Malaga

Heillurei, eräs vuodenvaihde Satunnaisen ohikulkijan kauas vei... 

Juicen sanoin:
Joulunviettomme alkaa jo toukokuussa,

porsailla silloin on herkut suussa. 

Se lihoo, se kasvaa, se vahvistuu

ja sitten kun koittaa marraskuu,

niin lapset laulaa: "joulun tähti on ehdoton".

Mjuu... niin se taitaa olla, vaikka joillekin ihmisille joulu ja vuoden vaihde ovat niitä elämän kohokohtia, toisille voivat aiheuttaa ylenpalttista ahdistusta. Saattaa olla niinkin, että asiaa pohdiskellaan jo keväästä asti, miten voisi vältellä loppuvuoden väkinäistä tradition mukanaan tuomaa pakkoeloa koko suvun kesken.

Kävipä sitten kerran niin, että So päättikin viettää ajan yli tuon vuoden kiireisimmän, joulupukin porojen ja taivaalla räjähtävien rakettien, vähän kauempana perinteisestä.

No niin, eli Espanjan Malagasta puhutaan tällä kertaa. Tarkoittaa vuodenvaihteen lämpötiloissa mitattuna luokkaa +18 astetta ja auringonpaistetta kirkkaalta taivaalta. Vaateosastolta, jos asiaa kysytään, suosittelevat osalle ihmisiä pitkiä housuja ja kevyttä pikkutakkia, toisille saattavat sanoa shortsia ja t-paitaa.

Rantamaisemaa riittää käveltäväksi ja katseltavaksi, upeista veneistä puhumattakaan. Juu, kyllä, onhan siinä purjeveneellä leveyttä. Pulpettivene mahtuisi takakannelle poikittain, ihan vaan vaikka pelastusveneenä. La Farola de Malaga, komea majakkarakennus.

Seudun kuuluisa härkätaisteluareena on saanut keskeisen sijainnin rannan tuntumassa, johon näkymä avautuu hienosti Castillo de Gibralfaro linnoituksen korkealta rinteeltä. Satunnaisen fillari-ihmisen katse poimii maisemasta myös parhaimmat pyöräkaistat. Ja, kun kerran meri vieressä asustaa, paikallista Välimeren kalaakin kaupan tiskillä tarjoillaan. 

Iltamaisemat toki omaa luokkaansa valaistuine katuinen ja rakennuksineen.

Reilu 50 km idän suuntaan sijaitseva Nerjan kylä on kuuluisa tippukiviluolistaan ja toki itse kyläkin katsomisen arvoinen. Luontoon unohtuneet, kymmenien tuhansien vuosien aikana muodostuneet tippukiviluolat löytyivät uudelleen vuonna 1959 paikallisten pojankoltiasten seuratessa lepakoiden lentoa luoliin. Retkipäivä tarjoilee mukavaa puuhaa ja maisemaa, bussin kuljettaessa paikasta toiseen ja illaksi takaisin lähtöpaikkaan.

Malagassa ei tähän vuodenaikaan juurikaan jouluun liittyviä merkkejä ole havaittavissa, ellei sitten joitakin Calle Marques de Lariosin kävelykadun valofiguureja oteta huomioon. Sitä vastoin rentoja, iloisia ja lomafiiliksissä nautiskelevia ihmisiä riittää senkin edestä kävelykatujen ja rantabulevardien täytteeksi. Eikä ihme, johan näillä maisemilla ja lämmöillä kovempikin sydän sulaisi.

Jossakin vaiheessa tarinaa tämäkin joulunvietto tuli päätökseensä ja lensi siivin, joulun punaisin, takaisin kotimaahan. Jo tutuksi tulleeseen tapaan, tiedämme kaiken hyvän päättyvän aikanaan. So, let's go Petteri Punakuono and adios amigos Espanjanos, see you again!

Brymir Hämeenlinna

Jos miettii sitäkin, mikä bändi ihmiselle, meille kullekin, on antanut eniten elämyksiä kuuntelun saralla muutamien viimeisten vuosien aikana. Elämyksiä, jaksamista, motivaatiota, iloa, tunnetta suurempaa. Niinpä... se on varmaan hyvin henkilökohtaista, yksilöllistä ja erilaista jokaiselle.

Satunnaiselle ohikulkijalle se voisi olla kotimainen bändimme Brymir ja jos albumia haluaa funtsia, "Voices in the Sky". No, nyt sitten ollaan tultu siihen hetkeen, jotta kyseinen bändi laskeutui Etelä-Suomen Hämptoniin, Hämeenlinnakin tunnettu. Lempinimi ilmeisesti paikkakunnalla herättänyt tunteita suuntaan jos toiseen. Eihän nimi miestä pahenna, ellei mies nimeä, vai miten se menikään?

So saapui tapahtumapaikalle etuajassa jo päivää ennen h-hetkeä. Tarkoituksena tutustua kaupunkiin junan kyydissä kulkeneella fillarilla ja vierailla, mm. Sibeliuksen syntymäkodissa ja totta kai itse Hämeen linnassa.

Suistoklubi keikkapaikaksi aika pieni, mutta tuntui silti porukka mahtuvan, tiivis tunnelma. Keikan aloitus venyi melko myöhäiseksi, lähemmäs yhtätoista, Mors Subitan osuuden peruuntumisen takia. Tämän, kun piti esiintyä ensin ja yhdeksältä aloitella.

Viimein alkoi tapahtua. Ilmoille kajahti avausbiisi "Voices in the Sky", joka aukaisi fanien sielujen salaisuuksien hanat kertaheitolla. Siihen perään "Landfall", aijai.

Yksi havainto heti alkuunsa oli miellyttävä äänentaso, korvatulpat kun olivat unohtuneet hotellille. Useinhan keikkapaikoilla on lähes mahdotonta olla ilman. Äänitarkkailijalle pisteet, yes.

Välissä muutama biisi vanhempien levyjen tuotantoa ja sitten taas paluu uusimman albumin työstöön. Johan tämäkin levy kolmatta vuotta käy, ettei sinällään ihan uusi enää ole.

"Rift Beetween Us" loi salin ilmapiiriin mystisen tunnelman. Vaikka kyseistä biisiä ei jokainen slovariksi tunnustaisi, lienee sanoitus vaikuttava monen mielestä. Muutama kännykän taskulamppukin taisi kohotetuissa käsissä musiikin tahtiin heilua puolelta toiselle.

Seuraavana tarjoiltu "Speeds of Downfall" kuulutti tanakampaa menoa ja sai yleisön viimeisetkin nukkujat heräämään illan rientoon. Tämän jälkeen bändiesittelyä ja yleisön laulatusta, yleistä hengen nostatusta. Sit taas lisää soittoa...

Ja kun erinäisten lavatapahtumien kautta viimein päästiin "Fly with Me" kohdalle, paikan tunnelma ja yleisö oli ajettu loppuun, vastustamattoman antautumisen merkkinä suonosoitukset räjähdysmäiset ja kaikki olivat valmiina yhteiseen lentoon bändin kanssa. 

Illan päätteeksi vielä hetki istuskelua Suiston baarissa tunnelmaa haistellen ja illan tapahtumia maistellen. Ajatukset leijuivat edelleen Brymirin tekemisen tahtiin, maailma oli saatu taas uuteen malliin ja siitä olikin leppoisaa liukua ajatusten aallokossa kohti lähellä olevaa hotellia, taas yhtä kokemusta rikkaampana.

P.S. palataan jossakin vaiheessa erikseen tekstin alussa mainittuihin Sibeliuksen syntymäkotiin ja Hämeen linnaan.