen tulee, niin ne vaan voivat energiatasot kääntyä reitin varrella suhteessa siihen, mikä oma ajatus lähtötilanteessa on ollut. Edellistä vuotta miellyttävämpi kokemus, ellei sitten ihan loppuväsyä ja siihen liittyviä tuntemuksia oteta huomioon.
Kuitenkin sen verran rankka tuo MTB ralli ihmiselle on, ettei voi olla ihan varma tässä vaiheessa, nähdäänkö Satunnaista ohikulkijaa mukana ensi tai sitä seuraavanakaan vuonna. Jää nähtäväksi... josko MTB sielu vetovoimaa kokee, itselleen hallelujaa hokee ja sanoo 2025 kisalle okei. Mm, joo, joka tapauksessa vuosi elämää tarvitaan siihenkin väliin. Katsotaan, mitä uutta saamme niihin hätiin. Tärkeintähän on, että renkaamme pyörivät, eikä sekään kovin tärkeää.
