Et viittiskö? Eee... no jos kuitenkin. Tutkassa oli tällä kertaa Sipoossa järjestettävä Juhannushölkkä. Voisi olla sopiva keskikesän välihikimarssi ennen H2 kauden alkua. Kurkataan sitten seuraavassa postauksessa mennyttä H1 kauden Tuusula MTB:n antia.
Satunnainen ohihölkkäilijä kipaisi tämän itselleen ennestään tuntemattoman juoksutapahtuman. Siinähän hyvä tapa ajaa Juhannuksen aurinkolöhöilyt ja grillimakkaran syönti päätökseen. Joku perälauta niihinkin tarvitaan.
Tyypilliseen tapaan, tämäkin tapahtuma lähtee liikkeelle klo 12, aikamerkin eli megafonissa olevan summerin äänen kaikuessa korviin. Samaan aikaan kellot juoksijoiden omissa ranteissa klikkaillaan liikkeelle juoksijan jalkojen tapaan kohti maaliviivaa, jonne tällä kertaa matkaa kunkin valinnan mukaisesti neljä ja puoli, kuusi ja puoli tai 11,5 km.
Maksu tässä eteläisen Suomen tapahtumassa suoritetaan vasta paikanpäällä ennen alkua. Sen verran pieni tapahtuma kyseessä, että tällainen järjestely ilmeisesti vielä pysyy hanskassa. Tosin aika hässäkkää tuntuu olevan pienessä hirsirakennuksessa ihmisten jonottaessa eri pulpetteja kohden.
Käteen annettiin matkavalinnan ja maksun jälkeen numeroitu napapaita, joka olikin ainoa oikea valinta tällaisessa kelissä. Toki ne, jotka olivat sen viimeisenkin makkarapaketin pötkön ammulla kylmänä syöneet, eivät hennoneet aluspaidastaan luopua.
Autot parkkeerattiin sängelle ajetulle pellolle, jossa paitaa vaihtaessa ei tarvinnut olla yksin. Ei sillä, että liikaa ihmisiä olisi ympärillä ollut, mutta kärpäset ja paarmat, kun tahtoivat avustaa turhan innokkaasti paidan sovittamisessa. Sorry, herra hevospaarma, not suitable for you.
Alku lähti liikkeelle totta kai leppoisissa tunnelmissa, muutaman sataa metriä ainakin. Siinä kohdassa siirryttiin pellon reunassa kulkevalle maanviljelyskoneiden käyttöön tarkoitetulle peltotielle. Heinä lähes polviin asti ja kapea rutikuiva renkaan ura jalkojen alla. Jo tässä kohtaa olisi käärmeen purema ihan todellinen uhka, jos etujoukoissa juoksisi. Joku onnekas senkin vastuullisen tehtävän saa kantaa.
Siitä sitten ihan oikealle metsätielle, jossa joskus ilmeisesti traktorilla muutaman kerran kuljettu. Sen verran oli jo kuusenoksaa ja muuta roikkuvaa väisteltäväksi asti, ettei ihan just kohta ole voitu käyttää. Myöhemmin sitten päästiin normaalille metsäpolullekin.
Päästyämme puolen välin yli So:n valitsemaa 6,5 km lenkkiä, saavutimme viimein niin helpon tuntuisen hiekkatien. Ah, mitä herkkua tuon metsätien jälkeen, urbaanilta vaikuttaa lähes aina asfaltilla juoksemaan tottuneelle jalalle.
Viiden kilometrin kohdalla pahvinen Juhannushölkkäkyltti ohjaili letkan taas metsään. Tässä kohdassa So:lla alkoi olla maastojuoksun mittari suhteellisen täynnä ja oli vaan edellistä hiekkatietä ikävä. Jos nyt ylipäätään mitään oli enää mielessä. Uskomatonta, miten vaikeaa tuollainen maasto on juosta, silloin kun sitä pitäisi täydellä vauhdilla pystyä tekemään. Niin, helppo vapaa-ajan polkujuoksuhan on ihan mukavaa ja leppoisaa hommaa.
Koko ajan juurakoita, kiviä, kuoppia ja edellä juosseiden jalkojen ylös nostattamia oksia, jotka pyrkivät sekoittamaan ihmisen jalat. Tuppaa juoksu olemaan siinä ja siinä, ettei lähde rähmälleen kuusen juureen hakeutumaan, leuka maata viistäen. Muutaman kerran alamäessä sissus ja keisuskin siinä taisi suusta kuulua, käsien huitoessa vimmatusti kuin helikopterin roottorin lavat, hakien kauhun tasapainoa. Että, jos tilanteesta pitäisi jonkinlainen mielikuva rakentaa, voisi "Uuno Turhapuro" olla oikea valinta näyttelijäksi syöksyessään pitkässä liehuvassa takissaan.
Täytyy kyllä sanoa, ettei toi maastojuoksu ole asfalttiviidakon Satunnaiselle Tarzanille ominainen laji. Joka tapauksessa viimein maalialueen näkyessä oli riemu ja ratto taas ylimmillään. Tästäkin koetuksesta selvittiin, huh huh. Ai, että meinasko tulla hiki?
Lopputulemana taas yksi metallikappalekin kaappiin saatiin. Ihan hieno sellainenhan tuo on.
Melkein yhtä kirkkaasti tuntuu heijastavan kuin reitin varrella hikisiä juoksijoita hyväillyt, kirkkaalta taivaalla paahtava aurinko. Nähtäväksi jää, josko So:n viimeiseksi maastojuoksuksi jää tää. Lämmin sää, kestääkö pää, riittääkö kantti, entä maltti. Aika näyttää tämänkin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti