Via Dolorosa

So on juossut kevään 2019 perinteisen kulttuurilenkin 21,1 km. Perinteinen herkkuhetki ja liikkeen ilo muuttui tällä kerralla tuskien taipaleeksi. Ei sään vuoksi, joka oli kaikkien aikojen hienoin, 21 astetta ja aurinkoa taivaan täydeltä, vaan siitepölyn, jumittavien jalkojen ja tekemisväsymyksen takia.

Lähtötunnelma odottava ja hieno normaaliin tapaan. Laukauksesta matkaan, jes tästä lähtee rento juoksu taas liikkeelle. 9 km kohdalla tokassa juottolassa jo tunnelma oli hieman vetelän oloinen ja vaisu. Mielessä siinsi myös 12 edessä olevaa kilometriä turhan voimakkaana. Onneksi kannustusjoukot paikalla antamassa lisäpuhtia So:lle.

Juotavat huiviin ja liikkeelle. Matkaa taittuikin kohtuudella, vaikka parin päivän takaiset fillaroinnit ja sitä edeltäneet melonnat tuntuivat vielä olevan hengessä mukana vahvasti. Ei ollut normaalia iloista intoa antaa tossun lentää. Samalla hengityskin hieman epävireessä siitepölyn vaikutuksesta ja vaikea saada tarpeeksi happea 21 asteen lämmössä.

16 km kohdalla alkoi vasemman polven seutu jumittaa samaan tyyliin kuin monesti ennenkin, mutta yleensä vasta myöhemmässä vaiheessa. Itse polvi ei jumita vaan lähinnä polvitaipeen takaosa ja reiden/pohkeen lihaksen kiinnittyminen polvitaipeeseen eli jumittaa taipeen liikkeen ja tekee menosta epävakaan. No, ei muuta kuin kyykkyyn ja perusvenytykset niin matka jatkuu. Juottola taas edessä ja pientä lepoa siinä.

Viimeisten kolmen kilometrin aikana useita kävelypätkiä, polviseudun venyttelyä ja hapensaannin kanssa kamppailua.

Sitten kuitenkin viimeisen vajaan kilometrin kohdalla iski loppuspurtti geelien voimalla. Useamman juoksijan selän ohitus ja vielä ennen maalia oli taas yllättäen omat kannustusjoukot kohillaan. Siispä täyttä päätä maaliin, vaikka pää kainalossa!

Tuloksena reilun parin tunnin aika ja mitali kaappiin. Turhan tiukkaa settiä muodostui tällä kerralla hienosta "rennosta" kulttuurilenkistä. Mutta näin se on, sitä saa mitä tilaa.