perjantai 23. joulukuuta 2022

Vuosi 2022 pakettiin!

Kyllä, usko tai älä... olemme taas tulleet sen tosiasian äärelle, jossa toteamme vuoden olevan lopuillaan ja liikkumiset punnitaan. Miltä se puntari näyttää omalla kohdallasi? Onko mieli rauhallinen vai hiipiikö sinne ajatus, että jotakin olisi voinut tehdä paremmin. 

Satunnainen ohikulkija joutuu toteamaan katsoessaan Garmin:n keräämää dataa, että mieli on rauhallinen. Vuoden lajimittarit näyttävät vihreää valoa ja kaikki tavoitteet on ylitetty.

Pyöräilyssä, maantiepyöräilyn lisäksi maastotäpärillä, jota ei tavoiteasetannassa laskettu alun alkaen mukaan, 600 km tavoite oli aika maltillinen. Toteutunut reilu 800 km riittää ja kertoo siitä, että muutama lenkki kotikorttelia kauempanakin on polkaistu.

Juoksua mukavasti 656 km. Sitä voi pitää onnistuneena taas, tämä kuitenkin lajeista rankin. Keskisyke pysytellyt mukavasti aerobisella alueella 147 l/m, keskimatkan lenkkiä kohden ollessa reilut 6 km.

Sauvarullaluisteluakin tälle vuodelle lähes 160 km, ihan ok. Siinä lajeista toiseksi rankin. Tosin kevään ensimmäisillä lenkeillä tuntuu ehkä rankimmalta. Muutaman avauslenkin jälkeen jo helpommin kulkee.

Melontaa reilut 32 km antoi. Tätä lajia So tekee enemmän luonto ja kuvaaminen mielessä, kuin urheilutavoitteen takia. Huumoriakin tähän lajiin mahtuu, mm. saaren alaston selviytyjä.

Kävelylle jäi kaiken muun liikkeen lisäksi tilaa reilun 400 km edestä. Arvonsa tuollakin on, vaikka ei sinällään aerobiseen kuntoon vaikuta. Lähinnä palauttavana elementtinä toimii muiden lajien välissä.

Kokonaismatkalle Garmin sanoo lähes 2100 km. Eihän se paljoa ole, jos sitä aiempiin aktiivisimpiin pyöräilyvuosiin vertaa, jolloin pelkästään pyöräilyä tuli reilusti tuota enemmän. Puhumattakaan isompien poikien kertomista kilometrimääristä. Toki yhden lajin jäädessä vähemmälle, antaa muille enemmän mahdollisuuksia. Ja loppujen lopuksi, tavoitteet saa aina täytettyä, kunhan laittaa vaatimustason riittävän alas.

Tulevaa vuotta voi jo alkaa suunnitella. Pidetään kuitenkin suunnittelun lähtökohtana, jotta tekeminen pysyy ilon puolella ja saatellaan tämä vuosi kohti loppuaan jouluruokia mussuttaen, Noumena:n "Ihmisen tie" biisin tahdittamana.

Satunnainen ohikulkija toivottaa hyvää joulua ja liikunnallista uutta tulevaa vuotta kaikille!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti