Beast In Black - Helsinki 2024

Aamen plottis, kellon on kuusi ja päivä on uusi. Jos jotakin ihminen on odottanut monta vuotta, niin olkoon se sellaista, joka on sydäntä ja mieltä riittävästi kouraissut, jotta sillä täytyy olla jokin isompi merkitys. Ihmisen elo, kun koostuu rikki lyödyn peilin palasista kasaan parsitusta ja liimalla kokoon saatetusta kokemusten kokonaisuudesta. Siitä kun kuvaansa katsoo, huomaa sen itseään muistuttavan, mutta pala kerrallaan. Ehkä niin kuuluukin olla, ensin rikki lyödään, sitten korjataan ja lopuksi sylellään. 

No, mitä se tarkoittaa sitten tosielämän pyörteissä? Sehän tarkoittaa kaikessa monimutkaisuudessaan muun muassa sitä, yhtä elämänpeilin palasta, jossa tähän iltaan osuu jotakin sellaista, jota So on odottanut vuosia. Että, montako lenkkiä on tullut soitettua illan bändiä kuulokkeissa ja vasta nyt vihdoin viimein pääsemme liveen kiinni?

Tosiaan tähän viikonloppuun osuu Helsinki Metal Festival ja siihen kuuluva Jäähallin avauskeikka yksittäiselle bändille Beast in Black:lle, jo päivää ennen varsinaista festaritapahtumaa. Viikonlopun osaltahan kyse on ties kuinka monen bändin tapahtumasta. Joten "warm up show" torstai-iltana on kuin startti tapahtumalle päivää ennen muuta festarikansaa ja vain sille jollekin tarinaa isommalle bändille. Niin, kenen tai minkä bändin tarina se minäkin vuonna sitten on, on taas toinen tarina, emmekä sitä tällä kertaa kerro.

Mjoo, alkulätinää, sitähän se on, mutta ei kai siinä, mennään asiaan.

No niin, päivä on jo pitkällä, kohden iltaa etenemme ja Satunnaisen ohikulkijan jalka kohti Jäähallia käy. Tuttu tunnelman kihelmöivä jännitys on taas havaittavissa, lämppärinbändi Finntroll siellä jo kurkkuansa kurlailee ja sound chekkiä tekee.

Tämä Finntroll So:lle vierasta matskua, vaikka kaverit näyttävät wikin mukaan jo vuodesta 1997 alkaen porukoissa hengailleen. Aika outoa sinällään, päässyt ohi So:n kuuntelevan korvan lipsahtamaan. Ensikuulemalta You Tubesta ei antanut sellaista sykäystä, jota yleensä tulee, kun se oikea kohilleen osuu. Toki tuo "Forsen" 2020 julkaistu biisin video oli aika koukuttava ainakin ensinäkemältä, melkein jäi biisin musiikillinen anti huomaamatta kuvallista kerrontaa seuratessa.

No, nyt äsken sama biisi livenä kuultuna, otti vähintään yhtä hypnoottiseen otteeseensa. Ekat lämppäribiisit ei ihan kovasti permantokansaa vielä lämmittäneet, mutta materiaalin edetessä yllättävänkin hyvin yleisö lähti hommaan mukaan. Tuntuu laulaja Mathiaksella olevan sana hallussa ja saa permannossa liikettä aikaan. 

Folk metalli puhuu ja "Myren" sai aikaan jo riehakkaan cirlen permannon keskustassa. Kovaa menoa hikisessä tunnelmassa metallitanssin pauloissa, pyörremyrskyn silmässä muutamien seisoessa paikoillaan, vain moshaten villisti.

Kaiken tämän voi So:n silmäpari todistaa C4 katsomon yläriviltä. Tosiaan paikkanumerointi käytössä ja suositus olisi varattua paikkaa käyttää. Kuitenkin paljon varaamattomiakin paikkoja on C3 ja siitä kauemmas, eli paikka tulee vaihtumaan väljemmille vesille, kunhan tästä lämppärivaiheesta päästään eteenpäin.

