Maastokauden avaus ensilumilla

Jassodes... tämän kauden ensimmäinen maastolenkki nähtiin jo viime kuussa ja talvikausi sitä myöten avattu. Herra sääherramme oli päätynyt Satunnaisen maastokulkijan kanssa samaan päivämäärään. So suunnitteli ensilenkkiä ja samaan aikaan säähidalgomme oli päättänyt heittää ensimmäiset lumiset peittonsa maan pinnalle. Niin, marraskuun ensimmäisistä päivistä puhutaan.

Hieman kotiympyröiden lähimetsiä pitemmälle oli tarkoitus mennä ja mentiinkin. Ei kovin kauas, mutta kuitenkin sen verran, että fillari oli helpolla päätöksellä vetokoukun telineeseen nostettavissa. 

Kuluneella viikolla vielä oli ajettu maantiefillarillakin työmatkaa, joten lumen tulo taisi hieman yllätyksenä tulla kaikille. Puhumattakaan Ilta-Sanomien otsikoista, joissa pieninkin säämuutos saa tyypillisesti uskomattomat mittasuhteet. No, joka tapauksessa Ilmatieteenlaitos kertoi seuraavalle tulevalle viikolle parhaimmillaan +9 astetta lämpöä Suomi-neitomme hameenhelmaan. Joten mielessä kävi, josko kesäkelit olisivat jatkuneet edelleen ja Satunnainen maantiekulkijakin vielä tienpäällä olisi nähty.

Aijai, meinaako olla hieman helppo hengittää? Niin, metsä se on, joka ihmisen mieltä lämmittää ja hyvää tunnetta kehittää. Raikas, kostea, parilla lämpöasteella varustettu mäntymetsä, puiden oksilta vettä putoillen ja lumiroiskeita tarjoillen. Voisiko paremmalta kuulostaa metsämiehen korvaan, kuskin polkua pitkin suhatessaan?

Aika helppojahan tällä alueella nämä polut ovat, neulaspolkua unelmaksi asti. Melkein voisi puhua esteettömän kulun mahdollistavista radoista. Toki, vähän sivummalle tämän alueen ytimestä lähdettäessä löytyy kyllä haasteellistakin maastoa. Polut täynnä ylämäkeä ja kivenmurikkaa, jonka yli saa hiki päässä pakertaa ja antaa keuhkojen puhaltaa.

Niin, tosiaan tämän alueen poikkihan se Tuusula MTB reittikin kulkee, joten tuttua maastoa sikäli. Ja siellähän se tosiaan aina on tullut havaittua, että maasto vaatii veronsa silloin, kun aikaa vastaan taistellaan. Näin rauhakseen tehtäessä sitä vastoin mieli lepää, ei kaipaa ketään, kuulee tuulen huminaa ja oman mielen muminaa...

---

No niin, nyt kun jo joulukuun loppupuoliskolla ollaan ja kohta joulupukkikin ovella seisoo, So toteaa, kuin olisi jälkikäteen kristallipalloa katsonut, että parin viikon maantie-/maastokausien päällekkäinen liitoskohta tänä vuonna nähtiin. Tosin So:lle se maantiekausi loppui kuin seinään siihen eturenkaan puhkeamiseen, you remember?

Sinällään tänä vuonna maantiekausi jatkui ennennäkemättömän kauan ja ainakin So:n mittakaavassa uusi ennätys saavutettiin. Taisi tuo säävaltikan haltija olla hieman päättämätön sen suhteen, elettiinkö kesän jälkeistä syksyä vaiko talvea edeltävää kesän loppua. Väliäkös sillä, kunhan alla on pari rullaavaa rengasta ja roppakaupalla iloista mieltä matkassa.

Let's keep rolling towards Christmas! 

Maantiekauden päätöslenkki 2024

Niin tosiaan, kun kauden ensimmäinen maastolenkki, jota voidaan tutkailla tarkemmin seuraavassa postauksessa, oli nähty lumen peittämässä maisemassa, voi tässä vaiheessa jo hetkisen viisaampana todeta ensilumien pysyneen maassa tasan kaksi päivää. Sen jälkeen palasimme taas luontoherran mielenmukaiseen päiväjärjestykseen ja saimme tuntea jopa kymmenen plusasteen lämpötiloja. 

Niinpä kävi sellainenkin asia toteen, sai nähdä päivänvalon, jossa Satunnainen ohikulkija kuvitteli jatkavansa edelleen maantiepyöräilykautta, kuin kesän lapsi konsanaan. Todellisuus palautti ihmisen kuitenkin maanpinnalle. Aamuvarhaisella So liikkeelle polkaisi tuttuun tapaan työmatka-ajoa ajellen, kunnes jo hetkisen liikkeellä olleena tajusi kevyen liikenteen väylien jääneen hiekoittajien hampaisiin, aiemman kahden lumisen päivän takia.

Sehän ei maantiekuskin ajatuksissa oikein hyvältä kuulosta, jos väylät kosteapintaisessa sorassa kylpevät ja siinä renkaita saapi terävää sorapintaa vasten liottaa. Alkaa pelko renkaan puhkeamisesta väkisinkin aueta mielessä, ennen varsinaisen renkaan puhkeamista. Ja kuten niin monesti ennenkin olemme saaneet havaita, se mikä voi olla mahdollista, se tapahtuu. 

Reilun neljän kilometrin kohdalla se oli totta. Eturengas tyhjä. Ja sehän oli juuri se ulkorengas, joka jäi keväällä takarenkaan vaihdon yhteydessä vaihtamatta, koska silloin vielä hyvältä vaikutti. Toki se jo kesällä, kirkkaassa auringon paahteessa tuli huomattua melko kuluneeksi ja halkeilleeksikin. Niin, olihan siihenkin toki sisuri vaihdettu kiekkojen uusimisen yhteydessä, mutta ulkopintahan se on se, joka teräväpintaista soraa vastaan taistelee.

No, eipä mitään, olihan matkassa paikka-aineaererosolipullo. Joten hieman sivummalle, pyörälaukkua auki ja hommiin. Jostakin syystä paikka-aine ei suostunut kulkeutumaan venttiilin läpi, vaan pursui liittimen ja venttiilin kierteiden välistä pihalle. Ei sitten millään, vaikka kuinka olisi tiukalle kiertänyt ja uudelleen venttiiliä availlut. Eihän siinä sitten muu auttanut, kuin laittaa kävelyksi takasin päivän lähtöpaikalle.

Niin, eihän tossa paluussa mitään niin pahaa muuten ollut, kun periaatteessa aamulenkiksi tämänkin voi laskea, mutta noilla fillarikengillä ei oikein viittis montaa kilsaa kävellä, koska pohjat kovaa muovia ja klossejakin tarvis vähän varoa. No, vajaa tunnin kävelyllä siitäkin selvittiin, mutta kauden päätöslenkiksi toki olisi suonut paremmissa merkeissä sujuvaa tekemistä, ihan jo senkin takia, ettei jäisi talvelle huonoa fiilistä, kevättä odotellessa. 

Toisaalta onpahan sitten taas keväälle jotakin hankintasuunnittelua tiedossa, jotta ei tylsäksi kävisi. Ja sekin, että tämähän oli ensimmäinen tämän kauden maantierenkaan feilu. Noita sisureita, kun joskus on tullut useampaankin kertaan kaudessa vaihdeltua, milloin missäkin maantienreunassa. Että... otetaan ilolla tämäkin kokemus vastaan ja suhtaudutaan positiivisesti, se kantaa joka tapauksessa pisimmälle.