Nonni, on tullut taas se vuodenaika, joka kutsuu kesäkauden avajaisiin. Meinaan, juoksutapahtumien osalta. Juoksuahan tehdään ympärivuotisesti ja kesäkauteen osuu sitten muutama häppening, joissa poimitaan vuoden tekemisen hedelmät.
Eihän noihin tapahtumiin kannata itseään kiusaamaan lähteä. Että, maksaisi siitä tosissaan kilpailemisesta ja tulisi pettyneenä maaliin kellon näyttäessä liian isoa lukemaa. Ehei, se on taakse jäänyttä elämää. Vai onko? Mieli voi muuttua lähtölaukauksen kajahtaessa. Otetaan siitä selvää, kunhan tästä viikkoa ennen kisapäivää kohdatusta takatalvesta ensin selvitään. Nastalenkkarit jo laitettu naftaliiniin ensi talvea odottamaan, ei kai niitä sentään enää tarvita?
Tosiaan viikko aikaa tuohon perinteiseen kulttuurilenkkiin. Kuten viime vuonnakin, So osallistuu kympin nautiskeluosuuteen. Tarkoittaa rentoa menoa, pk-lenkin ajatuksella, musaa kuunnellen ja tapahtumasta nauttien.
Niin, monta vuottahan kyseistä järveä on tullut kierrettyä puolimaratonin muodossa. Yleensä kisoissa, mutta joskus ihan omaksi ilokseenkin ilman tapahtumia. Ja rulliksillahan tuo on ollut peruslenkin osa vuosikausia. Viime vuosina puolikkaan juoksussa ongelmaksi ovat muodostuneet ennen maalia, 5-3 km kohdalla jäykiksi vetäneet polvitaipeet. Itse polvet ihan ok, mutta taipeet jumittaa ja on pakko pysähtyä venyttelemään hetkeksi, jonka jälkeen taas juoksu jonnin matkaa onnistuu. Tätä venytyksen/juoksun toistoa se on ollut sitten maaliin asti. Kympissä ei mitään ongelmaa ole toistaiseksi havaittu.
No niin, viikko käy kohti viikonloppua ja fiilistely alkaa nousta ajatukseen. Nettiä tutkaillessa vielä ehti ennen kisapäivää tulla vastaan tällainenkin ihmisen hauskuus. Toki tämä jo monta vuotta vanha tieto, mutta ei ole So:n silmään osunut. Tiedä sitten, josko sopisi kisa-alueellekin turvaksi, mylvivien maratonhärkien hyökätessä liikkeelle massana lähtölaukauksen jälkeen.
Manchesterissa, Isossa-Britanniassa, kun ihmisillä näyttää olevan ongelmia seurata omaa liikkumistaan katseen viipyessä luvattoman pitkiä aikoja kännykän näytön syövereissä, toki myös täällä meillä. Kuulemma tutkimusten mukaan 27 % siellä liikkuvista törmää johonkin kävellessään silmät liimattuna puhelimeen. Harva edes pyytää anteeksi osuessaan toiseen ihmiseen. On tehty oma matelevan kävelyn väylä molempiin suuntiin näille mobiiliterroristeille. Englantilaiseen tapaan vasemmanpuolinen liikenne siinäkin näyttää vallitsevan. Kävelisitkö itse tässä vai vieressä kulkevaa normaalia kävelykatua?
Ja sitten pääsemme viimein kisapäivään. Jees, aamuherätys kuuden maissa, kahvia koneeseen ja protskujuomat seiskalta. Lisää kahvia koneeseen ja kasilta kevyt lautasellien kaurapuuroa. Aika tyypillinen setuppi ihan arkiaamunakin, no puuro nyt toisinaan jää välistä, mutta tuolle heräämisajalle ei teollisen ajan ihmisen evoluutio ole osannut korjata eroa arjen tai pyhän osalta.
Ilmatieteenlaitos sanoo tähän päivään hienoa keliä, täyttä aurinkoa ja +10 astetta. Takana ovat ne lumikinokset, joita vielä alkuviikolla nähtiin. Taitaa se kesä pikkuhiljaa lipua tähänkin satamaan. No nyt kello näyttääkin jo olevan sen verran, jotta juoksukuteet päälle ja menoksi.
Kyllä vaan tosiaan hienon kelin teki ja numerolappua kisatoimistosta hakiessa tunnelma nousee entisestään. Ihmiset parveilevat tuttuun tapaan Hyrylän Rykmentinpuistossa, kuin kalaparvi pinnalla pullanmuruja veteen heitettäessä. Maalisuora sitä vastoin vielä pelottavan hiljainen. Kai siihen uskaltaa juosta sentään reissun päätteeksi?
Matkaan päästiin kellon lyödessä 11:00, korvissa normi metallikattaus kellon muistista, lippa taakse ja PAM. Sit mentiin!
Alkumatka monesti tulee juostua liian kovaa, mutta näitä reissuja on jo sen verran monta takana, että suurin alkuinto on karissut vuosien varrella, eikä sitä vaaraa tänäänkään ollut. Ekan kolmen kilsan aikana muutamia hitaampien ohituksia ja sen jälkeen sai mennä kutakuinkin yksin, edellä juokseva pitkällä, luokkaa 100 m. Se oli hyvä, sai mietiskellä omiansa. Joskus puolikkaalla on joutunut kuuntelemaan lähes koko järven kierroksella samaa vauhtia juoksevan henkilön huohotusta ja krökimistä. Ei sekään ihan parasta ole.
Tämäkin kymppi oli varustettu juottopaikalla, joka kuvan kierroksen pohjoispäässä. So:llekin tyrkyttivät, mutta "ei kiitos" tällä kertaa. Eihän yleensä omaksi ilokseenkaan kymppiä juostessa juotavia mukana ole, eikä tarvita tällä matkalla. Toki sen verran takaisin on otettava, kun
viimevuoden vastaavaa lenkkiä muistelee, juoma oli kovinkin tarpeen ja kuolema kuiskutteli jo juottopaikalla. No, silloinhan oltiin kotiuduttu ulkomaan reissusta juuri ennen kisoja ja oli vielä hieman ns. matkastressiä kehossa. Se on joskus sellainen stressi se.
Tällä kertaa reissu vaikutti kaikin puolin olotilojen suhteen sujuvalta, keskinopeus 11,6 km/h ja sykealueet kuvan mukaisesti aika limiiteillä lihashapen riittävyyden suhteen, keksisykkeen ollessa 157 l/m. Toki loppua kohden pientä puristusta aina tarvitaan, eihän se muuten kisatapahtumalta tuntuisikaan.
Ehkä ainoa lenkin hieman vaikeampi vaihe tuli vastaan n. 7 km kohdalla, jolloin oltiin jo riittävän pitkällä, jotta jaloissa vastetta tuntuu, mutta samalla kuitenkin vielä kolmisen kilsaa matkaa edessä, joka sekin tulee painamaan. No, tässä vaiheessa korviin pärähti kuin johdatuksesta kotimainen Norther "
Final Countdown" versio ruotsalaishemmojen biisistä. Sehän sai unohtamaan jalat saman tien, ranteesta hieman volumea lisää kiitos ja sit mennään taas, fainal lähtölaskenta alkaa.
Hoplaa, maaliin taas tultiin, ilman sen suurempia loppukirejä ja maalialuekin oli saatu kansoitettua lenkin aikana. Enää ei tuntunut siltä, että uskaltaako sinne juosta, tyhjään maaliin. Kellonvartijasetä huuteli mikrofoniin maaliin saapuvien juoksijoiden nimiä ja aikoja, läähättävien juoksijoiden hoippuessa vetelästi kalkkiviivalta eteenpäin juomapisteelle ja siitä palkintoa hakemaan.
Siinä se lätkä nyt on sitten sulassa sovussa muiden kaapin asukkien kanssa. Niin, ihmisellehän ei mikään riitä, katse kääntyykin jo tulevaan. Mitäs sieltä kalenterista sitten seuraavaksi on tulossa? Taitaapi tulla
Tuusula MTB...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti