Juu kyllä, kolme viikkoa aikaa Satunnaisen ohikulkijan alkavan kesän ensimmäiseen juoksukisaan!
Lähestymme tilannetta rauhallisella otteella hyvissä ajoin ennen lähtölaukausta. Tarkoittaa käytännössä parin tulevan ja jo yhden eletynkin viikon osalta juoksulenkkien pidentämistä. Ei kaikkien, mutta kerran viikossa 10-15 km matkaa. Totutellaan kroppaa vähän pidempään yhtäjaksoiseen rasitukseen kaksykkköstä varten. Viimeaikoina, kun ei juuri ole tuota täyttä kymppiäkään hölkötelty säännöllisesti.
Perinteinen Tuusulanjärven kulttuurimaisemien puolikas olisi siis hakusessa. Saapi nähdä sitten, minkälaisissa keleissä mennään tällä kerralla. Tyypillisesti aika hyvät kelit osuneet, vaikka aikainen kevätmaraton kyseessä onkin. Viime vuonna tämä matka peruttiin koronan takia, joten lähtöviivalla voi olla ruuhkaa tänä vuonna.
Aijai, nyt nautitaan... Tätä matkaa ei sössitä hötkyilyllä, ei tehdä ennätyksiä, ei kiristellä hampaita. Ennätyksiä tehtiin viimeksi syksyllä Yyterissä. Nyt otetaan kaikki ilo irti ja nautitaan tapahtuman tunnelmasta ja kisareitistä ylipäätään. Kunto pitäisi olla aika peruskohillaan, onhan juoksukilometrejä jo kertynyt tällekin vuodelle kolmisen sataa.
"Ei päämäärä, vaan matka." Siinä oiva oppi kaikenlaisia kisatapahtumia ajatellen. Se itse suoritushan on vain pieni osa kokonaisuutta, joka tapahtumaan liittyy. Matka ennen tapahtumapäivää onkin iso osa itse kisaa. Toisinaan saattaa olla kipuja, lihasrevähdyksiä, ym. asioita vaikeuttamassa valmistautumista ja toisinaan taas yleistä motivaation puutetta. Monesti kuitenkin asiat sujuvat hyvin ja tapahtumaa valmistellaan useiden viikkojen ajan ennen lähtölaukausta.
---
Kaksi viikkoa lähtölaukaukseen. Kuluneella viikolla saimme pienoisen takatalven jo lumettomille ja lähes kuivuneille kevyen liikenteen väylille. Maa olikin taas valkoinen ja nastalenkkarit sai ottaa takaisin käyttöön. No, ei tätä lystiä varmaan viikkoa kauempaa jatku, joten yritetään kestää.
On se vaan kumma, jotenkin toi kroppa on taas saanut selville kisatapahtuman lähestyvän ja pitäisi jotakin paikkaa alkaa kipuilemaan ihan kiusallaan. Sillä, kun tuntuu olevan tapana aina ennen isompaa tapahtumaa näyttää hieman mieltä ja kipuiluja aiheuttaa jalkaosastolle. Muuten kyllä ollaan niin hyvää pataa. Nytkin, äsken juostun reilun 12 km jälkeen vasemman nivusen/sisäreiden osalta huutelee siihen malliin. Mitään syytä jomotukselle ei tiedossa. Rauhallinen pk-lenkki takana ja ilmakin +5 astetta, joten ei pitäisi kylmästä kelistäkään kiikastaa. Toivottavasti menee ohi omia aikojaan ennen kisapäivää.
Lenkkivauhtia kiihdyttänyt viimepäivinä kotimainen Noumena "Anatomy of Life" albumi, vanhemmalla englanninkielisellä tuotannolla vuodelta 2006. Korvaa hivelevän melankolista, melodista metallia So:n makuun, aijai. Että... joku nämäkin biisit on ajatuksella säveltänyt. Bändin uudemmat julkaisut eivät ainakaan toistaiseksi ole lunastaneet paikkaansa kelloon ladattavaksi.
---
Enää viikko lähtölaukaukseen ja kävi niin, että rouva sai ylipuhuttua Satunnaisen ohikulkijan pitkän viikonlopun viettoon Tallinnan reissulle. No, ei siihen paljoa parin vuoden koronapassissa olon jälkeen tarvinnut edes houkutella. Varsinkin, kun tuo
koronapeikko tuli jo hiljakkoin nähtyä kasvoista kasvoihin, eikä kummoinen otus ollut. Joten ei pitäisi heti uudelleenkaan tarttua.
Sitä ei sitten tiedä, miten tuo reissu vaikuttaa kisakuntoon juoksupäivää ajatellen. Yleensä ei tuollainen leppoisa elämänvietto kovin hyvää tee kunto-osastolle. Jää nähtäväksi. Olivat kolhineet Silja Europpaa Tallinnan satamassa pari päivää sitten ja vaihtaneet varaukselle toisen laivan. Järjestelmä ehti jo ilmoitella koko reissun perutuksi, mutta nettisivusto selitti asiaa tarkemmin, ei peruutusta.
Viimeisellä viikolla ennen kisapäivää, totta kai tankkaillaan hiilareita taas muutaman päivän ajan totuttuun tapaan ja päivää ennen h-hetkeä lopetellaan. Loppuaika lähinnä protskua lipittäen. Sitten vaan tankit täynnä matkasta nauttimaan. Kelloon pitää vielä päivitellä oikeanlainen kisasetti musiikin suhteen. Vai pitäisikö mennä äänikirjan voimalla?
---
Ja sitten... tapahtumapäivän floppi. Aamu alkoi perinteisen tylsästi hyvin nukutun yön jälkeen kaurapuurolla ja protskujuomalla. Pari kahvikuppiakin taisi mennä.
Niin, se lienee unohtunut So:n tarinasta, että kahvi on palautettu takaisin ruokavalion osaksi. Tuolloin vuoden alussahan se jätettiin pois parin kuukauden ajaksi. Sittemmin nousi mieleen kysymys, miksi? Kuka siitä kahvin juomattomuudesta eniten kärsii? Taitaa olla allekirjoittanut itse. Kokeilusta käteen jäi kuitenkin se, ettei sitä sellaisia määriä enää tule juotua kuin ennen.
No, palataan asiaan. Lähtöpaikalla kova kuhina kylmästä, seitsemän asteisesta, tuulella varustetusta säästä huolimatta. Täyden matkan juoksijat menneet jo menojaan ja kympin kisaajat juuri lähdössä So:n noutaessa rintalappua. Ai hiivatti, että tuntuukin kylmältä toi keli, sormet ihan kohmelossa. Hetkeksi takaisin autoon lämmittelemään ja pajamajan kautta uudelleen lähtöpaikalle. Korvanappeihin valmiiksi kellon soittolista, Noumena ekana tyrkkäämässä. Laitetaan vielä pauselle ja jäädään odottamaan lähtökuulutusta, joka kertoikin enää minuutin olevan aikaa lähtöön.
Ok, nappeihin melu päälle ja kello käyntiin. Pam... ja sitten taas mennään. Kuten puhuttu, matkaan lähdettiin tällä kertaa maltilla ja lähtöporukan loppupäästä. Olikin vaikea pidätellä omaa vauhtia suunnitelman 10 km/h tuntumassa, jalat kun olisivat vieneet omaan totuttuun vauhtiinsa hieman nopeammin. Ajatuksessa kuitenkin himmailla ja ottaa iisisti, jottei mene kilpailuksi taas. Pari olemattoman kokoista vesipisaraakin taisi alkumatkasta osua kasvoihin.
Eka juottola, viiden kilsan kohdalla ohitettiin yhdellä pienellä urheilujuomahörpyllä. Matka jatkui leppoisasti muutamia kanssamatkaajia ohitellen hissukseen. Kympin kohdalla toinen juottola. Siinä pieni banaanin pala ja urheilujuomakupponen. Back on road. Uutta virtaa koneessa selvästi juottolan jälkeen.
