perjantai 21. maaliskuuta 2025

Malaga

Heillurei, eräs vuodenvaihde Satunnaisen ohikulkijan kauas vei... 

Juicen sanoin:
Joulunviettomme alkaa jo toukokuussa,
porsailla silloin on herkut suussa. 
Se lihoo, se kasvaa, se vahvistuu
ja sitten kun koittaa marraskuu,
niin lapset laulaa: "joulun tähti on ehdoton".

Mjuu... niin se taitaa olla, vaikka joillekin ihmisille joulu ja vuoden vaihde ovat niitä elämän kohokohtia, toisille voivat aiheuttaa ylenpalttista ahdistusta. Saattaa olla niinkin, että asiaa pohdiskellaan jo keväästä asti, miten voisi vältellä loppuvuoden väkinäistä tradition mukanaan tuomaa pakkoeloa koko suvun kesken.

Kävipä sitten kerran niin, että So päättikin viettää ajan yli tuon vuoden kiireisimmän, joulupukin porojen ja taivaalla räjähtävien rakettien, vähän kauempana perinteisestä.

No niin, eli Espanjan Malagasta puhutaan tällä kertaa. Tarkoittaa vuodenvaihteen lämpötiloissa mitattuna luokkaa +18 astetta ja auringonpaistetta kirkkaalta taivaalta. Vaateosastolta, jos asiaa kysytään, suosittelevat osalle ihmisiä pitkiä housuja ja kevyttä pikkutakkia, toisille saattavat sanoa shortsia ja t-paitaa.

Rantamaisemaa riittää käveltäväksi ja katseltavaksi, upeista veneistä puhumattakaan. Juu, kyllä, onhan siinä purjeveneellä leveyttä. Pulpettivene mahtuisi takakannelle poikittain, ihan vaan vaikka pelastusveneenä. La Farola de Malaga, komea majakkarakennus.



Seudun kuuluisa härkätaisteluareena on saanut keskeisen sijainnin rannan tuntumassa, johon näkymä avautuu hienosti Castillo de Gibralfaro linnoituksen korkealta rinteeltä. Satunnaisen fillari-ihmisen katse poimii maisemasta myös parhaimmat pyöräkaistat. Ja, kun kerran meri vieressä asustaa, paikallista Välimeren kalaakin kaupan tiskillä tarjoillaan. 


Iltamaisemat toki omaa luokkaansa valaistuine katuinen ja rakennuksineen.


Reilu 50 km idän suuntaan sijaitseva Nerjan kylä on kuuluisa tippukiviluolistaan ja toki itse kyläkin katsomisen arvoinen. Luontoon unohtuneet, kymmenien tuhansien vuosien aikana muodostuneet tippukiviluolat löytyivät uudelleen vuonna 1959 paikallisten pojankoltiasten seuratessa lepakoiden lentoa luoliin. Retkipäivä tarjoilee mukavaa puuhaa ja maisemaa, bussin kuljettaessa paikasta toiseen ja illaksi takaisin lähtöpaikkaan.


Malagassa ei tähän vuodenaikaan juurikaan jouluun liittyviä merkkejä ole havaittavissa, ellei sitten joitakin Calle Marques de Lariosin kävelykadun valofiguureja oteta huomioon. Sitä vastoin rentoja, iloisia ja lomafiiliksissä nautiskelevia ihmisiä riittää senkin edestä kävelykatujen ja rantabulevardien täytteeksi. Eikä ihme, johan näillä maisemilla ja lämmöillä kovempikin sydän sulaisi.

Jossakin vaiheessa tarinaa tämäkin joulunvietto tuli päätökseensä ja lensi siivin, joulun punaisin, takaisin kotimaahan. Jo tutuksi tulleeseen tapaan, tiedämme kaiken hyvän päättyvän aikanaan. So, let's go Petteri Punakuono and adios amigos Espanjanos, see you again!

perjantai 7. maaliskuuta 2025

Brymir Hämeenlinna

Jos miettii sitäkin, mikä bändi ihmiselle, meille kullekin, on antanut eniten elämyksiä kuuntelun saralla muutamien viimeisten vuosien aikana. Elämyksiä, jaksamista, motivaatiota, iloa, tunnetta suurempaa. Niinpä... se on varmaan hyvin henkilökohtaista, yksilöllistä ja erilaista jokaiselle.

Satunnaiselle ohikulkijalle se voisi olla kotimainen bändimme Brymir ja jos albumia haluaa funtsia, "Voices in the Sky". No, nyt sitten ollaan tultu siihen hetkeen, jotta kyseinen bändi laskeutui Etelä-Suomen Hämptoniin, Hämeenlinnakin tunnettu. Lempinimi ilmeisesti paikkakunnalla herättänyt tunteita suuntaan jos toiseen. Eihän nimi miestä pahenna, ellei mies nimeä, vai miten se menikään?

So saapui tapahtumapaikalle etuajassa jo päivää ennen h-hetkeä. Tarkoituksena tutustua kaupunkiin junan kyydissä kulkeneella fillarilla ja vierailla, mm. Sibeliuksen syntymäkodissa ja totta kai itse Hämeen linnassa.

Suistoklubi keikkapaikaksi aika pieni, mutta tuntui silti porukka mahtuvan, tiivis tunnelma. Keikan aloitus venyi melko myöhäiseksi, lähemmäs yhtätoista, Mors Subitan osuuden peruuntumisen takia. Tämän, kun piti esiintyä ensin ja yhdeksältä aloitella.

Viimein alkoi tapahtua. Ilmoille kajahti avausbiisi "Voices in the Sky", joka aukaisi fanien sielujen salaisuuksien hanat kertaheitolla. Siihen perään "Landfall", aijai.

Yksi havainto heti alkuunsa oli miellyttävä äänentaso, korvatulpat kun olivat unohtuneet hotellille. Useinhan keikkapaikoilla on lähes mahdotonta olla ilman. Äänitarkkailijalle pisteet, yes.

Välissä muutama biisi vanhempien levyjen tuotantoa ja sitten taas paluu uusimman albumin työstöön. Johan tämäkin levy kolmatta vuotta käy, ettei sinällään ihan uusi enää ole.

"Rift Beetween Us" loi salin ilmapiiriin mystisen tunnelman. Vaikka kyseistä biisiä ei jokainen slovariksi tunnustaisi, lienee sanoitus vaikuttava monen mielestä. Muutama kännykän taskulamppukin taisi kohotetuissa käsissä musiikin tahtiin heilua puolelta toiselle.

Seuraavana tarjoiltu "Speeds of Downfall" kuulutti tanakampaa menoa ja sai yleisön viimeisetkin nukkujat heräämään illan rientoon. Tämän jälkeen bändiesittelyä ja yleisön laulatusta, yleistä hengen nostatusta. Sit taas lisää soittoa...

Ja kun erinäisten lavatapahtumien kautta viimein päästiin "Fly with Me" kohdalle, paikan tunnelma ja yleisö oli ajettu loppuun, vastustamattoman antautumisen merkkinä suonosoitukset räjähdysmäiset ja kaikki olivat valmiina yhteiseen lentoon bändin kanssa. 

Illan päätteeksi vielä hetki istuskelua Suiston baarissa tunnelmaa haistellen ja illan tapahtumia maistellen. Ajatukset leijuivat edelleen Brymirin tekemisen tahtiin, maailma oli saatu taas uuteen malliin ja siitä olikin leppoisaa liukua ajatusten aallokossa kohti lähellä olevaa hotellia, taas yhtä kokemusta rikkaampana.

P.S. palataan jossakin vaiheessa erikseen tekstin alussa mainittuihin Sibeliuksen syntymäkotiin ja Hämeen linnaan.

torstai 20. helmikuuta 2025

Juoksukaluston kohennusta

Jep, vuodenvaihteen tuntumaan osui sellainenkin asia, jotta pitkään käytössä ollut Garmin Forerunner 645 sanoi sopimuksensa irti. Sinällään tosi outo juttu, mutta tämäkin on nyt siis nähty. Kellon runkomateriaali voi pettää. 

Oli pudonnut omia aikojaan ranteesta ostarin käytävillä. Onneksi löytyi pienellä kyselyllä. Sinällään ei muuten kovin vakavaa, vanha laite jo ja kaikki materiaalihan on tallessa palvelimella tietokannassa. Huolta aiheutti eniten kelloon integroitu pankkikortti. Sen sai onneksi poistettua käytöstä Garmin Connect sivulla. 

Noh, käyttö jatkui parin kuukauden verran taskukellona, mutta sehän ei tietenkään yhtä toimiva ratkaisu ole juostessa, kun musiikin volumeakin pitäisi välillä vaihdella, sekä mahdollisesti muitakin asioita pikaisesti vilkaista. Kovin heikoksi jää sykkeen mittaustuloskin kellon pomppiessa taskunpohjalla.

No niin, sitten pääsemmekin asiaan, jota siis nykyinen ranne kertoo. Voisimme ottaa tähän kohtaan unboxauksen? Uusi laite Forerunner 965, mallin lippulaivaksikin tituleerattu.

 

Noita kahta, vanhaa ja uutta, jos rinnakkain vertailee, ensimmäinen havainto, kokoeroa on. Onko sitten tarpeellista, liian iso? Ensivaikutelma hieman siltä vaikutti, mutta tekemisen tuoksinassa tajusi isompien numeroiden sopivan silmään lenkin aikana paremmin. Tuolloin, kun harva viitsii silmälaseja kelloa varten mukana kantaa.


Nyt muutaman viikon ajan jo käyttäneenä, voi todeta hintansa tienanneen. Kättä kun nostaa, heti näyttö herää kertoakseen sinulle kellonaikaa värinäytöllä. Jos jotakin muuta haluat kellolle sanoa, sormella sipaisu riittää, kosketusnäyttö kertoo kaikenlaista. Myös kellon akku aivan toista tasoa kuin vanhassa. Kahden viikon ajan virtaa tuntuu riittävän, vaikka suorituksia lähes joka toinen päivä ja musiikit suoritusten aikana. Tärkeintähän näissä kuitenkin on suoritustiedot, joka kertyvät Garminin palvelimelle totuttuun tapaan. Siellähän se kuntoilijan syvin olemus asuu.

Niinhän se on, kello itsessään ei tiedä mitään, kertoo ajan saatossa sinulle sen minkä tiesit jo muutenkin. Ikään kuin vahvistaa ajatusta itsestäsi ja näyttää mitattavissa olevat arvot kuntokehitykselle, sekä historiatietoa tilastomielessä ja sitä kautta ehkä lisää motivaatiotakin vuositasolla asioita seuratessa.

Uusia mittausarvoja näyttääkin tulleen laitteen mukana Garmin Connectiin melkoisen paljon. Muutamaan vanhaan verrattuna, nyt toistakymmentä näyttäisi olevan.



--- 

Tähän lumikauteen osui toinenkin juoksutekemiseen liittyvä asia. Sarvan Xtiroissa, kun oli hieman jo väsyneet piikit alla, So ajatteli asiaa Puuilon nastoilla kohennella. Toki mieleen sekin ajatus hiipi, josko miten hyvin pohjassa pysyvät.




Eikä mitään, hyvin näyttävät pohjissa pysyneen. Nämähän ruuvattiin jo kauden alussa sisään. Akkuporakoneella helposti pohjaan paipuvat. Koneelle ja nastojen uriin sopiva kärki toimitetaan paketin mukana. Vanhojen nastojen reikiin ei kannata ruuvata, sen verran jo isoksi kalvautuneet. Toistaiseksi ei yhtään ole irronnut tai edes antaneet siihen suuntaavia merkkejä.



Lähinnä kantapään alueelta oli vanhoja irronnut. Varsinkin jäisessä alamäessä juostessa alkoi hieman epävarmaksi askel käydä. Muutamalla lisäpiikillä uskaltaa luottaa pitoon ja kesäjuoksun ajatuksella rennosti hölkötellä menemään.

No niin, kaluston ollessa taas mintissä, on ihmisen hyvä jatkaa ja kevein mielin kohti kevättä kirmata.

lauantai 1. helmikuuta 2025

Kehopositiivinen huijaus

Tänään Satunnaiselle ohikulkijalle tarjoiltiin elämys. Niin, elämys. Niinkin vaativa ja stressaava kuin tämä viikko on ollut, tarjoili perjantai-aamupäivä helpotusta työelämässä, antoi tilaa ihmiselle ja ihmisen sydämelle. Mitä muuta olisi keho tässä kohtaa kaivannut kuin kuntosalia ja siellä olevaa laitteistoa, vapaista painoista puhumattakaan. Elämme siis tässä kohtaa tarinamme päähenkilön mukana vuoden takaista tammikuuta 2024, jolloin jalkaleikkaus vasta tuoreessa muistissa oli.

Se, mitä se elämys tässä tarkoittaa, selviää tarinan edetessä. Kehoa on tämän kokemuksen kertoman mukaan helppo huijata. Eikä tuo päässä asuva pieni mieli tunnu olevan sen enempää salapoliisityyppiä, sama tarina uppoaa siihenkin. Mitä tekee hän, hyppää Matrix crosstraineriin, laittaa intervalli-ohjelman käyntiin ja korvanapit korviin. Samat musiikit kellosta reippaalla volumella, joita tarjoillaan yleensä luonnossa juostavalla maantielenkillä ja avot, matka alkaa. Tossua toisen eteen. Kädet sivulla samassa tahdissa käskee.

Ensin tasaista rullausta jonnin aikaa, kunnes jaloissa alkaa painetta tuntua, ylämäkikö se siinä, kyllä. Hengitys tiivistyy ja hikeä pukkaa otsaan. Onneksi pyyheliina varattu viereen. Aikansa antaa ylämäkeä ja taas siirrymme tasaiselle. Parin minuutin kuluttua taas ylämäkeä. 

Ei kovin pitkälle päästy, kun tuli havaittua So:n jo unohtaneen olevansa sisätiloissa laitteen paijattavana. Tunne kuin ulkona, vapaana juoksijana kirmaisi. Siispä, molemmat, keho ja mieli oli huijattu juoksua jäljittelevällä liikkeellä ja äänimaailmalla uskomaan olevansa juoksutilanteessa. Ja nehän uskoivat.

Että, jos olisi vielä edessä ollut iso televisio, jossa olisi näytetty aiemmin action kameralla kuvattua juoksunäkymää, olisi uskomus voinut olla vieläkin vakuuttavampi, jos mahdollista. Joka tapauksessa näitä oman kehon kokeiluja on hauska toisinaan tehdä ja havaita, miten helppo ihmistä on manipuloida ja ohjailla uskomaan erilaisia asioita, itse itseänsäkin.

Lenkin lopputuloksena nähtiin kuluneen fraasin mukaisesti väsynyt, mutta onnellinen So. Pyyheliina märkä, niin myös paita. Kuin olisi reilun puolentunnin vitosen tai kutosen lenkiltä kotiin saapunut. 

Tästä aasinsiltana voikin kuvitella, mitä kaikkea muuta sellaista maailmassa tapahtuu, joka ei ole ihan todellista, mutta mielemme on ohjailtu näin uskomaan?

Mjuu, aikaa tässä välissä palanut vuoden verran ja nyt kun olemme tuon laitteen kanssa vähän useammin treffanneet, alamme jo hieman tuntea toisiamme. Crosstrainerissa 20 kpl intervallitasoja, siitä 15-16 tason, kun valitsee, saa kokenutkin juoksija tehdä töitä ihan tosissaan, jotta pääsee lenkin loppuun kunnialla.

Hikirätin ollessa jo kostunut ja voimien vähetessä, kuudennen ylämäen jälkeen, viimeinen tasainen pätkä alkaa ennen ohjelman loppua. Siinä samaan aikaan sopivasti Marianas Rest "Fear Travels Fast" pärähtää soimaan korvanapeissa, ihminen tuntee haluavansa laittaa silmät kiinni ja antaa itsensä vaipua saman liikkeen jatkuessa flow tilaan. Tunne hyvin saman tyyppinen kuin juoksutapahtumassa, maalin siellä kaukana edessä häämöttäessä ja hyvän biisin lähtiessä soimaan. Olet kaikkesi antanut ja haluat vain rullata hienossa tunnelmassa kohti maalia kaikilla soluillasi tilanteesta nauttien, kuin elämänjanon kulinaristi.


Kuuden minuutin biisi jää kesken crossarin ohjelman luovuttaessa. Vielä pariksi minuutiksi puolapuihin roikkumaan sanoakseen selälle sooja, samalla muutama vatsarutistus. Avot, tämä oli tässä ja sit suihkuun. Satunnainen ohikulkija kuulee sisäisen äänensä sanovan nam ja nam, haluten tätä lisää. Ei varmaan kesällä, mutta talvikausien kylmimpinä päivinä ainakin, vilukissojen juhlapäivinä.

perjantai 17. tammikuuta 2025

Tervetuloa vuosi 2025!

Ai että mitä tuli luvattua? Niin, tuliko tehtyä lupauksia, menneitä muisteltua tai tulevaisuutta suunniteltua, uuden vuoden lupauksia? 

Satunnainen ohikulkija katsoo hetken viime vuoden liikunnallisia edesottamuksia, kuten valveutuneet So lukijat muistavat ennestään näin vuoden vaihteessa tyypillisesti tapahtuvan. Sen jälkeen voisi parilla lauseella miettiä vuoden 2025 tavoitteita. Ei raapaista tällä kertaa kuitenkaan pintaa syvemmälle. Eihän kukaan jaksa heti vuoden alkuun niin syvällistä. Katellaan tarkemmin vaikka sitten johonkin toiseen väliin. Paperikoneetkin käynnistyvät vaihe kerrallaan, eikä heti täydellä teholla jauha.

Niin... otetaan siis katsanto vuoden 2024 liikunnallisten edesottamusten toteumaan. Hetkinen, mitäs ne nyt taas olivatkaan, kaivetaan Garminin tilastot esiin. Kukapa niitä muuten osaisi sanoa, saati muistissa kantaa.

  

Muutenhan näyttäisi menneen aikalailla tavoitetasojen mukaisesti, lukuun ottamatta luisteluhiihtoa ja melontaa. Ehkä yllättävintä on juoksun lukema, joka yleensä saavutettu. Toki tuollakin nafti 600 km voi jo sanoa tossunpohjan kuluneen. Toisaalta taas fillarointia on tehty tuplana suunniteltuun verrattuna. Joo, eiköhän näillä lukemilla voida elää.  

No sitten jos lähtee uutta kautta 2025 miettimään, suunnilleen vastaavilla voisi mennä. Eikös se toisaalta ole niinkin, että jos aina saavutamme kaikki tavoitteet, olisi hieman tarkisteltava, ollaanko oikeissa lukemissa vai olisiko tavoitteissa nostovaraa. Yksi muutos ainakin voisi olla paikallaan, koska sen lopputuloksen tietää jo etukäteen. Hiihtoseurannan voisi jättää pois, sormet kun aina niin jäässä, ettei sitä lajia varmaan enää juurikaan tule tehtyä.

Niinpä... sitten vaan uudet tavoitteet sisään ja tekemään, vain tekemällä tapahtuu!

tiistai 31. joulukuuta 2024

Tähtisädetikku (runo)

Ihmisen elämä kuin tähtisädetikku, 
hetken loistaa kirkkaasti, sitten savuaa rajusti.
Palaessaan sädehtii joka suuntaan,
sen jälkeen jäähtyy, ei anna muuta.

Jäljelle jää vain ruttuinen kuori,
sisällä jäähtynyt sydän, vielä nuori.
Ydinlanka se on, metallinen, 
kuumudessa vääntynyt, kuparinen.

Vaikka kuoren ehjänä pitää,
hauraiden luiden tapaan, ei kestä mitään.
Kastettava ennen roskiin heittämistä,
jotta leposijansa jättäisi sytyttämättä.

Parempi metallinen runkolanka taitella on,
roskapussille sekin voi olla armoton.
Viimein, tuo pussi pihan roskalavaan viedään,
sieltä paikkaan ei kenenkään tietämään.

Jos sinulla kuitenkin sädetikkuja laatikollinen on,
olet joulun alla ja vuodenvaihteessa voittamaton.
Joka joulu ja juhannus uusi tikku sytytä,
tikun päähän sytkärin liekkiä näytä.

Elämän liekki, voiko uudelleen palaa,
toisessa hahmossa meiltä salaa.
Ihminen, eläin, kivi tai kasvi suuri,
huomioi niitä, voi olla sädetikkusi siinä juuri.

Kuka sen tietää missä on elämää ennestään,
vai siirtyykö toiseen hahmoon eteenpäin?
Siinä vierelläsi visertävä harmaa varpunen,
voi sädehtiä sisällä sen, tähtisädetikkusi eilinen.

perjantai 20. joulukuuta 2024

Maastokauden avaus ensilumilla

Jassodes... tämän kauden ensimmäinen maastolenkki nähtiin jo viime kuussa ja talvikausi sitä myöten avattu. Herra sääherramme oli päätynyt Satunnaisen maastokulkijan kanssa samaan päivämäärään. So suunnitteli ensilenkkiä ja samaan aikaan säähidalgomme oli päättänyt heittää ensimmäiset lumiset peittonsa maan pinnalle. Niin, marraskuun ensimmäisistä päivistä puhutaan.

Hieman kotiympyröiden lähimetsiä pitemmälle oli tarkoitus mennä ja mentiinkin. Ei kovin kauas, mutta kuitenkin sen verran, että fillari oli helpolla päätöksellä vetokoukun telineeseen nostettavissa. 

Kuluneella viikolla vielä oli ajettu maantiefillarillakin työmatkaa, joten lumen tulo taisi hieman yllätyksenä tulla kaikille. Puhumattakaan Ilta-Sanomien otsikoista, joissa pieninkin säämuutos saa tyypillisesti uskomattomat mittasuhteet. No, joka tapauksessa Ilmatieteenlaitos kertoi seuraavalle tulevalle viikolle parhaimmillaan +9 astetta lämpöä Suomi-neitomme hameenhelmaan. Joten mielessä kävi, josko kesäkelit olisivat jatkuneet edelleen ja Satunnainen maantiekulkijakin vielä tienpäällä olisi nähty.


Aijai, meinaako olla hieman helppo hengittää? Niin, metsä se on, joka ihmisen mieltä lämmittää ja hyvää tunnetta kehittää. Raikas, kostea, parilla lämpöasteella varustettu mäntymetsä, puiden oksilta vettä putoillen ja lumiroiskeita tarjoillen. Voisiko paremmalta kuulostaa metsämiehen korvaan, kuskin polkua pitkin suhatessaan?

Aika helppojahan tällä alueella nämä polut ovat, neulaspolkua unelmaksi asti. Melkein voisi puhua esteettömän kulun mahdollistavista radoista. Toki, vähän sivummalle tämän alueen ytimestä lähdettäessä löytyy kyllä haasteellistakin maastoa. Polut täynnä ylämäkeä ja kivenmurikkaa, jonka yli saa hiki päässä pakertaa ja antaa keuhkojen puhaltaa.

Niin, tosiaan tämän alueen poikkihan se Tuusula MTB reittikin kulkee, joten tuttua maastoa sikäli. Ja siellähän se tosiaan aina on tullut havaittua, että maasto vaatii veronsa silloin, kun aikaa vastaan taistellaan. Näin rauhakseen tehtäessä sitä vastoin mieli lepää, ei kaipaa ketään, kuulee tuulen huminaa ja oman mielen muminaa...

---

No niin, nyt kun jo joulukuun loppupuoliskolla ollaan ja kohta joulupukkikin ovella seisoo, So toteaa, kuin olisi jälkikäteen kristallipalloa katsonut, että parin viikon maantie-/maastokausien päällekkäinen liitoskohta tänä vuonna nähtiin. Tosin So:lle se maantiekausi loppui kuin seinään siihen eturenkaan puhkeamiseen, you remember?

Sinällään tänä vuonna maantiekausi jatkui ennennäkemättömän kauan ja ainakin So:n mittakaavassa uusi ennätys saavutettiin. Taisi tuo säävaltikan haltija olla hieman päättämätön sen suhteen, elettiinkö kesän jälkeistä syksyä vaiko talvea edeltävää kesän loppua. Väliäkös sillä, kunhan alla on pari rullaavaa rengasta ja roppakaupalla iloista mieltä matkassa.

Let's keep rolling towards Christmas! 

lauantai 7. joulukuuta 2024

Maantiekauden päätöslenkki 2024

Niin tosiaan, kun kauden ensimmäinen maastolenkki, jota voidaan tutkailla tarkemmin seuraavassa postauksessa, oli nähty lumen peittämässä maisemassa, voi tässä vaiheessa jo hetkisen viisaampana todeta ensilumien pysyneen maassa tasan kaksi päivää. Sen jälkeen palasimme taas luontoherran mielenmukaiseen päiväjärjestykseen ja saimme tuntea jopa kymmenen plusasteen lämpötiloja. 

Niinpä kävi sellainenkin asia toteen, sai nähdä päivänvalon, jossa Satunnainen ohikulkija kuvitteli jatkavansa edelleen maantiepyöräilykautta, kuin kesän lapsi konsanaan. Todellisuus palautti ihmisen kuitenkin maanpinnalle. Aamuvarhaisella So liikkeelle polkaisi tuttuun tapaan työmatka-ajoa ajellen, kunnes jo hetkisen liikkeellä olleena tajusi kevyen liikenteen väylien jääneen hiekoittajien hampaisiin, aiemman kahden lumisen päivän takia.

Sehän ei maantiekuskin ajatuksissa oikein hyvältä kuulosta, jos väylät kosteapintaisessa sorassa kylpevät ja siinä renkaita saapi terävää sorapintaa vasten liottaa. Alkaa pelko renkaan puhkeamisesta väkisinkin aueta mielessä, ennen varsinaisen renkaan puhkeamista. Ja kuten niin monesti ennenkin olemme saaneet havaita, se mikä voi olla mahdollista, se tapahtuu. 

Reilun neljän kilometrin kohdalla se oli totta. Eturengas tyhjä. Ja sehän oli juuri se ulkorengas, joka jäi keväällä takarenkaan vaihdon yhteydessä vaihtamatta, koska silloin vielä hyvältä vaikutti. Toki se jo kesällä, kirkkaassa auringon paahteessa tuli huomattua melko kuluneeksi ja halkeilleeksikin. Niin, olihan siihenkin toki sisuri vaihdettu kiekkojen uusimisen yhteydessä, mutta ulkopintahan se on se, joka teräväpintaista soraa vastaan taistelee.

No, eipä mitään, olihan matkassa paikka-aineaererosolipullo. Joten hieman sivummalle, pyörälaukkua auki ja hommiin. Jostakin syystä paikka-aine ei suostunut kulkeutumaan venttiilin läpi, vaan pursui liittimen ja venttiilin kierteiden välistä pihalle. Ei sitten millään, vaikka kuinka olisi tiukalle kiertänyt ja uudelleen venttiiliä availlut. Eihän siinä sitten muu auttanut, kuin laittaa kävelyksi takasin päivän lähtöpaikalle.

Niin, eihän tossa paluussa mitään niin pahaa muuten ollut, kun periaatteessa aamulenkiksi tämänkin voi laskea, mutta noilla fillarikengillä ei oikein viittis montaa kilsaa kävellä, koska pohjat kovaa muovia ja klossejakin tarvis vähän varoa. No, vajaa tunnin kävelyllä siitäkin selvittiin, mutta kauden päätöslenkiksi toki olisi suonut paremmissa merkeissä sujuvaa tekemistä, ihan jo senkin takia, ettei jäisi talvelle huonoa fiilistä, kevättä odotellessa. 

Toisaalta onpahan sitten taas keväälle jotakin hankintasuunnittelua tiedossa, jotta ei tylsäksi kävisi. Ja sekin, että tämähän oli ensimmäinen tämän kauden maantierenkaan feilu. Noita sisureita, kun joskus on tullut useampaankin kertaan kaudessa vaihdeltua, milloin missäkin maantienreunassa. Että... otetaan ilolla tämäkin kokemus vastaan ja suhtaudutaan positiivisesti, se kantaa joka tapauksessa pisimmälle.

perjantai 22. marraskuuta 2024

Vantaan maraton 2024

Tyhjä sivu... niin mitähän siihen kirjoittaisi? Eikös joku joskus nimennyt kirjoittajan taudiksi tyhjän A4:n syndrooman. Niin, sitähän se varmaan niillä työkseen kirjoittamista tekevillä joskus voi olla. Deadline lähestyy, eikä materiaalia ole riittävästi.

No, sitä ongelmaa ei tässä blogissa tunneta, nimittäin syksy on jo pitkällä ja tulevana lauantaina Vantaan maratonia tarjoillaan juoksijoille. Niin siinä taitaa käydä, että Satunnaiselle ohikulkijalle tällä kertaa on lankeava kympin siivu työn alle. Tarkoitus työstää peruslenkkinä, kuten koko kauden tapahtumat tähän mennessä muutenkin. Toki se rinnassa roikkuva numerolappu pientä roolia takaraivossa näyttelee ja jalat hieman kovempaan tekemisen tiimellykseen käskee. Mutta pääasia, jotta lähtökohtaisesti ajatus on oikeassa mittasuhteessa. Sen jälkeen kakki ylitykset ovat vain positiivisia.

Ihan mukavasti tällä hetkellä tuo juoksupuoli kulkee. Tänäänkin, kun lokakuista tiistaita eletään, niin hetkinen, mikäs Volturian biisi se nyt olikaan, joka tämän päivän lenkkiä siivitti, "The Killing Joke". Juu, että syysauringon kasvoihin paistaessa ja Federican syvällisen äänen koukatessa malalta kauhaisten kertosäkeen alkua uudelleen ja uudelleen, huomaa tossunkin nousevan asfaltin pinnasta samaan tahtiin kohti seuraavaa askelta.

Mm, joo tosiaan elämän pitkää maratonia jos katsoo, on välietappi siinä vaiheessa, ettei tällä kertaa kannustusjoukkoja ole tiedossa. Toki eihän siellä yksin tarvitse juosta, siis tässä lähimaratonillakaan. Onhan sinne reilut 1500 osallistujaa ilmoittautunut samaan aikaan jalkojaan heiluttelemaan. Eiköhän näiden kannustusjoukkojen jokunen huuto omallekin kohdalle osu ja jos ei huuto, niin ainakin kannustava katse.

Mutta joo, eiköhän sitten siirrytä päivän epistolaan...

Olemme päässeet viikon lauantaipäivään ja ilma vaikuttaa olevan mallillaan sadepäivien jälkeen. Foreca hieman alakuloisen pilvisen vaikutelman antaa, mutta Ilmatieteenlaitos mukavampaa näyttäisi tarjoilevan. Heti aamusta aurinkoa lähes puolille päivin ja +9 asteen tienoilla lämmöt. Kympin osuus 11:15 on alkavaksi suunniteltu, joten vaikuttaisi siltä, että kuivin jaloin selvitään.

No joo, pitkää trikootahan toi silti jalkaan huutaa ja varmaan joutuu juoksutakkiakin t-paidan kaveriksi antaa. Sen nyt tietää, ettei kuivalla paidalla selviä talvellakaan, mutta ylipukeutuminen toki turhaan matkamiehen voimia kuluttaa.

Aika reilusti näyttää jo porukkaa olevan paikalla Satunnaisen ohikulkijan kurvatessa tapahtumapaikan parkkikselle. Sitten vaan kisakansliasta omalle kohdalle osuvaa numerolappua hakemaan. 


Kova kuhina täälläkin jo menossa, kuin muurahaiskekoon olisi astunut. Toki erittäin selkeä systeemi, itsepalveluna haetaan pyykkinarulta se oma kuivumassa oleva kirjekuori. Taitaa siitä ripaus tossa kuvan oikeassa reunassa näkyäkin.

Niin, missä se vessa nyt taas olikaan? Sehän se seuraava etappi aina on numerolapun saamisen jälkeen. Siitä sitten takaisin autolle hetkeksi vetämään henkeä ja sit nokka kohti lähtöviivaa. Vaikuttaa olevan kisatunnelma kohillaan lähtöviivaa lähestyttäessä. Melkein voisi käsin kosketella lähtijöiden syksyistä intoa ja sanallista supinaa, kun vieressä kävelijät kuuluvat muistelevan viimevuoden vastaavaa hetkeä.

Jaahas, taitaa tulla viimevuoden toisinto, nimittäin lähtölaukausta odotellessa alkoi pientä tihkusadetta jo osua kasvoihin. Kolme, kaksi, yksi, PAM ja sit taas mennään...

Muutamia kävelyaskeleita, ennen kuin mahtuu hölkälle ja siitä sitten pikkuhiljaa taas saadaan porukka liikkeelle, kukin omaa vauhtiaan. Muutaman korttelin jälkeen letka pidentynyt jo merkittävästi ja nopeuserot alkavat näkyä vauhdikkaampien menijöiden pujotellessa hitaampien lomitse pykälä kerrallaan letkan veturia kohti.

Noni, 5 km kyltti meni jo. Satunnainen ohikulkija tuntee olevansa elämänsä vedossa ja keskinopeus 11,4 km/h. Liekö parin viimepäivän makaronimössöllä tehdyt hiilaritankkaukset laittaneet energiatasot kohilleen. Pieni jarru kuitenkin mielessä, ettei vaan sitten yhtäkkiä iske väsy, jos liikaa tässä vaiheessa alkaa revitellä.



Juottola muutama kilsa ennen maalia, josta nopea napsu urkkajuomaa ja sit sadelenkki jatkuu taas. Oi pilveni, oi sateeni, miksi kenkäni kastelit?

Loppumatka olikin sitten yhtä juhlaa ja rallattelua korvanappien kertoessa mitä ihanampaa metallikertomusta monen bändin voimin. Ehkä eniten mielessä Brymir, jonka settiä tarkoitus mennä seuraavaksi livenäkin näkemään. Eikä Satunnaista matkamiestä yhtään haitannut järjestäjien hienosti rakennettu kannustinloukku, johon letka ohjailtiin puolessa välissä matkaa. Eli reitti kulki läheltä lähtöpistettä ja siellä kuuluttaja huutteli, nimeltä kutsuen mukavia asioita per juoksija, aina kohdalle tultaessa. Siinä ne kannustukset ja taputukset ihmisjoukolta tuli So:llekin, joita tekstin alussa hieman haikailtiin.

No mutta, palatkaamme tienpäälle, koska tilanne on nyt se, että maalialueelta jo kuuluttajan meluaminen ja taustalla soiva diskojytä tavoittaa Satunnaisen juoksijan korvan. Sit vaan takki tyhjäksi ja kaikki peliin, katse kohti jo näkyvää maaliporttia... jesh, det var det. Märän asfaltin lätistessä jalkojen alla ja kasvot vettä valuvina sai ojentaa kätensä alle, kun maalityttö mitalin siihen ojensi.

Aijai, mikä fiilis So:n vaihdettua kuivaa päälle ja päästessä takaisin ulos. Aurinko nimittäin oli päättänyt sittenkin tulla esiin. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan, mutta jos juoksijan valintaa olisi noudatettu, olisi jo aiemminkin saanut tulla. Niin ja se keskimääräinen liikkumisnopeus muuten näyttää Garminin kertoman mukaan koko matkalle olleen 11,6 km/h eli nopeus loppua kohden taisi hieman kasvaa. Keskisyke 160 l/m, joka osaltaan kertoo kisatunnelman sykkeestä, kun tavallista korkeampi on.

Täytyy kyllä kehua Vantaan maratonin mitaleja, jotka vuosittain ulkoasultaan vaihtuvat ja mitalikaapin hienoimpiin kuuluvat. Lisäksi muutkin tarjoillut materiaalit kisojen parhaimmistoa. Näillä eväillä on hyvä elvyttää juoksun flow'hun vajonnut ihminen takaisin arkielämään. 



Tämä tapahtuma näyttäisi uineen So:n syksyisten vakiotekemisten sarjaan. Ei haittaa, antaa tulla vaan, tästä on hyvä jatkaa.