No niin, väliaika menossa, katsellaanpa vähän mitä käytävät tarjoavat. Monenlaista myyntipistettä taas olisi tyrkyllä. Parikin himottavaa t-paitaa silmiin osuus, Beast in Black uusimmat aika hienoja ovat 30-40 € hintaan, toisaalta yhdessä kojussa hieno Slayer paitakin olisi. Jätetään hautomaan ja otetaan juomatiskiltä limppari. Jo heti tullessa piti ostaa edellinen, kun ovien jo klo 18 avauduttua, oli vielä 19 jälkeen So:n tullessa niin pitkä jono pihalla, että auringon piti siihen puuttua. Lämmitti pienen kävelyn jälkeen ihmiset siihen tilaan, ettei jälkihiki meinannut heti lämppärin aloitellessakaan vielä laskea.

Jeps, hommaa kateltu tauon aikana eri puolilta ja päädytty istumaan C3 katsomon yläriviin. Lähellä olevissa penkeissä tyhjää, joten saa reilusti levittäytyä kuunteluasemiin Beast in Blackin kohta aloitellessa. Puoliksi leikatut korvatulpan pätkät kevyesti korviin vielä ja sit mennään.

Lavasteiden keihään kärkenä leijonan pää, joka aluksi savua suustaan lavan täydeltä työntää, sivuilla itämaisen oloiset portit toisessa kerroksessa ja samassa jätkät jo lavalle astelee. Keskellä rummut ylimmällä tasolla, kuin palkintopallin ykköspaikalla. Uusimman Dark Connection albumin "Blade Runner" avaa keikan. Sinällään ei yllätys, kun näyttää samaa linjaa noudattaneen viimeaikaiset kiertueet muutenkin.

Heti perään "Bella Donna", "Beast in Black", "Sweet True Lies" ja monta muuta, kunnes ilmoille kajahti se kaikkein koviten So:nkin päähän aikanaan jo Pakrin majakkareissulla kolahtanut Berserker albumin "Born Again".

 

Biisikimaran jatkuessa, poimitaan toinen uskomattoman vaikutuksen, itse kullekin tehnyt biisi "Ghost in the Rain", samalle Berserker levylle osunut tämäkin. Kännykkävalojen heiluessa yleisön käsissä biisin tahtiin puolelta toiselle, ei voi olla tajuamatta, että jollekin levylle vaan osuu ne bändin vaikuttavimmat biisit. Olisko silloin ollut biisinikkareillakin jokin tavallista luovempi vaihe, vaikka toki muutkin albumit kovaa tasoa on. Totta sekin, että voihan se kuuntelijakin olla vastaanottavaisempi tietyn albumin kohdalla ja taas toisena hetkenä ei koe niin tärkeäksi sen hetken albumia. Mutta, yhtä kaikki, maailmankaikkeuden hienoimpia biissejä, kun listaamme.

Aijai, mitä herkkua korvamme ovat saaneet illan aikana nautiskella. Taidamme piakkoin päästä päivän setin loppuun. Johan näitä ainakin viisitoista tullut on ja vaikuttaa Papadopouloksen välispiikit siltä, että viimeistä viedään. 

Jep, se oli siinä "Die by the Blade" myötä, hyvää yötä. Kuin näytöksen omaisesti jäbät pois lavalta kävelee ja yleisö villiintyy. Vihellystä ja ankaraa huutoa, we want more, we want more...

Nonnih, eipä aikaakaan, kun bändi antaa periksi ja tekee sen mitä yleisö niin kiivaasti toivoo.

Encorena heittävät "No Surrender", "One Night in Bangkok, eiku Tokyo" ja lopuksi maailmanloppu "End of The World". Tämän perään vielä normisetti lavahiihtoa reunalta reunalle taustamusiikin soidessa ja kitaraplekujen, sekä rumpukapuloiden lentäessä yleisön joukkoon niille onnellisille, jotka sattuivat kiinni saamaan.

Kotimatkalla junassa So muistelee ja kuulee korvissansa edelleen noita upeita biisejä. Kaiken kaikkiaan tuli taas huomattua, miksi joku bändi on ikuinen lämppäri ja toinen taas pääesiintyjä. Tälläkin kerralla konkareilla oli vaan niin paljon paremmat soundit, ero kuin yöllä ja päivällä. Erittäin tarkkaa sekä albumeja mukailevaa soittoa ja laulua, joka saa studio-olosuhteissa nauhoitettuja levyjä kuunnelleet korvat herkiksi. Tyypillisestihän livenä ei ihan sama vire laulussa välttämättä aina toteudu, puhumattakaan kitarasooloista.

Silmiin pistävää oli havainto, että suurin osa metallikansastamme oli keski- tai sitä vanhemman ikäistä porukkaa. Vain muutamia nuorempia parikymppisiä joukossa. Siinä on kyllä tietynlaista parrakkaan faaraon arvokkuutta, kun yli 70-vuotias metallimies kävelee käytävällä vastaan mustaan nahkaliiviin ja aurinkolaseihin sonnustautuneena. Päässään pääkallohuivi ja käsissä ranneketta jos toistakin. Sormet sormuksia pursuten.

Niinpä, metallimaailmaa eletään jo useammassa sukupolvessa meidän maassamme. Jos pyramiidien rakentamisen aikaan olisi vastaavaa metallimusaa ollut keksittynä, saisivat varmaan aikamme arkeologit kaivella haudoista kiiltäviä flying-v kitaroita ja 011 kieliä, sekä tuplabasarien pedaleja. Niitä aikansa poppamiesten rumpukalvoja, kun siellä taisi jo muutenkin olla.

Kaiken kaikkiaan hieno keikkakokemus taas kerran. Tuosta se viikonlopun Helsinki Metal Festival saa hyvän ponnahduslaudan muulle tekemiselleen. So ei sinne tällä kerralla osallistu, vaikka siellä muutama helmikin kymmenistä bändeistä toki olisi poimittavaksi. Ekana silmään listalta osuu Kreator ja Insomnium.

Mutta joo, niinhän se on, 

ellei Ticket Master sinulle keikkapaikan ovea avaa, pyydä sitten kohtalolta salaa. 

Olisko hällä lippua myydä, paljon emme itsellemme pyydä.

Ovi sinne, toinen tänne, keikkapaikkaamme, ovi sisimpäämme. 

Oven takana bändi suuri, keikkapaikka tuo juuri, 

loppukesään tarjoili jäähalli, kokemus hieno, kunnon ralli. 

Kuin uudesti syntynyt, Feenix lintu uhkein, 

on festariavajaisista upein, Beast in Black ja Born Again.

Elämänavain (runo)

Mistä löytäisin avaimen oikean,

jolla avaisin lukon vahvimman.

Se avain, joka sopii reikään tähän

onkin avain, joka avaa lukkoja elämän.

Onko Abus, Abloy Assa vai joku muu,

minkälainen on se kassa, johon kuittautuu.

Mitä se maksaa ja mitä valuuttaa,

käteisellä vai kortillako se hoidetaan.

Entä avainnippu, johon kuuluu,

mitä muita avaimia siinä roikkuu.

Onko mukana avaimenperä,

muovinen, metallinen tai kokemusten lankakerä.

Onnellisinta lienee ensin lukko löytää, 

tavoittaa, matka kohti lukkoa sanoittaa.

Kumpi olennaisempaa, löytää lukko armain,

vai lukon avaava avain.

Usein tulkkia matkalla tarvitaan,

voi lukon sinulle tavoittaa. 

Tulkki joskus lukkoseppää muistuttaa,

mielen lukkoja, kun auki avittaa.

Lukkoseppiä maailmassa riittää,

lukkonsa löytäneet heitä kiittää.

Onnenlukko ja lukon avain, 

siinä yhdistelmä, kaikille rakkain.

Kesähavaintoja 2024

Kesähöpinää on taas kertynyt. Ihmetelläänpä yhdessä, mihin kaikkeen on törmäilty.

Yksi hauskimmista ja hyvälle tuulelle laittava ilmestys on kaupparobo, joka tulee vastaan kevyen liikenteen väylällä. Tuo sympaattinen laite on kuin tunteva otus kaikessa koomisuudessaan.

Tämä veijari pysähtyi hetkeksi miettimään, ilmeisesti arvioi So:n luotettavuutta kohtaamista ajatellen, kun paikallaan seisoi ja kameraa käytti. Totesi sitten, jaa So se vaan on ja jatkoi matkaansa tyytyväisenä kohti aiemmin nähtyä kauppaa. Taisi jo paluumatkalla olla, laatikko varmaan tyhjänä.

Toki vastaavan näköistä laitetta on jo totuttu näkemään toimiston lattioilla, jos sinne kovin aikaisin eksyy. No, se nyt on vain imurointihommissa hääräävä robo, joka ei suureen maailmaan ilman talutushihnaa pääse. Mahtaa käydä kateeksi noita Alepan vapaana reissaavia serkkujaan.

Mjoo, kevyenliikenteen väylän liikennemerkit ovat tänäkin kesänä osoittautuneet liian vaikeiksi asioiksi ihmisen havaintokyvyille. Näihinhän liittyy paljon intohimoja, väärinymmärrystä, sekä lainsäätäjän huolimatonta lainsäädäntää.

Ehkä helppolukuisin merkki, pyörätie ja jalkakäytävä rinnakkain. Merkissä olevat tunnukset osoittavat pyörätien ja jalkakäytävän keskinäisen sijainnin. 

Helppoudesta huolimatta, menee välillä vaikeaksi, koska liikennesuunnittelija on päätynyt ratkaisuun, jossa merkkejä on ripoteltu kadunpätkä kerrallaan kuvan osoittamalla tavalla kävelijä vasemmalla, pyöräilijä oikealla. Mutta, mutta... vuorotellen, joka toisessa risteyksessä vaihtuukin kävelijä oikealla ja pyöräilijä vasemmalla tyylisesti. Välillä vaihtuu vain alikulkutunnelin kohdalla, sen jälkeen taas takaisin. Olisko laitettu vaan se merkki mikä sattuu hiiapin lavalta hanskaan osumaan? 

Siinä sitten kansalaisten kesken arvotaan kohtaamistilanteessa salamannopeasti mitä vastaantulijan ajatuksissa liikkuu ja pyritään valitsemaan oma puoli vaihtelevan menestyksen mukaan. Tähän soppaan, kun lisätään vielä rullaluistelija, joka pyörääkin nopeampi kulkutapa, mutta harvoin mielletään tieliikennelaissa määritellyksi jalankulkijaksi, kumman puolen valitset?

Toinen merkki, yhdistetty pyörätie ja jalkakäytävä, jota polkupyöräilijän ja jalankulkijan on käytettävä kulkiessaan asianomaiseen suuntaan.

Tämän merkin kohdalla lainsäätäjä on kaikessa viisaudessaan päätynyt toteamukseen: "jalankulkijan on käytettävä pyörätien reunaa". Eli molempia reunoja voidaan kävellä, siis molempiin suuntiin. Ei kai siinä pitäisi olla mitään ihmeellistä, mutta annas olla, kun samaan aikaan onkin useampi kuin yksi käyttäjä kulkuväylällä. Tulee tilanteita, jolloin jalankulkijoita on molemmissa reunoissa, menossa molempiin suuntiin, toisiaan kohdaten ja keskellä seikkailevat polkupyörät, rullaluistelijat ja puolelta toiselle singahtelevat koirat pitkine talutushihnoineen. Soppa on taas valmis, eiku syömään!

No, näiden ihan ymmärrettävien puutteiden lisäksi, on sitten se ihmisen ymmärryksen puute vielä päälle. Kahden ihmisen kohtaamistilanne kävellen tai juoksulenkillä. Kumpaa kautta vastaantulija ohitetaan? Jokaisen, joka on autokoulun käynyt tai liikenteessä tottunut ajamaan, pitäisi automaattisesti ohjautua oikean puoleisen liikenteen hengen mukaisesti oikealta kohtaamaan. Monesti näyttää kuitenkin siltä, ettei näin ole.

Jalankulkijoiden kohtaamisesta todetaan Liikenneturvan verkkosivuilla: "Laki ei ota kantaa siihen, miten jalankulkijoiden keskinäiset kohtaamiset hoidetaan ja kuka väistää mihinkin suuntaan. Jalankulkijoiden käyttämällä etenemisnopeudella väistäminen pitäisi onnistua." Ai jaaha? Vaikka, niinhän se taisi olla, että Uuno Turhapurokin suorastaan vaati sitä Johtaja Vuoristoneuvoksen kaunista perillistä törmäämään rappukäytävässä häneen. Tuleehan siinä toki kohtaamisia.

Että, kun ei ole sääntöä, toiminta on villiä. Paras, tai sanotaanko huvittavin Satunnaisen ohikulkijan näkemä tilanne on, pariin kertaankin, kun juosten lähestyy vastaantulijaa, itse kevyen liikenteen väylän oikeassa reunassa. Vastaantulija pysyy sitkeästi myös samalla reunalla, hänestä katsoen vasemmalla. Juuri ennen sanan mukaista "nokkakolaria", tämä vastaantulija väistyykin nurmikon puolelle tai talvella lumipenkalle seisomaan. Mikä saa ihmisen ajattelemaan niin jyrkästi vasemmanpuoleista englantilaista liikennemallia, ettei keho automaattisesti vie askeleen verran oikealle päin?

No niin, nyt tämäkin asia pureskeltu. Kuten huomaamme, liikenne nostattaa tunteita pintaan, mutta senhän me jo tiesimmekin. Raise your fist!

---

Hmm, Tuusula MTB tapahtuman jälkimaininkina tuli havaittua, ettei siitäkään reissusta ihan ilman vahinkoja selvitty. Naarmuuntuneen kyynärpään lisäksi Cuben takarengas oli seuraavana aamuna tyhjä. No, mikäpä siinä muuta kuin paikkaa päälle, kun näitä sattui sopivasti kaapissa olemaan. No niin, sitten vaan fillari odottelemaan syssyä. Ja mitä vielä, jo illalla rengas taas tyhjä, prkle... Nyt sinne laitetaan fillarilaukussa pitkään ollut paikkausaine paineineen ja katsotaan samalla toimiiko tuollainen mönjä muutaman vuoden vanhanakin.

No, tässä välissä ehditty jo uusi sisuri kaupasta mukaan kahmaista, kun sattui sopivasti kohilleen, mutta toistaiseksi näyttää ilma pysyneen renkaassa. Siksikin oli hyvä tätä ainetta välillä testata, koska samanlainen on myös maantiefillarin mukana työmatkaa taittaessa. Välillä sekin mielessä käynyt, ettei varmaan toimisi, sitten kun sitä viimein tarvitsisi ja juuri silloin, totta kai, kova kiire kohta alkavaan kokoukseen olisi.

---

Joo, kesähelteissä ihminen ehtii. Että, jos luulit, se So ihmistä kummempi on, joudut pettymään. Nimittäin kesän parhaimmissa helteissä totta kai näimme mielikuvissamme ajetun nurmikon ja siihen levitetyn mustan aluslakanan ja vielä pyyhkeenkin päälle, puhumattakaan rennosta So:sta auringon alla.

Ja totta kai siihen energiaakin tarvitaan muutaman kurkku- ja tomaattileivän voimin. Ai mihin? No vaikka siihen, että kaikkia kaunissäärisiä naisia, keveine ranteineen, lanteineen, ryhdikkäine niskoineen ja kehonsa hienosti kantaen, tukkansa ja kyntensä laittaen, olisi voinut oman mattonsa vieraan viereen laittaa tai vaikka samaakin pyyhettä taittaa. Joka tapauksessa aurinko meille kaikille maittaa.

Mutta, kaikesta hienosta puheesta huolimatta, So yksin fillarinsa selkään hyppää ja toteaa vain tuoksun jäävän, sitä seuraamalla voimme mainitun tavoittaa. Samassa hetkessä So jo asfalttiviidakkoon katoaa.

---

Fillaroinnista puheen ollen, viime viikolla saatiin kesän ensimmäinen sadekuuro ajon aikana. Harvoinhan se kohdalle osuu, kun reissut suunnittelee. Kaikki sotkussa ja suihkun jälkeen aika hyvä kasa jäi lattiallekin. Parastahan on jättää lattialle ja antaa kuivua. Kuivattuaan helppo imuroida pois. Ainakaan lattiakaivoon ei suihkun jälkeen kannata lastoitella. Muutenhan toi fillari tykkää suihkusta siinä kuin ihminenkin.

Ja suihkun jälkeen molemmille voi laitella sopivat mönjät kainaloon. Minulle K-Marketin halpisdödöä ja sinulle fillarikaupan parasta vedenkestävää öljyä ketjuihin. Kukin arvomme tunnemme. Kuin kotieläin tai lemmikki se on, perheenjäsenemme, tarjoilemme parasta vaikka itseltämme tinkien. Että, olisko aikanaan pitkän preeriaratsastuksen jälkeen cowboy jättänyt hevosellensa heinät heittämättä ja turpaa silittämättä?