Satunnainen ohikulkija heitti tänä vuonna elokuussa pienen fillarireissun Viron puolelle. Katsellaanpa taas matkapäiväkirjaa yhdessä ystävien kanssa. Tarinaa näyttää syntyneen jonnin verran, joten So suosittelee ottamaan kaveriksi vähintäänkin kahvia.
Elokuinen maanantai.
Laivalla kohti Tallinnaa. Tällä kerralla mennään tutustumaan Viron korkeimpaan majakkaan, Pakriin. Laivassa mukavan hiljaista näin korona-aikana. Aijai sentään, mikä voisi olla parempaa kansimusiikkia kuin Black in Beast:n Ghost in the Rain kuulokkeissa ja laivan peräaallot silmissä. Kotimaa taakse jää...
Jo tälle päivälle 04:07 kodin keittiön jääkaapin oven ääni herätti. En sit tiedä mitä tuolta tarvitaan tähän aikaan. Joka tapauksessa hiljaista on muuten ja aamun lähtö reissuun jo mielessä. Taisi jälkikasvu juuri töistä kotiutua ja jääkaappia kolusi.
04:47 ei tästä nukkumisesta taida enää mitään tulla. Parempi vaan nousta ylös ja vaikka kirjoittaa tätä tarinaa. Aika vajaalla tankilla startataan siis tämä reissu. Varmaan olisi parempi vaan lyödä maski päähän jo tässä vaiheessa. Jos se unikin tulisi sitten paremmin. 05:13 ja 50 km olisi tiedossa tälle päivälle polkemista heti laivamatkan jälkeen.
Alice Cooper:n He's Back (The man behind the mask) on taas ajankohtaisempi biisi kuin koskaan.
Tallink:n Megastar onkin So:lle ihan uusi tuttavuus. Uudelta ja siistiltä vaikuttaa kaikki. Kyllä se Viro on tämän laivabisneksen napannut itselleen aika vahvasti. So kutsuttiin laivaan ennen automatkaajia. Mukava oli ajella fillarilla tyhjää autokantta pitkin privaattina satamaheppujen kolistellessa omilla vehkeillä, kun noita kontteja vetävät laivan kyytiin. Tähänkin kesään saatiin taas mahtumaan ulkomaan fillarireissu koronasta huolimatta. Päivän laivamatkan jälkeen pitäisi vielä orientoitua ajamaan sellainen 50 km Tallinnasta Laulasmaahan. Kuulostaa tässä vaiheessa kannen aurinkobaarissa aika kovalta. Sitä voi tietysti jokainen miettiä omalta kohdaltaan, et lähteekö?
Viereisessä pöydässä istuu vanhempi pariskunta. Molemmat viestittelevät jonnekin muualle kuin toisilleen. Molemmilla näyttää olevan oma elämä toisaalla, vaikka samassa pöydässä istutaan. Nainen vaikuttaa innokkaammalta kännykkäfanilta. Sanaakaan ei sanota toisilleen. Varmaan kaikki sanomisen arvoinen on jo vuosien varrella sanottu moneen kertaan.
Matkaa tuli tehtyä ja viimein So perillä Laulasmaa Spa:ssa. Oli aika hulppeat saunat. Neljä erilaista, 90, 75, 50 ja 45 asteiset. Kuulemma viideskin pitäisi jossakin olla. Osassa aromeita ja höyryä. On täältä parvekkeelta kyllä hienot näkymät merelle. Garmin:in kello tossa parvekkeen lattialla kylmän laatan päällä varjossa ja näyttää 29 astetta eli tarkenee.
Illalla vielä vähän rantakierrosta ja tutustumista lähiseutuun.
Venäläisiä vaikuttaa olevan paljon rannalla. Ja naapurin parvekkeellakin huutaa joku nainen puhelimeen tolkuttoman kovaa. So laittoi omalle parvekkeelle Beast in Black:a tulemaan luurista. Naapurin itäblokin likka ei vissiin ollut kyseisen bändin fani, koska löi oman parvekkeen luukkunsa kiinni yllättävän räväkän oloisesti ja jatkoi huutamista sisällä. Toki toi huuto kuuluisi jo ilman puhelintakin.
En sit tiedä, mutta ollaan sitten itäblokissa tai Suomen maassa, niin aina naisista tuntuu ongelmia tulevan miehelle. Toki paljon iloakin tietenkin. Jos ei rakkaus paina päälle, niin sitten kaikenlaiset muut huolet. Huh, huh... Mitä tällekin pitäisi tehdä. Ainakin se saa hengästymään...
Huomenta. Elokuista tiistaiaamua tyrkkää!
05:06 olisi ja valoisaa alkaa olla taivaanrannassa. Naapurin itäblokin likkakin vaikuttaa jo hiljentyneen tai sit on vaan jäänyt ”mute” päälle. Oli tietysti hotelliin tulopäivänä kova tarve suoltaa materiaalia maailmalle. No ymmärtäähän sen jokainen. Pientä jatkotirsaa tuntuu So kaipaavan tähän väliin vielä. Katsotaan sitten parin tunnin jälkeen tilanne uudelleen.
Aijai... kyllä nämä hotellien sängyt tuntuvat vaan aina toinen toistaan paremmilta. Kyllä nytkin mennään taas ihan siinä limiitissä. Kyllä tämäkin vaan niin makoisalta taas tuntuu...
Olisi 08:42 ja aamupalaa jo pistellään. Paljon porukkaa tuntuu olevan liikkeellä. Pitääkin pysytellä vähän loitolla. Täälläkin tätä kananmunaosastoa tulee aika paljon, mutta menköön nyt sitten, kun pitkä päivä edessä.
Tänään päivän pääkohde onkin sitten Pakrin majakka. Matkalla pitäisi olla muitakin hienoja paikkoja katseltavaksi. Pakrin nykyinen majakka on rakennettu jo vuonna 1887-1889. Vanhan majakan uskottiin kohta sortuvan mereen. Majakka kuuluu Viron kansallisten monumenttien luetteloon.
Kyllä on jylhät maisemat, ei parane ihan reunalle mennä. Pudotusta kymmeniä metrejä, vaikka kamera ei taaskaan pysty näyttämään koko totuutta. On se silmä vaan käsittämätön laitos. Ei mikään kameran linssi näytä sitä voittavan. Ei kuvan laajuudessa, eikä tarkkuudessa tai varsinkaan etäisyyksien näyttämisessä. Vai onko tuossa kyse kuitenkin silmän kyvystä lukea sitä jo otettua kuvaa riittävän tarkasti?
Hyvää aikaa kuvata, kun majakka aukeaa vasta klo 12:00 ja ollaan perillä jo yhdentoista jälkeen. Täälläkin tuntuu olevan muutamat venäläisperheet liikkeellä. Melkoinen tuuli täällä käy ja kevyttä takkia ekaa kertaa tällä reissulla selkään huutaa.
Tossa matkalla meinasi mennä taas hiekkatiesekoiluksi, kun rantoja pitkin yritettiin päästä eteenpäin. Keskellä aarniometsää, pientä kinttupolkuakin välillä mentiin. On se vaan kumma, että mikä sinne maantiepyörälläkin taas ajoi. Tuppaa tota hiekkatietä Virossakin riittävän. Suurin pelko siinä vaiheessa oli renkaan rikkoutuminen. Satunnainen ohikulkija tajusi, että vararengas, pumppu ja työkalut olivat jääneet hotellille jätettyyn laukkuun, kun pikkureppu vaan selässä. No, sitten vaan peukut pystyyn, että kalusto kestää tämän rynkytyksen ja vielä ton 25 km takaisin hotellille. Hiukan tuokin tieto kuitenkin tuntui taas hengitykseen tuovan kierroksia lisää... Varsinkin, kun kyseinen tie/kinttupolku oli mitä oli.
Kyllä toi minimalistinen kalusto vaan uskomattoman paljon kestää. Taisi tuossa pariin kertaan rukouskin tulla, jotta saadaan kalusto kestämään... Mitenkähän So olisi täältäkin Jumalan selän takaa pois päässyt rikkinäisillä renkailla?
Tämä reitti oli raskas ja paljon polkemista metsäsekoiluineen päivineen. Onneksi vihdoin onnellisesti takaisin hotellilla. En tiedä jaksaako enää rannallekaan lähteä. Tätä paikkaa voisi suositella ehkä muillekin. Toki noi mahdolliset pyöräreitit kannattaa valita tarkemmin, jos tähän leikkiin lähtee. Tai no, jäähän siinä sitten aina paljon näkemättä ja kokematta myös, jos pelkkää maantien reunaa vetää. Kukin taaplaa tyylillään.
Siihen päivän hiekkatie/kinttupolkusekoiluun liittyen vielä. Oli siinä pari lasipulloakin matkalla rikottuna, mutta aika vähän kuitenkin ja helposti väisteltävissä. Kyllä tota lasinsirpaletta maailmassa yllättävän paljon riittää. Se on tullut huomatuksi näitä reissuja ajellessa. Uskomattoman hienosti renkaat kuitenkin kestäneet. Ensimmäinen rengasrikko taisi olla silloin vuonna 2014, kun ekaa kertaa Venäjälle oltiin menossa. Silloin Lahden kohdalla peräkärryn renkaaseen oli huopakaton naula työntynyt. Muilla ulkomaan matkoilla ei ole renkaita mennytkään. Toki niitä useamman kerran on saanut vaihdella työmatka-ajojen yhteydessä. Mutta, joka tapauksessa vaikea kuvitella, että jos tällaisissa maisemissa olisi liikkeellä maastopyörällä, tuon 25 millisen tilalla, että paljoa vararenkaille olisi käyttöä. Toki, sanoohan sen jo pyörätyypin nimityskin.
Pakrin majakan 275:n portaan yläpäässä odotti puolen päivän maissa silmää hivelevät maisemat.
Niin, iltapäivällä kämpillä siis, reissun jälkeen ilmatieteenlaitos sanoo 20 astetta, mutta Garmin:in kello näyttää 24 jo sisällä. Laitetaan taas parvekkeen lattialle varjoon ja katsotaan hetken päästä. Aurinko porottaa suoraan tähän neljännen kerroksen parvekkeelle ja hikeä pukkaa taas suihkun jälkeen. Pitää varmaan ottaa kohta allasosastoa tai rantaa käyttöön. Niin ja se ulkosaunakin pitäisi testata.
Naapurin itäblokin likka käväisi pikaisesti yhteisellä parveketasolla So:n siellä nauttiessa olostaan. Mustissa bikineissä hetken viihtyi ja sitten katosi taas sisälle. Katsotaan nyt, josko sieltä puhelimeen alkaisi huutoa taas kuulua kohta. Nyt kyllä Black in Beast soi sen verran lujalla kuulokkeissa, ettei voi asiaa varmistaa.
Pitikin käydä laittamassa suihkun jälkeen unohtunut dödö kainaloon, kun tuli mieleen tosta naapurin likan hyvästä hajuvedestä. Sen verran lähietäisyydellä tässä parvekkeella joutuu olemaan selät vastakkain, että toisen ihmisen tuoksut lipuvat nenään. Olisiko toi ollut Bright Crystalia tai jotain, aika hyvältä vaikuttaa.
Juu, se mittari muuten näyttää 28 astetta nyt tossa lattialla. Et taas kerran tarkenee auringossa istuskella.
Aika tyyntä on merellä. Vastarannan kaikki 25 kpl tuulivoimalaakin näyttävät lepäilevän ja odottelevan parempia tuulia.
Kyllä toi naapurin likka Satunnaisen ohikulkijan makuun aika vähän näyttää viihtyvän auringossa ja koko ajan kulkee muutenkin edestakaisin sisälle ja ulos. Hermohan tässä alkaa mennä. Meni taas pois, vaikka just köllötti tuossa vapaana kuin Turun Tuomiokirkon ovet. Pisti parvekkeen ovensakin taas kiinni siihen malliin, et kohta jo saranatkin irtoavat tai ainakin karmien maalit alkavat kukkia. En tiedä sit, olisiko kuulokkeista taas kuulunut Black in Beast läpi sen verran, että kiehahti. Tai sitten rannalle/kylpylän altaalle meni.
Tupakkia tässä lähistöllä joku tuntuu harrastavan myös. Ilkeä haju sieraimiin tyrkkää. Niin, olisko itälikka sittenkin tupakin hajua pelästynyt? Varmaan voisi So:kin vähän lähteä liikkeelle taas.
Ja sit ollaankin taas rannalla. Ei tässä voi muuta kuin ihmetellä näitä Viron hienoja rantoja. Tuolla ainakin 50-80 metrin päässä vasta sällit vyötäröä myöten riehuvat vedessä eli matalaa on tässä lahdessa.
Toi on kyllä jännä juttu, että kuinka paljon Virossa on Venäjää puhuvaa porukkaa. Suomessa siihen ei törmää, mutta täällä jotkut kaupan myyjätkin näyttävät puhuvan keskenään Venäjän kieltä. Tuli havaittua tossa kaupan rouvien talon takana olevalla tupakkipenkillä eväitä syöden, kun majakalta palattiin. Hätistivät So:n pois tupakki keltaisten sormien välissä jo poltellen. Toki mukavia katseita ja hymyjä sentään vaihdettiin samalla ja eväätkin oli jo syöty loppuun.
Tuohon viereen tuli nyt hiekkarannalle pariskunta kahden lapsen kanssa. Naisella lyhyt hame ja valkoinen pitsinen kesäpaita. Jaa, paha mennä sanomaan tarkemmin, mutta näyttää kuin siellä valkoiset bikinitkin alla olisivat. Miehellä sitä vastoin harmaa t-paita ja pitkät farkut jalassaan. Eikä noi kengätkään oikein mitään kesämallia ole valitettavasti. Kännykkä näyttää kiinnostavan paljon enemmän kuin rannalla kirmaava perhe. Kaveri ei edes huomaisi, vaikka joku hukkuisi tässä välissä. Kyllä toi some on vaan melkoista. Onneksi So ei tuota lajia harrasta ollenkaan... Toki voihan tuossakin olla kyse pakollisista työasioista, jotka on vaan hoidettava ja mikä So on mitään arvostelemaan muutenkaan. So pysyköön lestissään.
Äsken ajoi neljän hengen porukka fillareilla hotellin oven eteen So:n kotiutuessa rannalta. Kaksi naista ja kaksi miestä. Aika lailla So:n ikäisiltä vaikuttivat ja ihan ok kunnossa näyttivät olevan sekä fillarit, että kuskit. Sinällään aika yllättävän pienillä laukuilla näyttivät olevan liikkeellä. Suomalaisia olivat ja matkalla Rigasta Helsinkiin. Kuulumiset tottakai vaihdettiin. On se vaan aina hienoa törmätä ulkomailla oman maan kansalaisiin, varsinkin fillarilla. Tarinaa vaihtuu pienessä ajassa paljon. Asiaa taas tämäkin...
Illalla vielä pientä kauppareissua Comarkettiin.
Vielä tähän päivään mahtui. Oltiin jo valmistautumassa nukkumaan, kun jostakin alkoi tyrkkäämään savun hajua kajuuttaan. Kurkkuunhan se meni, eikä siinä auta muuta kuin pitkä köhiminen lavuaarin reunalla. Suomalaiseen tapaan tämänkin asian kanssa eletään ilman sen suurempia metelöintejä. No, kyllä jo helpottaa ilmakin ja taas alkaa olla paremmin hengitettävää. Syyksi havaittiin myöhemmin kylpylän puukiukaalla lämmitettävä ulkosauna. Viides sauna siis onkin pihalla.
Elokuinen keskiviikko.
07:42 olisi ja käsittämättömän hiljaiselta vaikuttaa tämä mökki. Tänään pelkkää beach:ia tiedossa. Ei So jaksa kyllä tonne Rummu:n rannoille lähteä taas 25 km päähän ajamaan. Tuossa vieressähän noita hienoja rantoja on. Itänaapurin likkakin taitaa olla vielä unessa, kun äänettömältä kuulostaa. Ellei sitten ole jo vaihtanut maisemaa kokonaan. Vaikuttaa nimittäin yllättävän hiljaiselta.
Kesäaamua tyrkkää radion Puheelta. Kyllä toi Cadia:n viisastelu noiden Puheen hirveiden biisien kanssa alkaa riittämään heti alkuunsa. On se vaan kauheaa musiikkia, mitä ne tuonne tuovat kuultavaksi. Ylipäätään, miksi Puheella otettiin musiikki käyttöön? Eikö kaikki muut asemat jo hoida sen puolen? Suomalaisen poliisinkin autolla ajetaan kuulemma keskimäärin 350 000 km. Se on kyllä aika paljon.
Aamupalalla taas kananmuna- ja bekonivoittoista settiä. Yritetään pitää turvavälejä mahdollisuuksien mukaan. Ihmisiä tuntuu olevan paljon liikkeellä. Kyllähän toi korona koko ajan on mielessä. Kuinkahan monella täälläkin aamupalalla olevalla mahtaa olla tartunta?
Tänään onkin tällainen vähän pilvisempi päivä ja lisäksi lapset huutavat pihalla äänekkäästi. Mielenkiintoista taas nähdä mitä tähänkin päivään saadaan mahtumaan.
Huoneeseen ja parvekkeelle tultaessa se aiemmin häirinnyt tupakan hajun lähdenkin sitten selvisi. Pari parveketta tästä oikealle ja pykälän verran alas. Tumma punavarvaskynsinen nuorempi nainen vetää sauhua sisäänsä tyylikkään oloisella otteella. Olisko toi varpaissa oleva nätti väri Revlon Nail Enamel tai jotain. Vaikea sanoa, kun ei ole kyse talomaaleista. Muuten olisi melkein voinut Tikkurilan Punamultaa veikata.
Meduusoja täällä näyttää olevan rannat täynnä. Ei se Suomenlahti niin saastunut taidakaan olla.
Tänään ei ajeta. Nyt vaan nautitaan ilmasta ja maisemista. Kyllä täytyy sanoa, että Virossa osataan tehdä vieraan olo mukavaksi.
Hotellin aulassa So:n aikaa tappaessaan oli taas mielenkiintoista seurattavaa. Monenlaista ihmistä mahtuu tähänkin hotelliin. Ja tämäkin piti sitten vielä nähdä. Kärpänen hukkui So:n juomaan tuossa pohdintojen välillä. Tämä juoma olikin sitten tässä, kiitos.
Tuon kärpäsen valitettavan hukkumistapauksen jälkeen olikin sitten huoneelle tultaessa vastassa sellainen löyhkä, ettei paremmasta väliä. Eilen päivällä Comarket:sta ostettu lihapiirakka oli kävelemässä vastaan jo heti ovella. Tuo järkyttävältä löyhkäävä pussukka, jossa toinen vielä syömättä ollut lihis, oli jäänyt ikkunan puoleiselle sängylle auringon paisteeseen. Ainakin +28 astetta olisi piirakalle paistetta tarjolla. Kyseinen pussi tuli nakattua heti kohta kerrossiivoojan kärryyn, joka sattui olemaan sopivasti kohillaan käytävällä. Siivoojalla toki hieman hämmästyneen näköinen ilme ja saattaahan se pussukka aiheuttaa jotakin hämminkiä sielläkin vielä myöhemmin, mutta ei voi mitään. Tilanne vaatii. Se vielä olisikin puuttunut, että siivoojalikka olisi itse tuon pussin täältä huoneesta löytänyt.
Tuossa, kun So kuunteli äsken aulassa Black in Beast:n Ghost in the Rain:a ja Born Again:a, samalla selaillen tuota nykyajan mustaa litteää, kaikkien taskussa olevaa tietopankkia, tuli vastaan ihan vaan kuriositeettina pari kuvaa ensimmäiseltä Tour de France:lta, joka tietysti kiinnostaa näillä fillarimatkoilla. Velogi:n videon mukaan ekalla Tour de France:lla vedettiin oluet matkalla ja ajettiin tupakit huulessa, kun kuulemma avasi keuhkoja ennen isoa nousua. Tuossa kolmannessa kuvassa kaveri oikein auttaa laittamaan tupakkia tuleen ja vieressä katsotaan kärsimättöminä, että eikö se jo syty.
En sit tiedä, mutta kyllä toi pitkä tupakki fillarikuskin huulessa aika villiltä näyttää nykykuskin silmään.
Viinikin siinä näyttää virtaavan kesken ajon. Kyllä noi urheilujuomat ovat ennen vanhaan olleet aika lailla eri tasoa kuin nykyään. Ei toi kyllä ihan Hart-Sport:lta näytä ja geeliksin tuota on vaikea hahmottaa. Mutta varmaan jonkinlaisia tuloksia näilläkin eväillä on saatu. Jos ekasta Tour de France:n kisasta kyse, niin siitähän on suunta vain ylöspäin. Sitä ei sitten tiedä, tuliko paljon haavereita noilla reissuilla?
Tuo tupakkikuva näyttää kuvanmuokkaukselta toki, mutta varmaan ajatus keuhkojen paremmasta toiminnasta oli tavoite...
Tässä se olisi taas tämän päivän sapuska sitten. Järjettömän kokoinen lihapulla paistetuilla perunoilla ja Alman Täyspiim eli kokonaista maitoa, suoraan Comarketista tarjoiltuna 1,33 euron hintaan. Kyllä siinä varmaan Comarketillakin bisnes luistaa, kun kylpylän asiakkaat ovat ihan nurkan takana. Aijai, kyllä noi safkat tekikin terää. Alkoi taas jo kone käymään aika hitaalla. Huoneen ovenkahvaan jätettiin lappu ”make my room” ruokareissun ajaksi.
Noni, nyt parvekkeelle näyttääkin ilmestyneen uusi itäblokin likka. Kovaääninen Venäläisseurue kuuluu olevan pesiytyneenä viereiseen asuntoon. Da ja vodka vaikuttavat keskustelujen pääsanoilta. Voi tietysti olla, että nuo sanat ainoita, jotka So tunnistaa keskusteluista. Tuo venäjän kieli kun ei ole mitään kotisanastoa, vaikka noita kyrillisiä aakkosia vähän on tullut harjoiteltuakin. Tottakai taas tervehdittiin kohteliaasti parvekkeella. Saattaa tulla vielä mielenkiintoinen ilta.
Tommi Liimatta Puheella tarjoilee taas uskomattoman hienoa materiaalia lapsuuden legoleikeistä. Vuonna 1989 vasta kuulemma alkoi legoukkorosvojen kasvoissa näkymään partaa ja olemaan ilkeitä piirteitä kasvoilla. Siihen asti oli itse joutunut piirtämään jollakin liukenemattomalla tussilla. Vain harvat edes olivat niin taitavia, että pystyivät tuohon pieneen lieriön muotoiseen, liukaspintaiseen päähän riittävän vakuuttavan näköiset kasvot piirtämään. Kovimmillakin yläasteen kundeilla saattoi olla unohtunut legot oman huoneen lattialle nuoremman kaverin tullessa kylään. Näitä ensin kaverin kanssa pienessä paniikissa seisten tai puolikyykyssä rakentelulla aloiteltiin tapailemaan hapuillen, taisi jotakin mutinaa "lasten touhuista" suustakin tulla. Hetken päästä jo sama kaveri polvillaan täydessä touhussa oli legokoppaa koluamassa. On tämä vaan aina yhtä ajankohtainen https://areena.yle.fi/audio/1-2295293 (ajassa 19:30). Sen, kun So muistaa niin elävästi, että juuri näinhän se siinä yläluokille siirtymisen aikaan taisi menmä.
So:n tuota kuunnellessa ja omia legokokemuksia muistellessa, sekä hieman herkistyneessä tilassa ollessaan lähti parvekkeen auringon paahteesta sisälle. Varmaan meillä kaikilla tai ainakin 99 % ihmisistä on joitakin kokemuksia nuoruudessa Legoista. Parvekkeelta vessaan mennessä olikin sitten huoneen siivoojalikka ilmestynyt omilla avaimillaan So:n eteiseen. Sitä, kun varmaan jokainen olisi vähiten uskonut todelliseksi tai ainakaan toivonut omalle kohdalleen tällä hetkellä. Olihan se ”make my room” lappukin poistettu jo ajat sitten.
Pakko oli kädellä näyttää vaan, että vessaan täytyy valitettavasti nyt päästä tyttösen ohi. Ei olisi uskonut, että tällaistakin voi tapahtua. Vessan jälkeen kohta takaisin ovelle pyyhe käsissä kasvoja pyyhkien ja tyttö siellä edelleen vaikean ja hämmentyneen näköisenä oven ulkopuolella. Ei voinut muuta kuin todeta, että huone on ihan ok ja näillä mennään huomiseen, sekä kiitos. "Huvasti” eli Eestin kielellä näkemiin. Likka taisi olla aika pahoillaan häirinnästä. Nätti ja nuori oli toki myös.
Nooh, ei se So ole tietysti kaikkea nähnyt vielä tässä elämässä, mutta uskaltaa toki sanoa jo, että on niitä yllättävän paljon ihmeellisiä tapahtumia jo tähänkin vaatimattomaan elämään mahtunut. Et kaikkeen sitä on vaan parempi varautua.
Tuolla jo naapurin venäläismuijat kuuluvat huutavan iloisen oloisesti. Lienee saatu ilta käyntiin. Olisi siinä taas materiaalia suuntaan tai toiseen. Niin, tottakai tässä huumorilla mennään ja jätetäänkin loppu mielikuvituksen varaan.
Torstainen aamu.
Olisi 05:59 ja hiljaista. On tämä sänky kyllä ihan ehdoton. Taas sen voi todeta. Naapurin venäläiset täysin äänettömiä, kuten koko hotelli muutenkin tässä vaiheessa aamua. Kyllä tässä varmaan hetki täytyy vielä nukkua ihan päivän lenkkiäkin ajatellen. Tallinnaan pitäisi tänään polkaista. Peittoa kevyesti selän päälle taas kaipaisi, kiitos.
Nyt joku hiivatin varis onnistuu rikkomaan tämän hiljaisuuden, parvekkeen oven auki ollessa. Ei sille otukselle vaan ole Luoja onnistunut tuon kummempaa kurkkukalustoa suomaan. Siitä saa kärsiä nyt sitten koko luomakunta. Onko siinäkään mitään järkeä, että kaikki kärsivät yhdestä virheestä?
Niin siinä vaan taas kävi, että itku pitkästä ilosta tuli. 07:52 ja vettä työntää taivaan täydeltä, sekä salamaa hyökkää lisäksi. On onneksi pitkääkin trikoota mukana, mutta ei kuitenkaan sadeasua. Aika synkäksi vetää ajatuksen tässä vaiheessa. Sadeasu kotona hyvässä tallessa, jes...
No nyt se sade lakkasi onneksi juuri ennen liikkeellelähtöä aamupalan jälkeen. Kuski ja fillari selvisivät vähällä tällä kerralla. Vähän Tallinnan hienoa Piritan rantatietäkin tuli taas ajeltua, kun aikaa jäi. Selver:ssä käyty ja sapuskaakin saatu.
Siitä huoneen siivoojalikasta vielä sen verran, että törmättiin myöhemmin hississä ja todella lämpimän oloiset hymyt vaihdettiin. Saattoi siinä jokin enlanninkielinen sanakin suusta tulla. Aijai, joka tapauksessa molemmille jäi hyvät fiilikset...
Järjettömän isoja lokkeja täällä Starin aurinkokannella näyttää olevan. Laiva irtaantuu juuri rannasta ja autojen hälytykset soivat kovaa. Näyttävät aina reagoivan tärinään. Miksikähän Suomi päästi nämä laivahommat lipumaan käsistään? Wikipediassa väitetään Silja/Tallink:n olevan Suomalainen yhtiö, jonka Virolaiset omistavat. Omistavat toki, mutta muuten materiaali näyttää hieman vanhalta. Tallink:n oma materiaali vaikuttaa paremmalta. Vuonna 2008 SuperStar ja 2007 Star näyttävät lipuneen vesille. Ei noita siis kovin uusiksi voi sanoa, mutta hyvältähän noi kuitekin näyttävät. Remontteja tottakai tehty, niin kuin mille tahansa muullekin kulkupelille yleensä.
Tällä kertaa ei kotiinpaluuseen ollutkaan hinkua. Tuntui vaan haikealta jättää Tallinna taakse. So voi jo tässä kohtaa todeta, että tätä matkaa ja siihen liittyviä tunnelmia joudutaan varmaan pureskelemaan arjessa vielä aika pitkään. Sen, kun jokainen tietää, miten musiikki tuo myöhemmin kaikki merkitykselliset tapahtumat ja tunteet uudelleen pintaan.
Aika hyvin täällä 2 m turvavälit toteutuvat. Kannella tuli yksi lapsiperhe niin lähelle selän taakse huutamaan, että Satunnaisen ohikulkijan oli laitettava maski päähän. Muuten aika hyvin ilmankin on pärjännyt. Vähän jo ajopaita haiskahtaa huonolta, vaikka joka päivä pesty saippualla. Ei se vaan samalla tavalla lähde kuin pesukoneessa. Vaikka ainahan noi So:n vaatteet silti hyvältä ohitse kulkevalta tuoksuvat. Siitä tottakai pidetään kiinni.
Tuossa vieressä joku rouva naputtelee menemään tekstiä kännykkään niin, että oksat pois, mustat kumihanskat käsissään. Ihme, että toi vehje syö tuollaistakin kumipintaa. On se tietysti hyvä, ettei sosiaaliseen mediaan viruksia ja bakteereita viedä.
Kyllä tämä Star selvästi pienempi on kuin MegaStar, mutta erittäin siistin oloista kaikki. Saa So nostaa taas hattua.
Kiitos taas lukijoille muutenkin. Varsinkin niille, jotka ovat tätä sekavaa selostusta jaksaneet näin pitkälle kahlata. Toivottavasti So:n kokemuksista aina joku saa itselleen jotakin uutta sisältöä elämään ja lisää voimaa omalle elämänpolulleen. Tuotahan ei voi koskaan olla liikaa...
So:kin löysi vasta tällä matkalla kirjailija Miki Liukkosen, joka kiteytti hienosti tuon ihmisen tarpeen tulla kuulluksi. Tarkoittaen juuri näitä blogien ja muiden somevälineiden harrastajia, kirjailijoita ja ylipäätään varmaan kaikkia. No niin, ei lähdetä rönsyilemään nyt taas. Eli sanoi siis meistä jokaisen ihmisen kokevan juuri itsensä olevan ainutlaatuinen ja erilainen ja juuri se ominaisuus onkin se, joka tekee meistä hyvin samanlaisia.
Jännitystä, uusia seikkailuja, lomailua sekä kuvailevaa kerrontaa SO:n reissusta Virossa!
VastaaPoista