Ja sitten... 12,6 km kohdalla vasen jalka polvesta alaspäin alkoi turpoamaan ja tuntui kohta räjähtävän. Homma johti siihen pisteeseen, että oli pakko pysähtyä venyttämään jalkaa ja kävellä pieni matka. Takaraivossa ajatus, ettei tämä reissu vaan olisi nyt sitten tässä. Ja sitä rataa sitten jatkettiinkin 15 km juottolaan asti. Hetki juoksua, pieni pätkä kävelyä ja venytystä... hetki juoksua, pieni pätkä kävelyä ja venytystä...
Viimeisen juottolan kohdalla alkoi usko palata siihen, että voidaan tässä vielä maaliin asti tällä nilkutustaktiikallakin selvitä. Pahintahan olisi joutua jäämään tienposkeen, keskeyttäen kisa. Tässä vaiheessa alkoi jo aikaa sitten taakse jääneitä juoksijoita hissukseen valua rinnalle ja ohikin. Kuitenkin tuon juoksuosuuden aikana So pääsi hivuttautumaan aika lähelle ohittaneen kantapäitä ja sitten oli taas pakko kävellä, samaa hommaa toistaen.
Tuossa vaiheessa alkoi olla jo mielessä sekin, että kumman takin taskuun se maski mahtoi jäädä. No, totta kai se oli se toinen. Koska, jos se vaan olisi ollut tämän päällä olevan takin taskussa, olisi elämää helpottanut ajatus maksin päähän vetämisestä vähän ennen maaliviivaa. Siellä, kun se nimikin yleensä mainitaan kaikelle kansalle So:n nilkuttaessa viimeisenä maaliin.
Jotta nöyryytys olisi maksimaalinen, tuli takaa tyttö, joka kyseli vointia ja tarjosi jotakin sokerin tapaista jauhetta juoksun lomassa So:lle, kun huomasi, ettei kaverin kunto meinaa riittää. Oli pakko kieltäytyä kohteliaasti ja huudella perään, että kun jalka tässä vaan ongelmana on...
No, hetken kulutta kävelyvaiheessa, kului takaa miehen kova huuto "Tätä varten on treenattu! Nyt on pakko jaksaa!" Taas oli soperrettava perään, että kun toi jalka... Muuten olisin jo maalissa.
Viimeisen kilometrin aikana So luuli, ettei takana voi olla enää ketään, joka olisi tätä nilkuttamista hitaampi. Niin kuitenkin kävi, että nainen tuli rinnalle, näytti peukkua huutaen, että "jaksaa, jaksaa, juostaan yhdessä maaliin." Nätti likkahan se oli, ei siinä mitään, vaikka olisimme juosseet yhdessä auringonlaskuun asti. Mutta, että kun tuo jalka...
Matkaan käytetyllä ajalla, kun ei ollut enää mitään väliä, piti sen verran vielä konstailla juuri ennen maalisuoraa, jotta kyykkyyn ja jalan rauhalliset venytykset. Vieressä seisoneen katsojan ilme olisi ollut valokuvan arvoinen.
Sitten tyylikkäästi juosten maaliin, ei klenkaten. Loppuaika sijoittui listan loppupäähän, mutta harmillisesti ei kuitenkaan ihan viimeiseksi, joten hieman jäi hampaankoloon tuostakin. Piste i:n päällehän olisi ollut, että kun puolikas hoidetaan kehnosti, niin tehdään se sitten kunnolla kehnosti ja ollaan listan viimeisiä.
Ja vielä saatu mitalikin oli edellisen 2021 koronavuoden yli hypännyt mitali, jossa "parasta ennen" päiväys oli jo mennyt.
Satunnainen ohikulkija toteaa, että aina ei voi voittaa, mutta sen voi jo sanoa, että muistojen laarissa tämäkin reissu tulee nousemaan arvoon arvaamattomaan 5/5...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti