lauantai 27. maaliskuuta 2021

Yyterin lietteet

Raporttia pukkaa tuulisesta Porista! So nimittäin heitti läskähtävän kierroksen Yyterin lietteiden maisemissa. Alueen nimi hieman kalskahti korvaan ensikuulemalta, mutta näytti kylteissäkin olevan kirjailtuna tuohon tapaan. Mennään siis sillä. Ei kai se nimi reittiä pahenna, jos ei reitti nimeä.


Rannalla tuuli painoi tukan putkelle, eikä voinut paikallaan juuri kuvaushetkeä kauemmin viipyä. Toki ollaan rannikolla, mutta jotenkin tuntuu, että tällä suunnalla Suomea tuulee aina luvattoman paljon. Vai onko vaan huonoa tuuria ja erityisen tuuliset päivät valikoituvat So:lle? 

Varsinaisten lietteiden osuudella tähän vuodenaikaan ei lietteitä nähty, mutta kesällä luultavasti aika märkää, ainakin kaislikkoisessa metsässä kulkevista pitkospuista päätellen. 


Selkämeren kansallispuisto tarjoilee helppokulkuista reittiä lankuista rakennetun, reilusti maasta korotetun, satojen metrien mittaisen kulkusillan avulla. Muutama lintutorni rannan puolella ja yksi Hathurunojansuun puolella. Paluureitti keskellä metsää, välillä hakkuualueita halkoen. Rantaosuuksilta irtaannuttaessa mukavan tyven ja lämmin ilma taas...

Tauko aina paikallaan ja So saikin nautiskella eväitä kakkosnelosesta rakennetun tähystystornin ylätasolla, täydellisen luonnon hiljaisuuden vallitessa ympärillä. Hyvät näkymät, ei muita retkeilijöitä liikkeellä.


Suunniteltu pyöräreitti merkitty maastoon. Polkuja risteilee metsässä paljon, joten helpottaa ensikertalaista. Reitti soveltuisi hyvin myös polkujuoksuun tai patikointiin.


Reitin vaikeustason voisi sanoa olevan juuri ja juuri luokkaa 2/5, ei kovinkaan vaativa. Ainakaan sellaiselle polkijalle, joka tottunut ajelemaan haastavilla kivikkopoluilla. Tällä reitillä pärjäisi vaikka perinteisellä mummomankelilla, jos ei muuta sopivasti alle saatavilla. Katsomisen arvoinen reitti joka tapauksessa ja mahdollistaa varmaan lintujen bongauksen keväällä/kesällä. 


Niin, varsinaista testirataa ei So koskaan löytänyt, jos ei sen kummemmin etsinytkään...



1 kommentti:

  1. So on tutustunut metsäiseen pyöräilyreittiin Yyterin rantamilla! Matkalla lietteitä sitovat pitkospuut, hauskalta kuulostavat nimet tienviitoissa ja näkötorni positiivisia yllätyksiä! So:n kerrontatapa ja kuvitus saivat lukijalle tuntuman, kuin olisi itsekin ollut matkalla mukana!

    VastaaPoista