perjantai 14. helmikuuta 2020

Mökkihommia 2020

No niin, pitkästä aikaa So on viettänyt mökillä pari talviviikonloppua.
Hienoa välillä viettää omaa aikaa, mietiskellä syntyjä syviä ja nauttia luonnosta.

Tehty vähän yleishommaa, mikä tuntuu olevan aina pakollista mökillä. Liiketunnistinlamput olivat muistin mukaan rikki. Rikki olikin vain varaston pihavalaisin, joka tosin hoitelee koko alapihan valaistuksen.

Lisäksi tehty aika paljon metsähommia. Kaadettu tontilta konkelot ja kaatuneet puut, sekä pätkitty 1,5-2 metrin mittaisiksi. Siitä on sitten helppompi raahata pinoon pressun alle lähemmäs pihaa. Klapitetaan sitten aikanaan kesän lämmöissä. Tehdään tässä vaiheessa asia kerrallaan.

Aiemmin aloitettu nallekarhukin sai samalla vähän lisää muotoja ja kuunteli moottorisahan laulua ihan lähietäisyydeltä. Toista tankillista polttoainettakin ehti mennä muotojen viimeistelyssä. Jokohan se olisi valmis?

Puusavottaa tehty useampana päivänä ja selässä tuntuu. Varmaan jokainen metsämies tietää tunteen.

Metsän poikki näyttää olevan muodostunut eläinten polku. Kova liikenne täytyy olla, koska noin vahvaksi muodostunut. Pääsisi hyvin ajamaan läskipyörälläkin. Jäniksen papanaa näyttää olevan paljon polulla, joten aktiivisimpia kulkijoita lienevät tällä reitillä. Jaa, on siellä isompaakin tavaraa, kun tarkemmin katsoo.
Ennen mökin rakentamista oli samalla paikalla kalliolla hirvien makuujälkiä paljon, joten ovat paikalla viihtyneet myös. Näyttävät kiertävän nyt ikiaikaiset polkunsa vähän asutusta kauempana.

Huikeita maisemia tarjoilee Suomen etelä-rannikko näin iltapäivällä, vaikka vähän pilvinen sää onkin. Ollaan tosiaan jo talven puolivälissä, mutta vasta vähän jäähilettä lahtien rannoilla.

Luonto tarjoilee taas parastaan. Talvi se on ilman luntakin...



1 kommentti:

  1. Mukavaa kerrontaa ja upeita luontokuvia SO on jälleen tuottanut meidän seuraajien ihailtavaksi!

    VastaaPoista